Hyvää Vappua!

Oikein riemukasta ja savuista Vappua kaikille!

Kilchoman Loch Gorm ja Machir Bay 2013

Kuvat eivät tehneet aiemmissa artikkeleissa oikeutta näille loistaville viskeille. Tässä siis vähän lisää materiaalia tarinoiden pohjalle ja mielikuvituksen heräämiselle..

Kilchoman Machir Bay 2013 – Metsän siimeksestä lyö visketöörin kutsu

Keväisen järven rannalla istuskelen. Kalliolla, katsellen syvän sinistä vettä. Auringon alla, lekottelen ja virittelen tulen. Savu hönkäilee pitkin lämpenevän kallion koloja. Etsien käärmeitä, hyttysiä, tulevan kesän odotuksia. Tuuli soittaa suuria mäntyjä hiljalleen, sävelmä on tuttu ja etenee rytmilleen. Nokikahvetta ja lihaa pannulla. Tässä ei voi kuin hymähdellä ja nautiskella.

Kilchoman Machir Bay 2013 jatkaa edellisenä vuotena aloitettua Machir Bay-sarjaa. Tämän vuoden versio on sekoite 4 ja 5 vuotiaita Kilchomaneja, jotka on kypsytelty ensi kerran bourbon-tynnyreissä. Tämän kypsytyksen lisäksi 4-vuotiasta on hyssytelty vielä 4 viikkoa ex oloroso sherry-tynnyrissä.

Väri ja tuoksu ovat pehmeitä sekä kutsuvia. Meripihka osuu kontrastina Kilchomanin siniseen etikettiin aivan mainiosti ja tuoksussa on vienosti tuttua savua, mutta myös paljon hedelmää ja nautintoa.

Maku jatkaa pehmeää linjaa, sisältäen tosi paljon hedelmää. Savua on tässä ehkä vähiten, mitä Kilchomaneissa on tullut vastaan. Luonnetta on myös, ettei kyseessä kuitenkaan ole mikään mehu. Sen sijaan syvyyden ja tasapainon kanssa lopputulos on hyvin miellyttävä ja monelta taholta makynystyröitä hivelevä. Helppo nautiskella ja arvostaa.

Millään ei tätä voisi luokitella 4-vuotiaaksi viskiksi. Tässä on niin paljon enemmän makua, että moni 10-15 vuotiaskin jää taustalle. Savuinen tämä ei kuitenkaan ole, ainakaan niissä määrin miten itse olen tottunut lasiin kaatamaan. Sopivassa viskisarjassa, voinee tämänkin savuisuus tulla suhteellisesti paljon enemmän esille kuin yksinään.

Loch Gorm ja tämä. Aikamoinen vuoden aloitus Kilchomanilta! Kovaa tämä tislaamo myös kirii omalla listallani. Huomaan odottavani kieli pitkällä, kun heiltä tulee jotain uutta. Onneksi he myös tykkäävät kokeilla rohkeasti, da vincimäisesti, asioita jolloin viskikulttuuri saa paljon renesanssiinsa tästäkin pienestä tislaamosta. Joskus pienikin voi tehdä ison muutoksen.

Tälle visketöörile tämä menee vyölle ja mukaan metsälle. Varsinkin jälkimaku alkaa hivelemään huulia ja kieltä siihen malliin, että jossain savuaa. Makeaa, liukasta, savuista ja mausteista. Erittäin pitkä jälkimaku ja jälkituoksu. Savu löytyi vihdoinkin. Aika mainiota. Machir Bay paljastaa luonnettaan vain kun se hänelle sopii, eikä tule satamaan takki auki. Melkein voisi kuvitella, että tässä on henkäys Lokin taikoja mukana.

Tynnyrin elinkaari viinistä viskiin: infograafi

Netti on täynnä tietoa ja nykyään sitä esitetään kätevästi näyttävinä infograafeina. Joten kun hyvä kuva tulee vastaan, onhan se jaettava. Tämä havainnollinen graafi kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi tynnyrin elämän ja kuinka se alkuun palvelee sherry/viinitynnyrinä ja lopuksi hyödynnetään arvokkaan ja kunnioitettavan viskin kypsytyksessä/viimeistelyssä. Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä!

