UISGE 2019

Edellisestä Uisgeestani olikin jo aikaa (2014), joten hirvittävän aktiiviseksi Uisge-kävijäksi minua ei pääse kutsumaan. Tänä vuonna kuitenkin kalenterit ja planeetat asettuivat oikeisiin asentoihin jolloin pitihän tämä mahdollisuus hyödyntää.

Mikään suunnitelma ei kestä ensikontaktia. Ajatukseni siitä mitä maistelisin menivät tietysti uusiksi heti kättelyssä. Olin miettinyt tarjolla olevien (todennäköisesti huikeiden) viskien, kuten Ardbeg Lord of Isles, maistamista mutta päädyin kuitenkin siihen, että haluan vähän enemmän monipuolisuutta ja erilaisia makuelämyksiä. Ja onhan se niinkin, että Uisgessa on jonkin verran hälinää vaikka paikalla oli heti ovien avauduttua klo 15, joten viskiharvinaisuuksista ei saisi sitä kaikkea irti mitä toivoo.

Tästä Uisge-matka alkoi.

Aloituksen arpominen oli yllättävänkin hankalaa. Taliskerin 18-vuotias tuntui sopivalta pienen pohdiskelun jälkeen. Hyvä, syvä ja pitkämakuinen saarten juoma.

Yllättäen ja pyytämättä suunnitelma vaihtui samantien täysin erilaiseen. Suosittelujen kautta löytyi lasista GlenAllachie:ta. Kuulopuheiden mukaan tislaamo on sekä uusi että vanha - se on tehtyt vuosikymmeniä viskiä pääasiassa blendeihin ja nyt lähihistoriassa se on tullut mukaan Single Maltien monipuoliseen maahan ja ensimmäiset pullot ilmestyvät myös Alkoihin lähiaikoina. Maistuva, perushyvä viski. Tätä pitää maistaa uudestaan vähän rauhallisemassa ympäristössä.

Highland Parkin setup oli näyttävä.

Uisgen ensimmäinen pihvi, jonka tiesin haluavani ehdottomasti maistaa. Se on tietysti Octomore ja tässä tapauksessa 6-vuotias yhden tynnyrin pullote. Huikea kokemus, jossa yhdistyi Octomoren luonteenomainen väkevä turvesavu ja maku hyvin öljyiseen kokemukseen. Dramfoolin perustaja jutteli , tätä kehuessani, että hänen kauttaan voisi hankkia vaikka oman Octomoren tynnyrin jos pullo ei riitä.. Tämä viski jäi mieleen. 

Eikä Octomore ollut ainoa loistava Dramfoolin pulloista. Port Charlotte 15yo Single Cask on myös voittaja. Erittäin upea Port Charlotte vanhempana kuin koskaan - tämä tynnyri on alkupään PC tuotantoa ja 15 vuoden ikääntyminen on ollut makua lisäävä prosessi. Öljyisyys on tässäkin vahvasti läsnä, viski on muhkea, maukas, miedon savuinen/turpeinen ja jälkimaku - se on erittäin pitkä.

Port Charloten jälkeen piti vähän nollata makumaailmaa, Redbreast Lustau maistui yllättäen äskeisen kokemuksen jälkeen hyvältä. Erittäin positiivinen kokemus. 21-vuotias voittaja jäi maistettavaksi toiseen kertaan.

Jamesonin maistaminen ei ollut suunnitelmissa, mutta kuitenkin siihen päätyi kun keskusteli heidän edustajan kanssa. Crested oli positiivinen kokemus. Viski puraiseekin alussa aika ärhäkästi mutta pehmenee nopeasti ja lopputulos on miellyttävä. Jälkimaku on lyhyt, mutta tämä toimisi hyvin illanistujaisissa - helppo mutta viski.

 Seuraavaksi suuntana oli Suomen tarjonta ja Valamon 6-vuotias. Hyvin heidän viski kehittyy, vaikka tässä itselle tuli sellaisia makumielleyhtymiä jotka eivät liity viskiin mitenkään. Hämmentävää, mutta odottelen tämänkin kanssa toista maistelukertaa. Kirkkoviinikyspytetty Valamo on erittäin mainio kokemus sen sijaan - monipuolinen, tuhti ja maukas. 

Uisgeessa näkyi myös tuttuja Turusta!

