Ardbeg 15 YO Dun Bheagan – harvinaisempi herkku

Syksyisessä sateessa on miellyttävää maata laavun alla, suuri rakovalkea edessä. Katsella liekkien tanssia ja tuntea savun taika nenässä. Ilta pimenee äkkiä, valon ulkopuolella on täysin mustaa. Siinä on hyvä turista ja viettää aikaa, kunnes jossain vaiheessa uni vihdoin saavuttaa erämaan takanurkatkin.

Ardbeg Dun Bheagan 15YO (53%, cask 2659/2660, 360 pulloa) on aivan loistava Ardbeg. Se on tislattu vuonna 1994, joten se on sitä ‘wanhaa’ Ardbeggiä. Tuoksu on .. yllätys.. savuinen ja turpeinen. Hauskaa tuossa on se, että savu iskee välillä kuten nuotiosta kasvoille. Todella miellyttävää ja minun tyylinen viski aivan ehdottomasti!

Maku on vahva ja väkevä. Mutta kuitenkin erittäin miellyttävä. Dun Bheagan ei pyri saamaan heti täystyrmäystä, vaan kokoonpanosta on saatu erittäin tasapainoinen ja makuhermoja kiihottava. Jälkimaussa maistuu tammi oikein miellyttävästi. Vivahteita ja leveyttä on Lapin tuulahduksesta huolimatta erittäin paljon.

Kenelle tätä suosittelisin sitten.. Ardbeg-faneille ehdottomasti, mutta myös heille jotka haluavat tutustua savuisiin viskeihin.

Jälkimaku kestää hyvin pitkään, kuten myös lasissa oleva jälkituoksukin. Tämä ei vie ehkä ajatuksiani karuimpiin oloihin, mutta sen sijaan karuuden keskelle miellyttäviin ja helppoihin hetkiin. Aivan kuin saapuisit autiotuvalle pitkän vaelluksen jälkeen, vain havaitaksesi että edelliset vieraat ovat juuri lähteneet ja tupa on lämmin. Ja tuoksuu Lapin savuille.

Kilchoman Inaugural 100% Islay – virallista viskiä

Savun tanssi nuotion yllä, kiemurtelevat kiehkurat tulen päällä. Tuoksu valtaa lähiympäristön, peittää ympärillä istuvat tunnelmaan odottavaan. Nostetaan kuksa tulokkaalle, uuden rajan rikkojalle. Mihin tie makoisa tästä vie, sen selviää kun kaikki juhlimassa ovat lie. Huutelee savu kulkiessaan, viekottelee kieltä viedessään. Käryää alla sammalten, polttelee naureskelle oksat puiden. Iloinen, mutta arvokas on käynti. Kuten on Lapin mahti.

Kilchoman Inaugural 100% Islay (50%, 3YO) on erinomainen viski kertomaan mistä Islay on tehty. Se sopii noviisille kuin konkarillekin, toiselle se on helppo tapa tutustua makuihin, toiselle jää vaativampi rooli etsiä makujen vivahteita ja vaihteluita jotka valloittavat suuta vähä vähältä. Viski on aika herkkä, ei yritä hyökätä silmille mutta on hienostuneen tasapainoinen. Ja todellakin vain 3-vuotias.

Tuoksussa on paljon sitä Islaytä itseään. Savua, turvetta, tymäkkää luonnetta. Maku on, kuten yllä kuvasin, monipuolinen ja paljon tarjoava. No, ei tämä ehkä ihan noviisin juoma ole koska vivahteiden havaitseminen ei ole aina helppoa. Jälkimaku on miellyttävän pitkä ja paljon antava.

Tässä maistuu Kilchoman. Onkin hienoa, että heillä on muodostunut oma – loistavan kokeileva – linjauksensa. Ja tämä on todellakin erinomainen viski. Luonteikas, ei hypi naamalla kuitenkaan vaan antaa maistelijan perehtyä siihen omaan tahtiin. Herkkä tavallaan, tämän karuus on vaikeuksissa jos se laitetaan hyvin vahvan makuisen viskin perään. Tällä onkin hyvä aloittaa, leppoisasti minun kirjoissani.

