Wasmund’s Single Malt Batch 50 – maku jota et ole kokenut (hyvällä! .. ainakin joidenkin mielestä)

Wasmund’s Batch SC1/SCI  blogissani jo aikaisemminkin vierailulla. Silloin tuli vielä vahingossa kirjoitettua Coppertonista, vaikka Copper Fox näyttäisi lukevan pullossa. Tekevälle sattuu. Onnistuin haalimaan tätä juomaa hiukan lisää, nyt on kyseessä Batch 50 ja tämä on monella tavalla erikoista.
Muutamia nippelitietoja alkuun, jos jaksatte. Tämä tislaamo tuottaa vain yhden tynnyrin kerrallaan ja he haalivat kaikki ainekset lähiympäristöstä (alle sadan km:n säteeltä). Kyseessä on pieni paikka ja paljon käsityötä, puhumattakaan lähituotetuista raaka-aineista. Reseptissä on paljon salaisuuksia, mutta he ikäännyttävät viskiään ‘nopeammin’, kuin useat. Ikää tällä on niinkin hurjat kuin 42 kuukautta, mikä tekee tästä kolmevuotiasta – juuri vähän ylitse skottilaisen 3v rajan. Paitsi että tislaamo on toisella mantereella, Amerikan Yhdysvalloissa. Sanoi mitä sanoi, tämän juoman tuotannossa on käsityötä ja intoa mukana. Entä sitten makumatka?
Tuoksu on jotain, mitä todennäköisesti et ole ihan lähiaikoina kokenut. Puisen veneen kansi, iäkäs ja kokenut, joka on jo auringossa haalistunut ja jättänyt suolan, makeuden ja tervaisen tuoksunsa. Kuivunut pöly, joka on paahteessa kypsynyt vanhan ladon sisällä jossa venettä säilytetään talvet. Vahva, väkevä ja erilainen tuoksu joka vaatii helposti totuttelua.
Maku on ärhäkkä kuin terävä myrskyaalto jossa vene keikkuu. Kaadut pitkällesi, kielesi nuolee tiikkiä ja öljyisiä reelinkejä. Väkevä maku, joka iskee rajusti. Työkoneet, kirsikkatynnyrit, savua löytyy myös hiukan – lieneekö kokilta päässyt tuli vähän karkaamaan?
Tämä ei ole mitä jenkkiviskiltä on totuttu odottamaan, todellakin kaukana siitä. Pidän tästä monesta syystä: tämä maku on miellyttävä, ei polttava. Se on aivan erilainen kuin mitä Islayn saarelta tulee, mutta luonteikas ja vahva kuin venäläinen painonnostaja, kuitenkaan olematta yhtä karkea ja viinaanmenevä. Jälkimaku on miellyttävä ja kestävä. Mutta tämä ei tule olemaan kaikkien mieleen. Kaukana siitä. Mutta tämä ei ole mitään bourbonia olemukseltaan. Tästä joko pitää, tai tätä vihaa. Minä valitsin pitämisen. Mikäli mahdollista, kannattaa ottaa kokemuksena dramillinen tätäkin.

Bruichladdich 3D3 third edition–kolme yhdessä

Kevät ei tohdi saapua. Lumi iskeytyy maahan tuulen paiskomana ja vanhat puut huojuvat naristen vastalausettaan. Päivä on jo voittamassa yötä vaikka kesä on vielä kaukana. Revontulien komea räime valaisee yhtäkkisesti valjenneen tähtitaivaan ja hännät huiskivat Orionista Pohjantähteen. Säkenöivät valot hävittävät todellisuuden ja jäljelle jää mystinen olotila, joka paljastaa nuotion ääreen salaisuuksia. Rätinä ja väreilevä hiljainen humina kirjoittaa viestinsä savuun, joka kohoaa kohti loputonta väriskaalaa jonkamoista ei ole nähty aikoihin. Bruichladdicch 3D3 on salaisuuksien verhoama. Sitä pidetään usein piilossa, eikä näitä vilauteta satunnaisille sporttipubissa enemmän viihtyville. Tämä on nektaria, jossa kulminoituu Bruichladdichin ääneen puhumattomat reseptit. Mestarit hämyisissä kellareissaan saavat joskus ajatuksia, joita he eivät ehkä malta kirjoittaa ylös. Väkevät sanat sekoittuvat mustiin tynnyreihin, sisältö valuu kuin hidastettuna kuplivaan sammioon. Olen kuullut, että tässä tapauksessa oli ajateltu sekoittaa useammankin erilaisen tynnyrin sisältöä muinaisten taikojen painikkeena. Jokaiseen tynnyriin oli merkitty Bruichladdichin salaseuran symbolit. Kolme oli mestareita, kolme tynnyreitä. Yhden juoman he esiin sieltä manasivat.

