Bruichladdich Single Cask Evolution Exploration 1992 Pedro Ximinez

Savu leijailee pitkin kuruja, värjäten auringonlaskun maalaamaan kohoavaa usvaa. Jänkä saa arvoisensa loisteen, joka muutoin toistuu vain ruskan aikaan. Katselen leiriä ja totean, että se on valmis yötä varten. Vesi kiehuu nuotiolla, ilta on tulossa. Otan istuinaluseni ja etsin hyvän paikan, mistä ihailla luonnon näkymää. Tuntureiden huippuja, haukan lentoa. Korppia joka katselee minua viereisestä puusta kun avaan vihkoni ja kirjaan ylös mitä sillä hetkellä ajattelenkaan.

Bruichladdich Micro-Provenance Series Single Cask Evolution Exploration 1992 Pedro Ximinez sisältää aika pitkän nimen. Viski on siis 18YO Bruichladdichia, yhdestä tynnyristä (68/378 ja tynnyrin numero on 012) ja tarjoillaan tynnyrivahvuisena (51.6%). Bruichladdich on hauskan kokeileva tislaamo, joka tuo niitä myös esille muillekin kuin vain sisäpiirille. Port Charlotte ja Octomore ovat sivubrändejä heiltä, mutta heidän omistakin valikoimistaan löytyy yhtä sun toista. Viimeisin tuttavuuteni on tämä 18YO, joka on viimeistelty Pedro Ximinez-tynnyrissä. Samaa viimeistelyä käytetään mm. Lagavulinin Distiller’s Editioneissa jonka vuoksi olikin arvattavissa että tämä viski on makeanpuoleinen.

Tuoksu ei ole lainkaan samanlainen kuin Lagavulinin DE:ssä. Savua ei ole kuin hituisesti, mutta makeutta ja hedelmäisyyttä on havaittavissa. Tuoksu on tasapainoinen ja vahva, mutta hienostunut.

Maku on ensivaikutelmalta makea ja monisyinen. Suussa se leveää ja kasvaa tasaisesti saaden lisää intensiteettiä. Seassa on tynnyriä mukavasti, savua on vähemmän kuin olisin odottanut. Hienostunut ja monisyinen ovat mieleentulevia sanoja tämän kanssa. Iän tuoma tyylikkyys ja tasapainoisuus ovat läsnä, yhdistettynä tynnyrivahvuisen juoman luonteeseen. Sanoisin, että ei hassumpi yhdistelmä. Makeutta löytyy aika paljon, ja koska Bruichladdich on niin paljon kevyempi maltaaltaan verrattuna Lagavuliniin, korostuu tynnyrin maku hyvinkin voimakkaasti tässä.

Jälkimaku on pitkä ja suuta hellivä. Oikein tyylikäs viskinä, kelpaisi hyvin jälkiruokajuomaksi koska mausta vahvuutta löytyy, keskustelunaiheita herättävä ja helposti pidettävä. Kokeneemmat löytävät tästä enemmän sanottavaa, koska makuja on monenlaisia kun niitä jaksaa sieltä etsiskellä.

Adelphi Selection Caol Ila 2001 9YO Single Cask

Revontulet leiskuvat taivaalla tähtien kanssa. Humisevina, taianomaisina, maisemaa värjäävinä. Nuotion savu sotkeutuu taivaan liekkeihin ja jatkan hiljaisuudessa näyn katselemista. Läheiset paljakat hohkaavat mystiikkaa, kuulen jossain kaukaa shamaanin joikaavan. Tuulet piiskaavat jänkiä ja aapoja, maahiset tekevät siellä jokilaaksoissa temppujaan jupukoitten suojassa. Kontio raapii vuosikaudet pystyssä ollutta keloa kynsillään, murahdellen lähestyvälle talvelle. Tämä on Lappi. Tämä on jotain mitä emme kaupungeissa koe.

Adelphi Selection Caol Ila 9YO on yhdestä tynnyristä (nro 303804, 254 pulloa), tynnyrinvahvana(60.7%) pullotettuna. Pullottamo valitsee, omien sanojensa mukaan, vain harvinaisia ja laadukkaita tynnyreitä joista nämä maistuvat nesteet ovat. He eivät rajaa itseään vain yhteen tislaamoon, vaan etsivät läpi Skotlannin hyviä viskejä joita jakaa meille niistä nautiskelijoille.  Joskus sitä miettii, että näinköhän he löytävät joskus niin hyviä etteivät malta niistä luopua lainkaan. Sen vain he itse tietänevät.

Caol Ilan tuoksu on merellinen ja savuinen. Hyvin nenäänsopiva, ja balanssia on tässä tynnyrissä ollut aika mukavasti. Savu on väkevä, juuri sopiva kun halutaan hakea vähän rajumpaa kokemusta. Tuoksun osalta lähdetään siis aivan oikeaan suuntaan.

Maku on alkuun yllättävän makea, mutta hetken päästä savu, meri, mausteet ja karuus iskevät päälle. Maku vahvistuu suussa nopeasti ja lopussa se on jo täydellisen rouhea, kivilouhikkomaisen pehmeä. Jälkimaku iskee päälle tasapainoisena ja pitkään maistuvana. Savuinen ja turpeinen ovat asioita, mitkä tässäkin juomassa pysyvät jälkimaun kanssa hyvin pitkään päällä. Tämä viski on elämys, matka, joka kannattaa kokea. Se lähtee rauhallisesti, nousee huipulle ja laskeutuu rauhallisesti sekä pitkään.

Jälkituoksussa on mainiosti savua ja luonnetta, kuten myös jälkimaussakin. Tämä maku ei lopu kesken, vaan se pitää otteessaan pitkään. Yksinkertaisesti, kyllä osaa olla hyvä viski!

Hyvää jouluntaikaa ja hyviä savuja!

Toivottelen blogini lukijoille oikein rauhallista ja maistuvaa joulunaikaa!

Makuja on kerääntynyt tännekin sitten elokuun oikein mukavasti, toivottavasti näistä on ollut apuja kun olette juomia valinneet itsellenne kokeiltavaksi tai lahjaksi. Muutamia artikkeleita on vielä varastossa, ja kirjoituslistalla on mm. Elements of Islay Kh1 (Kilchoman) ja Port Askaig 19. Mainioita viskejä molemmat!

Väärän maan (ei Islaylta) viskejä heittelen sekaan aina silloin tällöin. Sen mitä on maistellessa havainnut, on kontrastin tarve. Jos koko sarja on vain kovan luokan kanuunoita, ei osaa välttämättä arvostaa sitä kuinka loistavia myös ne sarjan alkupään viskit ovat. Makuja on hyvä vaihdella maisteluissa ja aina välillä maistaa jotain jolla ei olisi mitään lukua maistelusarjassa (esim. Laphroaig 10YO perus).

Työpaikan pikkujouluissa maisteltiin (ja vähän juotiinkin) viskejä: Kilchoman 2011 Spring, Ileach, Bruichladdich 3D3, Ardbeg Alligator ja Port Charlotte PC9. Sarjana aika tykki, mutta kerran pääsin valitsemaan halusin tuoda esille makuja joista minä pidän. Seassa savua, turvetta, monimuotoisuutta ja ihan vain karua Lappia. Se mitä tuosta sarjasta puuttui, oli Kilchomania lukuunottamatta, kevyemmät maut. Kontrasti syntyi aika pitkälti eri makutyyleistä, mutta eipä ollut ihan tavallinen maistelutilaisuuskaan. Se, mikä oli hienoa, oli nähdä kuinka useilla maistelijoilla heräsi kiinnostusta tämän tyyppisiin viskeihin. Muutama oli joukossa, jota ei noilla ihan viskien maistelijoiksi pystytty käännyttämään – olisi pitänyt olla jotain todella pehmeää juomaa mukana.

Ensi vuonna odottelen erityisesti ilmestyväksi Port Charlottea, Octomore 4.2:ta ja Black Art III:sta. Ardbeg Supernovasta  ei tainnut ilmestyä vuoden 2011 versiota. Tiettyjä huhuja on liikkeellä, että seuraava Supernova tulisi vasta 2013. Mutta tuskinpa Ardbeg jättää jotain tuomatta markkinoille – sen verran kovaa on ollut kysyntä Alligatorinkin kanssa.

Päivän vinkkinä, kun vilkaisin eilen Alkon tilauslistaa, on Kilchomanit. Alkossa on tilattavissa 2010-vuoden versio (Summer tai Winter, en muista nyt kumpi), Spring 2011 ja Inaugural Edition. Viimeksi mainittu on ‘hiukan’ hinnakas, mutta mainio viski kylläkin riippuen siitä mitä hakee. Kaikki noista ovat 3v iältään.

Ei muuta kuin rauhoitutaan tämän vuodenajan viettoon ja juhlistetaan sitä maistelemalla savuisia viskejä!

Adelphi Selection Bunnahabhain 13YO Single Cask

Tuvassa tuoksuu savu ja vuosisatojen pinttynyt lika. Paikka on kaukana sivistyksestä, maastossa joka on äärimmäisen karu. Lähellä virtaa kuitenkin puro ja edessä aukeavat maisemat muistuttavat pienuudestamme. Siinä pöydän ääressä on hyvä sytytellä kynttilöitä ja tutustua niihin makuihin, mitä tälle retkelle on otettuna mukaan. Puitteet ovat karuja, mutta tällä hetkellä hyvinkin kotoisia. Tuleva myrsky ei huoleta, hirsiseinien sisäpuolella voi vaikka ottaa puukon ja kiehisiä vuoleskella.

Adelphin pullotteet ovat jälleen yksi laadukas viskien sarja. Adelphi on pääasiassa panostanut single cask versioihin, joten tämäkin Bunnahabhain on yksi pullo harvojen joukosta (369 pulloa). Tynnyri, mistä juoma on, on numeroltaan 5372. Adelphi panostaa myös siihen, että juomat pulloitetaan tynnyrivahvuisina, tämäkin on 57.2% vahvuudeltaan. Eli puitteet ovat kunnossa.

Tuoksussa on vahvasti mukana sherryä, mutta myös Bunnahabhainin turvetta ja yllättävänkin paljon savua. Tuoksu ei hypi silmille, ja se vaikuttaa hyvin miellyttävän tasapainoiselta mutta silti vahvalta.

Maku on monisyinen. Vahva, intensiivinen, sherryinen, makea, karu ja luonteikas. Se vaihtelee olemustaan suussa pehmeästä rajuun ja jättää lopuksi varsin polttavan, mutta miellyttävän, jälkimaun. Sherryä on tullut ehkä viimeaikoina itselleni eteen liikaa viskitynnyreissä, joten tässä kaipaisi hiukan sitä vähemmäksi. Mutta kyseessä on edelleen aika kaulahuikat pullosta, joten maku voi vielä muuttua moneen kertaan matkan varrella. Todennäköisesti tasapainoisempaan suuntaan. Hyvää tämä on siltikin, odottelen jos tästä tulisi ajan kanssa loistava.

Jälkimaku maistuu suussa pitkään ja on erittäinkin mukava. Tuoksut lasissa jakavat saman ajatuksen ja ylimääräinen sherry katoaa savuun ja turpeeseen mukavasti. Tästä tulee vielä loistava ajan kanssa, kunhan se on saanut ilmaa pullossa lisää!

