Bruichladdich Single Cask Evolution Exploration 1992 Pedro Ximinez

Savu leijailee pitkin kuruja, värjäten auringonlaskun maalaamaan kohoavaa usvaa. Jänkä saa arvoisensa loisteen, joka muutoin toistuu vain ruskan aikaan. Katselen leiriä ja totean, että se on valmis yötä varten. Vesi kiehuu nuotiolla, ilta on tulossa. Otan istuinaluseni ja etsin hyvän paikan, mistä ihailla luonnon näkymää. Tuntureiden huippuja, haukan lentoa. Korppia joka katselee minua viereisestä puusta kun avaan vihkoni ja kirjaan ylös mitä sillä hetkellä ajattelenkaan.

Bruichladdich Micro-Provenance Series Single Cask Evolution Exploration 1992 Pedro Ximinez sisältää aika pitkän nimen. Viski on siis 18YO Bruichladdichia, yhdestä tynnyristä (68/378 ja tynnyrin numero on 012) ja tarjoillaan tynnyrivahvuisena (51.6%). Bruichladdich on hauskan kokeileva tislaamo, joka tuo niitä myös esille muillekin kuin vain sisäpiirille. Port Charlotte ja Octomore ovat sivubrändejä heiltä, mutta heidän omistakin valikoimistaan löytyy yhtä sun toista. Viimeisin tuttavuuteni on tämä 18YO, joka on viimeistelty Pedro Ximinez-tynnyrissä. Samaa viimeistelyä käytetään mm. Lagavulinin Distiller’s Editioneissa jonka vuoksi olikin arvattavissa että tämä viski on makeanpuoleinen.

Tuoksu ei ole lainkaan samanlainen kuin Lagavulinin DE:ssä. Savua ei ole kuin hituisesti, mutta makeutta ja hedelmäisyyttä on havaittavissa. Tuoksu on tasapainoinen ja vahva, mutta hienostunut.

Maku on ensivaikutelmalta makea ja monisyinen. Suussa se leveää ja kasvaa tasaisesti saaden lisää intensiteettiä. Seassa on tynnyriä mukavasti, savua on vähemmän kuin olisin odottanut. Hienostunut ja monisyinen ovat mieleentulevia sanoja tämän kanssa. Iän tuoma tyylikkyys ja tasapainoisuus ovat läsnä, yhdistettynä tynnyrivahvuisen juoman luonteeseen. Sanoisin, että ei hassumpi yhdistelmä. Makeutta löytyy aika paljon, ja koska Bruichladdich on niin paljon kevyempi maltaaltaan verrattuna Lagavuliniin, korostuu tynnyrin maku hyvinkin voimakkaasti tässä.

Jälkimaku on pitkä ja suuta hellivä. Oikein tyylikäs viskinä, kelpaisi hyvin jälkiruokajuomaksi koska mausta vahvuutta löytyy, keskustelunaiheita herättävä ja helposti pidettävä. Kokeneemmat löytävät tästä enemmän sanottavaa, koska makuja on monenlaisia kun niitä jaksaa sieltä etsiskellä.

Adelphi Selection Caol Ila 2001 9YO Single Cask

Revontulet leiskuvat taivaalla tähtien kanssa. Humisevina, taianomaisina, maisemaa värjäävinä. Nuotion savu sotkeutuu taivaan liekkeihin ja jatkan hiljaisuudessa näyn katselemista. Läheiset paljakat hohkaavat mystiikkaa, kuulen jossain kaukaa shamaanin joikaavan. Tuulet piiskaavat jänkiä ja aapoja, maahiset tekevät siellä jokilaaksoissa temppujaan jupukoitten suojassa. Kontio raapii vuosikaudet pystyssä ollutta keloa kynsillään, murahdellen lähestyvälle talvelle. Tämä on Lappi. Tämä on jotain mitä emme kaupungeissa koe.

Adelphi Selection Caol Ila 9YO on yhdestä tynnyristä (nro 303804, 254 pulloa), tynnyrinvahvana(60.7%) pullotettuna. Pullottamo valitsee, omien sanojensa mukaan, vain harvinaisia ja laadukkaita tynnyreitä joista nämä maistuvat nesteet ovat. He eivät rajaa itseään vain yhteen tislaamoon, vaan etsivät läpi Skotlannin hyviä viskejä joita jakaa meille niistä nautiskelijoille.  Joskus sitä miettii, että näinköhän he löytävät joskus niin hyviä etteivät malta niistä luopua lainkaan. Sen vain he itse tietänevät.