Tuoksu paljastaa maltaita kolmia. Bruichladdic, Port Charlotte ja Octomore. Näissä juomissa on monimuotoisuutta, kuninkaita, narreja, noitia ja saaren kivettyneitä henkiä. Yhteen nivottuna, samaan pulloon sullottuna. Turvetta, savua, historiaa, vitsejä, näitä kaikkia voi tästä erottaa jos rohkenee.

Makua on Octomoren noidantuhkasta leikattu, kuninkaitten salongeista väkevöitetty. Port Charlotten turpeinen savu toimii yhteenkuuluvuuden osoituksena. Tämä ei ole villien taistelutarinoitten juoma, mutta ei myöskään hienojen lordien ylvästely. Tämä on tehty tekijälle, joka ei jätä asioita muiden huoleksi vaan laittaa järjestyksen elämään, tuo kaaoksen rauhallisuuteen.

Hetket vierivät, ajatukset vaihtuvat. Lopuksi on hyvä pysähtyä, ajatella kolmea mestaria ja jo lahonneita tynnyreitä. Muistella, miettiä tulevaa. Maku ja tuoksu jää olemaan kielelle, kadoten vähitellen kuin tähdenlento yötaivaalle.

Viskiuutisia: Kilchoman Machir Bay 2013 ja Loch Gorm!

Onhan se välillä kerrottava uutisiakin. Kilchoman on kunnostautunut ja laittanut tynnyreistä pulloihin Machir Bay 2013-version. 2012-versio olikin aivan erinomaista. Nyt uusi versio on vekoitus 4 ja 5 vuotiaita Kilchomanin viskejä (ex bourbon-tynnyreissä maanneet) ja näiden kaveriksi on lisätty 4 vuotiasta Kilchomania joka odotteli maltilliset 4 viikkoa Oloroso-sherrytynnyreissä makua saadakseen. Tätä todellakin odottaa mielellään.

Loch Gorm on sen sijaan uusi tulokas Kilchomanilta. Se on eräänlaista jatkoa viime vuonna ilmestyneeseen Sherry-versioon (joka oli muuten hyvää, kun pääsin maistamaan!) joten odotukset ovat tämänkin osalta kovat. Tämän pitäisi tulla saataville 8.4.2013 joten aivan kohtapuoleen. Erä on 10 000 pulloa, joten aivan jokaisesta kaupasta ei välttämättä omaa kappaletta löydä. Kilchoman aikoo julkaista Loch Gormia aina sopivin väliajoin kypsempänä versiona, joten tämänkin kehittymiselle on odotettavissa jatkumo. Loch Gorm on Kilchomania, joka on saanut kypsyä ex-Oloroso Sherry tynnyreissä (butts, vajaat 500litraiset) rauhassa koko reilun viiden vuoden ajan. Lisäksi Gorm on käynyt makoilemassa kuuden viikon ajan vähän pienemmissä ex-Oloroso Sherry-tynnyreissä (hogshead, vajaat 240 litrainen)  saadakseen lisää luonnetta. Luvataan savua ja mausteista luonnetta.

Normaalisti puhdas ex-sherrytynnyrikypsytys ei olisi herättänyt minussa kovin suuria intohimoja, mutta kuten jo mainitsin: viime vuoden Sherry-versio Kilchomanista oli yksinkertaisesti hyvää. Muutenkin Kilchomanin makumaailma kiehtoo itseäni, joten odotan innolla että pääsen tätä elämän vettä maistamaan!

