Pieni puinen kalastusvene taittaa aaltoja minkä pystyy. Tuuli painaa sen hurjaan vauhtiin, melkein reelingin viistäessä murahtelevan ja vihaisen aallon syvää pohjaa. Monta kertaa on lähellä, että veden henget ovat päättäneet ettei tätä venettä odota kuin syvä kylmä pohja mutta jokaisena kertana pilvet kurottuvat lähemmäksi ja kiskaisevat sen mastosta pystympään ja uudelle kurssille terävien aaltojen välille syntyneeseen laaksoon. Sateen piiskatessa valonpilkahdukset ovat vähissä, mutta hetki hetkeltä näyttää että meren jumalat eivät olleet liian nälkäisiä tänä iltana. Ranta ja kotisatama lähestyy.
Islay Storm (40%) kuuluu mysteeriviskeihin. Tarinat tavernojen hämyisissä nurkissa kertovat, että tämä olisi yhdistelmä useampaa Islayn mallasviskiä mutta etiketin Islay Single Malt kertoo, mikäli siis pitää paikkansa, että yhden tislaamon maltaista pitäisi olla kyse. Juoma on nuorta kuin kansipojan apulainen ja tuoksussa on ärhäkkyyttä enemmän kuin merimiehen illanvieton jälkeisen aamun röyhtäyksessä. Miedosta vahvuudesta huolimatta tässä tulee esille luonnetta enemmän kuin vastavalmistuneesta kadetista. Missään tapauksessa nyt ei puhuta hienostuneisuudesta, vaan selviytymisestä olosuhteissa missä nopeatkin päätökset tuntuvat vikkeliltä kuin etanat tervahaudassa. Tämä kaikkihan vain kutsuu maistamaan, mistä tässä on kyse!
Maku on ärhäkkä mutta syvällisyys on aika samalla tasolla kuin sääkeskustelu sataman pahamaineisimman kuppilan ovella. Luonne on tiukka, mutta lyhyt – iskee kuin avolätäri poskelle sopimattomasta ehdotuksesta, josta puuttui , tuossa samaisessa kuppilassa, riittävästi rahaa puhekuplista. Onneksi tunne katoaa piakkoin, ja voi napata baarimikkoa hihasta kysyen täyttöä mukiin.
Tälläkin viskillä on paikkansa. En valitsisi tätä kuitenkaan maistelusarjaan, ellei haluta vähän erilaisia kokemuksia ja perspektiiviä mukaan. Siinä oikeastaan tehdään karhunpalvelus: miksi saada juoma vaikuttamaan huonommalta kuin se onkaan? Sama kuin vertaisi sissiä ja kenraalia.. Sen sijaan illanviettoon, voisi jopa sanoa vaikka että kulutukseen, tässä on oivaa viskiä. Unohtuu nopeasti, mutta ärhäkkyyttä ja makua joka antaa ajatukselle ja mielikuvitukselle vauhtia!
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.