Smokehead 18YO Extra Black – savukiehkura

Katson jokea savuavaa, sen kiihkeää rytmiä, koskea vaahtoavaa. Loputtomasti se jyrisee, Lapin matkaajaa iloisesti tervehtii. Toisella rannalla palaa kokko, toiseen maailmaan sen viesti kurkottaa. Savu kiirii luokseni pitkin veden pintaa, kun istun rannalla ja kohottelen viskillä täytettyä kuksaa.

Smokehead 18YO Extra Black (46%) mainostaa itseään savuisana viskinä, joka on täyttä Islaytä. On siinä savua kyllä, mutta loppujen lopuksi maku on yllättävän hento ja kantamaton. Pari kertaa olen maistanut tavallista Smokeheadia ja niissä on aika erikoinen maku ollut. Tämä 18YO on näistä kahdesta helpommin miellyttävä, paremmin makumaailmaani sopiva viski.

Tuoksu on paljon lupaava. Savussa on erilaisia aromeita, hedelmällisyyttä ja odotusta. Se ei kuitenkaan laita odottamaan yllättävää kokemusta. Maussa on hedelmällisyyttä, joka jysähtää banaanina päälle hyvin äkkiä. Todella outoa maistaa se noinkin vahvasti. Kokemus on savuisen kuiva, mikä on loppujen lopuksi aika miellyttävä. Smokehead 18 on kepeä viski loppujen lopuksi. Siinä ei ole mitenkään hirveän pitkä jälkimaku, eikä maistelun aikana siitä löydy sellaista Islayn tajunnan laajentavaa leveyttä ja syvyyttä. Savua on kuitenkin, mikä on ainakin minulle se juttu. Mutta verrattuna moneen muuhun Islayn tuliliemeen ei tämä nouse esille savuisena tai luonnekkaana.

Voisi odottaa ehkä, että 18YO olisi paljon vivahdeikkaampi ja hienostuneempi. Karuus ja luonne on onneksi siellä, mutta maistuvat aika kuivan terävänä sieltä lävitse. Tässä tapauksessa terävyyden miellyttävyys on melkein samaa luokkaa kuin kuivan ja pistävän lakimiehen kanssa keskustelu lounaalla. Lasiin jää miellyttävä savuinen tuoksu, joka kuitenkin aika nopeasti alkaa haihtumaan pois.

En sano että tämä Smokehead on huono. Sen luonne kepeähkönä juomana ei tee siitä kuitenkaan lähellekään suosikkiani. Mutta mihin tämä sopii hyvin, on osana viskien maistelua. Siinä sen erilaisuus tulee hyvin esille, kunhan laittaa sarjan alkupäähän tämän ettei maku katoa jytisevimpien liemien kuohaan.

Port Charlotte An Turas Mor – matka alkakoon

Katselen polun ympärillä olevaa maastoa. Puut alkavat näyttämään siltä, ettei enää olla etelässä. Lappi on täällä, männyt ja koivut poimuilevassa maastossa. Pienet kirkkaat purot solisevat pitkospuiden alla ja tunturit siintävät edessäpäin. Noille huipuille olemme matkalla. Matkalla ohitamme vanhoja peurakuoppia, jotka on kaivettu harjun huipulle. joki näkyy oikealla puolella, lampi vasemmalla. Kaukaiset sukulaisemme matkasivat täällä jo tuhansia ja tuhansia vuosia sitten, katsellen samoja maisemia. Matka on vasta alussa, ja odotan innostuneena mitä vielä tulemme kokemaan..

An Turas Mor (46%) on iätön viski. Se on sekoite useammasta eri-ikäisestä Port Charlottesta, ja nimi tarkoittaakin suurta matkaa (the Great Journey), vaikka ehkä sopivampi merkitys olisi suuren seikkailun alku. Viski on miellyttävä ja vivahdeikas, mutta ei yritä olla äärimmäinen. Siitä löytyvät Port Charlotten elementit: savua, turvetta, seikkailua, kokeilunhalua ja miellyttäviä makuja mutta ne on sekoitettu sellaisessa suhteessa, että niitä voi maistella aloittelijakin. Kokeneet maistelijat pitävät näistä vivahteista, miten ne on piilotettu toistensa sekaan ja mitä sieltä löytyykään. Karuus on siellä, mutta taustalla ja makumatkan jatkuessa toisilla PC:n juomilla tietää että samoilla mailla on matkattu ensiaskeleet.