 

Kuvat: Kilchoman Distillery

Jura 16 years old – Diurachien saarelta

Satunnaisesti sitä on tutustuttava myös vähemmän savuisiin juomiin. Skotlanti on monien satojen, jos ei tuhansien, viskien maa. Islayn läheisyydessä seisoo vedessä myös Juran saari, jolla Diurachit pitävät majojaan. Skottejahan hekin ovat, Diurachs on kelttiä ja tarkoittaa Juran saaren asukkeja. Juralta tulee päälinjastossaan neljää eri viskiä: 10YO (vähemmän turvetta, kevyempi), Superstition (turvetta, mutta hento), Prophecy (turpeinen ja voimakasmakuinen) sekä tämä 16YO (vähemmän turvetta, enemmän makua).

Tuoksu poikkeaa selkeästi Islayn saaren viskeistä. Monipuolinen, maanläheinen mutta miellyttävä. Tätä tuoksutellessa voi kuvitella vedestä kohoavat korkeat jyrkkäreunaiset kalliot joiden seinämät ovat pirstaleisia. Piiloja linnuille, lähteille ja muinaisille aarteille. Makeutta ja hedelmällisyyttä.

Maku on  makea, mausteinen, monipuolinenkin. Hyvin tyylikäs, voisin sanoa että erinomainen lahjaviski myös. Tätä voisi nautiskella konjakin sijaan, keskusteltavaa löytyisi hyvin pitkäksi aikaa. Jälkimaku kestää eikä jyrkän Juran kallion kiipeäminen tunnukaan niin pahalta urakalta.

Tästä ei kuitenkaan löydy sitä mitä hakisin. Mielikuvituksen herättäjää, äärimmäisyyttä. Sen sijaan salonkikelpoinen saa aivan uuden merkityksensä. Laadukas, muttei savuinen. Monipuolinen maultaan, muttei säväyttävä. Maanläheisyys ehkä tuntuu hiukan enemmän tässä, ja makuun voi mennä hetki totutellessa – mutta todellakin mieluusti tätä näkee lasissa konjakin sijaan.

Talisker 57 North – kylmää ihoa polttavaa viimaa arktiselta mereltä

Skyen saari jytisee tuulen hakatessa sen paljasta kylkeä. Meren raivon kynnet uppoavat yhä uudelleen syvälle sen suojaamattomaan kallioon. Nauru kaikuu vonkuvan myrskyn pyörteissä, kun yksinäinen pullo kantaen viestiä kaukomailta iskeytyy syvälle mureneviin halkeamiin. Sirpaleet leviävät ja katoavat, mutta tuhannen vuoden hurrikaani jättää tärkeän salaisen kaavan unohduksiin. Kuka sen löytää, ei näytä meiltä. Kaava sitoutuu osaksi outoa dna:ta ja murenee jääkylmään jokeen. Siellä kaukana, 57 leveysasteen tienoilla, muodostuu kivijalka uudelle rakennukselle. Vain tislaamomestarit tuntevat tarinan ja tietävät salaisuudet, mutta kyseleminen tuottaa aina vain pään pyöritystä ja dramin käteen.

Taliskerin tislaamo sijaitsee Skyen saarella, lähellä Islayn maukkaita savuja. Talisker onkin ainoa viski, jota tuolla saarella tuotetaan. 57 leveyspiiriltä löytyy paikka Skyeltä, jossa tislaamo sijaitsee. 57 North poikkeaa tavallisesta Taliskerista vahvuudeltaan (57%) ja paljon myös maultaan. 57N kypsytellään American Oak-tynnyreissä. Saaren luonto on väkevä ja arvaamaton, joten tämä on hyvää maisteltavaa Islayn juomiin tottuneelle.

