Saturday, February 25, 2012

Octomore 4.2. Comus – nyt puhutaan makeasta turpeesta

Äärimmäiset kokemukset. Lennot korkealle ja sieltä putoamiset. Syvälle maahan kaivaminen ja juuri kun luulet pääseväsi perille, sinut tempaistaan auringon alle. Kuumat tuntemukset, kylmät katseet. Pehmeät suudelmat, repivät hampaat ja huuto joka repii hajalle sydämesi. Suuret odotukset jotka tapaavat vain karun karkean maailman joka halkeaa kappaleiksi vääristä sanoista. Hetket jotka jäävät mieleen, elämänkokemukset, tunteet kadonneet mutta joiden muisto hehkuttaa ajatuksia varmaan ikuisesti. Joskus elämä on täynnä äärimmäisyyksiä, joskus on laskettava irti siitä mikä tuntuu hyvältä jotta voi löytää jotain uutta. Joskus mikään ei riitä, ja joskus taas on yritettävä jotain mitä kukaan ei ole koskaan tehnyt. Mikään ei ole niin pysyvää kuin jatkuva muutos.

20120222224925-IMG_0592_smallOctomore 4.2. Comus on viski jota olen odottanut siitä saakka kuin pääsin maistamaan Octomore 4.1 :tä. Kyseessä on Bruichladdichin mielenkiintoinen kokeilu, jossa haetaan jotain ennen kokematonta. 4.1. oli turpeinen ja savuinen viski. Niin on tämäkin, mutta tämä on viimeistelty hienostuneiden makeiden viinien ( Sauternes Chateau d'Yquem) tynnyreissä. Tuosta viinistä kannattaa lukea wikipediasta, joten kyseessä on premium-luokan valkoviini. Odotukset ovat siis kovat, koska Octomore 2.2. Orpheus oli aivan mieletön viski. Pullo on kaunis kuin mikä ja paketti on valkoinen. Visuaalisuus on osa kokemusta, eikä tässä tehdä sille yhtään haittaa. Pulloja on tehty 18000 kappaletta, ja odotankin että ne ostetaan käsistä aika nopeasti.

Väri on upean kultaisenkeltainen. Ei lainkaan hailakka, vaan täyteläinen. Toimiva. Näin nuoreksi (5YO) viskiksi öljyt ovat harvinaisen upean helminauhamaiset. Tuoksu on väkevä (onhan viski 61% ja 167PPM) jossa on sekoituksena makeutta, savua ja turvetta. Hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä. Hedelmäisyys yrittää tulla esille, mutta Octomore 4.1:n pahat voimat kyllä pitävät asiat kurissa.

Maussa nousee esille ensin savu, turve, makeus ja sen jälkeen noitavainojen tuhkien läpisuodatettu pahuus. Tämä ei ole helppo viski. Kaukana siitä. Ei mitään asiaa aloittelijalla käydä tätä maistelemaan, koska tervetulotoivotus on yhtä lempeä kuin espanjalaisten inkvisitio. Mutta jos siitä selviää, suurinpiirtein ehjänä, löytyy sen jälkeen arvostusta elämälle todella paljon. Makuja, tuntemuksia ja herkistynyttä mielentilaa. Makeus, savu ja turve – siinä on tälle viskille peruselementit. Tämä on ilmiselvä kokeilu ja uusien asioiden hakeminen. Comuksella ei pyritä tekemään uutta Orpheusta, vaan jotain ihan muuta ja nämä kokemukset otetaan käyttöön seuraavassa versiossa. Tai sitäseuraavassa. Mihin Bruichladdich pyrkii jää vielä nähtäväksi.

Vettä minun ei tarvinnut tähän lisätä, sen verran hellempi tämä on kuin 4.1. Ilmaa tässä kaivataan ja mitä pidempään viski onkin lasissa sitä enemmän siitä aukeaa asioita maistettavaksi. Elämyksiä kannattaa etsiä hitaasti ja maistellen, niitä makuja on paljon vaikka tämä ei pyrikään tekemään Orpheuksia leveyden osalta. Todella mainiota, mutta vaativaa. Tätä ei maistella ja turinoida vaan tähän keskitytään.

Tein kuitenkin testin veden kanssa. Pieni loraus vettä sekaan. Tuoksu pehmenee selkeästi ja maku tuntuu alkuun vesittyneeltä. Kuitenkin makeus alkaa tulla paremmin esille, kuten myös moninaiset maut. Näin tämä on vähän helpompi, tylyys kuohittuna. Makuja tulee enemmän ja enemmän esille, voisinkin sanoa että tätä ehdottomasti kannattaa kokeilla vesitilkan kanssa. Makea viini nousee tyylikkäästi ja omistajan elkein eeppiseen mittelöön savun ja turpeen kanssa. Mittelö joka on tarpeen. Ilman kahakkaa ei ole elämää. Pimeyden eikä valon saa antaa voittaa, vaan kamppailun on jatkuttava ikuisesti. Tanssin on oltava liikkeessä, nautintojen sykkeessä. Tämä viski ei ole puolittainen, vaan vaativa.