Vihdoin oli aika päästä Bowmore-maisteluun. Listalla oli 15yo, Vaulta Edition 1, Tempest V, Devil's Cask II ja 25yo. Mahtava sarja viskejä. Vaultin suolaisuus miellyttää edelleen, Tempest maistui mainolle myrskylle mutta voitoin vei Devil's Cask II. 25yo Bowmore on myös mahtava ja täyteläinen viski, mutta Devil's Caskin intensiteetti ja maun pirullinen kokonaisuus kruunasi illan.

Bowmore-maistelun jälkeen silmiin osui Octomoren 8.4. Ei pettänyt odotuksia, vaikkei ihan samaan pääse kuin Dramfoolin 6yo. Octomoret on vain hyviä omassa suussa.

Writer's tears toimi hyvin Octomoren jälkeen makujen nollaaja. Maistuikin vielä. Yllättävän hyvä irkkuviski jota voisi maistaa toistekin!

Teerenpelin Savu tuli maistettua viime vuonna. Tynnyrivahva Savu on monta luokkaa miedompaansa parempi versio. Jälleen yksi Teerenpeli mikä nousi listalle "tätä on maistettava uudestaankin".

Kilchoman Loch Gorm 2018. On se vaan hyvä.  Itse olen pitänyt eniten Gormin ensimmäisestä versiosta, mutta tämä 2018 versio kisaa sen kanssa aika tiukasti paremmuudesta.

Devil's Cask III löytyi maistettavaksi. Toimi tässäkin vaiheessa - mahtavan pirullinen maku tässäkin versiossa!

Port Charlotte 10yo versio 3 maistui Port Charlottelta. Devil's Caskin jälkeen ei ollut parhaassa paikassa eikä pärjää 15yo Single Cask serkulleen mutta ehdottomasti Port Charlotte jota pitäisi maistattaa muillakin. Pidän tästä suunnasta mihin PC on menossa.

Springbank 9yo poikkesi hyvin paljon muista Springbankeista mitä on tullut maistettua aiemmin. Ei huono lainkaan tämäkään.

Mitä olisikaan viskimessut ilman absinttia? Maistuuhan nämä edelleen. 

Kokonaisuutena ilta oli monipuolinen ja maistuva. Illan parhaiksi itselle jäi Octomoren ja Port Charlotten Single Caskit sekä Devil's Cask II & III. Nuo osuvat omaan maailmaani parhaiten juuri itseä puhuttelevien elämysten kautta: savua, turvetta, nokea ja ölyisen monipuolista tuhtia makua joka ei lopu kesken.

Kummallisia sample-pulloja maistelussa

Näitä on päässyt kertymään, kun ei ole ehtinyt maistelemaan ja kirjoittelemaan putelien sisällöistä. Vähän sampleja Viskisiepolta, joka kirjoittaa – yllättäen – Viskisieppo blogia. Hänen bloginsa taitaa olla Suomen vanhin viskiblogit ja kun laittelin hänelle parit mysteerisamplet niin analyysit olivat aika huikeita! Siinä on kaveri joka osaa maistelun ja maut, taidan itse pysyä vain tarinoissa ja maistelen nautiskellen :)
Mutta ehkä näistä jotain voisi kertoa, vaikkei matkoja ehkä nyt niin tehdäkään.

WhipperSnapper

Sieppo taitaa jaella tätä viskiä ahkerasti ympärilleen. Elävä Pullo oli aiemmin tutustunut tähän mysteerin nimissä. Viskin viralliset sivut kertovat  että Whippersnapper on nuori, villi, vanhempia kunnioittamaton persoona jolla kuitenkin on kunnianhimoa ja potkua ajaa itseään eteenpäin kohti menestystä. Aina se ei onnistu.
Tuoksu on aika ärhäkkä. Ei miellyttävä, mutta ei ihan samoja kuvauksia tule mieleen kuin mitä Elävällä Pullolla oli. Vahvat mausteet, vernissa, epäpuhtaus ja likaisuus ovat kyllä läsnä.
Maku jatkaa linjaa. Ärtsy ja likainen. Kuin Detroitin sivukujat, joihin ei mennä ilman vahvaa partiota. Pummeja, punkkareita ja katujengejä. Aika cyberpunkmainen, elämä on kovaa ja raskasta mutta verenmaku suussa pusketaan eteenpäin kohti dystopista tulevaisuutta ja toivotaan parempaa. Jokin makea mauste nousee esille hyvin vahvasti – kuin maustekakusta esiinnostettu. Ei mene suosikkeihini, mutta mielummin tätä joisi kuin perusbourbonia.

