Mysteeriä pukkaa: tummempi ja vaaleampi kerralla

Taannoisessa bloggareiden Gallowsbird –tapaamisessa vaihtoivat pienet samplepullot omistajia ahkerasti. Kuka toi mitäkin, kertoen mitä ne olivat tai sitten ihan vain jättäen putelin sisällön suureksi mysteeriksi. Nikolas, joka kirjoittaa MushiMALT –blogia,  kertoi niistä niinkin paljon että toisessa on tummempaa (#T) ja toisessa vaaleampaa (#V) viskiä. Mikäs siinä, toimiihan se värikin hyvin luokitteluna.

Ei voi siis muuta, kuin laittaa drami vaaleampaa lasiin ja aloittaa maistelu. Taustalla tietysti juuri kirjoitettu Kilchoman 2007 Vintage, joten makumaailma on sopivasti Kilchoman-värittynyt.

#V

Öljyt, joita jotkut kutsuvat viskin jaloiksikin, ovat aika ketterät ja nätit. Tuoksussa on vähän ärhäkkyyttä, mutta myös bowmoremaista maailmaa. Tammea ja myös bunnamaisuutta. Tutuhko tuoksu, mutta en nyt saa siitä mitenkään kiinni mikä viski voisi olla kyseessä. Miellyttävä kuitenkin tuoksuiltaan!
Maku on vähän kevyehkö, ennen pientä lyönnintapaista. Makeahko, pippurisenkin oloinen, mutta erityisesti pehmeää tammea on paljon mukana – tosi paljon Bunnan Darach-Urimaisuutta. Mutta kuitenkin, mikään ei ole sanottua että tässä on edes Islayltä kotoisin oleva viski – vaikka oma makumaailma tämän sinnepäin sijoittaisikin. Darach-Ur on yleensä ärtsympi, joten siinä mielessä mielenkiintoista kuulla mistä on oikein kyse. Tutuhko jokatapauksessa. Jälkimaku on mukavan öljyinen ja tamminen.

#T

Tämäkin mysteeri piirtää miellyttävät öljyt lasiin. Valuvat, paksut ja vähän byrokraattisetkin – niin tasaiset ne ovat aluksi ja kaoottiset lopuksi. Tuoksussa on, kuten väristä ehkä olisi voinut vähän arvata, aika paljon sherryä. Hedelmää, rusinaa ja nahkamaisuutta.
Maku on aluksi pirteä, mutta hetken päästä sherryn olemus, kirpeys ja omalaatuinen – vielä tunnistamaton – maku iskevät päälle. Vähän samankaltaisuutta kuin joissain Wasmundissa tai bourbonissa mutta  kuitenkin vahvasti sherryviimeistely. Tämä ei kuitenkaan ole sherrypommi mielestäni, vaan makumaailma on öljyisempi ja sherry katoaa suusta nopeammin. Tällä hetkellä oma tuntemus on, että kyseessä voi hyvinkin olla täysin uusi viski itselleni. Myöhemmillä kulauksilla sherry valtaa enemmän alaa ja muut maut jäävät hyvin taustalle.
Omalaatuista tässä on kyllä tuo sherryn maun nopea katoaminen. Jälkimaku jää myös minulla aika lyhyeksi. Tästä viskistä ei oikein saa kiinni, mutta en ostaisi tätä itselle hyllyyn tämän maistelun perusteella.

Mitä ne sitten olivat?

#V paljastui olevan Nikolaksen oma eläväpullo. Siinä on suurin osa Hibiki 12yo japanilaista ja yksi iso osa on Aberlour 18yo:ta. Pienet osat olivat muuta speysidea ja myös Bunnahabhainia on seassa 12yo versiona. #T on Nikolaksen oman 5 litran tynnyrissä viimeistelty Deanston Virgin Oak. Hän viimeisteli muutaman viikon tuollaisessa 5l sherry-tynnyrissä, joka juonti juurensa Espanjasta. Hänen omien sanojensa mukaan "aika tuju viimeistely"

Tämähän tulee jo tavaksi

Vaihteeksi tuli käytyä Espoon Gallowsbirdissa “bloggareiden” iltamien merkeissä. Osanotto oli vähän suppea, muttei sitä yksin sentään tarvinnut koontumisajoja viettää. Erittäin mukava oli turista ja vaihtaa ajatuksia. Siinä samalla tuli maistettua pari itselle uutta viskiä lyhyillä saatesanoila.