Jälkimaku kestää suussa ikuisuuden, mittelön jatkuessa eri elementtien kesken. Tuoksu lasissa tuntuu jämähtäneen siihen pysyväksi ominaisuudeksi. Makuja, aspekteja ja alkuaineta syntyy suussa koko ajan lisää vaikka viimeinen kulaus maisteltiinkin jo pitkän aikaa sitten. Aika hurja kokemus.

Tässä juomassa on onnistuttu. Tällä ei yritetä miellyttää kaikkia, vaan otettu oma rohkea linjaus. Kokeillaan uutta. Etsitään äärimmäisyyden rajoja ja rikotaan niitä. Vähät välitetään muista, ollaan oma itsensä ja annetaan luonteen näkyä. Eikä olla helppoja. Että osaa olla hyvä viski! Mutta kuitenkin, maistamalla Orpheusta tämän jälkeen huomaa kyllä kuinka suveriinisti Orpheus on vain loistava. Nämä nektarit ovat erilaisia, kuin yö ja päivä. Vaikka ovatkin samasta puusta, niin ne kasvavat erilleen ja taistelevat latvapaikasta vielä pitkään. Orpheus on helpompi, leveämpi, syvempi mutta se tekee yhden asian loistavasti. Comus on monimutkainen, kiero, vaaniva, vaativa, ikuinen ja täynnä 4.1:n antamaa pahuutta. Makutestissä valitsisin kuitenkin Orpheuksen. Mutta onneksi voin nyt valita molemmat..

Haluatko äärimmäisen kokemuksen? Maista tätä viskiä. Suosittelen, jos ei elämän kovuus pelota.

Saturday, February 18, 2012

Laphroaig Triple Wood – tamminen ja tamminen

Kirves napsuttaa lastuja puusta. Parempi ettei silloin haaveile jostain muusta. Sopiva kasa silppua, antaa nuotion sytyttämiselle vauhtia. Voi miettiä minkälaista onkaan joskus muinaisuudessa ollut, kun esi-isämme on kanootin veistämällä männyistä alkuun pannut. Silloin savu ei ollut varmaan ihan niin arvostettua, mutta onpahan se ainakin peittänyt hien hajua. Osaisipa tehdä tynnyreitä, voisi käydä tekemään viskeillä vähän kokeiluja..

20111231154615-IMG_9558_small

Laphroaig Triple Wood (48%) on aika uusi tulokas tislaamolta. Alkujaan tarkoitettuna myyntiin matkailutarkoituksiin (lentokentät, omani ostin Brysselin kentältä) mutta nykyään sitä alkaa saada jo muualtakin. Ajatuksena on varmaan ollut tehdä vähän erilaista, verrokkina loistava Quarter Cask. Kypsytys on tapahtunut ensin bourbon-tynnyreissä, sen jälkeen Quarter Caskeissa (1/4 tynnyrit) ja lopuksi eurooppalaisissa tammitynnyreissä. Lopputuloksena pitäisi siis olla jotain hyvin erilaista.

Tuoksussa on enemmän tammea, kuin Laphroaigia. Koska peruslappis jakaa hyvin paljon mielipiteitä, tulee mieleen että tässä on yritetty tehdä viskiä joka sopisi entistä useammille. Ei ehkä paras lähtökohta, mutta itselleni tuoksu on kyllä ihan miellyttävä.

Maku on vahvasti tynnyripitoinen. Esiin nousee tammi ja bourbonin vanilija. Lopetus suussa on hiukan karvas ja tuoreen oloinen, viimeistelemätön. Kaukana Quarter Caskin erinomaisesta tasapainosta. Tämäkin maku käy lävitse monta vaihetta maistelun aikana joka kulminoituu kahteen päälinjaan: alku on hyvä, lopetus vähän vähemmän. Maku ei varmasti miellytä kaikkia, vaikkei jaa mielipiteitä yhtä rajusti kuin perus Laphroaig. Omalla, kierolla, tavallaan ei kuitenkaan hassumpi. Karvaus tulee tammesta selkeästi esiin erityisesti. Lieneekö tälle tekisi hyvää joku viiniviimeistely tms.

Jälkimauksi jää karvaus aika vahvasti esille. Mutta viski on myös karuhko, ja ihan mukava tuulahdus Islayltä. Ehdottomasti pitää kokeilla uusia asioita, kysymys onkin onko tässä haettu tislaamon puolelta bulkkiviskiä lentokentille vai mistä on kyse. Kun lasi on ollut tyhjänä jonkin aikaa, tuoksu alkaa parantua huomattavasti. Kannattaa haistella.

