Thursday, February 28, 2013

The English Whisky Co. Chapter 9 – brittien vastaisku

Pyhä Yrjö, ritarit ja pitkäjouset. Englanti, siis erotettuna Skotlannista, on monien asioiden maa mutta viskeistään se ei ole ollut kuuluisa. St George’s Distillery pyrkii muuttamaan tilannetta ja tuomaan kerran merien valtiaiden kokemusta jälleen kerran taisteluun skottien kanssa. Kumman vuoro se onkaan huudella Vapaus! tällä kertaa?

20130216133936-IMG_3208_small

Tuoksu on väkevä ja vahva. Ärsty turvesavu valloittaa kaapparilaivan kansi kannelta tehokkaammin kuin yksikään kapteeni miekan ja musketin kanssa. Mutta tämä tapahtuu miellyttävästi ja mitä enemmän aikaa kuluu, sitä mukavammin savu kietoutuu hajuaistin ympärille.

Maku on olemukseltaan kuin kärähtänyt laivakeitto. Se on saanut karstaa ja nokea, pohjaan palanutta mursua sekä lasin läpi syöpyvää grogia. Todennäköisesti samassa astiassa on ensin tervattu ankkuria, mutta lopputulos on jotain mitä merillä kaipaa. Ainakin jos aikoo taistella hurjia kiltinkantajia vastaan! Ärhkäkkyyttä siis löytyy tästä. Polttaa paikoitellen kuin kolikot merimiehen taskussa Copacabanan satamaan saavuttaessa mutta kuten sielläkin, on tässäkin miellyttävät hetkensä ennen seuraavan päivän koittoa. Jälkimaku tuntuu suussa molemmissa tapauksissa vielä pitkään. Se ei ole huono merkki kuitenkaan, siitä tietää elävänsä.

Miten Chapter 9 sitten pärjää skotteja vastaan? Maailmalta haettua kokemusta, taisteluja ja turvetta on hyödynnetty monipuolisesti. Savu on läsnä, vaikkei pohjoisen karuihin olosuhteisiin ajatuksia kuljetakaan. Parempi tämä on yrityksenä kuin monet muut! Hollantilaisten pöllöllä ei ollut paljoa keskustelemista tämän kanssa, onhan tämä siihen verrattuna nyt viskiä!

Pakko sanoa, että pidän tästä kyllä. Ei tällä ole mies miestä vastaan mitä sijaa Corryvreckanin lordia vastaan – häviö tulee niin nopeasti ettei ehdi kutsu mitään edes pintahaavaksi. Mutta vaihtelu virkistää ja joskus peikkoja vastaan on nostettava britit kun skotit ovat lepäämässä. Rajamaillla liikutaan, makua löytyy ja luonnetta. Tätä mittelöä on kokeiltava toistekin!

Sunday, February 24, 2013

Seikkailun mystiikkaa ja makua

Eräänä iltana lähimenneisyydessä, reitti vei matalaan majaan suuren linnoituskaupungin laitamille. Siellä muurien ulkopuolella tapasivat tavata ihmiset kuka milläkin asialla. Nurkissa pienet ryhmät jutustelivat matalalla äänellä, siinä missä keskellä suuri joukko retasteli kovaan ääneen uroteoillaan ja kävivät läpi onnistunutta kampanjaansa. Juomaa laskettiin suurista tynnyreistä, henkilökunta tuskaili miten kaikki varastot mahtavat riittääkään.

Rohkeasti asetuin pöytään tavernassa, keskelle tuntemattomia. Pöytä oli onneksi vielä tyhjä, mutta pian luottomieheni saapui paikalle varmistamaan selustaani. Tarkoituksenahan oli, kaiken lain ja elämän ulkopuolella, tavata legendaarinen Viskisieppo! Piakkoin tämä mystinen, salatieteen kuvioin merkkaamiin kaapuihin pukeutunut, hahmo ilmestyikin, kuin tyhjästä, viereeni. Jos hän olisi ollut noitien lähettämä, olisi elämän hengitys loppunut siihen paikkaan joten onneksi asia ei ollut näin!