Tuoksussa on vahvuutta, maustetta, räväkkyyttä, räyhäkkyyttä ja savuakin. Mielikuvitus saa siipiä alleen ja tarinat muodostuvat. Menneisyyden salaisuudet paljastuvat pala palalta ja maku vihdoin käynnistää aikakoneen. Ukkosen jyrinän saattelemana mausteet ja historia lyövät kasvoille kuin ritari raivokohtauksessa rikkonaisella taisteluhanskalla. Repivyyttä, poltetta ja intensiivistä tunnelmaa adrenaliinin kohistessa suonistossa. Vahva merellinen tunnelma, piiskaavuutta, noitavainoja ja viikinkien sotaretkiä. Veren maku suussa raivokkaaseen hyökkäykseen kohti kilpimuuria. Tässä on tunnetta ja rajuutta. Kuten hyvät viskit, ei jätä sanattomaksi eikä istumaan paikoilleen. Jälkimaku tasaantuu miellyttäväksi leijumiseksi, pippurin maun hallitessa pitkään. Elämykset eivät lopu ainakaan kesken.

57 North on haastava viski mutta jos ensimmäisen aallon kestää, taitaa ja ottaa kentän haltuun se aukeaa aivan omalla tavallaan. Pakko sanoa, että pidän tästä varsin paljon. Vähän yksiulotteinen mutta harvoinpa sitä shakkia kerkiää pelaamaan keskellä miekkahippaa.

Adelphi’s Breath of the Isles 15YO 1995

Askeleet suuntaavat kulmalta kulmalle. Vanhojen rakennusten kivet tuntuvat soittavan omaa nuottiaan kun riivattu tuuli vonkuu seinien välissä. Rankkasade lähestyy pysäyttämättömänä rintamana ja lakaisee tieltään kaiken vankkaa miestä pienemmän. Pimeydessä tummat haamut liitelevät talosta toiseen, kanniskelen käsissään satoja vuosia vanhoja mukeja samalla suojaten niitä aineettomilla henkäyksillään. Sade taipuu niiden edestä kääntyen kohti arvaamatonta kulkijaa. Vanha kylä korkeilla kukkuloilla, eristyksissä loppumattoman meren keskellä ei anna minkään häiritä rauhaansa.

Adelphi’s Breath of the Isles on löytynyt juuri tuolta. Paikasta jonka nimeä ei kukaan enää muista, eikä kukaan elävä pysty lausumaan. Siinä on vangittuna vuosisatojen (ainakin 15 vuoden) tuulet, komeettojen pyrstöjen läpikuultava kauneus,meren raivo, öljyisten lamppujen tuli sekä kallion järkähtämättömyys. Vain uskaliaimmat voivat tunkeutua ikuisen sateen saarelle, uhmaamaan loitsua ja pirullista mieltä, koluamaan nokisia kiviä, tulisijoja ja piileskelemään muilta etsijöiltä. Lopuksi on vielä löydettävä tuota elämän jaloa vettä, juomaa joka saa mielen sykkimään ja sydämen riemuitsemaan.

Tynnyreitä ei juuri ole löytynyt, tämäkin pieni salattu pullo on vain yhden tynnyrin tuotoksia. Siihen oli kaiverrettu numerosarja 1792. Lieneekö se vuosi jolloin tynnyri on valmistettu, löydetty vaiko jotain aivan muuta?

Tuoksuun on taottu useita ulottuvuuksia. Lieneekö tynnyri matkannut Sigilin lukemattomien porttien kautta astraalin aaveiden kannattelemana? Savua, maustetta, tuulta ja unohdettuja tunteita.

Makuun on sen sijaan kudottu kiinni tuulta, taistelua, kuolevista käsistä revittyjä mausteita, jättien sotahuutoja ja seireenien laulua. Ensin tämä lyö sotavasaralla niin että vasaraan tulee lommoja, sen jälkeen merenneidot vievät mukanaan syvyyksiin joista vain Venuksen kirkas kajo ohjastaa ulos! Tässä on samalla mukana menneisyyttä ja tulevaisuutta, mutta nykyisyys on taidettu kadottaa. Vähitellen sotavasara väsyy lyömiseen ja jäljelle jää miellyttävä euforia joka valtaa uskaliaan. Ehdottomasti täynnä tunnetta ja mielikuvitusta! Mietin vain, jos tämän kaverina olisivat loput 244 pulloa.. muuttuisivat ne eläväksi?

