Short English summary at the end
Kaveri heitti minulle mielenkiintoisen samplen puolikkaan. Blackadder keräsi tietysti huomioni välittömästi, mutta nyt olikin kyse viskistä eikä enää pysytty edes Euroopassa! Mihin lienee sitä aina matkaakaan, kun näitä maistelee.
Amrut huutelee tuolta kastimerkkien maasta, Intiasta. Kulttuurista joka on tutuimmillaankin vieras meille skandinaaveille. Mutta ei anneta erojen häiritä, vaan matkataan eteenpäin vaikka norsun selässä!
Blackadder on indie-pullottamo joka etsii käsiinsä mielenkiintoisia ja erilaisia juomia. Heidän Raw Cask –sarjansa pyrkii esittelemään viskin alkuperäisen oloisena: värittämättömänä, suodattamattomana ja laimentamattomana. Tehoa on siis pienessäkin pullossa 62.7%, mikä nostaa hymyn huulille jo ennen maistamista. Tynnyrivahvuisuus on yleensä erittäin maistuva asia suussani, oma kokemus on osoittanut että ne suuret maut tulevat vahvasti ja selkeästi näissä esille. Tuntemuksiahan tässä halutaan kokea! Kaiken lisäksi nämä raakatynnyri-sarjan putelit sisältävät, ainakin puheiden mukaan, myös vähän tynnyrin sakkaa mukanaan jotta maistelijat saavat täyden kokemuksen. Blackadderin sivuilta voi lukea aiheesta lisää.
Ulkoisesti tämä Amrut näyttää ihan kunnon viskiltä. Öljyt maalaavat miellyttävät kuvionsa ja väri on tumman meripihkamainen. Väriä katsellessa valoa vasten myös tynnyrin sakka erottuu joukosta. Tuoksu on hiukan makea mutta myös savuisen oloinen. On muuten hyvä tuoksu, ei hassumpi aloitus intialaiselle!
Maku on erittäin öljyinen, savuinen ja mukavan monipuolinen. Tynnyrivahvuus tuo säväyksiä hyvällä tavalla ja viski maistuu oikein hyvälle. En osaisi erottaa tätä skotista, jos sokkotesti olisi edessä. En millään. Turvetta ja savua on sen verran hyvin seassa, että tämä kolisee omaan makusokkelistoon täydellä laukalla!
Öljyisyys on kuitenkin ehkä se paras puoli tässä, joka komppaa savua ja turvetta ison käden avulla. Näin tynnyriöljypitoista kokemusta en muista hetkeen eläneeni. Maussa on jonkin verran poltetta, mutta se kuuluu kyllä asiaan. Harmillisesti tämä sample ei taida riittää siihen, että kokeilisi miltä mausteinen ruoka maistuisi tämän raakatynnyri-Amrutin kanssa. Voisi kuvitella, että sävyttävä ja tuntemuksia herättävä ruokailu olisi edessä.
Sain evästyksenä kuulla ennen maistelua, että tämä on aika erikoinen viski. Koska puhuttiin intialaisesta viskistä, ennakkoasenteet olivat vähän toisella kantilla kuin mitä tuli koettua!
Ennen tämän kirjoitukset julkaisemista sain samalta kaverilta samplen myös tavallisempaa Peated Amrut -viskiä, joka on myös tynnyrivahvuista (62.8%). Tarkempia speksejä ei liiennyt, mutta maut ratkaisevat.Tuoksu ei tässä normaaliversiossa ole vahva, mutta mausta löytyy paljon vähemmän öljyjä ja tuplasti ärhäkkyyttä. Paljon Raw Caskin hyvistä puolista jää vaisuksi mutta ei tämä pontikkaakaan ole.
Raw Cask Peated Amrut (62.7%) BA14/2012 is a interesting take on whisky. First, it´is not scotch but indian. From the land of a different culture and long history, they have produced a strange distill. The strength is strong with this one. BlackAdder Raw Cask bottlers got instantly my interest. Very oily version compared more normal Peated Amrut. More character, more taste and the best non-scotch so far. Smoke hits on the target and fire burns bright bringing out ancient spirits and old riddles. I am tempted to try this one with a spicy food - too bad my sample ran out!
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.