Tapaamisen puheenaiheet joudun jättämään odottamaan tulevaisuutta, vannoimme verisin valoin ettei illan keskustelut, sovittua laajemmin, päädy kaiken kansan kuultavaksi. Sen mitä voin paljastaa, kerron mitään värittämättä tai pois jättämättä. Sanottakoon että loveen tippuminen ja siellä olevien kaavojen paljastuminen avasi maailmaa todellisuuden ulkopuolta. Symbolit, joita aloit näkemään seinillä, pöydillä ja kädessäsi olevassa tuopissa olivat hämmennyttäviä. Siinä missä tavallinen kansa näkee ikkunan, me valaistuneet näemme siitä näkyvän toisen ulottuvuuden!

Kaiken tämän aikana tämä muinainen tietäjä sujautti käteeni kolme pientä lasipulloa. Sinetöitynä aineella, jota ei nykytiede tunnista. Kaksi niistä sisältää samankaltaista ainetta kuin mitä jo olin onnistunut kaukaisilta mailta hankkimaan, mutta omani oli jo moneen kertaan käsiteltyä kuudennen sukupolven elämän vettä. Näissä olivat ensimmäisen ja neljännen auringonkierron tulokset. Ensimmäisen! Pian voin kokea, mitä tämä mystinen taikuus oli aikojen alussa! Kolmas pullo sisältää jotain outoa Danten kuvaamilta mailta, joka minun kuulemma ‘on vain koettava’ koska se on sanoin kuvaamatonta. Yritän parhaani tunnelman välittämisessä teille, hyvät lukijat.

20130223135206-IMG_4389_small

Ensimmäisenä lorautin vähän tuota kummallisen Bunnahbhain ensimmäisen auringonnousun Darach-Uria maistelulasiini. Uusi tammi, sitä kuulemma tämä on. Öljyt vaikuttavat nuorekkailta, notkeilta ja juuri vuoteesta nousseilta. Väri on aamuinen mutta miellyttävä. Tuoksu vie kaukaiseen metsään, katselemaan jylhiä tammipuita ja aukiolla pidettävää ikuista tulta. Maistelun myötä koen ritarien juoksevan metsän läpi taisteluhuutoja syytäen. Pelästyn ja jähmetyn, kun he juoksevat ylitseni tajuan katselevani menneisyyttä. Väkevää hetkeä, jossa ei armoa ole annettu tai pyydetty. Aukion tuli on levinnyt ja kohentunut, savu alkaa tuntua hengityksessä mutta kaikki tämä katoaa pian kun palaan normaalimaailmaan. Jäljelle jää vahvan tamminen maku, joka kertoo etten uneksinut matkaa.

Neljännen auringonkierron Darach Ur kuiski valuessaan hitaasti lasiini. Siinä jykevät puut natisivat, muinaisuuden louhet murahtelivat. Vuosia on tullut lisää, mestarit ovat hioneet reseptiä ja vanginneet mukaan uusia voimia. Tuoksu on kuitenkin lempeämpi, niittymäisempi. Korkea heinä rahisee jaloissa, mehiläiset lentävät joukoittain etsimään lisää meheviä kukkia. Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta. Tuoksun voimasta paikka on melkeinpä äskeisen taipaleen vastakohta. Maku jatkaa lempeyttä, satunnaisesti kuitenkin kompastelen suurien tammien juurakkoihin. Lehdet liikkuvat hiljaa tuulessa, rauhallinen kohina täyttää hiljaisuutta ja suuri kivi tarjoaa täydellisen paikan levätä sekä nauttia luonnosta. Tässä ei ole ärtyisyyttä nähtävillä. Maussa huomaa ettei voimat ole kaukana, tämä on vahva kokemus mutta ilman pelkoa taistelusta. Louhet pysyttelevät aukion ulkopuolella, tämän kanssa saa ottaa rauhallisesti!

Kävelen aarresammiolleni ja kaivaudun sen historiaan. Etsin menneisyyttä ja löydän sieltä vihdoinkin oman, kuudennen kierron, Darach-Urin jäännökset. Vielä on vähän tätä jäljellä. Jotta matka olisi täydellinen, on tämänkin kokemus kerrattava. Aiempiin verrattuna tuoksu on vieläkin lempeämpi. Aamunkoiton versioon verrattuna, tässä ei ole tietoakaan verenvuodatuksesta. Takana on, todellisuuden kiertymisen myötä, vuosikymmenien rauha ja seesteisyys. Tätä on hiottu ja löydetty tasapaino jolla makumatka saadaan tehtyä ilman jyskyttävää päänsärkyä. Aina siihen saakka, kunnes portaikko saavutetaan. Siellä tunnen pistävän osuman, kun tamminen keihäs läpäisee olkapääni. Nuori puu naureskelee, että astuin ansaan kuten monet aiemmatkin. Tammisuus lyö ylitseni, mutta pian se kyllästyy ja jättää vain makunsa ja tuoksunsa jäljelle. Voin astella horjuvasti portaat alas ja etsin portin ulos Darach-Urin maasta.