Viskien renesanssit ja da vincit: visketöörien uho

Suurimmaksi osaksi olen päässyt maistelemaan varsin tuoreita viskejä, joista harvat ovat saanet alkunsa ennen 1990-lukua. Ainahan vanhempia viskejä on arvostettu. Puhuttu ihaillen ja syvä kunnioitus äänessä soiden kun keskustelussa on ollut 30,40 tai 50 vuotta tynnyreissään hiljaisesti nukkuneita ikäjääriä. Nykyään taas suuntaus on aikakaudelle tyypillisesti hektisempi ja sävelmässä on biittiä kuin nopeassa teknossa ikään.

Tislaamot näkevät omistajavaihdoksia, uudet mestarit ottavat käytäntöön näkemyksiään miten asiat tulisi tehdä. Uusia da vincejä tulee kehittelemään täysin odottamattomia kokeiluja. Ala elää ja kuten taiteet ja käsityöläistaidot: se muuttuu. Viskin valmistus on edelleen osittain käsityötä, erityisesti pienemmissä tislaamoissa, mutta siinä on myös paljon teollisia elementtejä koska kysyntä on yksinkertaisesti suurta.

60-70-80

Mutta tämä kaikki muutos tekeekin tästä mielenkiintoista. Tiedän, että on väkeä jotka haikailevat 60/70-luvun Ardbegien perään maksaen pulloistaan huikeita summia. Pulloista, jotka ovat olleet edullisia aikanaan. Vastahan jokin aika takaperin tämä huuma mallasviskeihin syntyi uudestaan, koska aikaisemmassa aikakaudessa sekoitteita arvostettiin ja mallasviskit olivat pienemmän piirin sikariklubi. Valmistuskustannukset ovat yksi asia, nykyään työ ja tarvikkeet maksavat huomattavasti enemmän kuin mitä ne maksoivat 60-70 luvulla. Inflaatio tuppaa lyömään tällä tavalla vaikutuksensa. Lisäksi kysyntä on kasvanut, jolloin nykymaailmalle luonnollisesti on pyyntihintakin kovempi. Siinä on sen jälkeen tiedossa tasapainottelu: pitääkö hinnat ja kysyntä tasapainossa (kuinka mahdollisimman moni ostaa mahdollisimman suurella hinnalla) vai tähdätäkö edullisempiin markkinoihin, joilla on suurempi ostajakunta. Mitä jos aasialaiset päättävät käydä haalimaan Skottilaisia mallasviskejä urakalla?

Mutta palataksemme vanhoihin Ardbegeihin. Maku on opittu asia, ja makuaisti on yksilöllinen. Ardbegin tislaamo kävi lävitse 90-luvun lopussa omistajavaihdoksen ja linjasto käynnistettiin uudelleen.

Ardbeg koki renensanssin

Maku muuttui, uusia linjoja haettiin, kokeiltiin ja koillisreitti avattiin. Savu ja turve hallitsevat juomaa ja sitä kautta Ardbegin valtiaat ovat haalineet paljon uusia maistelijoita salaiseen maailmaansa. Jonain päivänä tämä tulee tapahtumaan uudelleen. Uusi suuntaus syntyy ja uusi Ardbeg nousee tuhkasta. Siinä vaiheessa nykymaun Ardbegit tulevat olevaan myös suosiossa, kalliita ja perään haikailtuja. Ehkä kyseessä ovat eri henkilöt ja jossain hämärässä kuiskutellaan muinaisuuden legendoista “1976” jotka ovat kadonneet olevaisuudesta. Silloin ehkä voidaan nimetä ne henkilöt, jotka voivat kertoa vielä omakohtaisena kokemuksena makuelämyksistään. 

Maku muuttuu

Viskin maku voi tietysti muuttua myös vähitellen, mutta aina jossain vaiheessa tapahtuu selkeä muutos, renesanssi, jonka jälkeen maku ja siitä pitävät visketöörit ovat erit kuin aikaisemmin. Kardinaali ja kuningas vaihtavat paikkaa, maineikkaat visketöörit valitsevat puolensa. Perinteitä kunnioittavat laittavat toivonsa yhteen, kun taas edistystä ajavat katsovat tulevaisuuteen ja mahdollisuuksiin. Ja kummatkin ovat oikeassa, tietenkin. Ilman perinteitä ei ole jatkumoa, ilman muutosta ei ole tulevaisuutta. Joskus nämä tahot kuitenkin taistelevat toisiaan vastaan liian väkevästi, luoden selkeitä murroksia joiden jälkimainingeissa saattaa käydä kuten Port Ellenille – vain savukiehkurat nousivat taivaalle mutta viskiin ne eivät saapuneet.