Laphroaig Duncan Taylor Rare Auld 13YO Single Cask 2010 ja 2011

Tämä tuoksu pelkästään heittää minut karuun maailmaan. Siellä missä tervaiset savut tunkeutuvat silmiin niin että itkettää ja naurattaa samaan aikaan, hetkiin jolloin jalka ei meinaa raahautua toisen eteen kuin sisulla, hetkiin joissa janoonsa joutuu juomaan kertaalleen keitettyä ja haaleaa vettä jossa on savua ja nuotiosta lentäneitä roskia. Vinhaa tuulta ja jylhiä maisemia, rakkaista tunturinrinnettä ja tuulensuojaa, johon aurinko paistaa ja lämmittää. Se on se karu Lappi, joka vetoaa kerta toisensa jälkeen.

Duncan Taylor on pullottamo, joka tekee yleisesti ottaen laadukkaita sarjoja eri tislaamoilta. Heillä on Rare Auld-sarja, johon on valittu vähän tarkemmin tynnyrit joita on pullotettu. Laphroaigilta he ovat tehneet ainakin 12 ja 13 yo sarjat jo toista vuotta, tai tämän verran olen itse heihin tutustunut. Molemmat pullot ovat yhdestä tynnyristä (2010 56512: 267/271 ja 2011 8355: 149/315). 2010-versio on hiukan vahvempaa (55.1%) kuin 2011-versio (54.8%) vaikkakin erot eivät ole suuren suuret. Kummatkin pullot on kypsytelty tammitynnyreissä.

Tuoksu vuoden 2010 viskissä on intensiivinen ja siitä selkeästi käy ilmi tislaamo. Tammi nousee esille pienen tuoksuttelun jälkeen. Meri, karuus ja makeus seuraavat maussa vahvasti mukana. Toisin kuin 10YO Laphroaig näissä on maku jo tasapainoisempi, vaikka kyseessä onkin vahva viski. Jälkimaku rokkaa pitkään monisyisenä kokemuksena.

2011 vuoden versio juuri avattuna (ns. kaulahuikka) antaa kuvaa vähän erilaisesta maailmasta. Tuoksusta tulee mieleen vanha tynnyri, joka on tehty vanhasta tammipuusta joka on nähnyt maailmaa satojen vuosien ajan. Myllerryksestä toiseen. Tuoksu on aika kaukana Laphroaigista, mutta pidempään kun ottaa lasista tuoksuja tislaamonkin sieltä löytää. Maku on aivan erinomainen kuitenkin. Se on sekoitus pehmeyttä ja karuutta, tyventä ja myrskyä, hyökyaaltoa ja tyyntä lammen pintaa. Mieleen jäävä yhdistelmä. Laphroaig-maku on paljon enemmän taustalla kuin 2010-versiossa. Hyvin miellyttävä, hyvin hienostunutkin – kuten Ravadas-köngäs joka on hienostunut mutta villi ja petollinen kokijalleen. Lapin taikaa on sekin, että kauneus on vaarallista. Valmistautuneelle on tarjolla kokemuksia mihin ei löydy vertaistaan, valmistautumaton voi kadota sen syövereihin.

Savu on läsnä molemmissa versioissa oikein hyvin. Se kertoo juuri sitä tarinaa, mitä on kiva kuunnella. Se jää lasiin lopuksi vahvasti tuoksumaan, se vie ajatuksia nuotiosavuille, jyrkänteille, kokemuksille. Tämänkaltainen savu on niitä syitä, miksi savuiset viskit minua kiehtovat.

Kokemuksia hakevalle nämä pullot antavat hyvinkin paljon uutta. Erittäin mainioita molemmat, vaikka ovatkin yllättävänkin erilaisia. Kumpi sitten miellyttää minua enemmän? Tällä hetkellä 2011-versio, mutta se riippuu omista tuntemuksista kunakin päivänä. Tänään tätä, huomenna sitä toista. Kannattaa kokeilla, jos pääsette maistamaan!

Bunnahabhain 12YO – vähemmän savua mutta paljon makua

Joihinkin asioihin on vain kerättävä tottumusta. Joskus se on sitä, kun ottaa iskua vastaan kestää aikansa ennen kuin siihen turtuu, tai ottaa opikseen. Joskus se on sitä kun vuosien aikana maku muuttuu ja siirtyy lipittelyjuomista viskeihin. Joskus se on sitä, kun mietiskelee joidenkin viskien kanssa ensimakua aika tyrmääväksi, mutta ajan kuluessa ja maistelukertojen karttuessa sitä huomaa löytävänsä mausta enemmän ja enemmän uutta. Makuja joita ei alkuun arvostanut, oppii hakemaan kun ikää ja maistelukokemusta kertyy.

Bunnahabhain 12YO on aika hyvä esimerkki tällaisesta juomasta. Muita vastaavia kokemuksia itselleni on ollut mm Isle of Juran Superstition. Bunnahabhain muutti valmistustaan muutama (2-3) vuotta sitten hiukan ja nämä uudet versiot ovat olleet, tottumisen jälkeen, ihan varteenotettavia juomia. Aikaisempi kokemus jätti aika pliisun olon, mutta siitä ei ole enää jälkeäkään.

Bunna on ollut aina se vähiten savuisin Islay. Mutta turvetta ovat kyllä osanneet lisätä, varsinkin viimeaikoina. Lopetuksessa käytetyt tynnyrit ovat varmaan saaneet myös vahvempia makuja koska tämän viskin väri on olemukseltaan aika tummaa. Sopivasti sherry/viini-tynnyreitä on varmasti mukana.

Tuoksu on vahva, turvetta on havaittavissa mutta myös tynnyreiden jättämiä makeita ja myös hedelmäisiä osia. Savua on ripaus, mutta verrattuna suosikkeihini se aika kevyttä. Mutta kun tuoksusta on oppinut pitämään, on se varsin miellyttäväkin.

Maku sisältää tammea, turvetta, hedelmäisyyttä ja on mukavan monimuotoinen. Karuutta tässä ei sinänsä ole, mutta vahvuutta senkin edestä. Hyvin tasapainoinen, eikä yritä tehtailla ennätyksiä. Mutta ei myöskään pyri siihen, että maku miellyttäisi kaikkia.

Kyseessä on ihan normaali pullote, joka on tullut Alkoonkin hyvin saataville viimeaikoina. Koska tätä ei kauheasti ole ollut Suomessa aikaisemmin, on tämä varmasti mukava tuominen viskien ystäville joiden varastot on rajoittuneet pääasiassa kotimaisiin hyllyvalikoimiin.

Tuoksu vain paranee lasissa olon myötä. Kuten myös maku. Vahvuutta mausta löytyy sen verran, että tämä voisi mennä jälkiruokajuomana hyvin mutta maisteltuna luonnekkaampien viskien jälkeen saattaa tuntua aika mitäänsanomattomalta. Kerta kerralta miellyttää enemmän itseäni tämä makumaailma myös. Näin se repertuaari laajenee. Lopuksi lasista löytyy sitä savun tuoksua todella mukavasti. Eli ehtaa Islayta tämä on!

Glen Garioch 12YO & Springbank 14YO Sherry Oloroso

Hiukan hypätään savuisista maista näiden kahden kohdalla syrjään. Sain maisteltavakseni otsikon mukaisia viskejä. Näistä lyhyesti tänne blogiin pari juttua niistä.

Glen Garioch 12YO tuoksuu lasissa aika vahvasti, jopa yllättävän vahvasti Highlanderiksi. Sen kypsytys on tehty Bourbon & Sherry –tynnyreissä, joiden sekoitus on ihan miellyttävän oloinen. Tuoksussa on makeutta selkeästi havaittavissa.

Maku on makea, mutta varsin luonteikkaan rapsakka. Tämä viski ei laita minua mihinkään matkalle pohjoiseen, mutta sen verran tässä on meininkiä ettei tämä ehkä ihan kepeisiin kesäviskeihin tipu. Ei pahaa, mutta maku on enemmänkin viimeistelemätön kuin hienostunut. Harmi vain että savu puuttuu, koska nyt tästä jää selkeästi jotain pois. Maussa on selkeästi bourbonin tuomaa vanilijaa. Makea viski.

Mutta on hyvä maistella viskejä välillä muualtakin, kuin vain Islayltä. Pysyypähän mieli virkeänä ja kontrastit mielessä. Ja osaa arvostaa sitä Islayn tunnusomaista makua entistä enemmän!

Springbank 14YO (55.3%, 1997, Single Cask: 570 pulloa) on hiukan toista maata. Samoin tein lasissa tämä viski hyökkää kasvoille kuin villikissa. Tästä voi aavistaa heti, että tähän on upotettu luonnetta ja ärhäkkyyttä. Tuoksu on aivan omanlaisensa, mitä tähän mennessä olen saanut eteeni. Ei hassumpaa lainkaan. Vaatii vähän totuttautumista mutta jatketaanpa maistamisella kun öljyisyys ja värikin miellyttävät!

Maku on sherryinen (Oloroso-sherrytynnyrillä on tässä osansa) mutta kuitenkin lopputulos on miellyttävä. Makea, mutta savuisuutta löytyy hyppysellinen. Tunkkainen, mutta hedelmäinen. Mausteisuutta on myös havaittavissa. Kieltämättä hyvin erikoinen maku. Erittäin mukava viski, huomioiden sen ettei tämä ole saarelta. Monisyinen tuttavuus, joka sopii hyvin sellaiselle joka on viskejä kohdannut aikaisemminkin.

Jälkimaku pysyy suussa varsin pitkään, miellyttävästi. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen viski!

Kilchoman 5YO 2006 Vintage Release – viiden tähden savua

Lunta on jo jäänyt hiukan kylmenevään maahan. Laavun sivusta puhaltaa kylmä itä-tuuli, aurinko kurkkii pilvien välistä ja katselee talvisen nuotion savuja. Jätkänkynttilöiden tervaisista lopuista tehty nuotio savuaa kosteiden puiden raoista. Pihisten liekit lämmittävät ja puskevat silmiin käyvää savua. Mikä olisikaan parempi paikka katsella pimenevää taivasta ja odottaa tähtien ilmestymistä. Sen mitä savun korventavilta silmiltä pystyy näkemään, mutta onneksi Otavan erottaa aina..

Kilchoman 5YO 2006 vuoden Vintage (46%) on Islayn tällä hetkellä nuorimman tislaamon vanhin pullote. He ovat julkaisseet tätä ennen kolmevuotiaita useammankin, joista viimeisin oli the Inaugural Edition joka oli jo mainio viski itsessäänkin. He uittavat viskiä useammankin tyylisessä tynnyrissä, joista helposti huomaa varsinkin tammen vaikutuksen.

Mutta asiaan. Tuoksu lupaa tältä paljon. Savua, savua ja savua. Aivan loistavan savuinen tuoksu. Nuotion tuoksua, nokea ja kosteaa nuotiopohjaa. Mainitsinko jo, että pidän savusta mikä tulee kun tämän viskin tuoksuista nautiskelee? Taustalla on myös makeutta ja lupausta siitä, että maku tulee olemaan miellyttävä.

Ja se on. Miellyttävä. Ja savuinen. Makeahkoa juomaa, josta savu iskee suuhun monelta kantilta hetken päästä. Mistään ei maista että tämä on ‘vain’ 5YO viski, vaan maussa on hyvää moniulotteisuutta ja leveyttä. Koska savuiset juomat ovat niitä mitä 'jahtaan, täytyy sanoa että tämä meni kärkijoukkoon kyselemättä ja kiilaten. Noki ja savuinen kostea nuotiopohja ovat mukana koko matkan ajan. Osasin odottaakin tätä, koska aikaisemmat editiot olivat lupaamassa jotain mikä voisi iskeä tajuntaan kunnolla.