Glen Elgin 1989 54.2% Mackillop’s Choice Single Cask

Tuoksu oli miellyttävä ja vei ajatukset kesään. Niitty, koivumetsässä oleva keto josta lähti raikas ja makea tuoksu.

Tätähän oli siis maistettava. Yllätyin kyllä, kuink tunkeileva maku oli. Huomattavan tyly, epäkohtelias ja pisteliäs kuin huono huumori. Hetken riehumisen ja pärinän jälkeen seurasti rauhoittuminen kuin baarissa kello viiden aikaan aamulla. Toisin kuin nakkikioskin jonossa, tästä löytyy aamulla makeutta, kukkia ja sitruunaakin. Mehiläiset varmasti pörisevät ja surisevat mukana, koska pientä piikkiä löytyy tavan takaa. Kesä on kuuma ja paarmainen, muttei rauhallinen. 

Pidemmän päällä äkäisyys rauhoittuu, mutta pistävyys säilyy. Loppujen lopuksi minun makuuni ohut makumaailmaltaan, tuoksu antaa ymmärtää enemmän kuin tarjoaa.

Craigellanchie 9YO 60.1% Signatory Single Butt

Tuoksu on kuin vastahöylättyä teräsvillaa jauhaisi. Raakaa ja väkevää. Tynnyrivahvuus ei tee tästä helppoa, mutta ei näihin ennenkään (useinkaan) ole vettä lisäilty. Kuten ei tälläkään kertaa.

Ja hyvä niin, etten lisännyt. Maku avasi terälehtensä ja paljasti monipuolisuutensa, pehmeytensä ja miellyttävän öljyisen pintansta. Tuoksuun verrattuna tämä yllätti positiivisesti. Mausteisuus on selkeästi läsnä kuten myös hedelmäisyyttä löytyy makua tuomaan.

Viimeistely sherrytynnyrissä on osunut hyvin kohdalleen, tehden tästä sielukkaan maukkaan dramin! Öljyisyys jatkuu useammankin pienen suullisen jälkeen ja luo itselleni mukavan elämyksen jossa löytyy luolamainen torppa ulkoa mutta sisältä paljastuukin hobitin kolo. Asumus, joka on varusteltu kaikilla herkuilla ja on rouheasti, mutta lämpimästi, sisustettu. Loppuvaiheessa huomaa kyllä kintuissa, että hobitti on kotona haltiatikarinsa kanssa ja taistelee vähän vastaan eikä halua luovuttaa ruokakomeronsa antimia vieraalle ilman pisteliästä vastalausetta. Luonnetta ja makua löytyy, yllättävän mukavasti saaren ulkopuoleltakin paikoitellen!

Kilchoman 2007 vintage 6yo – Relax, enjoy and live a little

The dark and stormy late autumn can grow tiring. Lack of light, short days, fog and rain, wind that topples hundreds of trees and smashes electricity grid offline for days. In the dark, it is great to have some relief and escape to warm memories of long past summer. The heat, the sun. Lakes that invite you to swim and dive, rocky shores, small details in twisted pines and reflections. While in the dark, free your mind and feel the summer in your thoughts. There are adventures that await, splendid wonders and strong experiences. But sometimes.. when you feel dark..  pour a dram and enjoy the moment. Life is wonderful.

Kilchoman distillery began it’s production in 2005. Finally they have released their, so far, oldest bottling. Vintage 2007 is 6 years old Kilchoman. It is matured solely in fresh bourbon barrels and it’s release is about 10 000 bottles. I must admit, that I have loved Kilchoman since the first dram I tasted it. Young, smoky, stylish and tasty. For me, it seems that the distillery really puts their heart and skills into it. And younger whisky also goes with faster pace of modern day – you will need more variations and innovations to stay on top. You just can’t do “the same old” again and again. At least I enjoy the different tastes and experiences distilleries produce these days.

The nose is warm and delightful. Peat and smoke, combined with bourbon vanilla and oak. Strong but not aggressive. Powerful but not mindless. There really is character that I do enjoy.

Tasting continues the experience. One of the best Kilchoman for me. Clean, peaty, smoky and broad vanilla that is not overwhelmed. Citrus and smoke. This is a dram for relaxation.  There is no edge, no fist and you don’t get beaten up. This is lingering, stays on your tongue for a very long time. Smoke is a bit different than before, it has evolved to more complex form that can weave some magic to your nervous systems. The finish is really long.