Maisteluissa An Turas Mor on hyvä aloitusjuoma, se on minulle yksi leppoisista suosikeistani mutta luonnetta löytyy kuitenkin paljon enemmän kuin mitä kepeissä kesäviskeissä on (kuten Glenfiddich ja Glenlivet). Kaada tätä lasiin, maista ja anna tien tempaista sinut mukaasi!

Bowmore Tempest – terveisiä myrskyistä

Tämä viski vie minut karuihin olosuhteisiin. Myrskytuuleen tunturin laelle, kovaan sateeseen laavukankaan alle, tuuleen joka kuljettaa mukanaan sateen tuoksua ja samalla kuitenkin nuotioon joka lämmittää savuttaen, palaa uhmaten sadetta ja tuulta. Itsepäiseen pohjoisen mäntyyn joka ei ymmärrä sammua vaikka kuinka yrittäisi. Kuksa kädessä on lämmintä juoden hyvä pitää sadetta ja odottaa kunnes myrsky menee ohitse. Suolainen vivahde suussa, teen kirpeä purenta. Pehmeys tulee ympäristöstä, mutta ei luonnon antamista olosuhteista.

Bowmore Tempestejä on nyt kahta eri vuosikertaa: small batch I ja II. Ne ovat molemmat tynnyrivahvuisia Bowmoreja ja päästävät vahvuutensa hyvin esille mikäli juoja on riittävän rohkea niitä maistamaan. Savuisia, turpeisia, pippurisia ja suolaisia. Nämä ovat hyvin merellisiä, kuten Bowmore helposti muutenkin. Näissä luonne on vain tuotu vahvasti esille ja siitä on otettu paljon irti. II-sarjalainen on edeltäjäänsä monisyisempi ja savuisempi, mutta edelleen hyvin miellyttävällä tavalla. Tempest ei ole niin karu kuin Ardbegit, mutta nämä voi hyvin mainita samassa lauseessakin. Mutta niitä ei pidä sekoittaa toisiinsa, koska nämä kaverukset asuvat eri osissa karua saarta.

Bowmore Tempestejä on hyvä suositella henkilöille jotka ovat jo tutustuneet Islayn viskeihin ja tietää että makumaailma on mieluisa. Tällä pääsee miellyttävästi sisään tynnyrivahvuisten viskien maailmaan, vaikka varmasti Tempestin tylyys sopivasti iskeekin makuhermoihin kovaa. Mutta eihän sitä näitä maistellakaan sen vuoksi että ne olisivat aina helppoja. Uusien makujen löytämiseksi on kokeiltava välillä jotain uutta. Tempestit ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia.

Bruichladdich 16YO Bourbon Cask Aged – muuttuvaluonteinen

Kävely helppokulkuisella polulla, joka vie loivien maastojen lävitse. Edessä ja sivulla aukeaa Lapin maisema kaikessa kauneudessaan tuntureiden huippuina. Lähellä virtaa pieni joki, jonka vesi on täysin kirkasta ja kylmää. Hyttyset eivät ole vielä tähän vuodenaikaan heränneet, vaan odottelevat vielä piiloissaan vasta seuraavia kulkijoita. Yöttömän yön aurinko valaisee reittiä jota pitkin astellaan koko yö.

Bruichladdich 16 Bourbon Cask Aged (46%) on makeahko viski, josta löytyy kuitenkin piiloitettua luonnetta. Sen makuun on on helppo vaipua, mutta se kuitenkin muistuttaa siitä että liikutaan karuissa oloissa. Kun pullon avasi ensi kertaa tuntui viski todella makealta. Vanilija hyökki pahasti suuhun ja tämän ehti luokitella jälkiruokaviskiksi jo kerran jos toisenkin. Sitten kuilui pitkä aika – puolisenkin vuotta – kunnes tätä maistoi jälleen. Nyt maku on tasaantunut makeudeltaan ja viskin luonne tulee paremmin esille. Sitä on kypsytetty amerikkalaisissa bourbon-tynnyreissä, kuten nimikin kertoo, ja sen lisäksi amerikkalaisissa tammitynnyreissä. Joten ei ihme että se maistuu makealta. Tätäkin kannattaa siemailla lasista hitaasti pitkän ajan kuluessa: tuoksu ja maku muuttuvat siinä paremmaksi. Tämä ei ole karu viski, mutta tämä elää niillä samoilla mailla kuin tuttavansa.