Jälkimaku on pitkä ja savuinen. Todella miellyttävä kokemus viskinä.

Tämä ei ole intensiivinen kuten Octomore 4.1., tämä ei ole hienostunut kuten Lagavulin Distiller’s edition 1989, mutta tämä on jotain sieltä väliltä. Savuissa on jotain Octomoremaista mutta olematta yhtä tyly. Karkeutta tästä löytyy makuuni mukavasti, tunnelmat vievät savuihin ja Lappiin heittämällä. Ehdottomasti kannattaa hankkia tätä viskiä, jos savut kiinnostavat.

Jälkituoksu lasissa on myös maininnan arvoinen. Metsäpalon jälkeinen kangas, sopivasti palanutta turvetta ja monimuotoisuutta. Tällä viskillä voi tarjota jollekin Elämyksen näiden nektarien maailmassa!

Bunnahabhain 9YO Old Malt Cask Advance Sample

Jos tämän viskin kanssa menisi suoraan asiaan. Kyseessä on sattumalöytö Tampereen Stockan Alkosta ja ihan mielenkiintoinen viski on kyseessä. Old Malt Cask on tunnettu laadustaan mutta tämä tulee jo koettujen maisteluiden perusteella jakamaan mielipiteitä.
Bunnahabhain on yleisesti ottaen kevyesti turpeinen/savuinen viski verrattuna muihin saaren tuotteisiin. Nyt OMC on pistänyt tätä viskiä kypsymään Sherry-tynnyreihin ja on saanut aikaan hyvin vahvan Sherryn vaikutuksen tähän erään (yksi tynnyri).
Tuoksussa ensimmäisenä tulee esiin juuri vahva Sherryn tuoksu. Tässä ei ole sijaa millekään muulle oikeastaan. Kyllä tämä viskiltä tuoksuu, siitä ei ole epäilystäkään, mutta vahva Sherry on vallitsevampi kuin missään muussa mitä muistan.
Maussa se ei jää yhtään vähempää taustalle. Sherryn makeus hyökkii kielelle ja suuhun äärimmäisen vahvasti. Viski on makea, eikä lainkaan totutun karu. Ja tämä on se, mikä tulee jakamaan ajatuksia. Itse pidän tätä erikoisena vaihteluna ja ihan miellyttävänä kokemuksena. Lähes tynnyrivahvuisena (50%) luonne tulee aika vahvasti esiin.
Ei tätä kovin paljoa kerralla maistele, sen verran imelä tuo maku on ja Sherry peittää lähes kaiken taakseen. Aika rohkea veto OMC:ltä, mutta arvostan sitä että näitä kokeillaan. Kierolla tavalla tykkään tästä viskistä spesialiteettinä. Tästä saa hyvin keskusteltavaa maisteluihin kyllä, koska tämä ei kyllä jää myöskään jalkoihin muille vahvan makunsa vuoksi.
Koska pullo on pieni (20cl) kannattaa tämä ehdottomasti hankkia ja maistaa, ellei nyt Sherry ole itselleen täysin ei-ei. Vaihtelua tämä ainakin antaa ja ihan uuden näkökulman Bunnahabhainiin. Täysikokoista pulloa en ostaisi, koska eräskin maistelija kuvasti tätä niinkin mairittelevasti kuin ‘vanhan naisen hajuvesi’. Kieltämättä, loppuvaiheessa tuo alkaa tulla häiritsevästi esiin. Kokemus se on tämäkin, vaikkei nyt olekaan niin Islayn oloinen kuin luulisi.

Maisteluista muisteltua

Vaihtelun vuoksi turinamuotoisempaa artikkelia. Tuli menneenä viikonloppuna oltua maistelemassa urakalla viskejä hyvässä seurassa, ja sieltä nousi esille muutama uusi tuttavuus joista - enemmän tai vähemmän hataria - muistikuvia.

Old Pulteney 21

Jim Murray's Whisky Bible valitsi tämän viskin vuoden 2012 parhaaksi. Tämä highlander sai kunnian aloittaa maistelun, koska etukäteen tuli arvattua että se on sellaisessa seurassa jossa ei kannata hentoja makuja maistella ilman pidempää taukoa. Yllätyin oikeastaan siitä, ettei OP21 ollut mitenkään erikoinen. Ihan hyvä se on, mutta ei ihan kauheasti jäänyt kirjoitettavaa. Tapani mukaan en kirjoita maistajaisissa mitään ylös, joten en sen makuja ala kuvailemaan. On tuhdimpi kuin ihan kepeä kesäviski, mutta ei paljoa. Jälkimaku oli ihan ok, mutta voittajaksi ei todellakaan säväyttänyt. Jäi illan maistelussa oman raatimme kanssa kauas kärjestä.  Tämä viski on kuitenkin salonkikelpoinen ja miellyttävä sellaiselle, joka ei kauheasti viskejä tunne.

Lagavulin Distiller's Edition 1989

Maisteluissa oli myös tätä mainiota viskiä mukana, itseasiassa tämä oli heti toisena Old Pulteney 21:n jälkeen rivissä. Täytyy sanoa että se mikä jäi päällimmäisenä mieleen on se, että tämä juoma on äärimmäisen salonkikelpoinen. Pehmeä kuin mikä, savu tulee hitaasti ja viekoitellen eikä maku hyökkää vastaan missään vaiheessa. Jälkimaku on miellyttävän pitkä ja pehmeä. Kyllä tätä kelpaisi tarjota hienommallekin vieraalle. Tätä versiota Lagavulinia saa kuitenkin hiukan etsiskellä, ellei ole valmis maksamaan aika kovaa hintaa yhdestä pullosta. Omaan makuuni tämä on ehkä liiankin pehmeä, mutta tuo on fiiliskysymys myöskin. Tässä ei ole juurikaan asioita mitkä muistuttavat pohjoisesta, muuta kuin hienostuneesti annosteltu savu. En kuitenkaan kiellä, ettenkö mielelläni tätä maistelisi jatkossakin. Vaikutusta voi olla myös sillä, että pullo on kuulemma ollut aika pitkään kaapissa sen jälkeen kun siitä alkuun oli maistettu jokunen kerta. Todennäköisesti vaikutus on ollut varsin pieni. Mutta rohkenen väittää, että pitkään lasissa odotuttaminen ei heikennä tätä yhtään.

Lagavulin Distiller's Edition 1994

Mukana oli myös uudempi Lagavulinin DE. Tässä oli jo paljon enemmän luonnetta kuin '89 versiossa. Luonne tulee esille myös karkeutena, viimeistelemättömyytenä. Pullo avattiin maisteluissa, joten se ei ehtinyt saada ilmaa kuin sen mitä lasissa tuli. Lagavulinin maku on tässä selkeämpi kuin aikaisemmassa versiossa. Vertailuna 1993 versioon ulkomuistista sanoisin että tämä on karkeampi ja tylympi maultaan. Tällä kertaa ne eivät ole valitettavasti hyviä piirteitä.

Toisin kuin yleensä, tuli viskeille annettua myös pisteitä tällä maistelukerralla. Illan voittajaksi selviytyi Ardbeg Supernova 2010, niukasti kirien Octomore 4.1:n ohitse. Kuten voittajista voi lukea, tämän veljeskunnan suosikkeina olivat vahvat tunteet ja maut, Islayn karuuden noustessa salonkiseurapiirin ylitse. Kasvot kohti piiskaavaa myrskyä ja kohti uusia tuttavuuksia!

Glenmorangie 12YO Quinta Ruban–maistiainen väärält suunnalt

Sain käsiini tälläisen pikkupullon ei Islayn viskiä, joten ajattelinpa jakaa samalla teidän kanssanne ajatukset tästä juomasta. Tarkoituksena kuitenkin on, että näitä Highlandereita tms ei täällä tarvitse kovin usein lueskella. Jätetään ylämaalaiset juoksemaan miekkoineen ja fiilistellään silloin niitä enemmän.
Mikä ihmeen Quinta Ruban (46%)? Lyhyesti on otettu Glenmorangien viskiä ja laitettu se kypsymään amerikan valkotammesta tehtyihin tynnyreihin kymmeneksi vuodeksi, jonka jälkeen viimeiset kaksi vuotta on kypsytetty portugalilaisissa (puna)viinitynnyreissä.
Tuoksu ei ole hassumpi. Tammi sekoittuu mukavasti viiniin ja antaa miellyttävän kokonaiselämyksen. Maku on varsin täyteläinen, makeahko, vähän kirpsakka, mausteinen ja .. ei hassumpi lainkaan. Jälkimaku on hiukan suklaisen makea alkuun.
Tämä eroaa selvästi edukseen kepeistä kesäviskeistä kuten Glenlivet tai Glenfiddich. Maku ei ole karu, mutta siinä on vähän luonnettakin mukana. Jälkimaku on karvaanpuoleinen pidemmän päälle.
Mikäli haluaa kokeilla jotain uutta Islayn ulkopuolelta, jotain erilaisempaa, niin kyllä minä tähän kallistuisin kuitenkin. Tässä on tyylikkyyttä, mukavan tasapainoista kokonaisuutta ja ennenkaikkea makuja jotka eivät katoa samantien.

Ardbeg Connoisseurs Choise – savua tyylikkäästi

Syksyinen tuuli puhaltaa, ruska maisemassa kajastaa. Nuotio savuttaa kodassa mukavasti, järvi kimaltaa auringossa kuvaamista kutsuvasti. Hetki on hiljainen, rauhallinen ja odottava. Päivän urakka on takana, illan rentoutuminen edessä. Äärimmäisyyksiin ei nyt halua mennä, vaan chillailla iisisti ja nauttia komeasta syksyisestä illasta!

Ardbeg Connoisseurs Choise on vanhaa Ardbeggia, joka on tislattu 1993 ja pullotettu 2005 tehden tästä juomasta mukavasti 12 vuotiasta. Tuoksu on mukavan savuinen ja siinä on selkeästi beggimäisyyttä olemuksessaan. Tästä viskistä on kuitenkin tehty varsin mietoa(43%) ajatuksena ilmeisesti että juoma olisi tyylikkäämpi. Eikä se pieleen mene siinä...pahasti. Maku on mukava, olematta mitenkään erityisen karu. Kuitenkin luonnetta on riittävästi monelle, joka on vähemmän Islayn savuihin tutustunut.

Kaikenlaisia viskejä on tullut maisteltua joten jos yrittäisin kuvailla niihin pohjautuen. Tämä ei ole tyylikkäin, savuisin, tai luontekkain viskeistä. Tämä ei ole se viski joka jää erityisesti mieleen, mikäli Ardbegit ovat muuten tuttuja. Mutta kyllä tämä monet hepposemmat Islayn juomat päihittää mennentullen. Voisi siis sanoa, että tämä on keskiluokkainen juoma. Hinta ei ole niin paha kuitenkaan, ettei tätä kannattaisi kokeilla jos osuu vastaan. Todennäköisesti näitä pulloja ei ihan kauheasti ole enää markkinoilla. En tiedä onko sarja ollut kuinka suuri, mutta epäilen tämän kovin iso olleen.

Maussa on mukavasti turvetta ja savua, tuoksu on tämän viskin paras puoli. Tymäkän savuinen ja paljon lupaava. Maku ei pääse ihan odotuksiin, mutta on miellyttävä. Jälkimaku elostelee yllättäen turpeella ja savulla.

