Laphroaig Triple Wood – tamminen ja tamminen

Kirves napsuttaa lastuja puusta. Parempi ettei silloin haaveile jostain muusta. Sopiva kasa silppua, antaa nuotion sytyttämiselle vauhtia. Voi miettiä minkälaista onkaan joskus muinaisuudessa ollut, kun esi-isämme on kanootin veistämällä männyistä alkuun pannut. Silloin savu ei ollut varmaan ihan niin arvostettua, mutta onpahan se ainakin peittänyt hien hajua. Osaisipa tehdä tynnyreitä, voisi käydä tekemään viskeillä vähän kokeiluja..

Laphroaig Triple Wood (48%) on aika uusi tulokas tislaamolta. Alkujaan tarkoitettuna myyntiin matkailutarkoituksiin (lentokentät, omani ostin Brysselin kentältä) mutta nykyään sitä alkaa saada jo muualtakin. Ajatuksena on varmaan ollut tehdä vähän erilaista, verrokkina loistava Quarter Cask. Kypsytys on tapahtunut ensin bourbon-tynnyreissä, sen jälkeen Quarter Caskeissa (1/4 tynnyrit) ja lopuksi eurooppalaisissa tammitynnyreissä. Lopputuloksena pitäisi siis olla jotain hyvin erilaista.

Tuoksussa on enemmän tammea, kuin Laphroaigia. Koska peruslappis jakaa hyvin paljon mielipiteitä, tulee mieleen että tässä on yritetty tehdä viskiä joka sopisi entistä useammille. Ei ehkä paras lähtökohta, mutta itselleni tuoksu on kyllä ihan miellyttävä.

Maku on vahvasti tynnyripitoinen. Esiin nousee tammi ja bourbonin vanilija. Lopetus suussa on hiukan karvas ja tuoreen oloinen, viimeistelemätön. Kaukana Quarter Caskin erinomaisesta tasapainosta. Tämäkin maku käy lävitse monta vaihetta maistelun aikana joka kulminoituu kahteen päälinjaan: alku on hyvä, lopetus vähän vähemmän. Maku ei varmasti miellytä kaikkia, vaikkei jaa mielipiteitä yhtä rajusti kuin perus Laphroaig. Omalla, kierolla, tavallaan ei kuitenkaan hassumpi. Karvaus tulee tammesta selkeästi esiin erityisesti. Lieneekö tälle tekisi hyvää joku viiniviimeistely tms.

Jälkimauksi jää karvaus aika vahvasti esille. Mutta viski on myös karuhko, ja ihan mukava tuulahdus Islayltä. Ehdottomasti pitää kokeilla uusia asioita, kysymys onkin onko tässä haettu tislaamon puolelta bulkkiviskiä lentokentille vai mistä on kyse. Kun lasi on ollut tyhjänä jonkin aikaa, tuoksu alkaa parantua huomattavasti. Kannattaa haistella.

Tynnyrit kumisevat – Amsterdam vastaa

Kuluvalla viikolla tuli käytyä parin työkaverin kanssa kääntymässä Helsingin Ruoholahden Amsterdamissa. Otsikosta joku jo varmaan mietti olenko käynyt ‘damissa maistelemassa paikallista tarjontaa. Siihen kyllä ja ei. Dami tuli koluttua yli 10 vuotta sitten mutta silloin ei vielä viskit maistuneet. Tietysti jos tie jostain syystä vie sinne niin kertokaa ihmeessä onko siellä kuppiloita tai hämyisiä luolia joissa pääsee tutustumaan hyvään valikoimaan viskejä!

Mutta tämä paikallisempi ‘Dami. Valikoimaa on viskeissä paljon paremmin kuin mitä odottaisi. Paikka on ihan Ruoholahden metroaseman kupeella, joten sijainti ei ole hassumpi. Hyllystä löytyy kivasti Laphroaigeja: normaalin lisäksi Quarter Caskit ja Triple Woodit. Octomore 4.1. on ehdoton savuisten kuningas ja monta muuta. Mutta Islayn ulkopuolelta löytyi myös maisteltavaa.