Caol Ilan tuoksu on merellinen ja savuinen. Hyvin nenäänsopiva, ja balanssia on tässä tynnyrissä ollut aika mukavasti. Savu on väkevä, juuri sopiva kun halutaan hakea vähän rajumpaa kokemusta. Tuoksun osalta lähdetään siis aivan oikeaan suuntaan.

Maku on alkuun yllättävän makea, mutta hetken päästä savu, meri, mausteet ja karuus iskevät päälle. Maku vahvistuu suussa nopeasti ja lopussa se on jo täydellisen rouhea, kivilouhikkomaisen pehmeä. Jälkimaku iskee päälle tasapainoisena ja pitkään maistuvana. Savuinen ja turpeinen ovat asioita, mitkä tässäkin juomassa pysyvät jälkimaun kanssa hyvin pitkään päällä. Tämä viski on elämys, matka, joka kannattaa kokea. Se lähtee rauhallisesti, nousee huipulle ja laskeutuu rauhallisesti sekä pitkään.

Jälkituoksussa on mainiosti savua ja luonnetta, kuten myös jälkimaussakin. Tämä maku ei lopu kesken, vaan se pitää otteessaan pitkään. Yksinkertaisesti, kyllä osaa olla hyvä viski!

Hyvää jouluntaikaa ja hyviä savuja!

Toivottelen blogini lukijoille oikein rauhallista ja maistuvaa joulunaikaa!

Makuja on kerääntynyt tännekin sitten elokuun oikein mukavasti, toivottavasti näistä on ollut apuja kun olette juomia valinneet itsellenne kokeiltavaksi tai lahjaksi. Muutamia artikkeleita on vielä varastossa, ja kirjoituslistalla on mm. Elements of Islay Kh1 (Kilchoman) ja Port Askaig 19. Mainioita viskejä molemmat!

Väärän maan (ei Islaylta) viskejä heittelen sekaan aina silloin tällöin. Sen mitä on maistellessa havainnut, on kontrastin tarve. Jos koko sarja on vain kovan luokan kanuunoita, ei osaa välttämättä arvostaa sitä kuinka loistavia myös ne sarjan alkupään viskit ovat. Makuja on hyvä vaihdella maisteluissa ja aina välillä maistaa jotain jolla ei olisi mitään lukua maistelusarjassa (esim. Laphroaig 10YO perus).

Työpaikan pikkujouluissa maisteltiin (ja vähän juotiinkin) viskejä: Kilchoman 2011 Spring, Ileach, Bruichladdich 3D3, Ardbeg Alligator ja Port Charlotte PC9. Sarjana aika tykki, mutta kerran pääsin valitsemaan halusin tuoda esille makuja joista minä pidän. Seassa savua, turvetta, monimuotoisuutta ja ihan vain karua Lappia. Se mitä tuosta sarjasta puuttui, oli Kilchomania lukuunottamatta, kevyemmät maut. Kontrasti syntyi aika pitkälti eri makutyyleistä, mutta eipä ollut ihan tavallinen maistelutilaisuuskaan. Se, mikä oli hienoa, oli nähdä kuinka useilla maistelijoilla heräsi kiinnostusta tämän tyyppisiin viskeihin. Muutama oli joukossa, jota ei noilla ihan viskien maistelijoiksi pystytty käännyttämään – olisi pitänyt olla jotain todella pehmeää juomaa mukana.

Ensi vuonna odottelen erityisesti ilmestyväksi Port Charlottea, Octomore 4.2:ta ja Black Art III:sta. Ardbeg Supernovasta  ei tainnut ilmestyä vuoden 2011 versiota. Tiettyjä huhuja on liikkeellä, että seuraava Supernova tulisi vasta 2013. Mutta tuskinpa Ardbeg jättää jotain tuomatta markkinoille – sen verran kovaa on ollut kysyntä Alligatorinkin kanssa.

Päivän vinkkinä, kun vilkaisin eilen Alkon tilauslistaa, on Kilchomanit. Alkossa on tilattavissa 2010-vuoden versio (Summer tai Winter, en muista nyt kumpi), Spring 2011 ja Inaugural Edition. Viimeksi mainittu on ‘hiukan’ hinnakas, mutta mainio viski kylläkin riippuen siitä mitä hakee. Kaikki noista ovat 3v iältään.

Ei muuta kuin rauhoitutaan tämän vuodenajan viettoon ja juhlistetaan sitä maistelemalla savuisia viskejä!