Ilman useamman kokemuksen sisäistämistä peränjälkeen, ei voisi erottaa näitä makuja toisistaan. Nyt ne nousivat esiin selkeästi erilaisina. Vivahteet värittivät matkaa ja toivat esille mukavan kokemuksen. Kiitos Viskisiepolle erityisesti jo tästä! Tämän pohjalta olisikin hienoa löytää aikaisempia Darach-Urin versioita enemmän ja tulen myös seuraamaan miten se kehittyy jatkossa!

Viimeisempänä on vuorossa mysteeri. Se kantaa nimeä Wasmund’s single malt ja se on keitelty kasaan Coppertonin tislaamossa, USAn Virginiassa. He tuottavat tätä juomaa vain yhden tynnyrin kerrallaan. Onhan tuokin siis koettava, minne se minut siirtää!

Tuoksu on vähintäänkin erilainen kuin mitä olen koskaan kokenut. Lähimmäksi tätä ehkä pääsee kun löytää ladon, jossa säilytetään vanhoja leikkupuimureita. Omalaatuinen elämys puuta, vanhaa viljaa, rautaa ja ehkä ripaus öljyäkin. Ummehtunut, mutta ei mädäntynyt. Ehdottomasti paikka, missä en haluaisi viettää yötä pimeässä suljettujen ovien takana. Sitä kaipaa raikasta ilmaa tämän jälkeen ja nopeasti! Maussa en tiennyt mitä odottaa. Erikoinen ja väkevä. Vanhasta savustetusta metalliastiasta juotua vettä, jossa on seisotettu omenapuun oksia. Kirpakka. Tämä ei vie minua matkalle menneisyyteen tai pohjoiseen. Sen sijaan pellon laitamukset, työkoneet, raadollisempi elämä orjana tulee mieleen. Ajatuksia tietysti johdattelee tämän juoman valmistuspaikka ja maa, mutta mitä viski olisikaan ilman elämyksiä?

Pakko myöntää, että tässä Wasmundissa on makua. Se ei ole sitä mihin olen tottunut, mutta toisin kuin mikään muu USAn mantereelta tullut viski tämä maistuu ja on monipuolinen. Tämä ei ole bourbonin kitkerä tai ärsty vaan kuitenkin pehmeä vaikka jonkin verran raadollinen makumaailmassaan. Todellakin, jotain mitä en ole koskaan kokenut. Savuisuus ei tässä minulla kovin paljoa nouse esille, mutta se on olemassa juomassa. Harmillisesti tätä ei ole kovin usein saatavilla, olisi mielenkiintoinen säväys jonkin maistelusetin osana!

Sunday, February 17, 2013

Caol Ila Distillers Edition 2012

Päivän kävelyn jälkeen saapuminen kylmään mökkiin on sekä helpotus, että kauhistus. Edessä on vielä polttopuiden tekoa, tuvan lämmittämistä, tavaroiden kuivattamista, appeen vääntöä. Kylmä, jäinen, kauan autiona ollut tupa lämpiää hitaasti mutta varmasti. Kamina syttyy kuin tilauksesta ja jälleen lämpö ja kynttilöiden suoma lämmin valo herättää paikan eloon. Ihminen on alueella. Kun pitkä päivä alkaa olla takana ja lämpö iholla, on mukava heittää ruoto oikoiseksi väliaikaisdivaaniin ja napata laukun pohjilta taskumatti joka lämmittää myös sisäisesti. Tyylikkäästi.