Ensimmäisenä piti maistaa kallista, tietysti. GlenDronach 1972 Oloroso Cask. 38YO. Se otti haltuunsa kunnian olla vanhin maistamani viski. Ja pakko sanoa, että tämä on todella hyvää ainetta. Sentin verran raaskin sitä ottaa, mutta kannatti. Tynnyrit ovat tehneet tehtävänsä ja juoma on pehmeä, leveä, syvällinen ja kaikkea mitä odottaakin kunnon 38YO:lta. Kannattaa maistaa!

Sitten tein tuttavuutta Japanin mantereen kanssa. Ensimmäinen maistamani viski sieltä: Yamazaki 18YO. Päädyin vähän siihen, etteivät sen mantereen viskit oikein ole samalla aaltopituudella kanssani. Vinkkejä saa antaa, mutta tuollainen ei kyllä ole niin suuri nautinto. Ei se pahaa ollut, mutta voisi olla paljon parempaakin.

Hightland Park Hjärtä 12YO piti laittaa maistellen myöskin. Aika karu, viimeistelemätön. Ei niin hieno kuin olin kaikesta hehkutuksesta olettanut. Meni ihan kivasti, mutta loppujen lopuksi aika ohut viski joka oli nopeasti ohitse.

Lopuksi mainitsivat että onhan heillä yksi single cask viski savuisesta maailmasta. Mackillops Caol Ila 1990 14YO oli mukavan tynnyrivahvuista ja näytti olevan pullo nro 82. Ei, maku ei pärjännyt 38-vuotiaalle mutta hyvää tämä oli. Aika karu, raaka ja haaroista puristava luonteeltaan, mutta jälkimaku ja tuntemus olivat hyvin nautinnolliset. Kovat, varmat, otteet joilla pidetään miehestä kiinni.

Ja niille jotka ovat jaksaneet lukea blogin loppuun saakka. Octomore 4.2. Comus on ilmestynyt! Sitä on olemassa 15 000 pulloa, jonka jälkeen se on loppu. Alustavat arviot ovat olleet loistavia ja heti kun saan sitä maistettua kerron tietysti täällä miten se osuu makumaailmaani. Sillä välin, jos Octomore on tuntematon merkki niin Helsingissä ollessanne käykää kääntymässä Amsterdamissa ja maistakaa 4.1.:tä. Se on se pitkä musta pullo. Tai kysykää vain savuisinta ja turpeisinta viskiä.. Kunhan se ei ehdi sieltä loppua kesken. 

Ardbeg Blasda – matkan aloitukseksi

Jokaisella matkalla on alkunsa. Joskus matkan alku tulee eteen kesken vaelluksen, joskus se taas päättyy yllättäen, vain jatkaakseen hetken päästä. Nuotio voi hiipua sammuksiin kesken yön, jo sammutettu liekki voi roihahtaa alla tähtien vyön. Maailma muuttuu, sanotaan. Vai onko se vain me ihmiset jotka muuttuvat, kun maailma ympärillämme on perspektiivistämme katsottuna muuttumaton. Mihin meillä on kiire, paitsi juoksemaan karkuun itseämme. Tähdistä katsottuna ihmiset näyttävät maapallolla hyvin pieniltä. Filosofiaa kylmässä talvisäässä, viskilasi kädessä. Kynttilänvalossa on hyvä mietiskellä ja ulkona huuruisen  hengityksen läpi katsella tuhansien ja miljoonien tähtien säihkettä.

Ardbeg Blasda on hiukan erilainen Ardbeg, kuin mihin on totuttu. Se on laimennettu yllättävän kevyeksi niin turpeisuudeltaan (8 ppm, normaali 10YO on 23-25 ppm), savuisuudeltaan kuin myös vahvuudeltaan (40%). Blasda on kelttiä, käännettynä tarkoittaa makeaa ja maistuvaa. Tämä on tuotu markkinoille vuonna 2008 ja erä on ilmeisesti ollut ‘limited’, kuinka montaa pulloa se sitten tarkoittaakaan.

Tuoksu on jonkun verran erilainen kuin perus-Ardbegissä. Siinä on luonnetta kuitenkin riittävästi, ettei se vielä tunnu kepeältä kesäviskiltä vaan aidolta tavaralta. Itse asiassa mieleen tulee aika paljon Bowmore – makeus, vanilja (Bourbon-tynnyrit) ja pippurikin ilmoittavat itsestään.