I do like that this one is quite soft. But it is not a runaway soldier. It has teeth, it has power, but they are presented in paladin’s form. Elegant, smooth and shiny – but you know there are thousands of miles behind those eyes. This is one for tastings! Before writing a blog, I took some Machir Bay 2013 first to find out my whereabouts. I do recommend using these two scotch in this order in any tasting. They work out beautifully!

Two latest products of the Kilchoman distillery are Second Club Release and this 2007 Vintage.

the Kilchoman 2013 Club Release, Second Edition

The dream wakes you up. Hiking up the hill, you hear a small waterfall pour downwards. Steps walk in, and you find yourself floating in the air, moving towards the mystical spring. It glitters and sparkles in the moonlight and days and nights pass by. Warm fog surrounding, you wake up in the edge of cliff that strafes the deep gorge. This is still a dream, soft and strange. Is it you that is moving, or the earth that turns as you find yourself a new string of journey?

Kilchoman has released their second club edition. One year ago they had a true single cask release as their first edition of club release, it was sold out very rapidly. This year they decided to include 2000 bottles in their club release. The specs are: cask strength (58.2%), a vatting of 8 selected first fill 2008 bourbon barrels finished in 4 fresh Oloroso sherry butts. Casks are numbered 485-490 and 567+568. Distilled 10/2008 and bottled 4.11.2013. So how does this fare? Unlike usually, this blog entry has been written just when the bottle has been opened the first time. So it may change somehow in the following weeks.

The nose is sweet and deep like a candy store with bookshelves. Oils are surprisingly light and quick, but they do have complex characteristics. A bit like a shapeshifter ninja. The more you nose the glass, the more rich the result is. Smokiness combined with sweetness is a very delightful experience. And I think there is a knight hiding in there somewhere.

First mouthful is sweeeeeeet! Oily, soft, powerful and like sliding down the hill! Smokiness attacks you afterwards and the knight pulls out his sword and hits you a few times on your tongue. But the rich oil is overwhelming and the most enjoyable! Sweetness is real, and it is not bitter.

Finish is nicely smoky and peaty, with some fruits and sweets. The second mouthful reveals more smoke and I must admit, that for me this smoke is very different than what is usually encountered with Kilchoman. A different, less striking, and pleasant. Despite the cask strength, this one is very soft! The knight actually sheaths his sword and tactfully walks away. I predict, that he won’t be appearing after the bottle sits in my whisky case for  a few weeks.

Aftertaste is nice and easy. Smokiness and peat control it, leaving some room for fruits but mostly it is about the smoke. The finish is long enough, but like most of this dram’s characteristics: it is not that prominent and boastful, instead it is like a spirit of a lost royal lady who will touch your cheek gently while you stare her amazed. If you nose the glass, once it is empty.. it is rich in smoke and peat combined with fruity features. Excellent!

What I find lacking, is that this does not wake up a strong story. It has poems, quotes and rhymes, but no real protagonist that would ride me to riddles and wake up the strange. Interesting, but not striking. Stylish, but not bolsterous. On the earth, not traveling the stars. Smoldering, not exploding. Depending on the mood and the situation, this might be just an excellent drink to serve the situation. Not to control it.

I will revisit this one later, but let’s just let it be for a few weeks first.

Viskibloggarien kohtaamisessa maisteltiin viskejä!

Hämärä oli jo laskeutunut, kun lähestyin pitkin sokkeloisia kujia kohdetta. Vedin päälleni viitan ja hupun sekä puin kasvoille vielä maskin. Kutsu oli käynyt. Ovelle saapuessani katselin ympärilleni. Tavernan henkilökunta katseli minua arvioiden, mutta rohkaisin mieleni ja astuin “Kalloon” sisään. Tiskillä välttelin katsetta ja sain eteeni kaksi tuntematonta viskiä, sekä vettä. Maltoin mieleni ja muistelin koodia. Etsin sopivan pöydän, poissa kuulevien korvien ulottuvista ja odotin hetken. Lyhyen ajan jälkeen saatoin antaa koodini – sarjan eleitä ja ilmeitä – jotta tunnistimme toisemme. Syvä hiljaisuus laskeutui pöytään, arvokkaasti seurueen vanhin ry käisi hiukan kurkkua ja hiljaisella äänellä kumarruimme keskustelemaan asioista, joista ei tohdi liikaa kertoa näin kirjallisesti.