Uniin on tämän maistamisen jälkeen tarttunut kummallisia symboleja. Keskellä yöllä herätessäni hikisenä, peloissani, olen joutunut kirjoittamaan ylös tavuja ja koodeja: Ker, iS, 58, Ta%, L. Ehkä tämäkin koodi aukeaa vielä jonain päivänä. Siihen saakka tätä maistelee vielä uudestaan, kun haluaa paeta saarten kummalliseen maailmaan!

Bunnahabhain 18YO – tumman laivankannen kertomaa

Yön laskeuduttua on talvella pimeää. Varsinkin jos matkaat kellareissa, joiden sähkökytkimien ainoa ilo on naksuva ääni ilman valoa. Haparoiden etsit tietäsi kostean ummehtuneen tuoksun lävitse. Jossain vaiheessa nenään ottaa makeammpi elämys, ruokakellari joka on unohtunut tyhjentää jo aikoja sitten. Maa on hyvin paljon läsnä. Törmäyksien kautta löytyy tie ulos, tähtien valoon. Orion hehkuttaa kolmivyöllään kutsuvasti, kuinka raikas ja kirpeä ilma voittaa aina ummehtuneen kellarin. Onneksi voi istahtaa laavulle ja aloittaa kiehisien vuolemisen. Savua tässä jo kaipaakin.

Bunnahabhain XVIII (18YO) on hiukan perusbunnaa (12YO) iäkkäämpi versio. Se tarjoillaan aika synkässä pullossa, jossa tummahko viski näyttää lähes mustalta. Häivähdys punaista saa oikeassa valossa näyttämään sen suuren taistelun aamunkoiton kajolta. Tämä on olemukseltaan siis aika klassinen viski. Ikä antaa odottaa kypsyyttä ja monivivahteisuutta ja perusmaisteluvahvuus (43%) tietää ettei mistään järisyttävästä elämyksestä tule olemaan kysymys. Mystiikkaa tämä ex-sherrytynnyrissä uitettu viski kaipaisi paljon lisää, jo ennenkuin tätä pääsee maistamaan. Nyt alkulähtökohta on aika perustunnelmainen, nuorten aatelisten sali jossa konjakin sijaan on päätetty tilata lasilliset hyvää viskiä.

Väri, öljyt ja olemus lasissa miellyttää. Ei yllätyksiä, mutta jotain mitä laadukkaalta viskiltä odottaisi. Savu ei osaa löytää tietään luokseni tuoksussa mutta ehkä enemmänkin tämä vie minut pienen puupurjelaivan kannelle. Merellinen, seestynyt ja rauhallinen tunnelma. Hiukan rapistunut maalaus, ajan tuomaa erilaisten pienten tuoksujen häivähdystä. Siitä on aikaa kun tämä laiva on nähnyt tervaa tai rajumpaa toimintaa. Vuosikymmenien hidas mutta arvokas hiipuminen maailman muuttuessa ympäriltä osuu aika hyvin tuoksuun.

Maku jatkaa purjelaivateemaa. Suolaista ja makeaa. Purjeiden jytinää, tuulta ja kannen alle kurkistaessa makumaailma vain laajenee. Grogi on jäänyt tarjoilematta, onneksi. Iäkkäät ja vankat laudat ja sydänpuut natisevat, paatti kaappaa tuulen purjeiden sisään ja alkaa lipua laiskasti ulos meluisasta satamasta. Uusi matka on alkamassa, ehkä se on tämän laivan viimeinen. Maku odotuttaa jännitystä, seikkailua ja jonkin uuden löytämistä. Liiallinen makeus häviää tälle uudelle tunnelmalle ja suussa maistuu pitkään laivan nuoruusvuosien rämäkät tapahtumat. Elämää on nähty ja koettu!