Maussa iskee ensimmäisenä mieleen se, että 'tämä viskihän on aika kevyen oloinen. Kun on Ardbegejä maistellut jonkin verran, seurauksena voi olla että näinkin laimea tuntuu hiukan vesitetyltä koska se ei vastaa odotusta. Maku sopii hyvin sellaiselle, joka ei kauheasti ole tutustunut turpeisiin viskeihin. Savua löytyy miellyttävästi kuitenkin, täysin tätä ei ole purtu toimimattomaksi. Juomassa nousee esille pippuri vahvemmin, kuin mitä se oli alun tuoksuttelussa. Vaniljan makeus on vahvasti esillä.

Jälkimaussa soivat pippurin ja vaniljan lisäksi marjamaisuus. Mukavaa on, keveydestä huolimatta, että maku säilyy suussa mukavan pitkään.

Mihin ja kenelle tämä sitten on? Blasda on mainio portti savuisempiin Islayn tuotteisiin, vaikka olisi tottumusta enemmän ylämailta. Sitten tämä toimii hyvin kevyenä maisteluviskinä, milloin ei haluta tehdä yleisöön heti täyttä tyrmäystä. Maisteluissa itse käytän Blasdaa aloitusviskinä, aperatiivina (kuten tislaamokin asian ilmaisee) ennen varsinaisia viskejä. Tämän jälkeen on hyvä ottaa vaikka ihan perus 10YO Ardbegiä, tai esimerkiksi Corryvreckania. Näin jälkimmäisen viskin maku tehostuu huomattavasti, kun makuhermot on ensin Blasdalla laitettu ojennukseen ja osoittamaan oikeaan suuntaan. Keskelle sarjaa tätä ei kuitenkaan kannata laittaa, maku on – pippuria lukuun ottamatta- kohtuullisen hento.

Octomore 4.2. Comus ja Black Art 3 lähestyvät

Kovin paljon tähdet eivät ehdi vaeltaa, ennen kuin seuraava Octomoren version on maisteltavissa. Julkaisupäivä on 18.2.2012 ja siinä luvataan jotain hyvin mielenkiintoista. Circen ja Helioksen poika, Comus, on ambrosia ja nektari jota ainakin minä odotan kieli pitkällä. Turpeinen 4.1. yhdistettynä erittäin makeaan viinitynnyriin, mitä siitä sanoisi enempää. Hypettää voisi vielä enemmänkin, mutta jätetään se tämän Bruichladdichin linkin varaan: http://www.bruichladdich.com/news-webcams/product-releases/octomore-4-2-comus

Jim McEwan Bruichladdichilta maisteli Comusta: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=P03xBC0nCaY

Lisäksi samainen herra maistelu Black Art III:n: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=FVlqASdnI_w

Black Art III on siis 22-vuotias, mikä eroaa hiukan aikaisemmasta julkaisutahdista. Black Art I oli 19YO, II 21YO ja onko nyt odotettavissa sitten uusi BA joka vuosi? Tuleeko niitä näin liian usein, vai onko meidän maailmamme tahti napannut kiinni viskeistäkin? Tosin, enpä valita jos pääsen joka vuosi maistelemaan uutta Black Artia..

Lopuksi vielä yksi linkki..jolla ei ole mitään tekemistä viskien kanssa mutta koska Lappi liittyy tähän kokemukseen hyvin vahvasti.. Njuoska Bittu, kahden räväkänpuoleisen saamelaisnaisen tähdittämä tv-sarja, on saanut minut miettimään Lappia yhä enemmän viimeaikoina. Jos Lappi ja saamelaisuus kiinnostaa – kannattaa vilkaista: http://areena.yle.fi/ohjelma/1675251

Elements of Islay Kh1 – alkuainevoimaa

Jyrisevä taivas, tähtien kimalteleva vyö myrskyn jälkeen. Ankara tuuli, joka piiskaa armotta. Lumimyrsky, joka repii laavusta suikaleita. Talven hyiset sormet jotka kurottavat makuupussin sisälle, auringon armoton porotus joka ei säästä kesäistä vaeltajaa tuskaiselta helteeltä. Äärimmäisyyksiä. Kokemuksia. Muistoja, joita kertoo vielä monta kertaa.