Jos verrataan tätä uusiin Ardbegeihin, ei tämä oikein pääse samaan sarjaan turpeen, savun ja maun kanssa. Jo 10YO kävelee tämän ylitse. Mutta ehkä sen vuoksi juuri, tämä on sopiva viski illanistujaisiin, maisteluihin joissa on muitakin kuin karuja viskejä tai vaikka konjakin tilalle illallisilla. Niissä tämä jää kyllä mieleen, koska kaikkihan on aina kiinni kontrastista. Jos ei tunne valoa, ei osaa ymmärtää varjoa.

Bunnahabhain 1997 Heavily Peated 13YO for Finland

Syksyisessä kelissä, istun nuotion savuissa. Ilmassa leijuu tervaa ja nokea, kipinöitä ja savua joka iskee silmiin, sulkee sisäänsä kasvot, avaa miehenkin kyynelkanavat. Kirpeä ilma hellii, viski sisäisesti eteenpäin potkii. Laavu kääntää savut kohti, aurinko niistä taulun maalasi. Talvi lähestyy, pakkanen pian kiristyy. Pimeyden laskiessa, nämä hetket joihin voi palata ovat vielä pitkään muistissa.

Bunnahabhain 13 YO for Finland on erikoinen sarja, joka tuli eteeni Tampereen Stockmannin Alkossa. Siellä oli niitä vielä muutama pullo jäljellä. Viski on pullotettu Oikealla tavalla, eli tynnyrivahvuisena (54.1%). Oma pulloni on 32/301, joten olettaisin että näitä löytyy vielä vähän aikaa eri puolilta Suomea. Aiemmat kokemukseni Signatory Vintagen kanssa olivat vähän heikot, mutta onneksi pääsin maistamaan viskiä aika samantien oston jälkeen. Ei tarvinnut pettyä.

Tuoksussa on selkeää Bunnahbahaita, mutta terästettynä turpeella. Tämä viski on tuoksunsa puolesta jo hyvin makuuni sopivaa. Savua, turvetta ja luonnetta. Se antaa ymmärtää että odotettavissa on kunnon matka makuihin, eikä enää leikitä.

Tätä ei kuitenkaan pidä maistaa heti lasista vaan maku tulee paranemaan hyvinkin paljon kun viski saa riittävästi ilmaa. Hätäiset eivät siis tule pitämään tästä. Heti maistamalla maku on varsin karkea, eikä se saa sitä sisältöä niin paljoa kuin mitä ajan kanssa olisi tarjolla. Odottakaa siis reippaasti.

Sillä välin voi ihastella tyylikästä pulloa, joka olisi aika täydellinen juhlapöydässä.

Mausta löytyy sitä saarien tunnelmaa. Turvetta, savua ja luonnetta. Leveyttä, syvyyttä ja miellyttävä matka on tiedossa kuitenkin tämän kanssa nautiskelijalle. Sen verran täytyy olla henkeä itsessään, että pitää siitä kun savu iskee silmiin – ei tämä päästä nautiskelijaa helpolla vaikkei paljoa vaadikaan.

Jälkimaku on mukavan pitkä ja tuoksu lasissa käy aina vain paremmaksi. Bunnahabhain jännä maku (tammi) sulautuu miellyttävästi joukkoon ja erottaa tislaamon kyllä muista saarelaisista. Onko se parempi kuin muut? Riippuu makumieltymyksistä, tunnelmasta, toiveista. Ainakin se on erilainen. Ehdottomasti maistamisen arvoinen viski!

The Laddie Ten – nyt vähemmän turvetta!

Kävelen pitkin harjua, katselen alhaalla vilkkuvia vesiä. Rajaa tämä reitti joen lämpimän ja lammet sinnittelevät. Täältä sain alkukokemukseni Lapin luontoon, siihen tunteeseen mitä kaikkea sieltä voikaan löytyä. Raskaalta tuntui rinkka, mutta taukoja oli usein. Ja tauothan ovat juuri se syy, miksi kannattaa Lappiin lähteä. Juoksemisen voi jättää etelään, siellä kaukana on mukava vain nauttia aikatauluttomasta tahdista ja upeasta luonnosta. Ja tietysti nuotioteestä/kahvista.
The Laddie Ten (46%, 10YO) on Bruichladdichin uudempia viskejä. Toisin kuin suuri osa viskeistäni, tämä ei ole kovin turpeinen – mainostaahan se etiketissäkin suureen ääneen Unpeated. Bruichladdichillakin on kymmenisen vuotta sitten tapahtunut paljon muutoksia ja tänä on nyt sitä uutta 10-vuotiasta Laddieta.
Tuoksussa käy hyvin ilmi amerikkalaisen tammen vaikutus. Sama vaikutus on myös vahvasti maussa. Aiemminkin tislaamo on harjoitellut vahvan intensiteetin tammien kanssa, joten tämä ei ole suorannainen yllätys. Linjaus on selkeä kannanotto käydä tekemään erilaista Islayn eliksiiriä kuin mitä muut tekevät (savua ja tammea vahvasti).
Saaren karuus on viskissä mukana, mutta häilyvän heikkona verrattuna siihen mitä se voisi olla. Tämä Laddie on vielä viimeistelemätön, hiukan pistävä, ja tulee elämään ajan kanssa, jahka muut tynnyrit saavat vuosia mittariinsa enemmän. 
Verrattuna aiempaan perus Bruichladdichiin tämä ei pääse samalle tasolle, valitettavasti. Mutta tuo tammi tekee tästä mielenkiintoisen. Savu ei tunnu loikkivan ihan kauheasti esille, mutta voi johtua siitäkin että olen tottunut varsin savuisiin juomiin.  Savua kuitenkin on, mikä on oikein hyvä asia.

Ardbeg 18YO Old Malt Cask – aatelistoa

Kävelen kivikkoisella rannalla, nauttien syksyisen auringon säteistä. Valosta, kirpeästä ilmasta, laineiden liplatuksesta. Tunnelma on rento, kun virittelen pienet savut, teenkeittoa varten. Nokinen pannu pääsee pian porisemaan, savu kiemurtelemaan ilmaan. Mikäpä siinä ottaessa rennosti, kun ötökätkin ovat jo kadonneet tältä vuodelta. Puukkoja on hyvä teroitella, kun odottaa veden kiehumista.

Ardbeg 18YO Old Malt Cask on jälleen loistava osoitus siitä laadusta, mikä on OMC pullotuksilla. 18-vuotiasta Ardbeggia harvoin on järkihintaan tarjolla, ja tämä on  yksi 357 pullosta jätettynä mukavaan 50% maisteluvahvuuteen. Odotuksena ei siis ole, että tämä viski iskisi nyrkillä naamaan karuna – vaan enemmänkin jotain hienostuneempaa.
Tuoksu on yllättävän kaukana Ardbegista. Tämäkin on vanhaa Ardbeggia, mutta OMC:n kypsytyksessä on tehty jotain joka on muuttanut tuoksun luonnetta hyvin paljon. Turve ja tammi hallitsevat tätä, ei niinkään savu mikä on erikoista Ardbegiksi.
Maussa on myös paljon erilaisuutta, verrattuna aiempiin Ardbeggeihin. Tammi tuntuu hallitsevan kokonaisuutta vahvasti, turpeen kanssa. En osaisi arvata tätä Ardbegiksi, ellen tietäisi. Onko se sitten hyvä asia? Jos haetaan Ardbeggiä, pitäisikö sen maistua siltä? Vai onko brändin sisällä mahdollista tehdä yllätyksiä eri suuntiin? Makuasioita. Maku on hyvin hienostunut ja tyylikäs, ehdottomasti. Tässä viskissä on laatua ja makua, vaikka ei ehkä olekaan sitä mitä alunperin odotin.
Savu ja turve voimistuvat lasissa pikkuhiljaa. Ajan kanssa, hitaasti nautittuna, ne nostavat päätään luoden erikoisen yhdistelmän vahvan tammen kanssa. Vaikea sanoa, kun en ole vanhoja Ardbeggejä niin päässyt maistelemaan, että onko kyse siitä muutenkin kuinka Begit muuttavat luonnettaan ikää saadessaan.
Vaikkei tämä ole sen tyylinen kuin odotin, saa tämä viski minulta paljon pisteitä. Erittäin tyylikäs, erittäin hienostunut, erittäin aatelinen. Monisyinen, terävyyttä ei juurikaan ole prosenteista huolimatta ja kelpaisi hienostuneempaankin paikkaan. Taikka erälle nautittavaksi. 

Bunnahabhain Toiteach – se savuisempi bunna

Kävelen läpi laakson metsäisen, katselen suostuvaa reunaa joen. Huomaan vierellä kiven luita, kalloja ja poron turkin jäännöksiä. Vaikka tiedän, että kyseessä on ollut ahma, katselen ympärilleni. Tuntuuko metsä synkemmältä, reunat laakson korkeammilta? Aurinko menee pilveen, on aika poistua paikalta. Hetken päästä vastaan tuleekin sopiva taukopaikka, jonne on hyvä sytyttää tulet ja laittaa pannut porisemaan.

Bunnahabhain Toiteach (46%) on miellyttävä tuttavuus Bunnahabhainien suvussa. Alkujaan aika pitkään karstastin kyseisen tislaamon viskejä. Jotenkin ne eivät osanneet säväyttää, tai ne tuntuivat vähän tunkkaisilta. Sittemmin olen tutustunut perusBunnaan ja tähän Toiteachiin.

Toiteach on tuoksultaan savuinen, vähän mystinen, mutta turpeinen ja myös hiukan tunkkainen. Se ei pistä, vaan leijailee leutona mutta voimakkaana. Maku on vahvan savuinen ja luonteikas. Sinänsä Toiteach ei ole mitenkään kauhean vahva kokemukseltaan, mutta siinä on enemmän hienostuneisuutta kuin useimmissa. Tyylikäs savuturveviski, joka on mukavaa vaihtelua siihen äärimmäisyyden hakemiseen. Nämä kokemukset syntyvät pienemmistä osista, tavallisemmista asioista.

On se kuitenkin hiukan ohut. Maku ei pysy hirvittävän pitkään suussa ja kun savu on hälvennyt tuntuu että myös muuten juoma alkaa kadota. Tässä mielessä liemi on ongelmissa vahvempien saaristolaissukulaistensa seurassa. Tämänkin luona on parempi vierailla ensin, ettei sen vivahteet katoa muiden hälinään.

Pidempään lasissa maattuaan, alkaa tuoksu muuttua vieläkin miellyttäväksi kuten myös makukin. Maisteluihin tämä on erinomainen juoma, salonkikelpoinen ja auttaa hyvin sarjan liikkeelle. Jos ei ensimmäisenä niin esimerkiksi II osan ensimmäisenä. Kyllä merikapteenin luotsaama pullo aina tiensä kotiin löytää!

Viskiä lahjaksi, mutta mitä sieltä kaupasta hakisi?

Minulta on muutaman kerran kyselty, mitä viskiä ostaa lahjaksi jollekin. Näissä ei ole tarkoitettu viskejä jotka maksavat ‘älyttömästi’ vaan ovat edes jollain skaalalla järkihintaisia.

Alkossa on myös varsin mukavasti toimiva tilauspalvelu, jota kannattaa hyödyntää. Erikoisempia viskejä makuutetaan varmaan jossain varastolla tai myymälöissä, mistä niitä sitten lähetetään edelleen. Normaalin tilauspalvelun käyttäminen ei aiheuta lisäkustannuksia, mutta siinä menee yleensä 3-8 päivää kun hankkivat viskin myymälään.

