Octomore 4.1 – pahuutta tiivisteenä

Tässä on viski, joka ei leiki. Todennäköisesti kun sitä on valutettu tynnyreihin se on tapellut vastaan enkä ihmettelisi jos Bruichladdichin tislaamoilla puhuttaisiin kirouksista jotka ovat saaneet varomattomat maistelijat muuttumaan vääräsäärisiksi torakoiksi. En tiedä mistä heidän master distillerit ovat käyneet hakemassa ainesosia tähän viskiin. Todennäköisesti he ovat etsineet paikkoja, josta puhutaan vieläkin pelolla, kuiskaten ja vain päivänvalossa. Vanhoja sotatantereita, noitarovioiden paikkoja, kuolleiden tyrannien hautoja, Haadeksen vankityrmiä ja kapakoita joissa tapellaan yhtä usein kuin juomia tilataan. Kuvaamalla Octomore 4.1:tä alkukantaiseksi, luonnonvoimaksi tai Lapinkaan termein ei taida tehdä sille oikeutta. Väkivaltainen ja paha alkavat olla sanavarastoa josta päästään liikkeelle, mutta se ei kuitenkaan lopu siihen.

Octomoresta löytyy paljon sitä, mitä Islaystä haen. Savua, hiiltä, turvetta ja karkeutta. Tässä ei yritetä olla hienostuneita, ei todellakaan. Mutta tämä on myöskin kaukana mistään junttimaisesta tai normaalista. Octomore 4.1. on omaa luokkaansa, se kulkee omalla polullaan eikä välitä mitä muut sanovat. Tie ei ole helppo, mutta sen kautta pääsee tutustumaan uusiin kokemuksiin ja maisemiin. Ja olo on sen jälkeen kuin olisi ollut isossa tappelussa ja säilynyt voittajana.

Maku on hyvin savuinen, hyvin hiilinen, hyvin turpeinen. Mitään ei jätetä puolitiehen vaan hakusessa on rajojen etsintä. Maistellessani tätä mietin, että kuvaisiko oloa sillä, kuin olisi tanssimassa keskellä palavaa kokkoa. Suu täynnä liekkejä ja savua, mutta kuitenkin euforinen tunnetila jossa ollaan siirrytty pois tästä maailmasta. Pieni tippa vettä, kyllä – luit oikein – vettä tilkka, ja makumaailma aukeaa todella paljon. Pahin puraisu laajenee ja pitkittyy, samalla mausta voi löytää enemmän sukulaisuutta Orpheukseen. Helppo tämä viski ei kuitenkaan – ei siinä, että maut olisivat hienovaraisia vaan siinä että tämä on haastava luonteensa vuoksi. Sapelihammastiiketi, jota ei ole kesytetty mutta silti sitä pitäisi saada silittää.

Octomore 4.1:tä on tehty 15 000 pulloa. Viski on nuorta (5YO), vahvaa (62.5%) ja tammiset tynnyrit ovat myös jättäneet siihen jälkensä. Ehkä nuo tynnyrit on tehty vanhojen laivojen tammirungoista jotka ovat nähneet kymmeniä vuosia taisteluita. Mielenkiinnolla odotan tuleeko 4.2., jossa tämä pahuuden ilmentymä olisi käytetty erilaisten tynnyrien kautta Orpheuksen tyyliin. Ehkä silloin viski ei piiskaisi yhdeksänhäntäisellä niin rajusti kuin mitä nyt.

Loppusanoiksi on kerrottava että tämä on loistava viski, kun siihen asennoituu oikein. Ei, tämä ei ole sellainen joka sopii lempeälle hienostelijalle. Mutta sellaiselle joka hakee karuutta, savua ja turvetta, nauttii tappelusta ja etsii äärimmäisyyksiä –  sellaiselle tämä on nautinnollinen kokemus. Kuten minulle. Ja saahan tämän kautta sen kokemuksen miltä muinaiskuninkaiden haamuista on tuntunut, kun heidän maalliset jäännökset on polttohaudattu.