Sen verran voin paljastaa, että viski ja sen ympärille kerääntyneet yhteisöt olivat puheissa. Kulttuuri, sen kehittyminen (vai pitäisikö sanoa kypsyminen?) ja naapurikansammekin taiat. Miten asiat olivatkaan ennen, kun viskit olivat vielä nuoria ja bloggaritkin silokasvoisia ja kokemattomia. Nyt ajan myötä, on rapissut paljon siloisuutta pois ja asioistakin pystytään – näissä piireissä – puhumaan suoraan. Mielenkiintoista oli keskustella maisteluiden erilaisuudesta, tarjoomasta ja mahdollisuuksista. Siitä miten yhteisöt vaikuttavat ja kuinka mielipiteisiin halutaan vaikuttaa. Todellisuuden ja brändäyksen kohtaamisesta, historiasta nimettömien takana. Kovia sanojakin taidettiin käyttää, mutta vain harkiten.

Ehkä asioita mistä voi vapaammin kertoa, ovat odotukset ruokien ja viskien suhteen. Koeponnestuksia, joita pitäisi jatkaa. Padat, kalat ja lihat pitäisi laittaa pöydälle ja ympäröidä ne erilaisilla viskeillä. Mitkä ruoat ja juomat toimisivat yhteen? Mitkä mausteet? Toimisiko sherryinen viski kanan kanssa? Entäpä vaalean kalan?

Omia kokemuksia tuli aiemmin kesällä kerättyä mansikoiden ja chilien parista, nyt olisi ehkä aika kokeilla mahdollisuuksia tehdä maisteluista monipuolisempia tällä saralla. Jos halu kokeilla viskien kanssa jotain naposteltavaa heräsi, niin suklaa toimii viskien kanssa melkein aina. Juustoissa taas joutuu hakemaan useammankin illan sopivia yhdistelmiä. Se voi vaatia veronsa seuraavina aamuina, mutta tarkoitushan on tarjota unohtumaton elämys tilaisuuteen tuleville!

Jouluun sopivat viskit myös herättivät pohdintaa. Hyviä ehdotuksiakin tuli, joista voisin nostaa esille oman ehdotukseni Lagavulinin Distiller’s Editionin muodossa. Sen kaverina tavallinen Lagavulin 16 voisi toimia hyvin, muistuttaen humisevasta takasta. Vieno savu osuu hyvin suomalaiseen periluonteeseen. Makeampi sherryviski nousi myös hedelmäisyyden, rusinaisuuden ja mausteiden varjolla keskelle juhlahumua.

Sattuipa myös niin, että pienet pullot vaihtoivat tapahtumassa omistajiaan. Viittojen kätköistä kaivettiin erikokoisia ja –muotoisia lasipulloja esille ja mystisin sanoin ne luovutettiin toisille. Näitä on jonain päivänä uskallettava kokeilla, minkälaisiin tarinoihin ne mielen sinkoavat. Lienee taikasanoja niissä on käytetty, koska sen verran lumotuilta ne vaikuttavat!

Tulihan siellä maisteltua muutamaa viskiäkin. Uusia tuttavuuksia, ainakin näin äkkiseltään. Illan lopuksi lähtimme yksitellen, eri reittejä, pimeään yöhön.

Teerenpeli Kymppitynnyri Single Barrel 10 yo 43%

Tämä on tavernalle pullotettu “oma” viski, jota ei juuri kaupallisessa levityksessä ole. Kymmenvuotiasta Teerenpeliä ei kauheasti ole tullut vastaan, joten tässä on hyvä hakea tuntumaa siitä mihin suomalainen brändäys on kehittymässä.

Ensivaikutelman antoivat vilkkaat öljyt, jotka pyrkivät lasista kiemurrellen karkuun. Näitä aikani ihailtuani oli aika nostella lasia kohti tuoksutuselimiä. Pienen tyrmistyksen jälkeen kävi mielessä, soiko paikassa tynnyrinpohjan blues vai mitä on tapahtunut. Heilahdus ja maailma palasi kohdalleen. Oli siis maistamisen aika.

