Monday, June 25, 2012

Caol Ila 18YO– Kullila jota voi kehua

Laavu on ollut paikoillaan vuosikymmeniä ja nähnyt kaikenlaista. Sitä on välillä korjattu, välillä annettu rapautua mutta perusta on odottanut kärsivällisesti. Kulkijoita on mennyt ja tullut, sen pintaa on raaputettu ja poltettu, sitä on siivottu ja välillä taas sen haitaksi on jätetty kaikki ne roskat jotka on tunturiin jaksettu kantaa mutta taakka on käynyt ylivoimaiseksi heti sisällön poistuttua vaeltajan suuhun. Vanha laavu katselee kärsivällisesti ja tuumailevasti. Maailma kiertää kulkuaan, mutta harva kävijä tietää että samassa paikassa on syöty eväitä ja nukuttu jo vuosisatojen ajan.

20120222225118-IMG_0595_smallCaol Ila 18YO on loistokas isoveli hyvälle 12YO sukulaiselleen. Kyseessä on kuitenkin ns perusversio, joten vahvuus on normaalit 43%. Tislaamona tämä on mainio ylipäätään, onkin paljon puhetta että paljolti Islayn mysteerimaltaat tulevat juuri Caol Ilalta. Heillä ei ole kauheasti omaa valikoimaa (verrattuna esim Bruichladdich) mutta viski on vain mainiota. Lausumisohje nimelle on Cull Ee-la, joka on kääntynyt omassa porukassa Kullilaksi hyvin suveriinisti.

Väri on kullankeltainen ja ihan miellyttävä katsella. Mitään erityistä se ei lupaa. Öljyistä alkaa jo jotain arvaamaan, vaikka osa niistä valuukin nopeahkosti pitkin lasinpintaa osa jää odottamaan paksusti ennen kuin valumisen aika tulee.

Mausta ensimmäisenä tulee mieleen pehmeys. Savu ja turve ovat hyvin esillä, kuten myös merellinen tunnelma. Hedelmäisyyttä ja pirteää olemustakin on löydettävissä. 12YO tuntuu äkkiä hyvin karulta tähän verrattuna. Vuodet tynnyreissä ovat tehneet hyvää ja monipuolistaneet tämän viskin todella hyvin. Makuja voi etsiä ja niitä myös on olemassa. Tämä ei ole paksu ja tylyttävä, vaan melkeinpä hellästi hyväilevä rakastettu jota on kaivannut. Caol Ila on maussa mukana, mutta pakko sanoa että tämä on se Caol Ila mitä on puuttunut makuvalikoimistani.

Jälkituoksu lasissa on mainiota Caol Ilaa. Savua ja turvetta, suolaisuutta ja merta. Maku kestää suussa pitkään ja antaa vielä lisää elämyksiä kerta toisensa jälkeen. Pehmeitä, turpeisia, makeita, savuisia. Aikamoinen skaala kaikenlaista mitä on tullut maisteluissa vastaan.

Ehdottomasti hyvä viski, jota ei kannata jättää välistä. Ei räjäytä pankkia, mutta tasapainoisena sopii moniin tilanteisiin eikä tälle tarvitse vähemmänkään viskejä maistelleen yskiä. Hetkiin jotka kaipaavat eleganssia.

Saturday, June 9, 2012

Kilchoman Machir Bay 2012 – savua ja nautintoa

Suuri myrsky lähestyy tuntureita. Piikivinen veitsi sivaltaa tervaisista puista lastuja nuotiota varten. Kivistä rakennettu rinki täytyy vähitellen sytykkeistä ja puunkappaleista, pieni savukiehkura nousee kohti yhä synkkenevää taivasta. Laavu suojaa reppuja ja matkaajia, tuli aloittaa iloisen räiskeensä ja liekit tanssivat kohti lähenevää sadetta.