Springbank Claret wood 12yo 54.4%

9 vuotta ex bourbon-tynnyrissä, sen jälkeen 3 vuotta French claret-tynnyrissä. Kuulostaa lupaavalta.
Tuoksu on ärtsyhkö, mutta – toisin kuin useissa Springbankeissa – sherry ei iske päälle. Äskeisen WhipperSnapperin jälkeen tämä on taas aivan eri maailmasta.
Maku on makea. Todella makea minun kielelleni. Sitten yllättäen ja pyytämättä se on ärhäkkä kuin suututettu T-Rex, jolta on varastettu karkit käsistä. Tyly, jyskyttävä ja raju otteissaan. Mutta kyllähän siitäkin nauttii, kun on varsin tasaisia viskejä tässä maistellut blogauksien yhteydessä. Alku oli vähän pehmeä, mutta pidin siitä kuinka tämä otti homman haltuun ja nappasi päästä kiinni. Savua on hiukan, mutta makeus ja öljyisyys tasoittaa upeasti tätä viskiä. Ei mitenkään yksiulotteinen, vaikka tuoksu onkin hyvin sherrymaailmainen. Toisellakin suullisella tuo alun pehmeys ja äkillinen rajuus osuvat kovasti. Tämä on todella hieno elämys ja erilainen viski! Palautti uskoa Springbankkiin minulle!

Blanton’s Gold Edition 51.5% (2001)

Sitten taas vaihdetaan manteretta ja siirrytään bourbonien maailmaan. Blanton’s Gold Edition on joidenkin lähteiden mukaan parhaimpia bourboneita mitä löytyy. Jos nimellä googlailee, niin pullokin on todella tyylikkään näköinen! Sample-pullo jää siitä hitusen näyttävyydessään.

Tuoksu on kyllä selvää Bourbon-maailmaa. Makeutta, vernissaa ja tekopyhää likaisuutta. Toisaalta tähän sopii blues ja rokki, jossa ei kaunistella vaan tilataan ihan rohkeasti vielä yksi kierros…
Maussa on pehmeyttä, sen jälkeen vernissaa ja vanilijaa. Aika ärhäkkä ja irvistyksen aiheuttava, mutta pakko sanoa että joissain mainospuheissa on joskus ihan ponttakin. Ehdottomasti paras jenkkiviski mitä olen maistanut! Erilainen kuin Wasmund mutta tässä on fiilistä, klubia, cyberiä ja letkeää countria. Pieni irvistys kuuluu asiaan, koska tässä on sielua kaiken muun lisäksi. Tällaisen kanssa voisi hyvin istua baari-iltaa ja vähitellen tiputtaa pullossa olevaa pintaa. Helpohko, makea, mutta voittaa silti useimmat konjakit mitä minulle on tullut vastaan. Ei pärjää useille savuisille, mutta paljon on vähemmän nautinnollisia skottiviskejäkin tullut eteen!
Loppumaku on muuten aika makea ja pitkä. Hiukan pistelevä, mutta nautinnollinen.
Lopuksi on vielä lisättävä että, jos vain on mahdollista, vaihdelkaa sampleja toisten  harrastajien kanssa! Näillä pääsee kokeilemaan erilaisia makumaailmoita joihin ei tulisi koskettua omien ennakkoluulojen vuoksi. Mitä enemmän sitä saa kokemusta erilaisista mauista ja viskeistä, sitä paremmin sitä omaa maailmaa voi kehittää. Jos vain elää tynnyrissä, ei koskaan voi kokea maailmaa.

Mysteeriä pukkaa: tummempi ja vaaleampi kerralla

Taannoisessa bloggareiden Gallowsbird –tapaamisessa vaihtoivat pienet samplepullot omistajia ahkerasti. Kuka toi mitäkin, kertoen mitä ne olivat tai sitten ihan vain jättäen putelin sisällön suureksi mysteeriksi. Nikolas, joka kirjoittaa MushiMALT –blogia,  kertoi niistä niinkin paljon että toisessa on tummempaa (#T) ja toisessa vaaleampaa (#V) viskiä. Mikäs siinä, toimiihan se värikin hyvin luokitteluna.

