Wemyss Billowing Embers Bunnahabhain 1997

Nuotio räiskii tulta, pitäen pedot loitolla. Maahisten kiiluvat silmät tuikkivat metsän pusikoissa odottaen liekkien hiipumista. Pienet terävät nuolet lentävät satunnaisesti, pitäen pelokkaan seurueen kookkaita ihmisiä varuillaan ja ärtyneenä. Kolmas vuorokausi ilman unta. Jatkuva täysikuu ja kaukainen ukonilma alkavat syödä hermoja. Sitä maahiset odottavat. Kohta he pääsevät käsiksi ihmisiin, mutta ne ovat vielä liian kookkaita ja vahvoja. Ehkäpä hulluruoho vähitellen tekee tehtävänsä ja jäljellä on vain jälkien korjaamista. Tähän valtakuntaan ei tavallisten kuolevaisten kannata jaloillaan astua. Täällä puutkin ovat eläviä, ihmiset eivät vain kuule niiden huutoa kun ne vaikeroivat roihussa.
Wemyss Malts on yksi indie-pullottajista. Tällä kertaa he ovat hankkineet Bunnahabhainin tynnyreitä ja tuottaneet niistä omia elämän vesiään. Sarja on yhdestä tynnyristä, joten näitä on liikkeellä 331 pulloa. Tislaus on vuodelta 1997, eli ennen dotcom romahdusta ja EU oli vasta kasvamassa hiljalleen. Vuonna 1997 en vielä osannut arvostaa viskejä ja paljon on tapahtunut näinä 15 vuotena (bottles 2012) kun tämä juoma on maannut hiljaa tynnyrissään.
David, Wemyssiin kolmas jaarli, on tämänkin pullon kuitannut kynällään maailmalle. Autenttisuudesta ei sen paremmin osaa sanoa mitään, mutta makuhan tässä ratkaiseekin.
Öljyistä päätellen jaarli on liukas ollut koko ikänsä. Luikerrellut ja toteuttanut itseään asioilla, mistä me kuolevaiset voimme vain haaveilla. Epäilisin, että on metsälläkin käyty hakemassa inspiraatiossa. Mikäs siinä, kun tynnyreitä on kellarissa mistä napata vähän taikajuomaa matkaan.
Tuoksu onkin varsin savuinen ja turpeinen. Ei ole turhaan tehty retkiä Islayn synkimpiin kolkkiin. Siellä peikkoja on pelätty ja niitä vastaan taisteltu jotta on saatu ne raaka-aineet mitä mestarivelhot ovat tarvinneetkaan tislauksiinsa. Savu on kuin sitä olisi pidetty yllä vuosisatoja. Ehkä jaarli ei olekaan turha mies vaan herra paikallaan!
Maku lyö läpi peikon, jättiläisen, kovan kiven, harmaan kannon ja pehmeän vatsan. Onpa yksi parhaita savuja, mitä on tullut vastaan! Huikea kokemus! Ei äärimmäisyydellään, vaan savun ja turpeen ison käden lyönnillä – lappeella. Tämä ei ole ratsuväen hyökkäys vaan täsmäisku joka on viritetty isolla katapuoltilla kaukaa, jossa jaarli on näyttänyt kädellään mihin se murikka viskataan. Ja kerrasta osuma suoraan avonaiseen suuhun.
Toisella suullisella on savu lisäksi mukana makeutta, liukkautta ja pehmeää elämystä. Nuotiota auringossa, iltahämärässä. Tuuli laantuu, sotilaat laittavat leirin pystyyn ja vetävät saappaat jaloistaan. Eteempää katsoen seesteistä ja rauhallista. Sopivan turpeinen tuoksu kuitenkin käy vähän ajan päästä valtaamaan alaa vaikka tuuli on sitä vastaan. Sen verran sillä on luonnetta, että perille päästään vaikka hampailla tietä järsien.
Billowing Embers on jotain huimaavaa ja Islayta. Niin pohjoisen meininkiä, että osuu ja uppoaa kerta toisensa jälkeen minuun. Jälkimaku muuten pysyy kielen päällä pitkään ja hartaasti. Lisäksi elämys muuttuu vähä vähältä ja lopputulos on erittäin Uisge Beatha -nautinnollinen!