Tynnyrit kumisevat – Amsterdam vastaa

Kuluvalla viikolla tuli käytyä parin työkaverin kanssa kääntymässä Helsingin Ruoholahden Amsterdamissa. Otsikosta joku jo varmaan mietti olenko käynyt ‘damissa maistelemassa paikallista tarjontaa. Siihen kyllä ja ei. Dami tuli koluttua yli 10 vuotta sitten mutta silloin ei vielä viskit maistuneet. Tietysti jos tie jostain syystä vie sinne niin kertokaa ihmeessä onko siellä kuppiloita tai hämyisiä luolia joissa pääsee tutustumaan hyvään valikoimaan viskejä!

Mutta tämä paikallisempi ‘Dami. Valikoimaa on viskeissä paljon paremmin kuin mitä odottaisi. Paikka on ihan Ruoholahden metroaseman kupeella, joten sijainti ei ole hassumpi. Hyllystä löytyy kivasti Laphroaigeja: normaalin lisäksi Quarter Caskit ja Triple Woodit. Octomore 4.1. on ehdoton savuisten kuningas ja monta muuta. Mutta Islayn ulkopuolelta löytyi myös maisteltavaa.

Ensimmäisenä piti maistaa kallista, tietysti. GlenDronach 1972 Oloroso Cask. 38YO. Se otti haltuunsa kunnian olla vanhin maistamani viski. Ja pakko sanoa, että tämä on todella hyvää ainetta. Sentin verran raaskin sitä ottaa, mutta kannatti. Tynnyrit ovat tehneet tehtävänsä ja juoma on pehmeä, leveä, syvällinen ja kaikkea mitä odottaakin kunnon 38YO:lta. Kannattaa maistaa!

Sitten tein tuttavuutta Japanin mantereen kanssa. Ensimmäinen maistamani viski sieltä: Yamazaki 18YO. Päädyin vähän siihen, etteivät sen mantereen viskit oikein ole samalla aaltopituudella kanssani. Vinkkejä saa antaa, mutta tuollainen ei kyllä ole niin suuri nautinto. Ei se pahaa ollut, mutta voisi olla paljon parempaakin.

Hightland Park Hjärtä 12YO piti laittaa maistellen myöskin. Aika karu, viimeistelemätön. Ei niin hieno kuin olin kaikesta hehkutuksesta olettanut. Meni ihan kivasti, mutta loppujen lopuksi aika ohut viski joka oli nopeasti ohitse.

Lopuksi mainitsivat että onhan heillä yksi single cask viski savuisesta maailmasta. Mackillops Caol Ila 1990 14YO oli mukavan tynnyrivahvuista ja näytti olevan pullo nro 82. Ei, maku ei pärjännyt 38-vuotiaalle mutta hyvää tämä oli. Aika karu, raaka ja haaroista puristava luonteeltaan, mutta jälkimaku ja tuntemus olivat hyvin nautinnolliset. Kovat, varmat, otteet joilla pidetään miehestä kiinni.

Ja niille jotka ovat jaksaneet lukea blogin loppuun saakka. Octomore 4.2. Comus on ilmestynyt! Sitä on olemassa 15 000 pulloa, jonka jälkeen se on loppu. Alustavat arviot ovat olleet loistavia ja heti kun saan sitä maistettua kerron tietysti täällä miten se osuu makumaailmaani. Sillä välin, jos Octomore on tuntematon merkki niin Helsingissä ollessanne käykää kääntymässä Amsterdamissa ja maistakaa 4.1.:tä. Se on se pitkä musta pullo. Tai kysykää vain savuisinta ja turpeisinta viskiä.. Kunhan se ei ehdi sieltä loppua kesken.