Ensivaikutelma olisi voinut olla parempikin. Kuka kadotti puolet viskin olemuksesta? Miksi tämä tuntuu kuin ohukainen oli käynyt superdieetillä? Vähän ajan päästä ja muutamien pienten suullisten jälkeen lihaa alkoi kertymään luiden ympärille ja pihvi kärysi pannulla. Teerenpelistä muovautui kepeän vitsikäs ilveilijä, joka herutti metsän salattua kyyneltä pimeässä kuusikossa. Tämä keikari olikin yllättävän pehmeä Teerenpeliksi ja itseasiassa hyvin miellyttävä. Lopussa se pistää kuin ongenkoukku sormeen, mutta tuntemus laantuu nopeasti. Sen jälkeen jälkimaussa voi makailla taljoilla ja katsella ikkunan lävitse tähtitaivasta joka tuikkii kepeässä syysyössä. Tunnelma on hyvä, mutta taivas pilvistyy kuitenkin aika nopeasti ja taika häviää.

Edradour Ruby Port Cask 8yo 46%

Ensimmäisenä vaikutuksen tekevät arvokkaasti valuvat öljyt. Niissä on jotain häivähdystä suuruudenpäivistä ja karismasta, joka ei hätäile. Nuuhkaisu paljastaa hedelmäisyyden ja oikeastaan hyvin prinsessamaisen tuoksun.

Maistaessa pisto tulee kuin värttinästä mutta pian polte tasaantuu vadelmaisiksi suudelmiksi, jotka hymyilevät kesäisessä auringossa. Makuelämys vaihtuu makean ja marjaisen sekä anopinkatseen välillä. Tässä on linna, jossa on 65 ovea mutta ei yhtään lohikäärmettä.

Jälkimaku on hyvinkin hekumoiva ja nautinnollinen, mutta pieni ilveily löytyy silti suupielestä. Loppujen lopuksi olen yllättynyt, tämä on varsin hauska ja erilainen viski.

 

Royal Brackla S. Highland 12yo 50%

Kuningattaren (Elizabeth II) 60-vuotisen hallinnon juhlaviski paljastaa lasista oikein kivat öljyt. Ei  voi kuitenkaan puhua majesteetille sopivasta valumisesta, mutta työläismaisesti voi sanoa “Ihan jees”.

Tuoksu sen sijaan on aristokraattinen. Se annostellaan alemmalle luokalle pistimin ja miekoin, koska kumarrus ja nöyryys eivät olleet riittävän syviä. Tässä on vihaa, ärtyisyyttä, syviä haavoja mutta myös vähän harvoja hampaitakin. Voiko tätä olla maistamatta?

Maku on kuin sopivasti ottaneen runoilijan sulkakynästä. Monipuolinen, rönsyilevä, sekava mutta myös oivalluksia sieltä täältä löytävä. Toinen suullinen paljastaa hovin kieroilun, joka on pinnalta pehmeä ja siloiteltu mutta sisältä teräväreunainen ja pettävän karkea. Jälkimaku on loppujen lopuksi varsin maittavan oloinen ja nautinnollinen.

Tämä viski vaatii selkeästi tietyn aikansa ja sopivan paikkansa muiden juomien sarjassa. Väärään paikkaan laitettuna, seuraus on kuin yrittäisi tehdä Tudorseista käsityöläisiä. Meteli on kova, mutta mitään ei tapahdu. Mutta kun seurassa on hoviväki ja lähettiläät, käytöskin muuttuu toimivammaksi.

 

 

 

“Kun kiukaalle savuista viskiä sihahtaa, sen tuoksu saunojiin kolahtaa”

Breath of Speyside 18YO – Attack of the NinetyOneBomb

“Come – my friends – let’s get our mounts and hunt for an adventure! To the glory! To the pages of legends!”

Those were most likely words of some knights and intrepid fortune-seekers in past centuries. They did seek to become legends, to become center of tales that were unfolded carefully in taverns from the east to the west coast, where roaring waves of deep sea crashed sharp rocks on shallow, treacherous, waters.  They were bold and daring, dashing and charming. In the fight, they laughed at the dark robed man wielding a scythe. And thus they fell. One each time, until the last man realized they will be forgotten. No one would tell their tales, no one would sing about their deeds and victories. They would not even be a star in the winter night sky. No, they were light those mystical Northern Lights and vanish as silently and quickly as they emerged.  He rode to the undiscovered countries. Far away lands, that were only haunted by vicious men wearing kilts and wielding trunks of trees. There he wandered and found a place where to hide their secrets and treasures, and where to write some stories. It is there, where he teach those savage warriors something that would make the land famous. In the last night he was imprinted to the big books of history, when the wildest tribe chose to take his name to honor the dram he created, Speyside.

