Monday, September 12, 2011

Bruichladdich 16YO Bourbon Cask Aged – muuttuvaluonteinen

20110807133651-IMG_7382_small

Kävely helppokulkuisella polulla, joka vie loivien maastojen lävitse. Edessä ja sivulla aukeaa Lapin maisema kaikessa kauneudessaan tuntureiden huippuina. Lähellä virtaa pieni joki, jonka vesi on täysin kirkasta ja kylmää. Hyttyset eivät ole vielä tähän vuodenaikaan heränneet, vaan odottelevat vielä piiloissaan vasta seuraavia kulkijoita. Yöttömän yön aurinko valaisee reittiä jota pitkin astellaan koko yö.

Bruichladdich 16 Bourbon Cask Aged (46%) on makeahko viski, josta löytyy kuitenkin piiloitettua luonnetta. Sen makuun on on helppo vaipua, mutta se kuitenkin muistuttaa siitä että liikutaan karuissa oloissa. Kun pullon avasi ensi kertaa tuntui viski todella makealta. Vanilija hyökki pahasti suuhun ja tämän ehti luokitella jälkiruokaviskiksi jo kerran jos toisenkin. Sitten kuilui pitkä aika – puolisenkin vuotta – kunnes tätä maistoi jälleen. Nyt maku on tasaantunut makeudeltaan ja viskin luonne tulee paremmin esille. Sitä on kypsytetty amerikkalaisissa bourbon-tynnyreissä, kuten nimikin kertoo, ja sen lisäksi amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Joten ei ihme että se maistuu makealta. Tätäkin kannattaa siemailla lasista hitaasti pitkän ajan kuluessa: tuoksu ja maku muuttuvat siinä paremmaksi. Tämä ei ole karu viski, mutta tämä elää niillä samoilla mailla kuin tuttavansa.

Bruichladdich on mielenkiintoinen tislaamo, ihan valikoimansankin puolesta. Normaali ‘laddie –linjasto tuottaa suhteellisen tyylikkäitä ja helpompia viskejä, kun taas Port Charlotte ja Octomore –linjastot menevät aivan erilaiseksi tyyliltään. Ehdottomasti kannattaa maistella mitä tuolta on tarjolla!

No comments:

Post a Comment

Note: Only a member of this blog may post a comment.