20120527125132-IMG_3003_smallKilchoman Machir Bay on mukava väliuutuus Kilchomanien sarjassa. Se jatkaa laadukkaasti nokisavun ilosanoman jakamista uskaliaille maistelijoille. Taustana tässä viskissä on se, että siinä on sotkettu 3,4 ja 5 vuotiaita Kilchomaneja keskenään (tehden tästä viskistä 3YO). Nelivuotiasta on  käytetty 8 viikkoa Oloroso Sherry –tynnyreissä ja haettu sitä kautta, tällä kertaa järkevästi, monimuotoisuutta makuun.

Tuoksu on vahva, aistikas ja kutkuttava. Houkuttaa maistelemaan, vähän savua, paljon tyyliä. Kilchomanin perustuoksu on selkeästi havaittavissa. Silmät sulkien on helppo karata kauaksi pohjoiseen, karumpiin olosuhteisiin ja nauttia äärimmäisyyksien tuomasta ilosta.

Maku ei petä tälläkään kertaa. Voimakas, monimuotoinen, vivahteikas, savuinen ja mieltä lämmittävä. Kertoo alkukantaisuudesta, kokeilunhalusta ja eteenpäin menemisestä. Sherry ei tunge lävitse, vaan sitä on sopivasti – kuten pitääkin – mukana mausteena. Jälkimaku seikkailee suun makuhermoilla pitkään ja tuo lisää kokemuksia. Erinomaista! Kilchoman jakaa, tietysti, mielipiteitä mutta omassa hyllyssäni nämä ovat arvostettuja juomia. Niissä oleva savun maku on erilainen, erikoinen, verrattuna muihin. Poltettu ja sammutettu autiotupa, kastunut nuotiopohja, kostea hiili. Aivan loistavaa savumaailmaa on siis löydettävissä. Harva pystyy arvaamaan, että tämä on näinkin nuori viski. Jälkimaku säilyy, sherryn vaikutuksesta ainakin osittain, pitkään Machir Bayssa. Aivan mainio kokemus.

Varsinkin lasin tyhjennyttyä löytyy lasista tuota savua enemmänkin. Siinä se on parhaimmillaan ja tunnelmallisin kokemus. Odotan innolla edelleen jatkoa Kilchomanin tislaamolta. On siellä Sherry –tynnyriviimeistely versio olemassa, mutta blogiani seuranneet tietävät ettei se tällä hetkellä ole kovin suuresti odotuslistallani. Katsotaan jos aallot tuovat sen eteeni kohtalona vai jääkö se viski, yhtenä harvoista Kilchomaneista, kokeilematta minulta.

Machir Bayta suosittelen lämpimästi maistamaan. Erinomainen kokemus, tyylikäs viski!

Friday, June 8, 2012

Laphroaig PX – kokeilukausi

Makea tuuli puhaltaa mereltä, sekoittuen suolaan ja kaukaisen maan kaikuun. Mielikuvitus loihtii aaltojen keskelle muinaisten merimiesten tarinoita. Valaita. Jättiläiskalmareita ja muita merihirviöitä. Mainingit lyövät korkeina rantaan ja lähellä olevan niemen kärjessä suuri kokko palaa juhlistaen harvinaista tapahtumaa taivaalla. Punainen aurinko ja loimottavat liekit heijastuvat meren pinnasta, herättäen jälleen mysteerin henkiin.

§20120527122829-IMG_2957_smallLaphroaig PX Cask on mielenkiintoinen kokeilu tislaamolta. Harvoin on tullut eteen näinkin vahvaa viskiä viimeisteltynä sherrytynnyreissä. Tällä kertaa tynnyrinä on onneksi ollut Pedro Ximinez ja mestarilla on pysynyt lapaset käsissään. Vastaavastihan esimerkiksi Lagavulinin Distiller’s edition on myös viimeistelty vastaavien tynnyrien kautta. Loistovalinta siis. Viski on vähän normaalia Laphroaigia vahvempaa (48%), ja se sopiikin tähän aivan passelisti.

Tuoksu on mielenkiintoinen, sekoittaen makeutta Laphroaigin tylyyn fenoliseen luonteeseen. Lopputulos on vivahteikas, monisyinen ja mielenkiintoinen. Tuoksu suorastaan houkuttaa maistamaan tätä juomaa!