Adelphi Selection Bunnahabhain 13YO Single Cask

Tuvassa tuoksuu savu ja vuosisatojen pinttynyt lika. Paikka on kaukana sivistyksestä, maastossa joka on äärimmäisen karu. Lähellä virtaa kuitenkin puro ja edessä aukeavat maisemat muistuttavat pienuudestamme. Siinä pöydän ääressä on hyvä sytytellä kynttilöitä ja tutustua niihin makuihin, mitä tälle retkelle on otettuna mukaan. Puitteet ovat karuja, mutta tällä hetkellä hyvinkin kotoisia. Tuleva myrsky ei huoleta, hirsiseinien sisäpuolella voi vaikka ottaa puukon ja kiehisiä vuoleskella.

Adelphin pullotteet ovat jälleen yksi laadukas viskien sarja. Adelphi on pääasiassa panostanut single cask versioihin, joten tämäkin Bunnahabhain on yksi pullo harvojen joukosta (369 pulloa). Tynnyri, mistä juoma on, on numeroltaan 5372. Adelphi panostaa myös siihen, että juomat pulloitetaan tynnyrivahvuisina, tämäkin on 57.2% vahvuudeltaan. Eli puitteet ovat kunnossa.

Tuoksussa on vahvasti mukana sherryä, mutta myös Bunnahabhainin turvetta ja yllättävänkin paljon savua. Tuoksu ei hypi silmille, ja se vaikuttaa hyvin miellyttävän tasapainoiselta mutta silti vahvalta.

Maku on monisyinen. Vahva, intensiivinen, sherryinen, makea, karu ja luonteikas. Se vaihtelee olemustaan suussa pehmeästä rajuun ja jättää lopuksi varsin polttavan, mutta miellyttävän, jälkimaun. Sherryä on tullut ehkä viimeaikoina itselleni eteen liikaa viskitynnyreissä, joten tässä kaipaisi hiukan sitä vähemmäksi. Mutta kyseessä on edelleen aika kaulahuikat pullosta, joten maku voi vielä muuttua moneen kertaan matkan varrella. Todennäköisesti tasapainoisempaan suuntaan. Hyvää tämä on siltikin, odottelen jos tästä tulisi ajan kanssa loistava.

Jälkimaku maistuu suussa pitkään ja on erittäinkin mukava. Tuoksut lasissa jakavat saman ajatuksen ja ylimääräinen sherry katoaa savuun ja turpeeseen mukavasti. Tästä tulee vielä loistava ajan kanssa, kunhan se on saanut ilmaa pullossa lisää!

Laphroaig Duncan Taylor Rare Auld 13YO Single Cask 2010 ja 2011

Tämä tuoksu pelkästään heittää minut karuun maailmaan. Siellä missä tervaiset savut tunkeutuvat silmiin niin että itkettää ja naurattaa samaan aikaan, hetkiin jolloin jalka ei meinaa raahautua toisen eteen kuin sisulla, hetkiin joissa janoonsa joutuu juomaan kertaalleen keitettyä ja haaleaa vettä jossa on savua ja nuotiosta lentäneitä roskia. Vinhaa tuulta ja jylhiä maisemia, rakkaista tunturinrinnettä ja tuulensuojaa, johon aurinko paistaa ja lämmittää. Se on se karu Lappi, joka vetoaa kerta toisensa jälkeen.

Duncan Taylor on pullottamo, joka tekee yleisesti ottaen laadukkaita sarjoja eri tislaamoilta. Heillä on Rare Auld-sarja, johon on valittu vähän tarkemmin tynnyrit joita on pullotettu. Laphroaigilta he ovat tehneet ainakin 12 ja 13 yo sarjat jo toista vuotta, tai tämän verran olen itse heihin tutustunut. Molemmat pullot ovat yhdestä tynnyristä (2010 56512: 267/271 ja 2011 8355: 149/315). 2010-versio on hiukan vahvempaa (55.1%) kuin 2011-versio (54.8%) vaikkakin erot eivät ole suuren suuret. Kummatkin pullot on kypsytelty tammitynnyreissä.

Tuoksu vuoden 2010 viskissä on intensiivinen ja siitä selkeästi käy ilmi tislaamo. Tammi nousee esille pienen tuoksuttelun jälkeen. Meri, karuus ja makeus seuraavat maussa vahvasti mukana. Toisin kuin 10YO Laphroaig näissä on maku jo tasapainoisempi, vaikka kyseessä onkin vahva viski. Jälkimaku rokkaa pitkään monisyisenä kokemuksena.