The story may be a slightly different in today’s history books but something remained for us to taste. The famous house of Adelphi wields many secrets. One of their mysterious drams is called the Breath of Speyside. Nobody knows, how it is created or from what it is created, but there are whispers in shady corners of those-not-that-reputable taverns. Not a big surprise, but I did stay away from them. So all I know is, that ‘The Breath’ is 18 years old. Distilled 1991 and bottled 2009. The Drampower is nice, 54.2%, which makes it a very interesting cap. The stories and the color tell that some kind of ex-sherry barrels were involved, but the actual enchantment cask has the code 5145 imprinted on it with ancient letters. Probably there are some 600 (full size, not a baby bottle like this one) bottles in the world. A big cask, I take it.

The dram itself. The color is deep and dark. The oil is stubborn and beautiful. The nose is overwhelmed with sherry and a hint of old knight’s gauntlet slapping your cheek with a mighty force. Promising.

First mouthful burns with sherry and .. strong sherry. It is a sherry bomb, that’s what rushes through my unprotected mind. I knew it would be. I should have known. But yet, it strikes deep, dodging all of my defenses.  A bit more careful approach is needed and that’s when you start to find some of the magic. I find myself missing the smoke and peat, however. Fruits, sweetness and even some chocolate is present when you taste it carefully. There is no tale, there is but a everlasting thunder of sherry drums that echo through ages and planes.

What remains, is the taste of.. sherry. Dryness and bitter ending. This is not a aftertaste I enjoy, I must admit. Usually I like Breath of XXX but I must admit this is an exception that confirms the rule.

Once you empty your glass, and choose not take water on top of this and wait. I kept on writing this story and waited. The taste do remains for a long time, but what is better – it changes. It burns, it boils, but it does change for the better. There are burned fruits, fried sugar and melted chocolate. There are remains of sherry, slightly readjusted with a flame-thrower or a sherry-seeking missile. But I do like the feeling, the taste in my mouth. Perhaps my advice is, in case you have similar receptors than I have, to drink this rather quickly, and enjoy the afterglow. Slainté!

Turun Whisky Barin tarjontaa sekä maistelussa Laphroaig 1989 23yo ja Kilchoman 100% Islay Single Cask

Aiemmin kertomani Kilchoman-maistelu tapahtui Turun Whisky Barissa. Sijainti on aivan loistava, suoraan torin vieressä. Jottei juoman perässä olijalla olisi liian helppoa, on uudelle kävijälle edessä pieni löytämishaaste koska suuret neonvalot eivät näy torille saakka ja taverna ei sijaitse ihan jalkakäytävän vierellä. Kunhan sisäpuolelle pääsee, tarjontaa löytyy kyllä mukavasti.

Eikä tuossa kuvassa ole edes kaikkea, mitä on saatavilla. Paikan pitäjä ymmärtää viskien päälle, joten siellä on hyvä ympäristö maistella tarjontaa. Paikka ei ole kuitenkaan mitenkään suuri ja avoinna vain illasta yöhön, joten harvoin varmaan onnistuu ihan omassa rauhassa siemailu.

Kilchoman-maistelun päätteeksi tuli esille pari hyvin kiinnostavaa pulloa hyllystä, joita sitten piti tietysti päästä saamaan tilkat omaan lasiin.

Aluksi on sanottava, että nämä molemmat viskit ovat ns “väärin maisteltuja”. Takana on jo ollut Kilchoman-maistelu ja pari olutta, joten tässä mennään täysin suutuntumalta.

 

Laphroaig Vintage 1989 23YO

Tämähän on se erikoisempi Laphroaig, mitä saa hankittua myös Alkon tilauslistalta. Hinta on vain sen verran suolainen (yli 220€) että Laphroaigin on oltava hyvin korkealla arvostuksessaan, ennenkuin tuon sokkona suostuu maksamaan. Nyt kun tilaisuus tuli, niin olihan sitä tiristelyt saatava suuhun ilman että tarvitsee maksaa niin paljon.

Tuoksu lasissa yllätti. Savu ei hyökännyt vastaan, vaan edessä seistä jökötti varsin miellyttävä henki. Pehmeä, monipuolinen ja antoi ymmärtää ettei nyt puhuta ihan perustavarasta.