Vanhaa vai nuorta

Viskin ikääntyessä tynnyrissä, se kerää itseensä puusta erilaisia makuja. Tanniineja, pinnasta hiiltä, savua, ja ex-bourbonin olemusta. Ilmaa saapuu tynnyrin lävitse nesteeseen ja tapahtuu erilaisia reaktioita, kuten myös osa viskistä katoaa Angel’s Sharena. Aika muuttaa viskiä. Silloin kun aika kohtelee viskiä lempeästi ja mestaritislaaja on henkilö paikallaan: silloin lopputuloksena on upea elämys. Puun makua, monipuolisuutta, runsautta, tarinoita, historiaa ja elämää. Joskus taas,.. Niitä viskejä harvoin myydään, ellei kyseessä ole harvinaisuus ja kunnia ei paina mieltä.

Nuoremmissa viskeissä taas tehostetaan prosessia. Sitä ajetaan lävitse ketterämmin, käyttäen pienempiä tynnyreitä (nopeampi vanheneminen) tai kokeilueriä. Enää ei ole aikaa odotella vuosikymmeniä, minkälainen lopputulos on odotettavissa. Maistelijakunta haluaa uutta ja uutta ei voi tuoda aina niin nopealla syklillä. 3 vuotta kypsytelty on edelleen 3 vuotta kypsytelty vaikka se olisi kuinka pienessä nassakassa nukkunut.

Mutta makuelämyksiä näillä saa. Itse olen hyvin paljon tykästynyt Bruichladdichin kokeiluhin (Octomore) sekä Kilchomanin tuotoksiin. Viskit ovat nuoria, mutta tässä on todelliset da vincit asialla. Halutaan katsoa eteenpäin ja kehittää jotain uutta, eikä missään tapauksessa tehdä vanhaa uudestaan. Loistava lähtökohta yhdistää voimia perinteikkään tuotannon ja uuden kehityksen välillä. Kardinaalit ja kuninkaat rinta rinnan.

Käytäntö vielä puuttuu

Valitettavasti kauhean paljon en ole päässyt vertailemaan miltä vanhat 12-vuotiaat tai 10-vuotiaat Islayt ovat maistuneet 80-luvulla, 70-luvulla tai aikaisemmin. Olisi mielenkiintoista päästä mukaan maisteluun, jossa jonkun tislaamon sama viski (esim 12YO Bowmore) maistellaan lävitse vuosikymmenien.

Renesanssi

Mitä mielipiteitä viskien renesanssit teissä herättävät? Oletteko kuninkaan vai kardinaalin viskitöörejä? Vai voitteko hyväksyä uuden ja vanhan liiton ja katsoa miten seuraava aikakausi viskien maailmassa otetaan vastaan? Itsestäni ainakin tuntuu siltä, että nyt kokeillaan paljon asioita ja kehitetään uusia kiinnostavia tuotteita. Varmasti tislaamotkin seuraavat mitä väki haluaa ja mistä he ovat kiinnostuneita. Savua ja turvetta, tulta ja tappuraa vaiko samettia ja mansikoita? Eilinen meni jo, renesanssi on eloonjäämisen ehto.

 

(pahoittelen mahdollisia viskinvalmistuksellisia virheitä – perustuvat omaan käsitykseeni, kertokaa ihmeessä jos on jotain mitä pitää korjata)

Kilchoman Loch Gorm 2013 – makeaa savua tunteella ja seikkailulla!

Keväinen aurinko sulattaa lumia kallioita. Purot solisevat kirkkaana, heleänä ja niiden musiikki täyttää metsän. Luonto herää eloon talven jälkeen, savukiehkurat nousevat pitkään sammutettuina olleista nuotioista. Maa on vielä kostea, sammal märkää mutta ilma on raikas ja kevään odotus täyttää mielen. Kaukana takana on pimeä aika. Savuilla istuessa on hyvä teroittaa puukkoa, kaivertaa kauhaa ja vuoleskella lastuja tuleen. Suunnitelmat ja tarinat tulevasta kesästä heräävät eloon, miekat ja takomiset nousevat yhä uudestaan esille. Istuessa kalliolla, tunnepitoisten maisemien keskellä – kuinka täällä voisi olla palaamatta menneisyyteen ja maailmoihin, joissa ihmisistä vaatimattomimmankin teot kantavat ja kaikuvat pitkälle tulevaisuuteen?