Maku on luonteikas, samalla karu ja savuinen mutta myös moniulotteisen leveä ja makeakin. PX tynnyri on ollut juuri oikeanlaista tähän, tuomaan monimutkaisuutta Laphroaigiin. Maku säilyy suussa pitkään, fenolinen savu kiemurtelee ja tekee hyvää makunystyröille. Ainakin jos pitää tislaamon viskeistä. Tämä laukkaa eteenpäin kuin susi metsästysretkellään, määrätietoisesti mutta tutkien mitä edessä tulee. silloin tällöin purren rajusti, kun saalis erehtyy juoksemaan vauhkosti avattujen leukojen väliin. Tuupertumista ei tapahdu pidemmänkään ajan jälkeen vaan tahti säilyy maaliin saakka. Lopun jälkeen jossain vaiheessa makeutta alkaa tulla esille enemmän, luoden vähän ristiriitaista tunnelmaa muun viskin luonteen kanssa mutta tämä ei olekaan mikään helppo juoma.

Yksinkertainen tavallaan, monimutkainen kuitenkin luonteeltaan. Aivan mainio viski. Ei täydellinen, mutta mainio. Oikein mukava lisä Laphroaig-tarjontaan!

Friday, June 1, 2012

Black Art 3 – mustan pullon paluu

Nuotio hiipuu hiljalleen, aurinko sinnittelee edelleen horisontin yläpuolella. Kevät on saapunut. Tumma maan kontrastina hiilien hehku kytee hienoista savua päästellen. Tuhka on lämmintä, juoma kuksassa sopivan viileää. Ilta on hyvä hetki rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen.

20120527133745-IMG_3085_smallBlack Art 3 saapui vihdoinkin. Itse asiassa sain nämä jo aikaa sitten, mutta jätin ensimmäisten maisteluiden jälkeen juoman odottamaan joksikin aikaa, jotta ilma ehtisi siihen vaikuttaa hiukan enemmän. Ensikokemus ei ollut lainkaan sitä, mitä odotin. Black Art 3 on 22 vuotiasta Bruichladdichia, joka on tislattu 1989. Sen jälkeen sitä on kieputeltu erilaisissa tynnyreissä ja BA2 oli aivan loistava elämykseltään. Tämä uusin inkarnaatio viskistä on kuitenkin päätetty lopetella vahvassa sherry-tynnyrissä joka valitettavasti on myös tappanut samalla sen mysteerin, mikä teki mystisestä juomasta mystisen.  

Tuoksussa sherry on päällekäyvä. Edelleen, vaikka avaamisesta on parisen kuukautta. Jotain on kuitenkin tapahtunut sillä, nyt vanhaa taikaa on hienoisesti tuoksuteltavissa. Tuoksu alkaa olla tasapainoisempi ja monipuolisempi. Miellyttävämpi.

Maku sen sijaan on vahvaa sherryä ja kirpeyttä. Se käy päälle kuin vihainen karhu eikä jätä juurikaan tilaa maistella puolukoita sen hampaiden välistä. Väkevää, kyllä. Aggressiivista, kyllä. Mystistä, valitettavasti purennassa ei ole sitä lainkaan. Muita makuja saa hakemalla hakea, ja siltikin ne jäävät pahasti piiloon. Jälkimaku on aika makea, mutta on sillä pituuttakin ihan kivasti. Pehmeyttä tässä ei ole juurikaan ennen loppua, mikä on ehkä vähän yllättävääkin 22-vuotiselle viskille.

Loppusanoina voisi sanoa, ettei tämä ole huonoa viskiä. Ei lähimaillakaan. Sherrybuumi tuntuu käyvän vahvana ja yksi jos toinenkin tislaamo tekee ylilyöntejä. Black Art 3 ei vain ole hintansa väärti mielestäni. Se mitä odotin, oli mystiikka ja arvoitus – mitä sieltä tuli oli hyvinkin suoraviivainen viski. Annetaan kuitenkin ajan kulua ja odotellaan – josko ilma tekisi tälle ihmeitä kuukausien kuluessa.