2011 vuoden versio juuri avattuna (ns. kaulahuikka) antaa kuvaa vähän erilaisesta maailmasta. Tuoksusta tulee mieleen vanha tynnyri, joka on tehty vanhasta tammipuusta joka on nähnyt maailmaa satojen vuosien ajan. Myllerryksestä toiseen. Tuoksu on aika kaukana Laphroaigista, mutta pidempään kun ottaa lasista tuoksuja tislaamonkin sieltä löytää. Maku on aivan erinomainen kuitenkin. Se on sekoitus pehmeyttä ja karuutta, tyventä ja myrskyä, hyökyaaltoa ja tyyntä lammen pintaa. Mieleen jäävä yhdistelmä. Laphroaig-maku on paljon enemmän taustalla kuin 2010-versiossa. Hyvin miellyttävä, hyvin hienostunutkin – kuten Ravadas-köngäs joka on hienostunut mutta villi ja petollinen kokijalleen. Lapin taikaa on sekin, että kauneus on vaarallista. Valmistautuneelle on tarjolla kokemuksia mihin ei löydy vertaistaan, valmistautumaton voi kadota sen syövereihin.

Savu on läsnä molemmissa versioissa oikein hyvin. Se kertoo juuri sitä tarinaa, mitä on kiva kuunnella. Se jää lasiin lopuksi vahvasti tuoksumaan, se vie ajatuksia nuotiosavuille, jyrkänteille, kokemuksille. Tämänkaltainen savu on niitä syitä, miksi savuiset viskit minua kiehtovat.

Kokemuksia hakevalle nämä pullot antavat hyvinkin paljon uutta. Erittäin mainioita molemmat, vaikka ovatkin yllättävänkin erilaisia. Kumpi sitten miellyttää minua enemmän? Tällä hetkellä 2011-versio, mutta se riippuu omista tuntemuksista kunakin päivänä. Tänään tätä, huomenna sitä toista. Kannattaa kokeilla, jos pääsette maistamaan!

Bunnahabhain 12YO – vähemmän savua mutta paljon makua

Joihinkin asioihin on vain kerättävä tottumusta. Joskus se on sitä, kun ottaa iskua vastaan kestää aikansa ennen kuin siihen turtuu, tai ottaa opikseen. Joskus se on sitä kun vuosien aikana maku muuttuu ja siirtyy lipittelyjuomista viskeihin. Joskus se on sitä, kun mietiskelee joidenkin viskien kanssa ensimakua aika tyrmääväksi, mutta ajan kuluessa ja maistelukertojen karttuessa sitä huomaa löytävänsä mausta enemmän ja enemmän uutta. Makuja joita ei alkuun arvostanut, oppii hakemaan kun ikää ja maistelukokemusta kertyy.

Bunnahabhain 12YO on aika hyvä esimerkki tällaisesta juomasta. Muita vastaavia kokemuksia itselleni on ollut mm Isle of Juran Superstition. Bunnahabhain muutti valmistustaan muutama (2-3) vuotta sitten hiukan ja nämä uudet versiot ovat olleet, tottumisen jälkeen, ihan varteenotettavia juomia. Aikaisempi kokemus jätti aika pliisun olon, mutta siitä ei ole enää jälkeäkään.

Bunna on ollut aina se vähiten savuisin Islay. Mutta turvetta ovat kyllä osanneet lisätä, varsinkin viimeaikoina. Lopetuksessa käytetyt tynnyrit ovat varmaan saaneet myös vahvempia makuja koska tämän viskin väri on olemukseltaan aika tummaa. Sopivasti sherry/viini-tynnyreitä on varmasti mukana.

Tuoksu on vahva, turvetta on havaittavissa mutta myös tynnyreiden jättämiä makeita ja myös hedelmäisiä osia. Savua on ripaus, mutta verrattuna suosikkeihini se aika kevyttä. Mutta kun tuoksusta on oppinut pitämään, on se varsin miellyttäväkin.

Maku sisältää tammea, turvetta, hedelmäisyyttä ja on mukavan monimuotoinen. Karuutta tässä ei sinänsä ole, mutta vahvuutta senkin edestä. Hyvin tasapainoinen, eikä yritä tehtailla ennätyksiä. Mutta ei myöskään pyri siihen, että maku miellyttäisi kaikkia.

Kyseessä on ihan normaali pullote, joka on tullut Alkoonkin hyvin saataville viimeaikoina. Koska tätä ei kauheasti ole ollut Suomessa aikaisemmin, on tämä varmasti mukava tuominen viskien ystäville joiden varastot on rajoittuneet pääasiassa kotimaisiin hyllyvalikoimiin.

