Seikkailun mystiikkaa ja makua

Eräänä iltana lähimenneisyydessä, reitti vei matalaan majaan suuren linnoituskaupungin laitamille. Siellä muurien ulkopuolella tapasivat tavata ihmiset kuka milläkin asialla. Nurkissa pienet ryhmät jutustelivat matalalla äänellä, siinä missä keskellä suuri joukko retasteli kovaan ääneen uroteoillaan ja kävivät läpi onnistunutta kampanjaansa. Juomaa laskettiin suurista tynnyreistä, henkilökunta tuskaili miten kaikki varastot mahtavat riittääkään.

Rohkeasti asetuin pöytään tavernassa, keskelle tuntemattomia. Pöytä oli onneksi vielä tyhjä, mutta pian luottomieheni saapui paikalle varmistamaan selustaani. Tarkoituksenahan oli, kaiken lain ja elämän ulkopuolella, tavata legendaarinen Viskisieppo! Piakkoin tämä mystinen, salatieteen kuvioin merkkaamiin kaapuihin pukeutunut, hahmo ilmestyikin, kuin tyhjästä, viereeni. Jos hän olisi ollut noitien lähettämä, olisi elämän hengitys loppunut siihen paikkaan joten onneksi asia ei ollut näin!

Tapaamisen puheenaiheet joudun jättämään odottamaan tulevaisuutta, vannoimme verisin valoin ettei illan keskustelut, sovittua laajemmin, päädy kaiken kansan kuultavaksi. Sen mitä voin paljastaa, kerron mitään värittämättä tai pois jättämättä. Sanottakoon että loveen tippuminen ja siellä olevien kaavojen paljastuminen avasi maailmaa todellisuuden ulkopuolta. Symbolit, joita aloit näkemään seinillä, pöydillä ja kädessäsi olevassa tuopissa olivat hämmennyttäviä. Siinä missä tavallinen kansa näkee ikkunan, me valaistuneet näemme siitä näkyvän toisen ulottuvuuden!

Kaiken tämän aikana tämä muinainen tietäjä sujautti käteeni kolme pientä lasipulloa. Sinetöitynä aineella, jota ei nykytiede tunnista. Kaksi niistä sisältää samankaltaista ainetta kuin mitä jo olin onnistunut kaukaisilta mailta hankkimaan, mutta omani oli jo moneen kertaan käsiteltyä kuudennen sukupolven elämän vettä. Näissä olivat ensimmäisen ja neljännen auringonkierron tulokset. Ensimmäisen! Pian voin kokea, mitä tämä mystinen taikuus oli aikojen alussa! Kolmas pullo sisältää jotain outoa Danten kuvaamilta mailta, joka minun kuulemma ‘on vain koettava’ koska se on sanoin kuvaamatonta. Yritän parhaani tunnelman välittämisessä teille, hyvät lukijat.

Ensimmäisenä lorautin vähän tuota kummallisen Bunnahbhain ensimmäisen auringonnousun Darach-Uria maistelulasiini. Uusi tammi, sitä kuulemma tämä on. Öljyt vaikuttavat nuorekkailta, notkeilta ja juuri vuoteesta nousseilta. Väri on aamuinen mutta miellyttävä. Tuoksu vie kaukaiseen metsään, katselemaan jylhiä tammipuita ja aukiolla pidettävää ikuista tulta. Maistelun myötä koen ritarien juoksevan metsän läpi taisteluhuutoja syytäen. Pelästyn ja jähmetyn, kun he juoksevat ylitseni tajuan katselevani menneisyyttä. Väkevää hetkeä, jossa ei armoa ole annettu tai pyydetty. Aukion tuli on levinnyt ja kohentunut, savu alkaa tuntua hengityksessä mutta kaikki tämä katoaa pian kun palaan normaalimaailmaan. Jäljelle jää vahvan tamminen maku, joka kertoo etten uneksinut matkaa.