Ei voi siis muuta, kuin laittaa drami vaaleampaa lasiin ja aloittaa maistelu. Taustalla tietysti juuri kirjoitettu Kilchoman 2007 Vintage, joten makumaailma on sopivasti Kilchoman-värittynyt.

#V

Öljyt, joita jotkut kutsuvat viskin jaloiksikin, ovat aika ketterät ja nätit. Tuoksussa on vähän ärhäkkyyttä, mutta myös bowmoremaista maailmaa. Tammea ja myös bunnamaisuutta. Tutuhko tuoksu, mutta en nyt saa siitä mitenkään kiinni mikä viski voisi olla kyseessä. Miellyttävä kuitenkin tuoksuiltaan!
Maku on vähän kevyehkö, ennen pientä lyönnintapaista. Makeahko, pippurisenkin oloinen, mutta erityisesti pehmeää tammea on paljon mukana – tosi paljon Bunnan Darach-Urimaisuutta. Mutta kuitenkin, mikään ei ole sanottua että tässä on edes Islayltä kotoisin oleva viski – vaikka oma makumaailma tämän sinnepäin sijoittaisikin. Darach-Ur on yleensä ärtsympi, joten siinä mielessä mielenkiintoista kuulla mistä on oikein kyse. Tutuhko jokatapauksessa. Jälkimaku on mukavan öljyinen ja tamminen.

#T

Tämäkin mysteeri piirtää miellyttävät öljyt lasiin. Valuvat, paksut ja vähän byrokraattisetkin – niin tasaiset ne ovat aluksi ja kaoottiset lopuksi. Tuoksussa on, kuten väristä ehkä olisi voinut vähän arvata, aika paljon sherryä. Hedelmää, rusinaa ja nahkamaisuutta.
Maku on aluksi pirteä, mutta hetken päästä sherryn olemus, kirpeys ja omalaatuinen – vielä tunnistamaton – maku iskevät päälle. Vähän samankaltaisuutta kuin joissain Wasmundissa tai bourbonissa mutta  kuitenkin vahvasti sherryviimeistely. Tämä ei kuitenkaan ole sherrypommi mielestäni, vaan makumaailma on öljyisempi ja sherry katoaa suusta nopeammin. Tällä hetkellä oma tuntemus on, että kyseessä voi hyvinkin olla täysin uusi viski itselleni. Myöhemmillä kulauksilla sherry valtaa enemmän alaa ja muut maut jäävät hyvin taustalle.
Omalaatuista tässä on kyllä tuo sherryn maun nopea katoaminen. Jälkimaku jää myös minulla aika lyhyeksi. Tästä viskistä ei oikein saa kiinni, mutta en ostaisi tätä itselle hyllyyn tämän maistelun perusteella.

Mitä ne sitten olivat?

#V paljastui olevan Nikolaksen oma eläväpullo. Siinä on suurin osa Hibiki 12yo japanilaista ja yksi iso osa on Aberlour 18yo:ta. Pienet osat olivat muuta speysidea ja myös Bunnahabhainia on seassa 12yo versiona. #T on Nikolaksen oman 5 litran tynnyrissä viimeistelty Deanston Virgin Oak. Hän viimeisteli muutaman viikon tuollaisessa 5l sherry-tynnyrissä, joka juonti juurensa Espanjasta. Hänen omien sanojensa mukaan "aika tuju viimeistely"

Kilchoman Tasting 2.11.2013 Turun Whisky Barissa

Pääsin viikonloppuna osallistumaan Aurajoen halkoman Länsirannikon korkeakulttuurikauppalassa järjestettyyn Kilchoman-maisteluun. Onneksi paikalliset oppaat olivat löydetty jo etukäteen, joten matka syrjäisen torin laidalla sijaitsevaan hämyiseen tavernaan sujui  leppoisasti. Tupaan astuessa aisti heti odottavan tunnelman ja vieraanvaraisuuden, jonka äärellä tulisin viihtymään seuraavat pari tuntia. Kattaus nosti veden kielelle vähän samalla tavalla kuin pekoni Halloween-juhlijalle seuraavana aamuna. Kuvat valitettavasti joutui hahmottelemaan tavallisuudesta poikkeavalla välineistöllä, mutta ajanevat asiansa.

Pöydissä järjestys oli vähän tiskiltä poikkeava, mutta samat juomat olivat tietenkin kyseessä.