Loch Gorm on Kilchomanin tislaamon nimitys (tästä eteenpäin) jokavuotiselle erälle viskiä, joka on kypsytelty kokonaan ex-sherrytynnyreissä. Vuoden 2013 erä on nukkunut 5 vuotta hitaasti kypsytellen oloroso sherry buttseissa (480 litraa noin) ja vielä lopuksi käytetty oloroso sherry hogsheadeissa (240 litraa noin) kahden kuukauden ajan.

Tunnelma viskissä on upea. Öljyt, värit, tuoksu.. Kaikki antavat odottaa mainiota savuista kokemusta. Sherryn vaikutuksesta tuoksu on makeampi kuin mitä usein Kilchomaneissa, mutta tämä ei ole yhtään huono asia. Huumaava ja mukaansa tempaiseva. Matkalle viskaava, tie on avattu – nyt sille on vain astuttava eikä tiedä mihin se jalat viekään.

Maku on savuinen ja rikas. Pehmeä ja ärhäkkä. Pistävyyttä on, mutta tämä on sitä luonnetta mitä olen tottunut Kilchomaneilta maistamaan. Mainiota kosteaa sammutettua savua, joka nyt on sekoittunut makeaan hedelmään juuri sopivasti. Pakko sanoa, että tämä tislaamo osaa käsitellä kypsytyksen sherry-tynnyreissä erittäin hyvin. Mikään sherry-pommi tämä ei ole, vaan se laajentaa mukavasti viskin makua luoden uusia ulottuvuuksia ja uusia tarinoita kerta toisensa jälkeen suussa, kielessä ja mielessä!

Muutamalla siemauksella kokemus vain monipuolistuu ja täydentyy. Savua. Tämä on savuviski. Tämä on nähnyt nuotioita, elämyksiä ja kokemuksia ja ottaa mukaansa kerta toisensa jälkeen seikkailuihin!

Jälkimaku kestää ja hallitsee. Tunne-elämys pysyy korkeana ja rikkaana. Sepät, velhot, haltiat ja henget vyöryvät läpi tiheän metsän, kaikki jahdaten kullanarvoista reseptiä ja mystistä Loch Gormin kadotettua järveä. Sen järven vesi kuulemma muuttaa turpeisen veden viskiksi. Kukapa ei haluaisi päästä käymään sen rannoilla ja nauttimaan elämästä?

Kannattaa maistaa!

Uutta Octomorea tulossa!

Hämyiset kujat ovat taas kuiskailleet asioita. Miehet mustissa, naiset huppujen alta ja mystiset viestit oven alta sujautettuna ovat kuiskutelleet että Bruichladdichin tislaamolla kuplii ja porisee. Uusi Octomore on kuin onkin tulossa elokuussa. Mikä se on, sitä ei kukaan suostunut, peukaloruuveista huolimatta, paljastamaan. Rohkeasti arvaillen ja tähdistä ennustaen, veikkaisin että sieltä tulee jotain jossa on tunnus 6.1.. Kuvan pullo ei liity tapaukseen, eikä läheinen suo sisällä kertomuksia!

A.D. Rattray Caol Ila 19 YO, vai onko tämä sittenkin 18 YO

Hiippailua metsikössä, yhä pimenevässä illassa. Lieneekö seuraajat ovat vielä jäljillä, vai eksyivätkö jo. Salaisuudet mukana kannossa, omin vikkelin sormin kaapattuna. Etsiskelle piiloa, jonne voisi mennä viettämään yötä ilman kiinnijäämistä. Kalliolohkareiden luota paljastuu lähes huomaamaton luola, jonne on hyvä ryömiä jälkiä peittäen. Joku muukin tänne on aikoinaan eksynyt – ja jäänyt. Luiset sormet puristavat pientä pulloa, joka on sinetöity keisarin noitien vahalla. On aika ottaa tuokin unohtunut mysteerinen aine mukaan ja ryömiä pidemmälle, odottamaan aamua ja uutta piiloleikkiä.