Elements of Islay on Speciality Drinksin pullottama sarja erilaisia viskejä tynnyrivahvuisena. Niihin on koottu se jokin puoli Islaysta, joka on äärimmäisen hyvin edustettuna. Tämä on paketoituna ‘alkuaineiksi’, joiden tunnukset kasataan viskistä josta pullote on tehty. Tässä tapauksessa kyseessä on tynnyrivahvuinen (59.7%) Kilchoman. Tämä viski on siis kolmevuotiasta, elleivät ole jostain saaneet 4yo:ta käsiinsä – ikää ei kerrota. Itseäni kiinnosti kovasti minkälaista on tynnyrivahvuinen Kilchoman – tätä ennen vahvin on ollut noin 50% Inaugural Edition.

Tuoksu on vahva, raaka ja karu. Siitä paistaa Kilchoman erittäin hyvin lävitse – mutta tuoksu on terävä ja läpitunkeva. Palaneen talon savu on siellä vahvasti esillä, mutta hienostuneisuutta on tästä turha hakea. Se jäi johonkin kauas sivistykseen odottamaan pukujuhlia.

Maku jatkaa samalla, mukavan karulla, linjalla. Palanut talo on vahvasti esillä ja Kilchomanin tyyli ja maku on myös mukana, vaikkakin korostettuna ja ‘siivutettuna’ äärimmäisyyksiin. Erittäin mainio kokemus tulee tämän maistelusta! Jatkossakin pitää saada jotenkin käsiinsä tynnyrivahvuista Kilchomania koska tämä on sitä juuri mitä haluan myös etsiä: kokemuksia. Savua. Karuutta. Tämä muistuttaa siitä, minkälaista on maata matalana luonnonvoimien piiskatessa laavua ja nauttia olostaan nuotion ääreessä. Kuivana.

Tämä menee luokkaan: jos tykkäät tynnyrivahvuisista (esim Caol Ila Cask Str) ja Kilchomanista (mikä tahansa) niin kannattaa maistaa. Aivan erinomaista viskiä! Ei säästele juojaansa, eikä anna yhtään armoa. Vasta-alkajan ei kannata tällä aloittaa kokeilua, koska tämä ei ole helppo juoma. Makuja löytyy kyllä, vaikkakin hennoimmat ovat jääneet matkasta jo aikoja sitten. Fiilistelyyn!

Port Askaig Harbour 19 – Tuntemattomampi savustus

Tuoksu, joka kertoo samantien mistä fiilikset tulevat. Savusta, turpeesta, karusta paikasta, mahtavasta olotilasta joka iskee päälle päivän retken jälkeen nuotiolla makaillessa. Auringonlaskusta, lintujen ja läheisen veden äänistä, tuulenvireestä joka tuo mukanaan lähestyvän sateen aavistusta. Joillekin tätä on saapuminen autiotuvalle, tulen virittäminen kaminaan ja lämmön vallatessa kehon iskee raukeus ja mahtava fiilis. Joillekin meistä taas laavun alla makailu ja sateen kuunteleminen antaa paljon rauhoittamaan mieltä. Nyt ei irvistetä ja mennä kasvot tiukkana, vaan nautiskellaan.

Port Askaig on tuntemattomampi merkki viskeissä. Se ei ole oma tislaamonsa, vaan he ostavat maltaat jostain muualta – todennäköisesti Caol Ilalta, koska niin paljon samaa löytyy mausta. Eroavaisuudet tulevatkin tynnyreistä ja niiden säilytyksistä. Port Askaig on hieno nimi sinänsä, Islayn tärkein satama. Aikaisempi Port Askaig oli 17yo ja nyt on kulunut jälleen pari vuotta, Harbour 19 YO on ilmestynyt. Se on jätetty helpoksi maistella vahvuudeltaan (45.8%).

Tuoksu kertoo paljon merestä, mutta myös arvokkuudesta. Tämä ei yritä olla villikissa, eikä sarvikuono vaan astelee eteenpäin majesteettisesti hiukan hyräillen samalla. Tuoksussa ei ole mitään puu/viinilajia joka olisi heti arvattavissa. Epäilisin, että bourbon ja tammi-tynnyreissä juoma on käynyt kypsymisensä aikana.