Laitan tähän muutamia esimerkkejä, lahja/tuliaisideoiksi.

Ihan edullisimman kategorian (40-50€) viskejä ovat

• Bowmore 12 YO
• Caol Ila 12 YO
• Aberlour 10 YO
• Glenfiddich 12YO

Caol Ila on ehdottomasti oma suosikkini näistä. Bowmore ei ole yhtä vivahdeikas tai luonteikas, mutta ei se hassumpi juomana ole. Aberlour ei ole savuinen lainkaan, mutta on omassa luokassaan oikein mainio Highlanderi. Glenfiddichia kyllä juo, ei siinä mitään, mutta se kärsii siitä että se on yleensä se viski joka on jossain tarjolla (kuten Bowmorekin).

Hiukan kalliimmassa hintaluokassa (50-60€ löytyy mm.

• Laphroaig 10 YO
• Ardbeg 10 YO
• Ardbeg Blasda
• Kilchoman Spring 2011
• Glenlivet French Oak 15 YO

Jos blogiani on seurannut, niin savuinen suositukseni on tietysti Ardbeg 10 YO. Oikein mainio, ja harvinaisempi, savuinen viski on myös Kilchoman Spring 2011. Kilchoman ei ole yhtä karu, eikä yhtä savuinen, mutta ei sen erilaisuus tässä haittaa. Ainakin Kilchoman on sellainen, jota ei usein tule vastaan.

Ardbeg Blasda on lähes savuton ja turpeeton Ardbeg. Hyvin mieto maultaan, mutta osaavat maistelija löytää Ardbegin sieltä – ei hassumpi viski esim maisteluiden alkuun. Tai tutustuttaa joku viskien maailmaan.

Laphroaig on ihan ok. Sitä löytää useimmista Alkoista hyllystä. Mutta se ei ole omaperäinen ja jakaa mielipiteitä vahvasti juojilla. Osa tykkää, osa vihaa.

Glenlivet 15 YO ranskalaisessa tammessa on kiva kepeä kesäviski. Sellaiselle, joka ei pidä savuviskeistä.

Sitten 60-80€ hintaluokassa löytyy mm.

• Ardbeg Uigedail
• Ardbeg Corryvreckan
• Lagavulin 16 YO
• Laphroaig 18 YO
• Glenmorangie Quinta Ruban 12 YO

Tässä pitää miettiä sitä, minkälaisen kokemuksen haluaa lahjan vastaanottajalle tarjota. Lagavulin 16 on perushyvä, mainio viski ja sitä löytyy useimmista Alkoista hyllyltä. Tällä ei mene pieleen vaan savua löytyy kivasti. Ardbeg Uigeadail tarjoaa elämyksen juojalle – karu, luonteikas ja savuinen. Corryvreckan tarjoaa samaa, mutta tyylikkäämmin eikä yhtä alkukantaisesti, leveämmällä makukokemuksella. Näiden kahden välillä kannattaa miettiä mistä toinen voi pitää enemmän. Niissä on puolensa ja puolensa.

Laphroaig 18 YO on aivan loistava viski. Siitä ei voi muuta sanoa. Se on Lagavulinia tyylikkäämpi, Ardbegiä hienostuneempi ja makumaailmaltaan nautinnollinen. Tietysti minulle olisi tiukka paikka tehdä valintaa Corryvreckanin tai 18 YO:n välillä.. Ehkä saatavuus enemmänkin sanelisi kumman tilaisin.

Glenmorangie Quinta Ruban ei ole savuinen eikä turpeinen. Mutta mainion makuinen Highlanderi. Sellaiselle, joka hakee tyylikästä seurusteluviskiä mutta joka ei ole kiinnostunut turpeesta tai savusta.

Toivottavasti tästä on jollekin apua!

Ardbeg 10 – Savua,turvetta, luonnetta ja loistavaa karuutta

Astun luolaan muinaiseen, maalausten peittämään. Tuoksuu siellä muinainen savu, tuntuu iholla menneisyyden taikojen haju. Mitä olemme olleet kauan sitten, kun luukeihäin jänkää kuljimme, Savon saloja vaelsimme. Tiesimme luonnon metkut, eläinten yritykset niin ketkut. Mammutit kaatuivat toimestamme, komeat hirvet kellistimme, susista teimme lemmikkimme. Onko meissä alkuihmisen kipinää vielä jäljellä, ilmeneekö se haluna päästä siviilisaatiosta hetkeksi eroon, revontulien maahan, tervassavuisten karuun Pohjoiseen?

Pelkästään Ardbegi 10:n (46%) tuoksu vie minut kauas pois. Savu ja turve iskevät kasvoille täydellä voimalla, haluten muistuttaa minua niistä elämyksistä mitä olen kokenut. Tämä viski on karu, se kertoo jo nyt. Tässä on luonnetta, eikä tämä pelleile. Tämä on tehty antamaan kokemuksia, elämyksiä maailmasta elämän toiselta puolelta – ihmisten menneisyydestä. Näistä ‘perusviskeistä’ tämä on kyllä kiistattomasti paras.

Maku on myös aikamoinen elämys. Ardbeg on omaa, tunnistettavaa luokkaansa. Sen mitä ns vanhoja beggejä olen maistellut myös niin pidän kyllä linjasta minkä ottivat näiden uusien kanssa. Näissä on särmää. Nämä kertovat elämästä. Nämä on Viskiä. Savu ja turve, karuus ja monisyisyys. Näissä on sitä, mitä Lapin puissa ja luonnossa on. Sitkeää, ankarissa oloissa kasvanutta, kiemuraista ja käppärää mutta silti siinä silmä ja mieli lepää.

Omassa hintaluokassaan tälle ei kyllä löydy voittajaa. Jos pitää rajuista kokemuksista. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö tämä toimisi vaikka palatsissa – toimii kyllä – mutta jos viski ei saa haista, maista tai mitään muutakaan missä nämä ovat hienoja, sitten kannattaa pysyä kaukana. Muita kehoitankin tätä maistamaan jos vain on tilaisuus.

Kuvan lasi on mielenkiintoinen myös. Sillä on kokoa järkyttävästi, mutta onhan siinäkin omat fiiliksensä kun siitä maistelee Ardbeggiä..

Bruichladdich 17YO Rum Cask – Karibianrommihöystetty

Korkealla kalliolla istuskelen ja jokilaakso levittäytyy edessäni. Rannalla savuaa nuotio, mutta sen tuoksut vain vaivoin ylettyvät luokseni asti. Aurinko laskeutuu hiljalleen alemmaksi, mutta ei se tänäkään yönä taida nukkumaan mennä. Kuten en minäkään. Hiljaisuus yössä huumaa korvia, tulet värejään leiskaavat ja houkuttavat varomattomia.

17-vuotias Bruichladdich Rum Cask on miellyttävä tuttavuus. Tämäkin viski kuuluu pehmeiden kategoriaan, eikä niinkään karuihin Lapin muisteloihin. Maku on jonkin verran makea, mutta kun aikaa antaa kulua siitä kun pullo on ensi kertaa avattu, päästään jo miellyttävämpiin yhdistelmiin. Tuoksusta en osaa rommia löytää, mutta sitäkin on niin montaa eri lajia ettei varmaan ihmekään. Maussa tammen sen sijaan tunnistaa mukavasti.

Maussa on väkevyyttä, mikä kertoo mistä tämän tuulet puhaltavat. Bruichladdich osaa todellakin tehdä viskejä laajalla skaalalla, ja tämä on yksi loistava esimerkki laadukkaista helpoista savuviskeistä. Rum Cask kelpaisi hyvin salongista kallioille, maistelijana voi olla herra tai renki – uskoisin että molemmat arvostavat tätä. Viski ei yritä tehdä itsestään liian hienostunutta kuitenkaan. Maut ovat siellä, maistelijan pitää vain osata nauttia ja antaa juomalle aikaa levittäytyä makuhermoille.

Mutta jos hakee karuutta, sitä ei tässä viskissä ole. Savu ei hyökkää silmille, maut eivät muistuta Lapin olosuhteista, eikä tämä tuo mieleen äärimmäisiä elämyksiä. Jokaisen viskin ei tarvitse.

Bruichladdich Black Art 02.2– mustaa ja punaista taikaa!

Shamaanirumpujen kumina takoo ajatuksiani, kodan sakeat höyryt sumentavat käsityskykyni. Heittäydyn taikojen mukaan, noidan matkaan. Kohti maita mystisiä, näkemään asioita menneitä. Hahmon mustan korpin saan ja kaukana korkealla, tuntureiden yllä, lennän ja huikeita maisemia ihailen.

Bruichladdich Black Art 1989 02.2 on 21-vuotiasta hyvin erikoista viskiä. Mestari, joka tämän on saanut aikaan, on aika noita. Väri on punaisempi kuin missään muussa viskissä mitä vastaani on vielä tullut. Tuoksussa on paljon ‘Laddieta, mutta myös muuta. Makeahko, ei niinkään kauhean savuinen, mutta erityisesti mysteerinen. Öljyisyys on lähes käsinkosketeltavaa, mutta erityisesti maut jotka valtaavat suun tätä ensi kertaa maistettaessa nostattavat mestarin vielä korkeammalle tasolle. Maku ei ole niinkään vahva, tuhoava, karu tai savuinen kuin mistä yleensä pidän, vaan pehmeämpi, taianomaisempi, vivahdeikkaampi, syvempi ja leveämpi kuin viskit mitä yleensä nautiskele, mutta tätä voisikin odottaa 21v viskiltä. Maussa on paljon mystiikkaa, se on hento olematta heikko, mieleenjäävä olematta isku vasten kasvoja. Erittäin erittäin tyylikästä.

Makumaailmassa on selkeästi käytetty erilaisia viinitynnyreitä ja varmaan sotkettu mukaan myös muita Bruichladdichin maltaita, kuin vain perusladdieta. Jälkimaku on todella pitkä ja herkullinen. Makuvivahteita on todella paljon, joten tämä kannattaakin laittaa maistelussa alkupäähän ettei monisyiset maut katoa väkevämpien alle.

Tuoksu lasissa vain paranee, sitä mukaan kun tämä jalo juoma saa ilmaa. Tyhjässä lasissakin tuoksu odottaa pitkään, eikä sen kadottamista kannatakaan kiirehtiä. Tässä viskissä yhdistyvät menneisyys ja tulevaisuus, nykyhetki rajan taakse ja todellisuus sekoittuu uniin. Yksinkertaisesti aivan loistava juoma! Pehmeyttä joku toivoo tietysti lisää, mutta itseäni viehättää se pieni karuus mikä tässä on.. Ettei aivan saari unohdu mielestä.