Tuoksu vain paranee lasissa olon myötä. Kuten myös maku. Vahvuutta mausta löytyy sen verran, että tämä voisi mennä jälkiruokajuomana hyvin mutta maisteltuna luonnekkaampien viskien jälkeen saattaa tuntua aika mitäänsanomattomalta. Kerta kerralta miellyttää enemmän itseäni tämä makumaailma myös. Näin se repertuaari laajenee. Lopuksi lasista löytyy sitä savun tuoksua todella mukavasti. Eli ehtaa Islayta tämä on!

Glen Garioch 12YO & Springbank 14YO Sherry Oloroso

Hiukan hypätään savuisista maista näiden kahden kohdalla syrjään. Sain maisteltavakseni otsikon mukaisia viskejä. Näistä lyhyesti tänne blogiin pari juttua niistä.

Glen Garioch 12YO tuoksuu lasissa aika vahvasti, jopa yllättävän vahvasti Highlanderiksi. Sen kypsytys on tehty Bourbon & Sherry –tynnyreissä, joiden sekoitus on ihan miellyttävän oloinen. Tuoksussa on makeutta selkeästi havaittavissa.

Maku on makea, mutta varsin luonteikkaan rapsakka. Tämä viski ei laita minua mihinkään matkalle pohjoiseen, mutta sen verran tässä on meininkiä ettei tämä ehkä ihan kepeisiin kesäviskeihin tipu. Ei pahaa, mutta maku on enemmänkin viimeistelemätön kuin hienostunut. Harmi vain että savu puuttuu, koska nyt tästä jää selkeästi jotain pois. Maussa on selkeästi bourbonin tuomaa vanilijaa. Makea viski.

Mutta on hyvä maistella viskejä välillä muualtakin, kuin vain Islayltä. Pysyypähän mieli virkeänä ja kontrastit mielessä. Ja osaa arvostaa sitä Islayn tunnusomaista makua entistä enemmän!

Springbank 14YO (55.3%, 1997, Single Cask: 570 pulloa) on hiukan toista maata. Samoin tein lasissa tämä viski hyökkää kasvoille kuin villikissa. Tästä voi aavistaa heti, että tähän on upotettu luonnetta ja ärhäkkyyttä. Tuoksu on aivan omanlaisensa, mitä tähän mennessä olen saanut eteeni. Ei hassumpaa lainkaan. Vaatii vähän totuttautumista mutta jatketaanpa maistamisella kun öljyisyys ja värikin miellyttävät!

Maku on sherryinen (Oloroso-sherrytynnyrillä on tässä osansa) mutta kuitenkin lopputulos on miellyttävä. Makea, mutta savuisuutta löytyy hyppysellinen. Tunkkainen, mutta hedelmäinen. Mausteisuutta on myös havaittavissa. Kieltämättä hyvin erikoinen maku. Erittäin mukava viski, huomioiden sen ettei tämä ole saarelta. Monisyinen tuttavuus, joka sopii hyvin sellaiselle joka on viskejä kohdannut aikaisemminkin.

Jälkimaku pysyy suussa varsin pitkään, miellyttävästi. Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen viski!

Kilchoman 5YO 2006 Vintage Release – viiden tähden savua

Lunta on jo jäänyt hiukan kylmenevään maahan. Laavun sivusta puhaltaa kylmä itä-tuuli, aurinko kurkkii pilvien välistä ja katselee talvisen nuotion savuja. Jätkänkynttilöiden tervaisista lopuista tehty nuotio savuaa kosteiden puiden raoista. Pihisten liekit lämmittävät ja puskevat silmiin käyvää savua. Mikä olisikaan parempi paikka katsella pimenevää taivasta ja odottaa tähtien ilmestymistä. Sen mitä savun korventavilta silmiltä pystyy näkemään, mutta onneksi Otavan erottaa aina..

Kilchoman 5YO 2006 vuoden Vintage (46%) on Islayn tällä hetkellä nuorimman tislaamon vanhin pullote. He ovat julkaisseet tätä ennen kolmevuotiaita useammankin, joista viimeisin oli the Inaugural Edition joka oli jo mainio viski itsessäänkin. He uittavat viskiä useammankin tyylisessä tynnyrissä, joista helposti huomaa varsinkin tammen vaikutuksen.