AD Rattray on jälleen yksi indie-pullottaja. Heidän tavoitteenaan on löytää, pullottaa ja myydä viskejä joilla on merkitystä. Sain käsiini pienen samplen yhtä heidän tarkkaan varjeltuja salaisia elämän vesiään. Islayn tislaamo on Caol Ila ja vähän on hämmentävää, onko nyt kyseessä 19YO vai 18YO viski. Merkinnät samplessa vievät samoihin tietoihin, kuin mitä heidän verkkosivuillaan on. Mutta kuten tiedämme, ei aina verkkosivuja päivitetä kuin luostareissa kääröjä. Molemmista käy selville kuitenkin sherry-tynnyreissä kypsyttely.
Lasin reunoille tämä juoma muodostaa helminauhan, joka ei tunnu laskeutuvan lainkaan. Se on siro ja kepeä, eikä kerro vielä minkälaiseen kokemukseen tässä pääsee tuntemaan. Tuoksussa on selkeää kullilaa ja siihen liittyy savua ja suolaa. Oikein miellyttävä tuoksutella ja hyökkäävyys, 56.7% vahvuudesta huolimatta, pysyy taustalla. Se vähän haroo miekankahvaa ja väläyttelee terää joten luonne alkaa paljastua. Mutta erittäin miellyttävä.
Maku on täyteläinen ja ylitsevuotava. Sherryä ja tynnyriä, savua ja kokemusta. Vuosikausien valmistautumista. Erittäin öljyinen, kuin yrittäisi kiivetä linnanmuuria ylös samalla kun (onneksi ei niin kuumaa!) öljyä valuu pitkin seinää. Lopuksi se sytytetään tuleen ja jäljelle jää savua sekä poltettua makua. Kun muurilta ote lipeää, tippuu öljyiseen lammikkoon jonka liekit nuolevat vaatteet lopullisesti karrelle.
Makua löytyy, enemmänkin kuin odottaisi. Jälkimaku suussa kestää hyvin pitkään, mutta karrelle palanut liha maistuu siinä pääasiallisesti. Ei voi sanoa, että tämä olisi mautonta! Omaan kieleeni tuo poltettu sherry voisi olla hiukan vähäisempi määrältään. Raju kokemus, vaikkei suoraan lyökään kasvoille.

Caol Ila 2000 63.7% the Ultimate – Kaataa isolla kädellä

Matkoilla on törmännyt erilaisiin kulkijoihin. Käsityöläsiin vailla vertaistaan, vuonon rannalla rautaa lenkistä läpi repivään kaunottareen, kummallisiin syvän joen takaisin harvahampaisiin, metsien mieheen josta ei ottanut selvää uskaltaako hänen mailleen astua vaiko ei.. Mutta yksi mieleenpainuvimmista kokemuksista oli tuntea kultainen isomus omalla iholla, hetken lainassa. Siihen lumoon voi jäädä koukkuun ja se tie voi viedä kerta toisensa jälkeen pohjoiseen. Savun lisäksi. Samoilla jalkineilla tulee myös mieleen tarina, jossa yhtä henkilö voisi kutsua intiaaninimellä Kaataa isolla kädellä..

Aivan yhtä ehdoton on tämä The Ultimate Caol Ila. The Ultimate Whisky Company ei ole itselleni aikaisemmin tullut vastaan. Mutta tämän yhden maistiaisen syvällä kokemuksella on pakko sanoa että nimi kyllä kuvaa loistavasti heitä. Tämän firman pullotteisiin on tutustuttava jatkossakin.
The Ultimate Caol Ila 2000 on 11 vuotta (3 päivää vajaat 12) kypsytelty Caol Ila. Tislausvuosi, jonka ehkä voi jo arvata, on 2000. Kyseessä on yhden tynnyrin erä josta on tiputeltu 303 pulloa, tynnyri kulkee numerolla 303877. Hogshead-tynnyri on ollut kyseessä, etiketistä lukien. Viski on mukavan tynnyrivahvuista (63.7%) tehden siitä varsin tymäkkätä.
Tuoksussa on enemmän vasarointia kuin Bahcon tehtaalla. Tässä isketään eikä vain meinata. Voisinpa ehkä kuvata sanalla ärhäkkä tai Lyö kovalla kädellä. Seasta löytyy kyllä myös satunnaisia läimäytyksiä tammenoksilla ja vähän makeuttakin valutetaan avoruhjeisiin. Lopuksi, mikäli silmät vielä liikkuvat, lisätään savua nostamaan kirvelyä omaa luokkaansa. Houkuttelevaa! Luonne on tuoksussa hyvin teräksinen ja anteeksiantamaton.
Maku hyökkää ensin kielelle ja kitalakeen kuin romurallin lähtölaukaus. Siinä ei väistetä eikä jarrutella vaan talla pohjassa liikutaan minkä volkkari liikkuu. Tämä autoke on kyllä varustettu ylimääräisillä nitroilla, sen verran notkeasti tämä laajenee räjähdykseksi. Hetken sirpaleiden keräämisen jälkeen makeus ja sherryisyys nousee esille, monipuolistaen tämän alaville tuntureille, savuisille nummille ja keskiyön auringon miellyttävään kajoon. Jäljelle jää todella miellyttävä maku ja kaikki se alun töniminen jää kauaksi muistin syviin onkaloihin.
Melkein turha kirjoittaa, mutta tämä on siis haastava viski. Ultimate Fighter. Ritari, joka ei luovuta vaikka pari raapaisua lihaksiin olisikin sattunut. Tässä on myös noitamaisuutta, pahuutta mutta samalla sitä pehmeää puolta jota ei niissä yleensä koe. Kolikon kaksi kasvoa, tislattuna yhteen pulloon. Voisin kuvitella että Highlanderit tai Speysaiderit eivät tästä oikein välitä, mutta savuja ja rajuja kokemuksia hakevalle tässä on Kaataa isolla kädellä!

