Octomore 4.2. Comus – nyt puhutaan makeasta turpeesta

Äärimmäiset kokemukset. Lennot korkealle ja sieltä putoamiset. Syvälle maahan kaivaminen ja juuri kun luulet pääseväsi perille, sinut tempaistaan auringon alle. Kuumat tuntemukset, kylmät katseet. Pehmeät suudelmat, repivät hampaat ja huuto joka repii hajalle sydämesi. Suuret odotukset jotka tapaavat vain karun karkean maailman joka halkeaa kappaleiksi vääristä sanoista. Hetket jotka jäävät mieleen, elämänkokemukset, tunteet kadonneet mutta joiden muisto hehkuttaa ajatuksia varmaan ikuisesti. Joskus elämä on täynnä äärimmäisyyksiä, joskus on laskettava irti siitä mikä tuntuu hyvältä jotta voi löytää jotain uutta. Joskus mikään ei riitä, ja joskus taas on yritettävä jotain mitä kukaan ei ole koskaan tehnyt. Mikään ei ole niin pysyvää kuin jatkuva muutos.

Octomore 4.2. Comus on viski jota olen odottanut siitä saakka kuin pääsin maistamaan Octomore 4.1 :tä. Kyseessä on Bruichladdichin mielenkiintoinen kokeilu, jossa haetaan jotain ennen kokematonta. 4.1. oli turpeinen ja savuinen viski. Niin on tämäkin, mutta tämä on viimeistelty hienostuneiden makeiden viinien ( Sauternes Chateau d'Yquem) tynnyreissä. Tuosta viinistä kannattaa lukea wikipediasta, joten kyseessä on premium-luokan valkoviini. Odotukset ovat siis kovat, koska Octomore 2.2. Orpheus oli aivan mieletön viski. Pullo on kaunis kuin mikä ja paketti on valkoinen. Visuaalisuus on osa kokemusta, eikä tässä tehdä sille yhtään haittaa. Pulloja on tehty 18000 kappaletta, ja odotankin että ne ostetaan käsistä aika nopeasti.

Väri on upean kultaisenkeltainen. Ei lainkaan hailakka, vaan täyteläinen. Toimiva. Näin nuoreksi (5YO) viskiksi öljyt ovat harvinaisen upean helminauhamaiset. Tuoksu on väkevä (onhan viski 61% ja 167PPM) jossa on sekoituksena makeutta, savua ja turvetta. Hyvin mielenkiintoinen yhdistelmä. Hedelmäisyys yrittää tulla esille, mutta Octomore 4.1:n pahat voimat kyllä pitävät asiat kurissa.

Maussa nousee esille ensin savu, turve, makeus ja sen jälkeen noitavainojen tuhkien läpisuodatettu pahuus. Tämä ei ole helppo viski. Kaukana siitä. Ei mitään asiaa aloittelijalla käydä tätä maistelemaan, koska tervetulotoivotus on yhtä lempeä kuin espanjalaisten inkvisitio. Mutta jos siitä selviää, suurinpiirtein ehjänä, löytyy sen jälkeen arvostusta elämälle todella paljon. Makuja, tuntemuksia ja herkistynyttä mielentilaa. Makeus, savu ja turve – siinä on tälle viskille peruselementit. Tämä on ilmiselvä kokeilu ja uusien asioiden hakeminen. Comuksella ei pyritä tekemään uutta Orpheusta, vaan jotain ihan muuta ja nämä kokemukset otetaan käyttöön seuraavassa versiossa. Tai sitäseuraavassa. Mihin Bruichladdich pyrkii jää vielä nähtäväksi.

Vettä minun ei tarvinnut tähän lisätä, sen verran hellempi tämä on kuin 4.1. Ilmaa tässä kaivataan ja mitä pidempään viski onkin lasissa sitä enemmän siitä aukeaa asioita maistettavaksi. Elämyksiä kannattaa etsiä hitaasti ja maistellen, niitä makuja on paljon vaikka tämä ei pyrikään tekemään Orpheuksia leveyden osalta. Todella mainiota, mutta vaativaa. Tätä ei maistella ja turinoida vaan tähän keskitytään.

Tein kuitenkin testin veden kanssa. Pieni loraus vettä sekaan. Tuoksu pehmenee selkeästi ja maku tuntuu alkuun vesittyneeltä. Kuitenkin makeus alkaa tulla paremmin esille, kuten myös moninaiset maut. Näin tämä on vähän helpompi, tylyys kuohittuna. Makuja tulee enemmän ja enemmän esille, voisinkin sanoa että tätä ehdottomasti kannattaa kokeilla vesitilkan kanssa. Makea viini nousee tyylikkäästi ja omistajan elkein eeppiseen mittelöön savun ja turpeen kanssa. Mittelö joka on tarpeen. Ilman kahakkaa ei ole elämää. Pimeyden eikä valon saa antaa voittaa, vaan kamppailun on jatkuttava ikuisesti. Tanssin on oltava liikkeessä, nautintojen sykkeessä. Tämä viski ei ole puolittainen, vaan vaativa.

Jälkimaku kestää suussa ikuisuuden, mittelön jatkuessa eri elementtien kesken. Tuoksu lasissa tuntuu jämähtäneen siihen pysyväksi ominaisuudeksi. Makuja, aspekteja ja alkuaineta syntyy suussa koko ajan lisää vaikka viimeinen kulaus maisteltiinkin jo pitkän aikaa sitten. Aika hurja kokemus.

Tässä juomassa on onnistuttu. Tällä ei yritetä miellyttää kaikkia, vaan otettu oma rohkea linjaus. Kokeillaan uutta. Etsitään äärimmäisyyden rajoja ja rikotaan niitä. Vähät välitetään muista, ollaan oma itsensä ja annetaan luonteen näkyä. Eikä olla helppoja. Että osaa olla hyvä viski! Mutta kuitenkin, maistamalla Orpheusta tämän jälkeen huomaa kyllä kuinka suveriinisti Orpheus on vain loistava. Nämä nektarit ovat erilaisia, kuin yö ja päivä. Vaikka ovatkin samasta puusta, niin ne kasvavat erilleen ja taistelevat latvapaikasta vielä pitkään. Orpheus on helpompi, leveämpi, syvempi mutta se tekee yhden asian loistavasti. Comus on monimutkainen, kiero, vaaniva, vaativa, ikuinen ja täynnä 4.1:n antamaa pahuutta. Makutestissä valitsisin kuitenkin Orpheuksen. Mutta onneksi voin nyt valita molemmat..

Haluatko äärimmäisen kokemuksen? Maista tätä viskiä. Suosittelen, jos ei elämän kovuus pelota.