Kilchomanin maahantuojan edustaja kertoili tislaamosta, mestareista ja taustoista. Sitä en tiennytkään, että osa Kilchomanin maltaista on samaa kuin mitä Ardbeg käyttää ja käytännössä Kilchoman tuottaa tislettä noin 3.5 tynnyrillistä päivässä – ja vain arkipäivisin normaalina työaikana. Kilchoman käyttää useimmiten kypsytykseen first fill ex Buffalo Tracen tynnyreitä, mutta toiseenkaan kertaan käytettyjä ei kavahdeta. Ex Sherry-tynnyrit ovat myös ahkerassa käytössä.

Mukavia uutisia olivat mm se, että 6 vuotias Kilchoman on käytännössä jo ilmestynyt / ilmestymässä näillä kellonlyömillä ja että Suomen pitkäripaisesta kannattaa kysellä kuiskaillen Loch Gormista – sitä on saatavilla ihan järkihintaan.

Aluksi maistelussa olivat jo vanhat tutut, eli Machir Bay 2013, Loch Gorm 2013 sekä 100% Islay 2nd edition. Näiden jälkeen päästiin mielenkiintoisille poluille kun 100% Islay 3rd edition astui kuvaan miekkaansa heiluttaen.

Aluksi mitä kuulet, on kivimuurien ylitse kantautuva hiljainen jylinä. Rummun taonnan ylitse näet Lapin tervaskannon sitkeän virnistyksen. Hetken maisema häviää silmistä ja luulet kokevasi tähtiä. Lopuksi istut savuisessa kodassa, jossa mustuneilla hampailla irvistävä shamaani tarjoilee luisevalla kauhalla kuksaasi loitsuilla jähmetettyä savua.  Tämänvuotinen 100% Islay tarjoilee tylyyttä, railakkuutta, huutoa ja astalolla sopivasti mätkittynä savua enemmän kuin edellinen. Tässä on ehkä vähemmän hedelmää mutta sen vastapainona myös enemmän kirveellä silputtua puunlastua. 

Teknisiltä tiedoiltaan 3rd edition on 50%, ex-Bourbon-tynnyrikypsytelty ja sekoitus 4 ja 5 –vuotiasta viskiä.

Viimeisenä maistelussa olikin spesiaalimpi 4YO Sherry Oloroso Single Cask. Kyseessä on La Maison Du Whisky pulloite (15.11.2006 – 6.9.2011) ja tynnyri on 323/2006. Tehoa on sopivasti (60.3%) joten maut saavat pontta ja säpinää verrattuna aiempiin miedompiin kokemuksiin. Ensivaikutelman tekivät huikeat öljyt, jotka hyväilivät varovaisesti lasin pintaa. Tuoksussa oli eräkämpän tuoksua, jossa on keitetty kahvit monia kertoja pohjaan ja nurkasta taitaa katto hiukan vuotaa. Kotoinen, miellyttävä ja erähtävä. Makuelämys viekin sitten aivan toisenlaisiin sfääreihin!

Ensimmäisessä kulauksessa tuntuu punaisen lohikäärmeen puraisu, sen siipien pyörremyrskyinen humina ja jättimäisten jalkojen tallova mäiske jotka heittelevät ritarien eturivistöä jälkijoukoiksi. Tuli, joka polttaa kylän yhdellä kulauksella ja nostaa maisemaa pimentävän savun, lämmittää kylmässä sateessa. Hetken päästä pehmeä auringonlasku värjää taivaan historialliseksi maalaukseksi, jossa punerrus kohottaa moniulotteisen maiseman ja suo hymyn suupieleen viimeisen korahduksen päästävälle ritarille. Tämä juoma on väkevä, tarinoiva, polttava ja herkullinen.

Toisella, kolmannellakin, kulauksella olo on edelleen kuin peikko hakkaisi jämerällä pajavasaralla rautakilpeen. Juoma kumahtelee ja jyskii, mutta samalla hymyilyttää erittäin leveästi! Lopussa lasissa on vähän navettamainenkin tuoksu, mutta vielä miellyttävällä tavalla maatilanläheisesti joka on kaukana kaupungin valoista ja ihmisistä.. Tämä maistuu vielä pitkän kotimatkan taipaleenkin suussa!

Erittäin iso kiitos järjestäjille! Oli ilo osallistua tastingiin! Tastingin jälkeen tuli tutustuttua myös pariin muuhun juomaan, mitä paikalla oli tarjota, mutta niiden tarina tulee vähän myöhemmin..