Neljännen auringonkierron Darach Ur kuiski valuessaan hitaasti lasiini. Siinä jykevät puut natisivat, muinaisuuden louhet murahtelivat. Vuosia on tullut lisää, mestarit ovat hioneet reseptiä ja vanginneet mukaan uusia voimia. Tuoksu on kuitenkin lempeämpi, niittymäisempi. Korkea heinä rahisee jaloissa, mehiläiset lentävät joukoittain etsimään lisää meheviä kukkia. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Tuoksun voimasta paikka on melkeinpä äskeisen taipaleen vastakohta. Maku jatkaa lempeyttä, satunnaisesti kuitenkin kompastelen suurien tammien juurakkoihin. Lehdet liikkuvat hiljaa tuulessa, rauhallinen kohina täyttää hiljaisuutta ja suuri kivi tarjoaa täydellisen paikan levätä sekä nauttia luonnosta. Tässä ei ole ärtyisyyttä nähtävillä. Maussa huomaa ettei voimat ole kaukana, tämä on vahva kokemus mutta ilman pelkoa taistelusta. Louhet pysyttelevät aukion ulkopuolella, tämän kanssa saa ottaa rauhallisesti!

Kävelen aarresammiolleni ja kaivaudun sen historiaan. Etsin menneisyyttä ja löydän sieltä vihdoinkin oman, kuudennen kierron, Darach-Urin jäännökset. Vielä on vähän tätä jäljellä. Jotta matka olisi täydellinen, on tämänkin kokemus kerrattava. Aiempiin verrattuna tuoksu on vieläkin lempeämpi. Aamunkoiton versioon verrattuna, tässä ei ole tietoakaan verenvuodatuksesta. Takana on, todellisuuden kiertymisen myötä, vuosikymmenien rauha ja seesteisyys. Tätä on hiottu ja löydetty tasapaino jolla makumatka saadaan tehtyä ilman jyskyttävää päänsärkyä. Aina siihen saakka, kunnes portaikko saavutetaan. Siellä tunnen pistävän osuman, kun tamminen keihäs läpäisee olkapääni. Nuori puu naureskelee, että astuin ansaan kuten monet aiemmatkin. Tammisuus lyö ylitseni, mutta pian se kyllästyy ja jättää vain makunsa ja tuoksunsa jäljelle. Voin astella horjuvasti portaat alas ja etsin portin ulos Darach-Urin maasta.

Ilman useamman kokemuksen sisäistämistä peränjälkeen, ei voisi erottaa näitä makuja toisistaan. Nyt ne nousivat esiin selkeästi erilaisina. Vivahteet värittivät matkaa ja toivat esille mukavan kokemuksen. Kiitos Viskisiepolle erityisesti jo tästä! Tämän pohjalta olisikin hienoa löytää aikaisempia Darach-Urin versioita enemmän ja tulen myös seuraamaan miten se kehittyy jatkossa!

Viimeisempänä on vuorossa mysteeri. Se kantaa nimeä Wasmund’s single malt ja se on keitelty kasaan Coppertonin tislaamossa, USAn Virginiassa. He tuottavat tätä juomaa vain yhden tynnyrin kerrallaan. Onhan tuokin siis koettava, minne se minut siirtää!

Tuoksu on vähintäänkin erilainen kuin mitä olen koskaan kokenut. Lähimmäksi tätä ehkä pääsee kun löytää ladon, jossa säilytetään vanhoja leikkupuimureita. Omalaatuinen elämys puuta, vanhaa viljaa, rautaa ja ehkä ripaus öljyäkin. Ummehtunut, mutta ei mädäntynyt. Ehdottomasti paikka, missä en haluaisi viettää yötä pimeässä suljettujen ovien takana. Sitä kaipaa raikasta ilmaa tämän jälkeen ja nopeasti! Maussa en tiennyt mitä odottaa. Erikoinen ja väkevä. Vanhasta savustetusta metalliastiasta juotua vettä, jossa on seisotettu omenapuun oksia. Kirpakka. Tämä ei vie minua matkalle menneisyyteen tai pohjoiseen. Sen sijaan pellon laitamukset, työkoneet, raadollisempi elämä orjana tulee mieleen. Ajatuksia tietysti johdattelee tämän juoman valmistuspaikka ja maa, mutta mitä viski olisikaan ilman elämyksiä?

Pakko myöntää, että tässä Wasmundissa on makua. Se ei ole sitä mihin olen tottunut, mutta toisin kuin mikään muu USAn mantereelta tullut viski tämä maistuu ja on monipuolinen. Tämä ei ole bourbonin kitkerä tai ärsty vaan kuitenkin pehmeä vaikka jonkin verran raadollinen makumaailmassaan. Todellakin, jotain mitä en ole koskaan kokenut. Savuisuus ei tässä minulla kovin paljoa nouse esille, mutta se on olemassa juomassa. Harmillisesti tätä ei ole kovin usein saatavilla, olisi mielenkiintoinen säväys jonkin maistelusetin osana!