Bruichladdich on mielenkiintoinen tislaamo, ihan valikoimansankin puolesta. Normaali ‘laddie –linjasto tuottaa suhteellisen tyylikkäitä ja helpompia viskejä, kun taas Port Charlotte ja Octomore –linjastot menevät aivan erilaiseksi tyyliltään. Ehdottomasti kannattaa maistella mitä tuolta on tarjolla!

Ardbeg Renaissance – uusi aika

Pitkän tauon jälkeen on hyvä jälleen laittaa vaelluskengät jalkaan ja suunnata Pohjoisen karuille maille. Kaivaa varastosta rinkka ja makuualusta, hankkia puuttuvia varusteita ja lähteä katsomaan jänkää uudesta suunnasta. Siitä tietää jo etukäteen, että siellä on paljon samaa mutta kuitenkin tarjolla on jotain uutta. Vuodenaika, paikka, keli tai vaikka seura voi muuttaa kokemusta suuntaan tahi toiseen. Vaikka samoista asioista pitää, tuiskusta tunturin laella, auringon lämmöstä tuulensuojassa, tauosta mäkisessä maastossa, kylmän raikkaasta lähteen vedestä niin siltikin uusia kokemuksia tulee matka toisensa jälkeen.

Ardbeg Renaissance (55.9%) on Ardbegin uusi tuleminen. Tislaamo vaihtoi omistajaa 1997 erinäisten vaiheitten jälkeen ja he laittoivat uudet viskit kypsymään tynnyreihinsä. Siitä julkaistiin ennakkoversioita matkan varrella, kunnes 2008 he esittelivät uuden 10-vuotiaan Ardbegin. Renaissance on yksinkertaisesti mainio viski. Tynnyrivahvuisena se päästää valloilleen luonteensa, savun ja turpeen isku saa siitä hyvin lisää voimaa. Ardbeg 10-vuotias on loistava myös, mutta tämä toimii niille, jotka pitävät pohjoisen karummista tuntemuksista. Pidempään suussa pitäen ja maistellen löytyy tästä lisää vivahteita, ja ehdottomasti kannattaa lasia tuoksuttaa niin maistelun aikanakin kuin sen jälkeenkin.

Renaissancea ei tietääkseni valmisteta enää, joten viski on käymässä hankalammaksi hankkia – ainakaan järkevään hintaan. Tästä viskistä huokuu Pohjoisen piilotettua tylyyttä ja rauhalliselle luonteelle niitä erikoisia kokemuksia joita saa kun on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja odottaa.

Huhuja, odotuksia ja viskiuutisia

Islayn saarella tuntuu mäskit käyvän mukavaan tahtiin. Aika usein jotain uutta sieltä on tulossa viskisiepoille maisteltavaksi, mikäli vain jostain niitä saa hankittua.

Uusimpina tuntuvat olevan Ardbeg Alligator, joka on päässyt normaaliin markkinointiin. Huhu kertoo, että Alkosta pystyisi tätä tilaamaan jo nyt. Koska ‘gator on aika erilainen kuin perinteiset Arbegit, on tuo ihan hyvä asia. Koskakohan löytyvät ensimmäiset mainstream-baarit (eiköhän tuo viskiin erikoistuneista paikoista jo löydy, ainakin toivottavasti) jotka ottaisivat Alligatorin valikoimiinsa? Tämä liemi on ainakin hyvin erilainen kuin iänikuiset Laphroaig 10, jossain Lagavulin 16 ja harvoissa paikoissa jotain muuta. Toisaalta, lisäisivät edes Ardbeg 10:n niin ei haittaisi.

Port Charlotte on laskenut liikkeelle PC9:n. Tätä viskiä pullotetaan vain 6000 pulloa, joista varmaan tapellaan verissäpäin. PC8 oli sen verran loistava juoma, että toivottavasti tuo PC9 An Ataireachd Ard löytää tiensä lasiini. Ensi vuonna Port Charlottelta sitten on tulossa näiden teasereiden jälkeen se viski, mitä ovat ajamassa takaa.