Maussa on selkeästi reilusti Laphroagia, mutta toisin kuin useasti, tämä ei töki vaan on monipuolinen ja kokenut. Ei neitsyt, mutta paljon tehnyt ammattilainen joka tietää asiansa ja kokemus on oikein hyvä. Mutta ei tämä pääse yllättämään tai vie unohtumattomalle matkalle, jossa aistit vyöryvät yli äyräittensä kuin Aurajoki satunnaisesti. Tässä eivät laivat hae kamppailuasemaa tykit tanassa, vaan sen sijaan ne lipuvat rauhallisesti karmiininpunaisessa auringonlaskussa satamaan samalla kun juniorit jynssäävät kantta puhtaaksi. Pehmeän maalausmainen, monipuolinen ja syvä. Pysäyttää hetken. Valitettavasti (onneksi?) ei kuitenkaan saa minua laittamaan tilausta sisään, koska hinta ei kohtaa elämystä. Lopputuoksu katosi aika nopeasti lasista. Mukana ollut kaveri tykästyi tähän juomaan paljon myös, en yhtään epäile etteikö maistaisi uudestaankin jos sitä hänelle tarjottaisiin! 

 

Kilchoman 100% Islay 1st Edition Single Cask 2011

Toisena extrana tuli maistettua vähän aikaisempaa Kilchomania. 100% Islayn ensimmäisen vuoden yksittäisen tynnyrin pulloitetta. Bourbon-tynnyrissä kypsytelty kolmen vuoden tulos tarjoillaan sopivasti 60.2% vahvana, josta on odotettavissa mukava potku jos ei ota varovaisesti.

Verrattuna samassa maistelussa olleeseen toiseen Single Caskiin, tämä on paljon suorempi ja selkeämpi. Tässä on ilkikurisuutta ja raakaa voimaa, vähän kuin soittaisi stradivariusta pokasahan terällä. Ei ehkä aina järkevintä, mutta sopivassa tilanteessa hervottoman hauskaa! Edullisempikin viulu käy samaan lopputulokseen.

Viski tuoksuu mukavasti lasissa. Se antaa jo siinä vaiheessa ymmärtää, että kohta tuulee molemmista ovista. Suussa hehkuu Kilchomanin raaka maku, josta olen pitänyt 2010 vuodesta saakka. Tässä on potkua kuin tukkirekassa, ja maaliin tämä osuu Wilhelm Tellin tavoin: niin kuin tähtäsin, sen nuolen upotin.

Maistelijan on hyvä aloitella erittäin pienin annoksin ja varovaisesti, ei kannata samantien rynnätä kehään ammattinyrkkeilijän kanssa. Pyöritellen, kiertäen ja vähän kerrassaan antaa paljon paremman lopputuloksen.

Yllättävän vähän tässä oli enää savua mukana. Jotain tekemistä voi olla aiemmin mainitun faktan kanssa, että tämä pääsi lasiin vasta monen muun maistelun jälkeen. Mikäli Kilchomanin maut miellyttävät, tätä kannattaa myös maistaa. Näitä ei ole tullut toista vastaan.

Kilchoman Tasting 2.11.2013 Turun Whisky Barissa

Pääsin viikonloppuna osallistumaan Aurajoen halkoman Länsirannikon korkeakulttuurikauppalassa järjestettyyn Kilchoman-maisteluun. Onneksi paikalliset oppaat olivat löydetty jo etukäteen, joten matka syrjäisen torin laidalla sijaitsevaan hämyiseen tavernaan sujui  leppoisasti. Tupaan astuessa aisti heti odottavan tunnelman ja vieraanvaraisuuden, jonka äärellä tulisin viihtymään seuraavat pari tuntia. Kattaus nosti veden kielelle vähän samalla tavalla kuin pekoni Halloween-juhlijalle seuraavana aamuna. Kuvat valitettavasti joutui hahmottelemaan tavallisuudesta poikkeavalla välineistöllä, mutta ajanevat asiansa.

Pöydissä järjestys oli vähän tiskiltä poikkeava, mutta samat juomat olivat tietenkin kyseessä.