Port Charlotte PC 9 – Makua meren tuomana, pohjoisen ylläpitämänä

Rajussa syyskelissä kasataan nuotio isojen kivien leikkaukseen. Risuja ja sytykkeitä on kannettu mukana koko päivä, nyt taas tihuttaa vettä ja sumu kastelee kaiken. Alaoksilta kerätään lisää risuja ja vähän suurempiakin oksia, onneksi vielä suhteellisen kuivia. Läheltä löytyy vielä keloa, tervaisen tuoksuista, joita kannetaan valmiiksi lähelle tulipaikka. Sytykkeet kasataan varovaisesti, tarkistetaan vielä kerran tuulen suunta ja tulukset iskevät kipinää. Pian hento kiehura alkaa nousta, voimistuen hetki hetkeltä. Liekit puskevat lävitse ja risuja lisätään alkavaan nuotioon. Savu paksuuntuu ja pian tuli alkaa palamaan iloisesti. Laavu viritetään lähelle ja isompia risuja heitetään tulen uhriksi. Alkaa satamaan, mutta se ei enää haittaa. Liekit kasvavat riittävän suuriksi ja oksia, karahkoita ja keloja saa tuli syödä vapaasti. Miellyttävä savu kietoutuu matkaajien ympärille, tervainen tuoksu yhdistettynä nopeasti viilenevään ilmaan antaa hyvän syyn pistää pannut tulille kiehumaan..

Port Charlotte PC 9 – An Ataireachd Ard (the Surge of the sea, 9YO, 59.2%) on turpeinen, savuinen, muinainen ja tuleva viski. Se elää niin menneisyydessä kuin nykyhetkessäkin ja luulenpa että tämä suhteellinen harvinainen (6000 pulloa) viski jää monella mieleen hyvällä tavalla. Tuoksu on täynnä miellyttävää savuturvetta ja lupaa juomalle leveyttä, paksuutta, pituutta ja sisältöä. Se on samalla pehmeä ja karu, hienostunut ja viimeistelemätön. Yksi parhaista tuoksuista viskeissä mitä olen koskaan päässyt nenälläni lähelle.

Maku ei jää jälkeen elämyksessä. Täyteläinen ja leveä, mutta pohjoisen ja meren karu maku iskee makuhermoihin armotta mutta lempeästi. Kuin tyly kouluttaja, joka hakee oppilaan parasta mutta vaatii myös täydellisyyttä heti alkuhetkistä lähtien. Turve on vahvasti läsnä, erittäin hyvällä tavalla, juomassa. Yksinkertaisesti todella mainio maultaan. On oikein mukava tässä havaita, että eroa PC8-viskiin on varsin paljon. Tässä on tyyliä, hienostuneisuutta ja leveyttä/paksuutta paljon enemmän. Täyteläinen ja tasapainoinen, karulla tavalla höylättynä.

Jälkimaku maistuu suussa pitkään. Savu ja turve hallitsevat elämystä vielä pitkään, ja lasi… lasi tuoksuu todella hyvälle hyvin pitkään senkin jälkeen kun viimeiset tipat siitä on nuoltu pois.

Huhujen mukaan tämä on viimeinen odotteluviski, ennen varsinaisen Port Charlotten tuloa markkinoille – ilmeisesti 2012. Jos suuntaus on tämä, odotettavissa tulee olemaan äärimmäisen miellyttävä viski josta ei puutu turvesavua lainkaan.

Tämä erä ei ole siis kovin suuri, joten jos tämän jostain onnistuu itselleen kaivamaan/maistamaan niin suosittelen lämpimästi. Todella lämpimästi!

Ardbeg 15 YO Dun Bheagan – harvinaisempi herkku

Syksyisessä sateessa on miellyttävää maata laavun alla, suuri rakovalkea edessä. Katsella liekkien tanssia ja tuntea savun taika nenässä. Ilta pimenee äkkiä, valon ulkopuolella on täysin mustaa. Siinä on hyvä turista ja viettää aikaa, kunnes jossain vaiheessa uni vihdoin saavuttaa erämaan takanurkatkin.

Ardbeg Dun Bheagan 15YO (53%, cask 2659/2660, 360 pulloa) on aivan loistava Ardbeg. Se on tislattu vuonna 1994, joten se on sitä ‘wanhaa’ Ardbeggiä. Tuoksu on .. yllätys.. savuinen ja turpeinen. Hauskaa tuossa on se, että savu iskee välillä kuten nuotiosta kasvoille. Todella miellyttävää ja minun tyylinen viski aivan ehdottomasti!

Maku on vahva ja väkevä. Mutta kuitenkin erittäin miellyttävä. Dun Bheagan ei pyri saamaan heti täystyrmäystä, vaan kokoonpanosta on saatu erittäin tasapainoinen ja makuhermoja kiihottava. Jälkimaussa maistuu tammi oikein miellyttävästi. Vivahteita ja leveyttä on Lapin tuulahduksesta huolimatta erittäin paljon.

Kenelle tätä suosittelisin sitten.. Ardbeg-faneille ehdottomasti, mutta myös heille jotka haluavat tutustua savuisiin viskeihin.

Jälkimaku kestää hyvin pitkään, kuten myös lasissa oleva jälkituoksukin. Tämä ei vie ehkä ajatuksiani karuimpiin oloihin, mutta sen sijaan karuuden keskelle miellyttäviin ja helppoihin hetkiin. Aivan kuin saapuisit autiotuvalle pitkän vaelluksen jälkeen, vain havaitaksesi että edelliset vieraat ovat juuri lähteneet ja tupa on lämmin. Ja tuoksuu Lapin savuille.

Kilchoman Inaugural 100% Islay – virallista viskiä

Savun tanssi nuotion yllä, kiemurtelevat kiehkurat tulen päällä. Tuoksu valtaa lähiympäristön, peittää ympärillä istuvat tunnelmaan odottavaan. Nostetaan kuksa tulokkaalle, uuden rajan rikkojalle. Mihin tie makoisa tästä vie, sen selviää kun kaikki juhlimassa ovat lie. Huutelee savu kulkiessaan, viekottelee kieltä viedessään. Käryää alla sammalten, polttelee naureskelle oksat puiden. Iloinen, mutta arvokas on käynti. Kuten on Lapin mahti.

Kilchoman Inaugural 100% Islay (50%, 3YO) on erinomainen viski kertomaan mistä Islay on tehty. Se sopii noviisille kuin konkarillekin, toiselle se on helppo tapa tutustua makuihin, toiselle jää vaativampi rooli etsiä makujen vivahteita ja vaihteluita jotka valloittavat suuta vähä vähältä. Viski on aika herkkä, ei yritä hyökätä silmille mutta on hienostuneen tasapainoinen. Ja todellakin vain 3-vuotias.

Tuoksussa on paljon sitä Islaytä itseään. Savua, turvetta, tymäkkää luonnetta. Maku on, kuten yllä kuvasin, monipuolinen ja paljon tarjoava. No, ei tämä ehkä ihan noviisin juoma ole koska vivahteiden havaitseminen ei ole aina helppoa. Jälkimaku on miellyttävän pitkä ja paljon antava.

Tässä maistuu Kilchoman. Onkin hienoa, että heillä on muodostunut oma – loistavan kokeileva – linjauksensa. Ja tämä on todellakin erinomainen viski. Luonteikas, ei hypi naamalla kuitenkaan vaan antaa maistelijan perehtyä siihen omaan tahtiin. Herkkä tavallaan, tämän karuus on vaikeuksissa jos se laitetaan hyvin vahvan makuisen viskin perään. Tällä onkin hyvä aloittaa, leppoisasti minun kirjoissani.

Smokehead 18YO Extra Black – savukiehkura

Katson jokea savuavaa, sen kiihkeää rytmiä, koskea vaahtoavaa. Loputtomasti se jyrisee, Lapin matkaajaa iloisesti tervehtii. Toisella rannalla palaa kokko, toiseen maailmaan sen viesti kurkottaa. Savu kiirii luokseni pitkin veden pintaa, kun istun rannalla ja kohottelen viskillä täytettyä kuksaa.

Smokehead 18YO Extra Black (46%) mainostaa itseään savuisana viskinä, joka on täyttä Islaytä. On siinä savua kyllä, mutta loppujen lopuksi maku on yllättävän hento ja kantamaton. Pari kertaa olen maistanut tavallista Smokeheadia ja niissä on aika erikoinen maku ollut. Tämä 18YO on näistä kahdesta helpommin miellyttävä, paremmin makumaailmaani sopiva viski.

Tuoksu on paljon lupaava. Savussa on erilaisia aromeita, hedelmällisyyttä ja odotusta. Se ei kuitenkaan laita odottamaan yllättävää kokemusta. Maussa on hedelmällisyyttä, joka jysähtää banaanina päälle hyvin äkkiä. Todella outoa maistaa se noinkin vahvasti. Kokemus on savuisen kuiva, mikä on loppujen lopuksi aika miellyttävä. Smokehead 18 on kepeä viski loppujen lopuksi. Siinä ei ole mitenkään hirveän pitkä jälkimaku, eikä maistelun aikana siitä löydy sellaista Islayn tajunnan laajentavaa leveyttä ja syvyyttä. Savua on kuitenkin, mikä on ainakin minulle se juttu. Mutta verrattuna moneen muuhun Islayn tuliliemeen ei tämä nouse esille savuisena tai luonnekkaana.

Voisi odottaa ehkä, että 18YO olisi paljon vivahdeikkaampi ja hienostuneempi. Karuus ja luonne on onneksi siellä, mutta maistuvat aika kuivan terävänä sieltä lävitse. Tässä tapauksessa terävyyden miellyttävyys on melkein samaa luokkaa kuin kuivan ja pistävän lakimiehen kanssa keskustelu lounaalla. Lasiin jää miellyttävä savuinen tuoksu, joka kuitenkin aika nopeasti alkaa haihtumaan pois.

En sano että tämä Smokehead on huono. Sen luonne kepeähkönä juomana ei tee siitä kuitenkaan lähellekään suosikkiani. Mutta mihin tämä sopii hyvin, on osana viskien maistelua. Siinä sen erilaisuus tulee hyvin esille, kunhan laittaa sarjan alkupäähän tämän ettei maku katoa jytisevimpien liemien kuohaan.

Port Charlotte An Turas Mor – matka alkakoon

Katselen polun ympärillä olevaa maastoa. Puut alkavat näyttämään siltä, ettei enää olla etelässä. Lappi on täällä, männyt ja koivut poimuilevassa maastossa. Pienet kirkkaat purot solisevat pitkospuiden alla ja tunturit siintävät edessäpäin. Noille huipuille olemme matkalla. Matkalla ohitamme vanhoja peurakuoppia, jotka on kaivettu harjun huipulle. joki näkyy oikealla puolella, lampi vasemmalla. Kaukaiset sukulaisemme matkasivat täällä jo tuhansia ja tuhansia vuosia sitten, katsellen samoja maisemia. Matka on vasta alussa, ja odotan innostuneena mitä vielä tulemme kokemaan..

An Turas Mor (46%) on iätön viski. Se on sekoite useammasta eri-ikäisestä Port Charlottesta, ja nimi tarkoittaakin suurta matkaa (the Great Journey), vaikka ehkä sopivampi merkitys olisi suuren seikkailun alku. Viski on miellyttävä ja vivahdeikas, mutta ei yritä olla äärimmäinen. Siitä löytyvät Port Charlotten elementit: savua, turvetta, seikkailua, kokeilunhalua ja miellyttäviä makuja mutta ne on sekoitettu sellaisessa suhteessa, että niitä voi maistella aloittelijakin. Kokeneet maistelijat pitävät näistä vivahteista, miten ne on piilotettu toistensa sekaan ja mitä sieltä löytyykään. Karuus on siellä, mutta taustalla ja makumatkan jatkuessa toisilla PC:n juomilla tietää että samoilla mailla on matkattu ensiaskeleet.