Caol Ila 15YO Old Malt Cask – savuisen metsän kasvatti

Labyrintti vangitsee kehon ja mielen. Se pakottaa juoksemaan paniikissa, kompastelemaan ja kompuroimaan kauhussa. Loputtomat käännökset, mielen sekoittavat kuvatukset. Valoa lepattaa soihduista, öljyinen tuli ja savu työntää polvien varaan, keuhkojen ja veren huutaessa happea. Kontaten kohti pientä tuulenvirettä, ahnaasti imettyä viileää ilmaa. Kaiken painostavuuden tieltä löytyy luukku josta oikotie ja jyrkät portaat laahustavat ylös. Ylös. Ylös. Kunnes kuu ohjastaa lopuksi ulos, tähtien keskelle. Katsomaan komeettaa joka jyrää pitkin taivasta majesteettisen hitaasti. Pitkä häntä huiskii itää ja länttä tasaisesti, puolueettomasti. Korkealla vuorella maailma levittäytyy jalkoihisi ja kaukaiset vartiotulet kohottavat savuisia liekkejään kunnioituksena maailman kantta halkovaa yön ruhtinaan ilmestymistä kohtaan.

Old Malt Cask, eli Douglas Laing & Co valikoi mitä he pullottavat. Nyt on listalle päässyt Caol Ilan 15YO tynnyri (5514, Refill Hogshead, 258 pulloa, 50%) ja mitä tuntemuksia se saakaan aikaiseksi! Tämän tarinaan osuvat notkuvat hirret, räiskyvät tulet ja nuotion savuinen henkäys. Makeat huulten kosketukset, väkevät läimäytykset ja salaperäinen hahmo metsän siimeksessä. Pelkoa ja riemua.

Tuoksu kertoo makeudesta, etelän hedelmistä savuisella nuotiolla. Leveästi puhuu tämä murteella, mutta ei ole kysymystäkään etteikö vaeltaja olisi saarelainen. Matkaa on puheiden mukaan tehty soutuveneellä yli kymmenisen vuotta, mutta aina on pientä liioittelua matkassa.

Maku leikkaantuu tajuntaan kuin terävä veitsi poron sisäfileeseen. Räiskyvä kuin revontulien tanssi, pehmeä kuin nuoren vaimon iho, raju kuin nyrkki joka läiskähtää puolustuksen alle. Tunne on kestävä, kompleksinen, makea ja savuinen. Tätä ei odottanut, mutta salaisesti sitä on aina toivonut. Juomaa on pakko ottaa toinen suullinen, nauttia nyt vähän pehmeämmästä kokemuksesta mutta joka iskeytyy syvälle sisuksiin kerta toisensa jälkeen. Jäljelle jää suuhun makeaa päärynää ja savua. Todella ilmiömäisen mukavasti savua ja myös tervaa. Hirret jotka ovat odottaneet, ovat saaneet luovutettua tynnyreihin sitä mitä on vaadittu. Nyt ne voivat hiiltyä rauhassa ikuisuuteen.

Loppumaku on pitkä ja monimuotoinen. Vivahteita löytää, kun haluaa etsiä. Salakirjoitusta, näkymätöntä mustetta, kiveen hakattuja kuvioita. Maku kestää ja kestää, tehden tästä todella kokonaisvaltaisen ja pitkän kokemuksen. En uskoisi Caol Ilaksi kovin helposti, mutta kun sen tietää tislaamon kyllä tunnistaa.

Suosittelen maistamaan!