Jälkimaku on ihan miellyttävän pitkä. Bunnahabhain 18YO on laadukas, mutta ei räväkkä viski. Sherry ei ole mennyt tässä ylitse, vaan se komppaa miellyttävästi monipuolista, hiipuvaa, makumaailmaa. Savu jäi valitettavasti kokematta, mutta sitä ehkä tulee häivähdys laivan keittiöstä mukaan – vaimean kiroilun saattamana. Tämä juoma on oikein mukava vaihtoehto konjakille. Tyylikkääseen mutta ei viskikeskeiseen iltaan jossa halutaan vähän nostaa lasista puheenaihetta kuinkin pääpainon pysyessä vaikka purjehtimisessa.

Islay Storm – myräkkää rajuissa vesissä

Pieni puinen kalastusvene taittaa aaltoja minkä pystyy. Tuuli painaa sen hurjaan vauhtiin, melkein reelingin viistäessä murahtelevan ja vihaisen aallon syvää pohjaa. Monta kertaa on lähellä, että veden henget ovat päättäneet ettei tätä venettä odota kuin syvä kylmä pohja mutta jokaisena kertana pilvet kurottuvat lähemmäksi ja kiskaisevat sen mastosta pystympään ja uudelle kurssille terävien aaltojen välille syntyneeseen laaksoon. Sateen piiskatessa valonpilkahdukset ovat vähissä, mutta hetki hetkeltä näyttää että meren jumalat eivät olleet liian nälkäisiä tänä iltana. Ranta ja kotisatama lähestyy.

Islay Storm (40%) kuuluu mysteeriviskeihin. Tarinat tavernojen hämyisissä nurkissa kertovat, että tämä olisi yhdistelmä useampaa Islayn mallasviskiä mutta etiketin Islay Single Malt kertoo, mikäli siis pitää paikkansa, että yhden tislaamon maltaista pitäisi olla kyse. Juoma on nuorta kuin kansipojan apulainen ja tuoksussa on ärhäkkyyttä enemmän kuin merimiehen illanvieton jälkeisen aamun röyhtäyksessä. Miedosta vahvuudesta huolimatta tässä tulee esille luonnetta enemmän kuin vastavalmistuneesta kadetista. Missään tapauksessa nyt ei puhuta hienostuneisuudesta, vaan selviytymisestä olosuhteissa missä nopeatkin päätökset tuntuvat vikkeliltä kuin etanat tervahaudassa. Tämä kaikkihan vain kutsuu maistamaan, mistä tässä on kyse!

Maku on ärhäkkä mutta syvällisyys on aika samalla tasolla kuin sääkeskustelu sataman pahamaineisimman kuppilan ovella. Luonne on tiukka, mutta lyhyt – iskee kuin avolätäri poskelle sopimattomasta ehdotuksesta, josta puuttui , tuossa samaisessa kuppilassa, riittävästi rahaa puhekuplista. Onneksi tunne katoaa piakkoin, ja voi napata baarimikkoa hihasta kysyen täyttöä mukiin.

Tälläkin viskillä on paikkansa. En valitsisi tätä kuitenkaan maistelusarjaan, ellei haluta vähän erilaisia kokemuksia ja perspektiiviä mukaan. Siinä oikeastaan tehdään karhunpalvelus: miksi saada juoma vaikuttamaan huonommalta kuin se onkaan? Sama kuin vertaisi sissiä ja kenraalia.. Sen sijaan illanviettoon, voisi jopa sanoa vaikka että kulutukseen, tässä on oivaa viskiä. Unohtuu nopeasti, mutta ärhäkkyyttä ja makua joka antaa ajatukselle ja mielikuvitukselle vauhtia!

Lagavulin 16YO Distillers Edition 2012 – häivähdyksiä ja sikareita

Musiikin soidessa värikkäät vaatetukset lennähtävät liikkeelle. Kummarukset ja röyhelöiset hameet asettuvat riviin odottaen sointia jolla rytmi pääsee valloilleen. Koreografia on viimeiseen asti huoliteltu, tempoltaan vaihteleva ja sävelkorvia hivelevä. Jouset tanssivat kielien päällä, ilman nostaa huilusta esille taikuutta jota ei usein koeta. Seinän edestä nousee äänien kuoro, joka heläyttää aarian kulkeutumaan läpi huoneiden ja ikkunoiden – kurottaen kohti keltaisena hehkuvaa kuuta ja komeetan taivasta halkovaa pyrstöä. Yksinäinen kuningas istuu valtaistuimellaan katsoen tätä näytelmää poissaolevin silmin – vain kaikuja menneisyydestä, ilman toivoa tulevaisuudesta.