Maisteluissa An Turas Mor on hyvä aloitusjuoma, se on minulle yksi leppoisista suosikeistani mutta luonnetta löytyy kuitenkin paljon enemmän kuin mitä kepeissä kesäviskeissä on (kuten Glenfiddich ja Glenlivet). Kaada tätä lasiin, maista ja anna tien tempaista sinut mukaasi!

Bowmore Tempest – terveisiä myrskyistä

Tämä viski vie minut karuihin olosuhteisiin. Myrskytuuleen tunturin laelle, kovaan sateeseen laavukankaan alle, tuuleen joka kuljettaa mukanaan sateen tuoksua ja samalla kuitenkin nuotioon joka lämmittää savuttaen, palaa uhmaten sadetta ja tuulta. Itsepäiseen pohjoisen mäntyyn joka ei ymmärrä sammua vaikka kuinka yrittäisi. Kuksa kädessä on lämmintä juoden hyvä pitää sadetta ja odottaa kunnes myrsky menee ohitse. Suolainen vivahde suussa, teen kirpeä purenta. Pehmeys tulee ympäristöstä, mutta ei luonnon antamista olosuhteista.

Bowmore Tempestejä on nyt kahta eri vuosikertaa: small batch I ja II. Ne ovat molemmat tynnyrivahvuisia Bowmoreja ja päästävät vahvuutensa hyvin esille mikäli juoja on riittävän rohkea niitä maistamaan. Savuisia, turpeisia, pippurisia ja suolaisia. Nämä ovat hyvin merellisiä, kuten Bowmore helposti muutenkin. Näissä luonne on vain tuotu vahvasti esille ja siitä on otettu paljon irti. II-sarjalainen on edeltäjäänsä monisyisempi ja savuisempi, mutta edelleen hyvin miellyttävällä tavalla. Tempest ei ole niin karu kuin Ardbegit, mutta nämä voi hyvin mainita samassa lauseessakin. Mutta niitä ei pidä sekoittaa toisiinsa, koska nämä kaverukset asuvat eri osissa karua saarta.

Bowmore Tempestejä on hyvä suositella henkilöille jotka ovat jo tutustuneet Islayn viskeihin ja tietää että makumaailma on mieluisa. Tällä pääsee miellyttävästi sisään tynnyrivahvuisten viskien maailmaan, vaikka varmasti Tempestin tylyys sopivasti iskeekin makuhermoihin kovaa. Mutta eihän sitä näitä maistellakaan sen vuoksi että ne olisivat aina helppoja. Uusien makujen löytämiseksi on kokeiltava välillä jotain uutta. Tempestit ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia.

Bruichladdich 16YO Bourbon Cask Aged – muuttuvaluonteinen

Kävely helppokulkuisella polulla, joka vie loivien maastojen lävitse. Edessä ja sivulla aukeaa Lapin maisema kaikessa kauneudessaan tuntureiden huippuina. Lähellä virtaa pieni joki, jonka vesi on täysin kirkasta ja kylmää. Hyttyset eivät ole vielä tähän vuodenaikaan heränneet, vaan odottelevat vielä piiloissaan vasta seuraavia kulkijoita. Yöttömän yön aurinko valaisee reittiä jota pitkin astellaan koko yö.

Bruichladdich 16 Bourbon Cask Aged (46%) on makeahko viski, josta löytyy kuitenkin piiloitettua luonnetta. Sen makuun on on helppo vaipua, mutta se kuitenkin muistuttaa siitä että liikutaan karuissa oloissa. Kun pullon avasi ensi kertaa tuntui viski todella makealta. Vanilija hyökki pahasti suuhun ja tämän ehti luokitella jälkiruokaviskiksi jo kerran jos toisenkin. Sitten kuilui pitkä aika – puolisenkin vuotta – kunnes tätä maistoi jälleen. Nyt maku on tasaantunut makeudeltaan ja viskin luonne tulee paremmin esille. Sitä on kypsytetty amerikkalaisissa bourbon-tynnyreissä, kuten nimikin kertoo, ja sen lisäksi amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Joten ei ihme että se maistuu makealta. Tätäkin kannattaa siemailla lasista hitaasti pitkän ajan kuluessa: tuoksu ja maku muuttuvat siinä paremmaksi. Tämä ei ole karu viski, mutta tämä elää niillä samoilla mailla kuin tuttavansa.

Bruichladdich on mielenkiintoinen tislaamo, ihan valikoimansankin puolesta. Normaali ‘laddie –linjasto tuottaa suhteellisen tyylikkäitä ja helpompia viskejä, kun taas Port Charlotte ja Octomore –linjastot menevät aivan erilaiseksi tyyliltään. Ehdottomasti kannattaa maistella mitä tuolta on tarjolla!

Ardbeg Renaissance – uusi aika

Pitkän tauon jälkeen on hyvä jälleen laittaa vaelluskengät jalkaan ja suunnata Pohjoisen karuille maille. Kaivaa varastosta rinkka ja makuualusta, hankkia puuttuvia varusteita ja lähteä katsomaan jänkää uudesta suunnasta. Siitä tietää jo etukäteen, että siellä on paljon samaa mutta kuitenkin tarjolla on jotain uutta. Vuodenaika, paikka, keli tai vaikka seura voi muuttaa kokemusta suuntaan tahi toiseen. Vaikka samoista asioista pitää, tuiskusta tunturin laella, auringon lämmöstä tuulensuojassa, tauosta mäkisessä maastossa, kylmän raikkaasta lähteen vedestä niin siltikin uusia kokemuksia tulee matka toisensa jälkeen.

Ardbeg Renaissance (55.9%) on Ardbegin uusi tuleminen. Tislaamo vaihtoi omistajaa 1997 erinäisten vaiheitten jälkeen ja he laittoivat uudet viskit kypsymään tynnyreihinsä. Siitä julkaistiin ennakkoversioita matkan varrella, kunnes 2008 he esittelivät uuden 10-vuotiaan Ardbegin. Renaissance on yksinkertaisesti mainio viski. Tynnyrivahvuisena se päästää valloilleen luonteensa, savun ja turpeen isku saa siitä hyvin lisää voimaa. Ardbeg 10-vuotias on loistava myös, mutta tämä toimii niille, jotka pitävät pohjoisen karummista tuntemuksista. Pidempään suussa pitäen ja maistellen löytyy tästä lisää vivahteita, ja ehdottomasti kannattaa lasia tuoksuttaa niin maistelun aikanakin kuin sen jälkeenkin.

Renaissancea ei tietääkseni valmisteta enää, joten viski on käymässä hankalammaksi hankkia – ainakaan järkevään hintaan. Tästä viskistä huokuu Pohjoisen piilotettua tylyyttä ja rauhalliselle luonteelle niitä erikoisia kokemuksia joita saa kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja odottaa.

Huhuja, odotuksia ja viskiuutisia

Islayn saarella tuntuu mäskit käyvän mukavaan tahtiin. Aika usein jotain uutta sieltä on tulossa viskisiepoille maisteltavaksi, mikäli vain jostain niitä saa hankittua.

Uusimpina tuntuvat olevan Ardbeg Alligator, joka on päässyt normaaliin markkinointiin. Huhu kertoo, että Alkosta pystyisi tätä tilaamaan jo nyt. Koska ‘gator on aika erilainen kuin perinteiset Arbegit, on tuo ihan hyvä asia. Koskakohan löytyvät ensimmäiset mainstream-baarit (eiköhän tuo viskiin erikoistuneista paikoista jo löydy, ainakin toivottavasti) jotka ottaisivat Alligatorin valikoimiinsa? Tämä liemi on ainakin hyvin erilainen kuin iänikuiset Laphroaig 10, jossain Lagavulin 16 ja harvoissa paikoissa jotain muuta. Toisaalta, lisäisivät edes Ardbeg 10:n niin ei haittaisi.

Port Charlotte on laskenut liikkeelle PC9:n. Tätä viskiä pullotetaan vain 6000 pulloa, joista varmaan tapellaan verissäpäin. PC8 oli sen verran loistava juoma, että toivottavasti tuo PC9 An Ataireachd Ard löytää tiensä lasiini. Ensi vuonna Port Charlottelta sitten on tulossa näiden teasereiden jälkeen se viski, mitä ovat ajamassa takaa.

Octomore 4.2 on myös huhuttu tulokas, eikä vain enää toiveuni. Tuota kyllä tulee odotettua innolla, mutta kauheasti tietoa ei ole siitä löytynyt. Ties vaikka olisi tehty Orpheuksen tyyliin viiniviimeistely. Täytyy sanoa, että Bruichladdich on kunnostautunut tislaamona valikoiman saralla.

Hyvä kysymys on, että onko kenelläkään vielä tietoa milloin Ardbeg Supernova 2011 on tulossa?

Lasi ja järjestys

Viskilasi. Siinäpä vasta hyvä kysymys välillä, mikä tulee vastaan. Jotkut juovat viskinsä grogilasista, jotkut snapsilasista tai pitkäjalkaisesta maljasta ja jotkut sitten taas kuten pitääkin. Eli Glencairnin lasista.

Grogilasi kadottaa tuoksuja paljon, se sopii heille jotka tykkäävät juoda sellaista viskiä johon on upotettava sekaan kolaa tai jääpaloja. Tästä lasityypistä löytyy tietysti todella upeita versioita, jotka toki lisäävät fiilistelyä. Välillä onkin antoisaa käyttää tätä lasityyppiä, mutta tietysti maisteluiden ulkopuolella.

Kuksa ja viski eivät ihan parhaiten toimi yhteen myöskään. Kuksan maku kadottaa yllättävän äkkiä useista viskeistä ne parhaat ja hennoimmat puolet. Kuksasta onkin mainiota juoda suonsilmäkettä (1/2 lakkalikööriä, 1/2 halvinta blendisviskiä mitä löytyy).

Makuasioista ei tietysti voi kuin kiistellä, mieluusti juomien äärellä, mutta erilaisia laseja läpikäyneenä maisteluun valintani on Glencairnin lasityyppi. Alkuun hiukan karstastin sen ulkonäköä, mutta vähitellen siitä on tullut ‘se oikea’ ja muodotkin alkavat toimimaan kun sen ottaa käteen. Lasihan on muodoltaan hiukan konjakkilasin oloinen, mutta kapeampi. Juoman pesä on sopiva viskin huljutteluun, korkeat reunat mahdollistavat rajummatkin käsittelyt ja tuoksut tulevat sopivasti kapeammasta suuaukosta kohti ahnaasti odottavaa nenää. Lisäksi lasissa pysyy mukavasti myös jälkituoksut, senkin jälkeen kun juoma on jo loppunut.

Sitten pari viskisarjaa, aikaisempien lisäksi. Ensimmäisessä on poikkeuksellisesti 7 eri juomaa, jälkimmäisessä normaalit kuusi kappaletta.

1. Bruichladdich Black Art II
2. Kilchoman Spring 2011
3. Laphroaig 6 YO (2000)
4. Caol Ila Adelphi 9 YO
5. Lagavulin 12YO Cask Strength
6. Ardbeg Dun Bheagan 15YO
7. Octomore Orpheus 2.2

Maistelussa pidettiin tauot ensimmäisen ja neljännen jälkeen. Tuo Black Art on niin omanlaisensa, että se ansaitsi erottelun muista viskeistä. Hauskan sarjasta teki myös ikävaihtelu: 21-3-6-9-12-15-5. Harvoin voi laittaa noin kivasti viskejä peräkkäin, joissa aina tulee ikää kolme vuotta lisää ja maistelun kannalta toimivat mainiosti yhteen. Tietysti alku ja loppu menevät omaa sarjaansa, mutta tylsäähän se olisi jos kaikki seuraisi samaa kaavaa.