Kilchomanin maahantuojan edustaja kertoili tislaamosta, mestareista ja taustoista. Sitä en tiennytkään, että osa Kilchomanin maltaista on samaa kuin mitä Ardbeg käyttää ja käytännössä Kilchoman tuottaa tislettä noin 3.5 tynnyrillistä päivässä – ja vain arkipäivisin normaalina työaikana. Kilchoman käyttää useimmiten kypsytykseen first fill ex Buffalo Tracen tynnyreitä, mutta toiseenkaan kertaan käytettyjä ei kavahdeta. Ex Sherry-tynnyrit ovat myös ahkerassa käytössä.

Mukavia uutisia olivat mm se, että 6 vuotias Kilchoman on käytännössä jo ilmestynyt / ilmestymässä näillä kellonlyömillä ja että Suomen pitkäripaisesta kannattaa kysellä kuiskaillen Loch Gormista – sitä on saatavilla ihan järkihintaan.

Aluksi maistelussa olivat jo vanhat tutut, eli Machir Bay 2013, Loch Gorm 2013 sekä 100% Islay 2nd edition. Näiden jälkeen päästiin mielenkiintoisille poluille kun 100% Islay 3rd edition astui kuvaan miekkaansa heiluttaen.

Aluksi mitä kuulet, on kivimuurien ylitse kantautuva hiljainen jylinä. Rummun taonnan ylitse näet Lapin tervaskannon sitkeän virnistyksen. Hetken maisema häviää silmistä ja luulet kokevasi tähtiä. Lopuksi istut savuisessa kodassa, jossa mustuneilla hampailla irvistävä shamaani tarjoilee luisevalla kauhalla kuksaasi loitsuilla jähmetettyä savua.  Tämänvuotinen 100% Islay tarjoilee tylyyttä, railakkuutta, huutoa ja astalolla sopivasti mätkittynä savua enemmän kuin edellinen. Tässä on ehkä vähemmän hedelmää mutta sen vastapainona myös enemmän kirveellä silputtua puunlastua. 

Teknisiltä tiedoiltaan 3rd edition on 50%, ex-Bourbon-tynnyrikypsytelty ja sekoitus 4 ja 5 –vuotiasta viskiä.

Viimeisenä maistelussa olikin spesiaalimpi 4YO Sherry Oloroso Single Cask. Kyseessä on La Maison Du Whisky pulloite (15.11.2006 – 6.9.2011) ja tynnyri on 323/2006. Tehoa on sopivasti (60.3%) joten maut saavat pontta ja säpinää verrattuna aiempiin miedompiin kokemuksiin. Ensivaikutelman tekivät huikeat öljyt, jotka hyväilivät varovaisesti lasin pintaa. Tuoksussa oli eräkämpän tuoksua, jossa on keitetty kahvit monia kertoja pohjaan ja nurkasta taitaa katto hiukan vuotaa. Kotoinen, miellyttävä ja erähtävä. Makuelämys viekin sitten aivan toisenlaisiin sfääreihin!

Ensimmäisessä kulauksessa tuntuu punaisen lohikäärmeen puraisu, sen siipien pyörremyrskyinen humina ja jättimäisten jalkojen tallova mäiske jotka heittelevät ritarien eturivistöä jälkijoukoiksi. Tuli, joka polttaa kylän yhdellä kulauksella ja nostaa maisemaa pimentävän savun, lämmittää kylmässä sateessa. Hetken päästä pehmeä auringonlasku värjää taivaan historialliseksi maalaukseksi, jossa punerrus kohottaa moniulotteisen maiseman ja suo hymyn suupieleen viimeisen korahduksen päästävälle ritarille. Tämä juoma on väkevä, tarinoiva, polttava ja herkullinen.

Toisella, kolmannellakin, kulauksella olo on edelleen kuin peikko hakkaisi jämerällä pajavasaralla rautakilpeen. Juoma kumahtelee ja jyskii, mutta samalla hymyilyttää erittäin leveästi! Lopussa lasissa on vähän navettamainenkin tuoksu, mutta vielä miellyttävällä tavalla maatilanläheisesti joka on kaukana kaupungin valoista ja ihmisistä.. Tämä maistuu vielä pitkän kotimatkan taipaleenkin suussa!

Erittäin iso kiitos järjestäjille! Oli ilo osallistua tastingiin! Tastingin jälkeen tuli tutustuttua myös pariin muuhun juomaan, mitä paikalla oli tarjota, mutta niiden tarina tulee vähän myöhemmin..