20130216131749-IMG_3161_smallCaol Ila Distiller’s Edition (43%) on tuttu ollut jo aikaisemmin. Nyt en muista, tuleeko Caol Ilalta jokaisena vuotena uusi DE vai ei, mutta aikaisempi versioni tästä oli vuonna 1993 tislattu, tämä on vuoden 2000 tislettä. Mukavasti siis 12YO Caol ila hiukan erilaisessa muodossa. Nämä juomat on viimeistelty tynnyreissä, joissa on aikaisemmin säilytetty Moscatel-viiniä (Moscatel Cask Wood). Distiller’s Editionit pyrkivät löytämään  useimmiten erilaista näkökulmaa viskiin, kun viimeistely (tai kypsytys jossain viini/sherry/tms –tynnyrissä) on tuonut siihen erilaista makukulmaa.

Tuoksu vie mukavasti autiotupamaiseen tunnelmaan. Siinä on raakuutta, mutta paljon pehmeyttä jonka saavuttaa nukkumalla kevyesti kovan lavetin päällä. Tuoksussa on muinaisuutta, monipuolisuutta ja myös mausteista kipinää. Se kertoo puukkojen teroituksesta, kaskuista ja leveistä juustoviipaleista leivän päällä. Loppujen lopuksi oikein miellyttävä ja mielikuvitusta siivettävä!

Maku on pehmeä, monipuolinen, vivahteikas ja tyrmäävä. Tässä toistuu paljon samaa tunnelmaa mitä tuoksuissa on. Mukana on turvallista vaaraa, kuin nuori prinssi ensimmäisellä metsästysmatkallaan. Sitä ei tiedä vaikka eteen tuleekin se kauhean hirviömäinen villisika, joka vähät välittää ylhäisestä keihäästä vaan aikoo silvota vaaleaa ihoa punaiseksi raatelevilla torahampaillaan.

Prinssi on kuitenkin aina suojattu, henkivartija varmistaa että eräretkeltä tulee takaisin kokemusta rikkaampi ylimys omin jaloin. Ja villisika päätyy vartaaseen. Tämä viski ei ole tyylikkäin mutta tässä on paljon ylimyksiä mukana. Salongin täyttyessä illan kuluessa konkareista, jotka haluavat muistoja vetreiltä vuosiltaan – tämä tynnyri kaivetaan esiin ja maljat kohoavat vielä pitkään kuun nousun jälkeen. Sanan säilät leikkaavat ja silpovat varomattomia, mutta aina onneksi voi käydä ulkona helpotuksella ja palvelijat tuovat uuden juoman mistä nauttia. Silloin tarinat – ja niiden kohteet – ovatkin jo muuttuneet.

Kuun matkatessa läpi tähdistöjen, makukin pehmenee ja muistelut heräävät huulille. Maku on lempeämpi, mietteliäämpi. Naisista puhutaan kaihoiten, karut sanat ovat jääneet kauas edelliseen päivään. Viulisti ja sello yrittävät pitää tahtia yllä, mutta pian uni kaappaa vallan. Juhlat päättyvät.

Jälkimaku säilyy kuitenkin pitkään. Ihmiset puhuvat tapahtumasta, mutta osallistujat vaikenevat. Nuori prinssi on osana suurempaa perhettä ja kunniakasta kaartia. Hänessä on potentiaalia ja uuden tulemisen aikaa. Se kuvaa mukavasti myös tätä viskiä. Erittäin mukava sarjassa, mutta yksinäisenä sutena ei saa saalista niin että selviytyisi talven ylitse. Kannattaa ehdottomasti maistella!

Saturday, February 16, 2013

Teerenpelin KASKI – kaskimaitten janojuoma

Kaukaisina aikoina, silloin kun vielä kaskimaatkin käännettiin satojen käsien voimalla, tunnettiin pohjoisen sitkeässä kansassa sisua. Silloin naurettiin kovalla äänellä, jos nauratti. Usein taisimme olla yrmyjä, mutta ystävällisiä. Paitsi jos naapuri kävi luvatta katiskoillamme. Erällä oleminen ei ollut se tarkoitus, vaan saaliin pyydystäminen ja ruokavarastojen kartuttaminen. Iltaisin korsujen ja laavujen luona vedestivät savujen ärsyttämät silmät kuin keltaiset hankireiät ja tarinat kulkivat suvusta sukuun, sankarteosta toiseen. Näissä tunnelmissa myös katajien takana syntyivät ne sanojen suuhun kantajat, tippuen pitkän rännin päästä astiaan ilta toisensa jälkeen..