Maku on erittäin miellyttävä. Tässä tulee esille bourbon ja tammi vahvemmin, erityisesti bourbonin makeus. Hyvin arvokas ja tyylikäs maultaan, laaja ja syvä olemukseltaan. Majesteettisuutta löytyy edelleen, vaikka ehkä prinssistä on tiputettu herttuaksi. Karuus on olemuksessa, kuten pitääkin, mutta kelpaa hyvin salonkiin tai hienostuneeseen seuraan. Tasapainoinen viski, joka tykkää leikkiä ja keikuttaa lautaa hiukan. Tämä on kyllä yksinkertaisesti erinomainen maultaan – loppumakukin kestää pitkään ja savua on edelleen mukana. Mikään savupommi tämä ei ole, mutta savuinen ja turpeinen viski kylläkin. Ja merellisyys on mukana koko ajan.

Ehdottomasti kannattaa maistaa näitä. Port Askaigista on olemassa jotain vanhempiakin pullotteita, otan mielelläni vastaan kommentteja niistä. Tämä on viskinä mainio. Jos vertaa esim Lagavulin 16yohon, on tämä paljon pehmeämpi vaikka onkin erilainen. Tässä ei yritetä rikkoa ennätyksiä, vaan olla laadukas ja tasapainoinen. Lopputuoksu on hyvin Caol Ilamainen.

Adelphi’s Breath of Islay – elämysmatka lasissa

Sulje silmäsi ja näet meren myrskyävän. Rauhoita mielesi ja kuulet tyrskyjen iskevän rantakallioon kerta toisensa jälkeen. Hymyile ja katso tähtiä, olet osa jotain suurempaa vaikka häviävän pieni murunen maailmankaikkeudessa. Avaa mielikuvituksesi ja lähde vaeltamaan matkalle jolla ei ole rajoja, ei etäisyyksiä eikä loppua. Hetken päästä se on aina ollut ja tulee olemaan. Islay. Henkäys sitä ja voit maistaa sen karuuden ja iättömyyden tarinan.

Sain hyppysiini pikkumaistiaisen tätä mainiota viskiä. Adelphin julkaisut ovat suurimmaksi osaksi tai aina single caskeja joten eiköhän tämänkin alkuperä ole yhdessä tynnyrissä. Breath of Islay (56.1%) pohjautuu Lagavulinin 12 tai 13 YO tislauksiin, joka on tässä tapauksessa lopeteltu bourbon-tynnyrissä.

Tuoksussa on paljon Lagavulinia, mutta makeampana (bourbon) ja pehmeämpänä kuin esim 12YO Lagavulin, josta kirjoitin aikaisemmin. Tämä houkuttaa sulkemaan silmät ja antamaan mielikuvituksen lentää pitkin Islaytä ja Lappia. Paikkoja joissa on mystiikkaa ja muinaishistoriaa. Linnojen raunioilta ikivanhoihin pyhiin tuntureiden huippuihin.

Mausta huomaa Lagavulinin myös selvästi, mutta intensiteetti, noki, savu ja tuli ovat tässä vahvoina elementteinä. Kuin lohikäärmeen henkäys, joka polttaa kaiken tieltään. Mahtava kokemus! Leveyttä tällä ei ole niin kauheasti, mutta tiukka makuelämys oleellisten asioiden ympärillä on se mitä tältä pitkälti haluaakin. Maku säilyy suussa pitkään ja hemmottelee makuhermoja erilaisin vivahtein. Vahva mutta herkkä, mitä miellyttävimpiä kontrasteja.

Ei helpommasta päästä oleva viski, siinä mielessä että tottumattomalle tämä on liian karu, liian raaka mutta kokemusta  kun on karttunut ja Islay iskee niin ihmeessä kannattaa kokeilla. Tässä on sitä Islayn peruselementtiä vahvasti rinkassa pakattuna, että sitä mielellään kantaa taipaleen jos toisenkin. Voin kuvitella miltä tämä voisi maistua Lapissa, luonnon keskellä. Sinne sopisi erittäin hyvin, todennäköisesti ympäristö ja tunnelma veisivät tästä pahimman terän pois ja lopputulos olisi vain hivelevän miellyttävä.