Octomore 4.2 on myös huhuttu tulokas, eikä vain enää toiveuni. Tuota kyllä tulee odotettua innolla, mutta kauheasti tietoa ei ole siitä löytynyt. Ties vaikka olisi tehty Orpheuksen tyyliin viiniviimeistely. Täytyy sanoa, että Bruichladdich on kunnostautunut tislaamona valikoiman saralla.

Hyvä kysymys on, että onko kenelläkään vielä tietoa milloin Ardbeg Supernova 2011 on tulossa?

Lasi ja järjestys

Viskilasi. Siinäpä vasta hyvä kysymys välillä, mikä tulee vastaan. Jotkut juovat viskinsä grogilasista, jotkut snapsilasista tai pitkäjalkaisesta maljasta ja jotkut sitten taas kuten pitääkin. Eli Glencairnin lasista.

Grogilasi kadottaa tuoksuja paljon, se sopii heille jotka tykkäävät juoda sellaista viskiä johon on upotettava sekaan kolaa tai jääpaloja. Tästä lasityypistä löytyy tietysti todella upeita versioita, jotka toki lisäävät fiilistelyä. Välillä onkin antoisaa käyttää tätä lasityyppiä, mutta tietysti maisteluiden ulkopuolella.

Kuksa ja viski eivät ihan parhaiten toimi yhteen myöskään. Kuksan maku kadottaa yllättävän äkkiä useista viskeistä ne parhaat ja hennoimmat puolet. Kuksasta onkin mainiota juoda suonsilmäkettä (1/2 lakkalikööriä, 1/2 halvinta blendisviskiä mitä löytyy).

Makuasioista ei tietysti voi kuin kiistellä, mieluusti juomien äärellä, mutta erilaisia laseja läpikäyneenä maisteluun valintani on Glencairnin lasityyppi. Alkuun hiukan karstastin sen ulkonäköä, mutta vähitellen siitä on tullut ‘se oikea’ ja muodotkin alkavat toimimaan kun sen ottaa käteen. Lasihan on muodoltaan hiukan konjakkilasin oloinen, mutta kapeampi. Juoman pesä on sopiva viskin huljutteluun, korkeat reunat mahdollistavat rajummatkin käsittelyt ja tuoksut tulevat sopivasti kapeammasta suuaukosta kohti ahnaasti odottavaa nenää. Lisäksi lasissa pysyy mukavasti myös jälkituoksut, senkin jälkeen kun juoma on jo loppunut.

Sitten pari viskisarjaa, aikaisempien lisäksi. Ensimmäisessä on poikkeuksellisesti 7 eri juomaa, jälkimmäisessä normaalit kuusi kappaletta.

1. Bruichladdich Black Art II
2. Kilchoman Spring 2011
3. Laphroaig 6 YO (2000)
4. Caol Ila Adelphi 9 YO
5. Lagavulin 12YO Cask Strength
6. Ardbeg Dun Bheagan 15YO
7. Octomore Orpheus 2.2

Maistelussa pidettiin tauot ensimmäisen ja neljännen jälkeen. Tuo Black Art on niin omanlaisensa, että se ansaitsi erottelun muista viskeistä. Hauskan sarjasta teki myös ikävaihtelu: 21-3-6-9-12-15-5. Harvoin voi laittaa noin kivasti viskejä peräkkäin, joissa aina tulee ikää kolme vuotta lisää ja maistelun kannalta toimivat mainiosti yhteen. Tietysti alku ja loppu menevät omaa sarjaansa, mutta tylsäähän se olisi jos kaikki seuraisi samaa kaavaa.

1. Port Charlotte An Turas Mor
2. Kilchoman Spring 2011
3. Finlaggan
4. Laphroaig Quarter Cask
5. Talisker 57 North
6. Ardbeg Supernova

Valikoimassa näkyy jo useita viskejä, mitä on aikaisemmissakin sarjoissa ollut. Talisker 57N ei ole Islayn viski, mutta saarilta kuitenkin joten se pääsi mukaan, eikä vähiten leveysasteviittauksen johdosta. Sehän viittasi suoraan suuntaa Supernovaan.

Caol Ila Natural Cask Strength – unohtumaton

Pohjoisessa kaikuu ääni, joka on lähtöisin vain aseseppojen vasaroista. Kautta tuntureiden kantaa kilke, ei välitä kuruista tai vaaroista. Liekkien loimu sitä seuraa, shamaanien loitsu voimaa antaa. Vaeltaja yksinäinen laella huipun, keskellä kylmän sateisen tuiskun, nämä vastaanottaa ja vielä itseään odottavaa auringonpilkahdusta kiittää.