Mutta asiaan. Tuoksu lupaa tältä paljon. Savua, savua ja savua. Aivan loistavan savuinen tuoksu. Nuotion tuoksua, nokea ja kosteaa nuotiopohjaa. Mainitsinko jo, että pidän savusta mikä tulee kun tämän viskin tuoksuista nautiskelee? Taustalla on myös makeutta ja lupausta siitä, että maku tulee olemaan miellyttävä.

Ja se on. Miellyttävä. Ja savuinen. Makeahkoa juomaa, josta savu iskee suuhun monelta kantilta hetken päästä. Mistään ei maista että tämä on ‘vain’ 5YO viski, vaan maussa on hyvää moniulotteisuutta ja leveyttä. Koska savuiset juomat ovat niitä mitä 'jahtaan, täytyy sanoa että tämä meni kärkijoukkoon kyselemättä ja kiilaten. Noki ja savuinen kostea nuotiopohja ovat mukana koko matkan ajan. Osasin odottaakin tätä, koska aikaisemmat editiot olivat lupaamassa jotain mikä voisi iskeä tajuntaan kunnolla.

Jälkimaku on pitkä ja savuinen. Todella miellyttävä kokemus viskinä.

Tämä ei ole intensiivinen kuten Octomore 4.1., tämä ei ole hienostunut kuten Lagavulin Distiller’s edition 1989, mutta tämä on jotain sieltä väliltä. Savuissa on jotain Octomoremaista mutta olematta yhtä tyly. Karkeutta tästä löytyy makuuni mukavasti, tunnelmat vievät savuihin ja Lappiin heittämällä. Ehdottomasti kannattaa hankkia tätä viskiä, jos savut kiinnostavat.

Jälkituoksu lasissa on myös maininnan arvoinen. Metsäpalon jälkeinen kangas, sopivasti palanutta turvetta ja monimuotoisuutta. Tällä viskillä voi tarjota jollekin Elämyksen näiden nektarien maailmassa!

Bunnahabhain 9YO Old Malt Cask Advance Sample

Jos tämän viskin kanssa menisi suoraan asiaan. Kyseessä on sattumalöytö Tampereen Stockan Alkosta ja ihan mielenkiintoinen viski on kyseessä. Old Malt Cask on tunnettu laadustaan mutta tämä tulee jo koettujen maisteluiden perusteella jakamaan mielipiteitä.
Bunnahabhain on yleisesti ottaen kevyesti turpeinen/savuinen viski verrattuna muihin saaren tuotteisiin. Nyt OMC on pistänyt tätä viskiä kypsymään Sherry-tynnyreihin ja on saanut aikaan hyvin vahvan Sherryn vaikutuksen tähän erään (yksi tynnyri).
Tuoksussa ensimmäisenä tulee esiin juuri vahva Sherryn tuoksu. Tässä ei ole sijaa millekään muulle oikeastaan. Kyllä tämä viskiltä tuoksuu, siitä ei ole epäilystäkään, mutta vahva Sherry on vallitsevampi kuin missään muussa mitä muistan.
Maussa se ei jää yhtään vähempää taustalle. Sherryn makeus hyökkii kielelle ja suuhun äärimmäisen vahvasti. Viski on makea, eikä lainkaan totutun karu. Ja tämä on se, mikä tulee jakamaan ajatuksia. Itse pidän tätä erikoisena vaihteluna ja ihan miellyttävänä kokemuksena. Lähes tynnyrivahvuisena (50%) luonne tulee aika vahvasti esiin.
Ei tätä kovin paljoa kerralla maistele, sen verran imelä tuo maku on ja Sherry peittää lähes kaiken taakseen. Aika rohkea veto OMC:ltä, mutta arvostan sitä että näitä kokeillaan. Kierolla tavalla tykkään tästä viskistä spesialiteettinä. Tästä saa hyvin keskusteltavaa maisteluihin kyllä, koska tämä ei kyllä jää myöskään jalkoihin muille vahvan makunsa vuoksi.
Koska pullo on pieni (20cl) kannattaa tämä ehdottomasti hankkia ja maistaa, ellei nyt Sherry ole itselleen täysin ei-ei. Vaihtelua tämä ainakin antaa ja ihan uuden näkökulman Bunnahabhainiin. Täysikokoista pulloa en ostaisi, koska eräskin maistelija kuvasti tätä niinkin mairittelevasti kuin ‘vanhan naisen hajuvesi’. Kieltämättä, loppuvaiheessa tuo alkaa tulla häiritsevästi esiin. Kokemus se on tämäkin, vaikkei nyt olekaan niin Islayn oloinen kuin luulisi.