Lagavulin Distiller’s Edition on sarja jota tislaamo tuottaa vuosittain. Se eroaa tavallisesta Lagavulinista sillä, että siinä on viskiä viimeistelty erilaisissa tynnyreissä. Tämä DE on päässyt makaamaan aikansa ex Pedro Ximinez (sherry) –tynnyreissä. Sillä on saatu aikaan jotain uutta, pehmeämpää ja makeampaa makua Lagavuliniin, joka itsessään on kyllä aivan loistava juoma.

Tämän lisäksi DE pullotetaan jokaisena vuotena. Nyt kyseessä on tuorein, vuoden 2012 versio. Eri vuosikerrat vaihtelevat usein maultaan ja miellyttävyydeltään, mikä näkyy usein myös hinnassa.

Olemukseltaan tämä viski ei yllätä. Laadukas, miellyttävä, öljyinen, väriltään osuva. Tuoksussa on taitettua savua, muinaisuutta, ärhäkkyyttä. Tavallisen Lagavulinin selkärankaa ei ole murrettu, mutta sitä on taivutettu ottamaan vastaan uusia näkökulmia ja ajatuksia. Se on myöntynyt makeammaksi ja monipuolisemmaksi. Harmaa eminenssi on hoitanut työnsä hyvin, koska lopputulos on sen tyylinen kuin näin olisi aina tarkoitettu.

Maku on muuttunut. Sherry ei ole esillä liian vahvasti, mutta se on murtanut joitain Lagavulinin perusominaisuuksia turhankin rajusti. Kuningas on joutunut pari kertaa liian usein mestatuksi ennenkuin on uskonut mihin suuntaan pitäisi kumartaa syvään. Savuisuutta on onneksi, vaikkakaan se ei hallitse enää valtakuntaa. Sen tilalla on monimuotoinen harvainvalta, joka vetelee oikeista naruista.

Kyllä tämä viski toimii. Aivan ehdottomasti. Se on hyvin rakennettu, monipuolinen, jälkimaku ja tuoksu ovat miellyttävät. Siitä puuttuu kuitenkin sielua. Tanssiaiset ovat täydessä käynnissä, mutta ihmiset puuttuvat vaatteiden sisältä. Herrain sikarihuone varmasti pitää tästä, koska elämän vesi on laadukasta ja monipuolista. Tämä voisi nimenomaan toimia sikarin kanssa, niin kliseistä kuin tuo ajatus onkin!

Savuisia uutisia ja huhuja

Kuuleviin korviin osuu kaikenlaista. Paras uutinen on kuitenkin uusi Ardbeg, joka ilmestyy kesäkuun ensimmäisenä päivänä, Ardbogin päivänä!

(kuva kopioitu täältä: http://justmalt.blogspot.fi/2012/12/ardbegardbog-islay-single-malt-scotch.html ). Nyt vain pitää toivoa, että etiketti on aito. Netin kuriirit kun voivat välittää myös väärää tietoa. Ardbog en sijaan on kuultu tislaamolta saakka, joten sitä on lupa odottaa kieli pitkällä. Ehkä bog viittaa siihen, että turpeiden osalta tulee myös vielä tietoja ja tarinaa.

(kuva: Ardbeg)

Aikaisemmin kesäkuun ensimmäinen tunnettiin Ardbegin päivänä, joten jotain merkittävää on odotettavissa kun nimikin on vaihdettu.

Muita huhuja on liikkunut, että Bruichladdichilta ei paljoa uutta tänä vuonna tulisi ulos. Se liittyy ilmeisesti viimevuotiseen omistajavaihdokseen. Toivon, ettei tämä huhu pitäisi paikkaansa lainkaan vaan esimerkiksi Octomore 6.1. pääsisi näkemään päivänvalon. Tämä jää nähtäväksi.