Sunday, February 12, 2012

Tynnyrit kumisevat – Amsterdam vastaa

Kuluvalla viikolla tuli käytyä parin työkaverin kanssa kääntymässä Helsingin Ruoholahden Amsterdamissa. Otsikosta joku jo varmaan mietti olenko käynyt ‘damissa maistelemassa paikallista tarjontaa. Siihen kyllä ja ei. Dami tuli koluttua yli 10 vuotta sitten mutta silloin ei vielä viskit maistuneet. Tietysti jos tie jostain syystä vie sinne niin kertokaa ihmeessä onko siellä kuppiloita tai hämyisiä luolia joissa pääsee tutustumaan hyvään valikoimaan viskejä!

Mutta tämä paikallisempi ‘Dami. Valikoimaa on viskeissä paljon paremmin kuin mitä odottaisi. Paikka on ihan Ruoholahden metroaseman kupeella, joten sijainti ei ole hassumpi. Hyllystä löytyy kivasti Laphroaigeja: normaalin lisäksi Quarter Caskit ja Triple Woodit. Octomore 4.1. on ehdoton savuisten kuningas ja monta muuta. Mutta Islayn ulkopuolelta löytyi myös maisteltavaa.

Ensimmäisenä piti maistaa kallista, tietysti. GlenDronach 1972 Oloroso Cask. 38YO. Se otti haltuunsa kunnian olla vanhin maistamani viski. Ja pakko sanoa, että tämä on todella hyvää ainetta. Sentin verran raaskin sitä ottaa, mutta kannatti. Tynnyrit ovat tehneet tehtävänsä ja juoma on pehmeä, leveä, syvällinen ja kaikkea mitä odottaakin kunnon 38YO:lta. Kannattaa maistaa!

Sitten tein tuttavuutta Japanin mantereen kanssa. Ensimmäinen maistamani viski sieltä: Yamazaki 18YO. Päädyin vähän siihen, etteivät sen mantereen viskit oikein ole samalla aaltopituudella kanssani. Vinkkejä saa antaa, mutta tuollainen ei kyllä ole niin suuri nautinto. Ei se pahaa ollut, mutta voisi olla paljon parempaakin.

Hightland Park Hjärtä 12YO piti laittaa maistellen myöskin. Aika karu, viimeistelemätön. Ei niin hieno kuin olin kaikesta hehkutuksesta olettanut. Meni ihan kivasti, mutta loppujen lopuksi aika ohut viski joka oli nopeasti ohitse.

caolilaLopuksi mainitsivat että onhan heillä yksi single cask viski savuisesta maailmasta. Mackillops Caol Ila 1990 14YO oli mukavan tynnyrivahvuista ja näytti olevan pullo nro 82. Ei, maku ei pärjännyt 38-vuotiaalle mutta hyvää tämä oli. Aika karu, raaka ja haaroista puristava luonteeltaan, mutta jälkimaku ja tuntemus olivat hyvin nautinnolliset. Kovat, varmat, otteet joilla pidetään miehestä kiinni.

Ja niille jotka ovat jaksaneet lukea blogin loppuun saakka. Octomore 4.2. Comus on ilmestynyt! Sitä on olemassa 15 000 pulloa, jonka jälkeen se on loppu. Alustavat arviot ovat olleet loistavia ja heti kun saan sitä maistettua kerron tietysti täällä miten se osuu makumaailmaani. Sillä välin, jos Octomore on tuntematon merkki niin Helsingissä ollessanne käykää kääntymässä Amsterdamissa ja maistakaa 4.1.:tä. Se on se pitkä musta pullo. Tai kysykää vain savuisinta ja turpeisinta viskiä.. Kunhan se ei ehdi sieltä loppua kesken. 

Saturday, February 4, 2012

Ardbeg Blasda – matkan aloitukseksi

Jokaisella matkalla on alkunsa. Joskus matkan alku tulee eteen kesken vaelluksen, joskus se taas päättyy yllättäen, vain jatkaakseen hetken päästä. Nuotio voi hiipua sammuksiin kesken yön, jo sammutettu liekki voi roihahtaa alla tähtien vyön. Maailma muuttuu, sanotaan. Vai onko se vain me ihmiset jotka muuttuvat, kun maailma ympärillämme on perspektiivistämme katsottuna muuttumaton. Mihin meillä on kiire, paitsi juoksemaan karkuun itseämme. Tähdistä katsottuna ihmiset näyttävät maapallolla hyvin pieniltä. Filosofiaa kylmässä talvisäässä, viskilasi kädessä. Kynttilänvalossa on hyvä mietiskellä ja ulkona huuruisen  hengityksen läpi katsella tuhansien ja miljoonien tähtien säihkettä.