1. Port Charlotte An Turas Mor
2. Kilchoman Spring 2011
3. Finlaggan
4. Laphroaig Quarter Cask
5. Talisker 57 North
6. Ardbeg Supernova

Valikoimassa näkyy jo useita viskejä, mitä on aikaisemmissakin sarjoissa ollut. Talisker 57N ei ole Islayn viski, mutta saarilta kuitenkin joten se pääsi mukaan, eikä vähiten leveysasteviittauksen johdosta. Sehän viittasi suoraan suuntaa Supernovaan.

Caol Ila Natural Cask Strength – unohtumaton

Pohjoisessa kaikuu ääni, joka on lähtöisin vain aseseppojen vasaroista. Kautta tuntureiden kantaa kilke, ei välitä kuruista tai vaaroista. Liekkien loimu sitä seuraa, shamaanien loitsu voimaa antaa. Vaeltaja yksinäinen laella huipun, keskellä kylmän sateisen tuiskun, nämä vastaanottaa ja vielä itseään odottavaa auringonpilkahdusta kiittää.

Caol Ila – Islayn ääni, on tunteita ja makuja herättävä tislaamo mainiossa seurassa. Täältä tulee viskiä moneen lähtöön, mutta pääasiassa maut pyörivät aina merellisen, savun, turpeen ja pohjoisen tuulen ympärillä. Karuja, mutta oikein löydettynä hyvin miellyttäviä. Aika harva Caol Ilan tuote on minua pettänyt.

Natural Cask Strengh on tymäkkää (61.6%) ja karua viskiä. Tuoksussa on paljon meren vaaroja, suolaisia tyrskyjä ja jäätävää sadetta. Mutta siinä on myös lämpöä, tulta ja terää. Vahvuus tuntuu tässä liemessä, kuten pitääkin. Elämän vesi ei voi olla heppoista, vaikka terävä miekka tähän makuun yhdistyykin. Itse tykkään tästä löytyvästä yhdistelmästä: pohjoisen karu ja armoton, mutta samalla tyylikkään maukas ja monivivahteinen kunhan viski saa lasissa hiukan ilmaa. Jälkimaku on pitkä, eikä anna juojan unohtaa sitä mitä tuli maistettua. Kiposta löytyy kielelle niin savua kuin pippuriakin.

Sitä en osaa sanoa miltä vuodelta tuo maistelemani Caol Ila on, mutta veikkaisin kyseessä olevan vuoden 2010 NCS. Jos hakusessa on jotain, jossa on vahva maku, karuutta jakaa vaikka naapurille mutta silti makua niin kannattaa maistaa tätä. Varomaton ja kokematon pelästyy ehkä liikaa, luonnetta arvostava maiskuttelee tätä suussa pitkään ja löytää ajan kanssa sen, mikä tekee tästä viskin jota ei halua unohtaa.

Laphroaig 18YO – savumestari

Katson kuinka tuli syttyy. Savukiehkura nousee tervaisten lastujen keskeltä, sitten savu tulee enemmän ja viimein liekit alkavat kohota ja nuolla yhtä useampia uhrejaan. Pian liekit rätisevät koko nuotion voimalla ja tervasavu hiipii kohti varomattomia silmiä. Tällä kertaa savu ei löydä helppoja uhreja, vaan konkareita jotka tuntevat tulen metkut. He nauttivat savun olemuksesta, sen henkäyksistä ja muistoista mitä tuoksu heissä herättää. He ovat mestareita savun maailmassa.

Laphroaig 18 YO (48%) on mestarillinen viski. Minulla on hiukan huonoja kokemuksia iäkkäämmistä Laphroaigeista, joten pientä varausta oli ilmassa kun tätä kävin maistelemaan. Tuoksu on savuinen ja miellyttävä, hienostunut (aidosti) ja tuntemuksia herättävä. Siinä on mukava menneisyyttä ja tyyliä, suuria tapahtumia ja seisahtuneita hetkiä. Maku vastaa savuun ja vie pienelle retkelle savuisiin takomoihin, kuivaamoihin ja tervaisiin venevajoihin. Tässä viskissä ei ole mitään 10-vuotiaan raakuudesta jäljellä, mutta se on korvaantunut monisyisellä vanhan jäärän luonteella joka puraisee sopivasti oikeasta paikasta.

Tuoksu ja maku vaihtelevat sen mukaan kun juoma saa lisää ilmaa, ja tämä vain paranee pitkän maistelun aikana. Lopuksi tuoksu säilyy mukavan pitkään lasissa, muistuttaen turvesavuista joita juuri koki. Kokonaisuudessa ei ole mitään ylimääräistä, tekijät ovat pitkän linjan käsityöläisiä jotka tietävät mikä toimii ja mikä ei. Lopputuloksena on tyylikäs ja hyvin salonkikelpoinen tuote, jota kelpaa esitellä ylpeydellä.

Tämä on yksinkertaisesti mainio ja hienostunut, mutta luonteikas, viski. Ne jotka tätä lukevat lahjavinkkien toivossa niin tässä on yksi mainio ehdokas.

Ardbeg Supernova 2010 – räjähtävän loistavien tähtien sumusta

Ponnistelen pitkän päivän jälkeen eteenpäin. Jalkoja polttaa, elimistö huutaa juotavaa ja huippu näyttää vieläkin kauempana olevalta kuin hetki sitten. Jutustelu on vähentynyt, kadonnut lähes kokonaan. Keskityn vain siihen, että pääsen perille ennen voimien loppumista. En halua jättää tätä kesken vaan annan saappaiden nousta ja laskea. Taakka selässä ei loppujen lopuksi niin kauheasti rasita, mutta ei se kyllä helpotakaan oloa. Kavutessa ylöspäin jaksan kuitenkin katsella ympärilleni, kuinka komealta kaukaiset huiput näyttävätkään, haukka joka lentää yläpuolellamme saalista etsien, kivien kolot joissa eliöt muodostavat omat pienet maailmansa. Lopulta, ikuisuuden jälkeen, huippu on saavutettu ja annan itseni levätä hetken. Matka ei suinkaan päättynyt tältä päivältä vielä. Leiripaikalle on vielä pitkä matka, eikä kukaan jää tunturin yläosiin nukkumaan kun myrsky on tulossa. Tiedän jo nyt, kuinka poikki tulen olemaan kunhan pääsen perille. Ja kuinka loistavalta se tuleekaan tuntumaan, kun vihdoin voin perillä istua ja riisua saappaani.

Ardbeg Supernova 2010 (60.1%) on äärimmäinen. Se vie juojansa matkalle jossa etsitään rajoja, haetaan karuuden huippua, kääritään maailma rullalle ja avataan se 4D-kuvana eteen ja tutustutaan miltä tähti näyttää sisältä kun se räjäytetään auki. Kyse ei ole vain siitä, että juoma olisi karu. Se sisältää leveydessään maan jos toisenkin ja näyttää niistä nähtävyyksiä ja yksityiskohtia jos matkaaja jaksaa niihin keskittyä sen jälkeen kun on saanut savut silmilleen. Supernova on Ardbeg. Isolla A-kirjaimella. Siinä on kaikki ne piirteet mitä haen viskeissä: savu, turve, karuus, vivahteita, monitahoisuutta, terävyyttä, pehmeyttä ja mikä parasta todella pitkä ja miellyttävä jälkimaku.

Alun tuoksu vie maistelijan savuiseen maahan, Lappiin ja karuille huipuille. Maku on tajuntaa järisyttävän karu ja turpeinen mutta leveä ja yllätyksellinenkin, ja jos antaa viskille mahdollisuuden se paljastaa miltä tähden räjähdys tuntuu. Tuoksu säilyy lasissa todella pitkään, savu ja turve valtaavat tilan ja jälkimaku jaksaa pyöriä makuhermoissa hyvin pitkään. Supernovan jälkeen ei ole järkeä yrittää maistella muita viskejä vähään aikaan, koska oikeastaan kaikki viskit ovat siinä vaiheessa altavastaajia ja tuntuvat mitättömiltä tämän maailmoja syleilevän jätin rinnalla.

Sanomattakin selvää, että Supernova on yksi suosikeistani. Onko SN2010 parempi kuin Octomore Orpheus? Tietyllä tavalla on – Supernovassa on enemmän yllätyksiä, enemmän leveyttä ja yksityiskohtia – ja sitten tavallaan ei. Mutta jos ihan pakosti pitäisi valita yksi viski, niin se olisi tämä.

Nyt on jo vuotta 2011 eletty aika pitkään. Odotan innolla, miltä SN2011 tulee maistumaan. Tuleeko se olemaan vielä parempi, onko räjähtävien tähtien sumussa vielä suurempiakin yllätyksiä odottamassa?

Laphroaig Cask Strenght 003 – tömisevää savua ja turvetta

Vuolen hiuksia halkovan terävällä veitsellä tervasmännystä lastuja. Terä katkaisee puunsäikeitä toisistaan pitkin sulavin vedoin. Puun pinta jäljen kohdalta on hiottuakin sileämpi, aivan kuin näin olisi tarkoitettu tapahtuvan. Asetan lastujen keskelle aiemmin päivällä keräämiäni sytykkeitä – kuivaa ruohoa ja muita roskia, puunsilppua ja kuivia korsia. Otan esille tulukseni, jotka sain lahjaksi ystävältäni joitain vuosia takaperin, ja alan houkuttelemaan tulta esille. Onneksi paikka on suojainen ja vähitellen magnesiumkipinät sytyttävät ruohot kytemään. Savun ensimmäiset kiehkurat nousevat esille ja pian liekkien hidas tanssi voi alkaa.

Laphroaig Cask Strengh 003 (55,3%, Tammikuu 2011) on aivan eri luokkaansa kuin mitä Teerenpelin tuotokset ovat . Tästä tiedän, että kyseessä on viski joka kuuluu minun maailmaani. Savu hyökkää kasvuille kuin ärhäkkä karhu epäonnisen sienestäjän selkään, turve maiskuttaa kosteana vuotavien saappaiden alla ja makuelämys vie vaeltajan alkukantaisimmille ajoille. Sivistynyt ei kuvasta tätä juomaa, ehhei. Mutta siinä on viittauksia tulevaan ja nykymaailmaan. Se ei vie luolamieskaudelle, ellei kyseinen luola ole sopivan matkan päästä lentokentästä. CS003 antaa elämyksiä, se vie maistelijan hetkeksi omaan maailmaansa mutta päästää sieltä vaatteet savuisena takaisin heti kun illuusion haluaa rikkoa.

Juoma on vahvaa ja väkevää. Varomattomalle maistelijalle voi olla kyseessä jopa liian raju kokemus, mutta itse pidän tästä juomasta. Siinä on lapin elementit mukana: savu, turve, karuus ja ne on jaettu niin, että karuus on saanut suurimman potin. Ehkä tämä on hiukan epätasapainossa sen suhteen, mutta aina ei kannata hakea sitä täydellistä juomaa. Kuitenkaan tämä ei ole mitään itsepolttoisen makuista, kyllä tuon tislaamon väki osaa asiansa ja he haluavat kokeilla mitä saavatkaan aikaan.

Kannattaa välillä tehdä retki karuille maille, jonka jälkeen tiedostaa kuinka epäaitoa tekemällä tehty hienostuneen maun hakeminen voi pahimmillaan olla.