Caol Ila – Islayn ääni, on tunteita ja makuja herättävä tislaamo mainiossa seurassa. Täältä tulee viskiä moneen lähtöön, mutta pääasiassa maut pyörivät aina merellisen, savun, turpeen ja pohjoisen tuulen ympärillä. Karuja, mutta oikein löydettynä hyvin miellyttäviä. Aika harva Caol Ilan tuote on minua pettänyt.

Natural Cask Strengh on tymäkkää (61.6%) ja karua viskiä. Tuoksussa on paljon meren vaaroja, suolaisia tyrskyjä ja jäätävää sadetta. Mutta siinä on myös lämpöä, tulta ja terää. Vahvuus tuntuu tässä liemessä, kuten pitääkin. Elämän vesi ei voi olla heppoista, vaikka terävä miekka tähän makuun yhdistyykin. Itse tykkään tästä löytyvästä yhdistelmästä: pohjoisen karu ja armoton, mutta samalla tyylikkään maukas ja monivivahteinen kunhan viski saa lasissa hiukan ilmaa. Jälkimaku on pitkä, eikä anna juojan unohtaa sitä mitä tuli maistettua. Kiposta löytyy kielelle niin savua kuin pippuriakin.

Sitä en osaa sanoa miltä vuodelta tuo maistelemani Caol Ila on, mutta veikkaisin kyseessä olevan vuoden 2010 NCS. Jos hakusessa on jotain, jossa on vahva maku, karuutta jakaa vaikka naapurille mutta silti makua niin kannattaa maistaa tätä. Varomaton ja kokematon pelästyy ehkä liikaa, luonnetta arvostava maiskuttelee tätä suussa pitkään ja löytää ajan kanssa sen, mikä tekee tästä viskin jota ei halua unohtaa.

Laphroaig 18YO – savumestari

Katson kuinka tuli syttyy. Savukiehkura nousee tervaisten lastujen keskeltä, sitten savu tulee enemmän ja viimein liekit alkavat kohota ja nuolla yhtä useampia uhrejaan. Pian liekit rätisevät koko nuotion voimalla ja tervasavu hiipii kohti varomattomia silmiä. Tällä kertaa savu ei löydä helppoja uhreja, vaan konkareita jotka tuntevat tulen metkut. He nauttivat savun olemuksesta, sen henkäyksistä ja muistoista mitä tuoksu heissä herättää. He ovat mestareita savun maailmassa.

Laphroaig 18 YO (48%) on mestarillinen viski. Minulla on hiukan huonoja kokemuksia iäkkäämmistä Laphroaigeista, joten pientä varausta oli ilmassa kun tätä kävin maistelemaan. Tuoksu on savuinen ja miellyttävä, hienostunut (aidosti) ja tuntemuksia herättävä. Siinä on mukava menneisyyttä ja tyyliä, suuria tapahtumia ja seisahtuneita hetkiä. Maku vastaa savuun ja vie pienelle retkelle savuisiin takomoihin, kuivaamoihin ja tervaisiin venevajoihin. Tässä viskissä ei ole mitään 10-vuotiaan raakuudesta jäljellä, mutta se on korvaantunut monisyisellä vanhan jäärän luonteella joka puraisee sopivasti oikeasta paikasta.

Tuoksu ja maku vaihtelevat sen mukaan kun juoma saa lisää ilmaa, ja tämä vain paranee pitkän maistelun aikana. Lopuksi tuoksu säilyy mukavan pitkään lasissa, muistuttaen turvesavuista joita juuri koki. Kokonaisuudessa ei ole mitään ylimääräistä, tekijät ovat pitkän linjan käsityöläisiä jotka tietävät mikä toimii ja mikä ei. Lopputuloksena on tyylikäs ja hyvin salonkikelpoinen tuote, jota kelpaa esitellä ylpeydellä.

Tämä on yksinkertaisesti mainio ja hienostunut, mutta luonteikas, viski. Ne jotka tätä lukevat lahjavinkkien toivossa niin tässä on yksi mainio ehdokas.