20120203203424-IMG_9862_smallArdbeg Blasda on hiukan erilainen Ardbeg, kuin mihin on totuttu. Se on laimennettu yllättävän kevyeksi niin turpeisuudeltaan (8 ppm, normaali 10YO on 23-25 ppm), savuisuudeltaan kuin myös vahvuudeltaan (40%). Blasda on kelttiä, käännettynä tarkoittaa makeaa ja maistuvaa. Tämä on tuotu markkinoille vuonna 2008 ja erä on ilmeisesti ollut ‘limited’, kuinka montaa pulloa se sitten tarkoittaakaan.

Tuoksu on jonkun verran erilainen kuin perus-Ardbegissä. Siinä on luonnetta kuitenkin riittävästi, ettei se vielä tunnu kepeältä kesäviskiltä vaan aidolta tavaralta. Itse asiassa mieleen tulee aika paljon Bowmore – makeus, vanilja (Bourbon-tynnyrit) ja pippurikin ilmoittavat itsestään.

Maussa iskee ensimmäisenä mieleen se, että 'tämä viskihän on aika kevyen oloinen. Kun on Ardbegejä maistellut jonkin verran, seurauksena voi olla että näinkin laimea tuntuu hiukan vesitetyltä koska se ei vastaa odotusta. Maku sopii hyvin sellaiselle, joka ei kauheasti ole tutustunut turpeisiin viskeihin. Savua löytyy miellyttävästi kuitenkin, täysin tätä ei ole purtu toimimattomaksi. Juomassa nousee esille pippuri vahvemmin, kuin mitä se oli alun tuoksuttelussa. Vaniljan makeus on vahvasti esillä.

Jälkimaussa soivat pippurin ja vaniljan lisäksi marjamaisuus. Mukavaa on, keveydestä huolimatta, että maku säilyy suussa mukavan pitkään.

Mihin ja kenelle tämä sitten on? Blasda on mainio portti savuisempiin Islayn tuotteisiin, vaikka olisi tottumusta enemmän ylämailta. Sitten tämä toimii hyvin kevyenä maisteluviskinä, milloin ei haluta tehdä yleisöön heti täyttä tyrmäystä. Maisteluissa itse käytän Blasdaa aloitusviskinä, aperatiivina (kuten tislaamokin asian ilmaisee) ennen varsinaisia viskejä. Tämän jälkeen on hyvä ottaa vaikka ihan perus 10YO Ardbegiä, tai esimerkiksi Corryvreckania. Näin jälkimmäisen viskin maku tehostuu huomattavasti, kun makuhermot on ensin Blasdalla laitettu ojennukseen ja osoittamaan oikeaan suuntaan. Keskelle sarjaa tätä ei kuitenkaan kannata laittaa, maku on – pippuria lukuun ottamatta- kohtuullisen hento.

Friday, February 3, 2012

Octomore 4.2. Comus ja Black Art 3 lähestyvät

Kovin paljon tähdet eivät ehdi vaeltaa, ennen kuin seuraava Octomoren version on maisteltavissa. Julkaisupäivä on 18.2.2012 ja siinä luvataan jotain hyvin mielenkiintoista. Circen ja Helioksen poika, Comus, on ambrosia ja nektari jota ainakin minä odotan kieli pitkällä. Turpeinen 4.1. yhdistettynä erittäin makeaan viinitynnyriin, mitä siitä sanoisi enempää. Hypettää voisi vielä enemmänkin, mutta jätetään se tämän Bruichladdichin linkin varaan: http://www.bruichladdich.com/news-webcams/product-releases/octomore-4-2-comus

Jim McEwan Bruichladdichilta maisteli Comusta: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=P03xBC0nCaY

Lisäksi samainen herra maistelu Black Art III:n: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=FVlqASdnI_w

Black Art III on siis 22-vuotias, mikä eroaa hiukan aikaisemmasta julkaisutahdista. Black Art I oli 19YO, II 21YO ja onko nyt odotettavissa sitten uusi BA joka vuosi? Tuleeko niitä näin liian usein, vai onko meidän maailmamme tahti napannut kiinni viskeistäkin? Tosin, enpä valita jos pääsen joka vuosi maistelemaan uutta Black Artia..

Lopuksi vielä yksi linkki..jolla ei ole mitään tekemistä viskien kanssa mutta koska Lappi liittyy tähän kokemukseen hyvin vahvasti.. Njuoska Bittu, kahden räväkänpuoleisen saamelaisnaisen tähdittämä tv-sarja, on saanut minut miettimään Lappia yhä enemmän viimeaikoina. Jos Lappi ja saamelaisuus kiinnostaa – kannattaa vilkaista: http://areena.yle.fi/ohjelma/1675251