20130216122638-IMG_2917_smallTeerenpelin Kaski (Distiller’s Choice, 43%, pullo 181) on muistutus siitä, että emme elä aivan metsässä. Mutta haluamme metsään ja kaskimaille. Kokeilemaan, etsimään jotain kadotettua ja hakemaan sitä löytämätöntä. Kokeilunhaluinen kansa (kyllä minä tuonne luodolle uida jaksan!) ei pelkää vaan joskus hyppää tuntemattomaan järveen korkealta vain huutaakseen kovaan ääneen että minä tein sen! Siinä voi myös epäonnistua, mutta tälläkin kertaa voidaan palata hymyissä suin rannalle mukavien juomien ääreen.

Tässä elämän vedessä on kerrankin sitä jotain, mitä Teerenpelin viskeistä on puuttunut. Tämä ei ole savuinen tai äärimmäisyyksien viski, tämä ei ole – valitettavasti – edes suomalaisin mauin täytetty. Eikä, nimestä huolimatta, käytetty potentiaalia hyväksi ottaa sanaleikki todeksi ja tehdä tästä tynnyrivahvuista. Vähän epäilen, ettei tämä ole myöskään yhdestä tynnyristä mutta en löytänyt siitä informaatiota. Sepäs vasta olisikin ollut nimelle kunniaa tekevä!

Kaikesta huolimatta, ei tätä voi haukkua. Tämä on VISKI. Kerrankin Teerenpeli siis onnistui! Kuusi vuotta taitaa olla tämän juoman ikä. Mutta minkälainen viski?

Tuoksussa on paljon sherryä, makeutta, hedelmiä ja vanilijaa. Siinä ja siinä itselleni, meneekö tämä ylitse sherryisenä mutta ei. Tämä on se hyvin kypsynyt hedelmä taskunpohjalla, jota iltapäivällä on hyvä kaskipellon kupeessa kuoria ja maistella. Pehmeä, imeläkin, mutta todellakin tulee tarpeeseen.

Öljyt ja värit ovat hyvin miellyttävät. Niidenkin mukaan, tässä puhutaan aidosta viskistä eikä suinkaan korpikuusen kyynelistä. Maku ei hyökkää, vaikka onkin aika tymäkän sherryinen. Pian ensimmäiset avokämmenen iskut, joita kuitenkin aina saa ottaa vastaan kun on hidas väistämään, osuvat ja kirvely katoaa. Vanilijaa, hedelmää, monipuolisuutta. Mukava yhdistelmä erilaisia makuja mutta kuten laulut Juhannusyössä – ne katoavat pian kaukaisuuteen kunhan joku on kumauttanut laulajan hiljaiseksi. Tämäkin kaski sammuu pian, jättäen suuhun vähemmän jälkimakua kuin toivoisi. Maku on vahva mutta tähdenlento. Kuitenkin tämä peittoaa todella helposti vaikkapa hollantilaisen Owl Whiskyn makumaailmassaan.

Suomalaisittain ei yksi suullinen kuitenkaan riitä. Joskus ei pullollinenkaan. Kanteleen soidessa ja ikäihmisten poistuessa takavasemmalle on hyvä jatkaa maisteluita. Aavistus savua alkaa nostaa päätään, vai päätyiköhän joku tanssimaan liian lähelle nuotiota? Kyllä se on tämä viski, jossa on kuin onkin vähän savua! Tästä on hyvä jatkaa, sanoi serkkupoika ja tuikkasi kasken tuleen. Mistäs saataisiin tervaa, tuhkaa ja hiiltynyttä puuta tähän vielä?

Kuten hyvät juhlat, tämäkin hiipuu aikanaan. Maku katoaa suusta, tuoksu lasista. Pian ei muistakaan että mitä tuli maisteltua mutta onneksi on aina seuraava kaskenpoltto edessä!

Jonkinlaisena loppukaneettina voisi kiteyttää että Teerenpelin KASKI on ihan hyvä viski. Ei hintansa arvoinen, mutta kuriositeettinä tähän halusikin tutustua. Miellyttäväkin ja varmaan kun saa pullossa ilmaa ajan kanssa tuo hyvinkin voi parantua kun terävimmät maut vähän viilaantuvat. Hyvä veto tislaamolta myydä tätä puolen litran pullossa, niin hinta pysyy edes jollain tapaa kurissa.

Toivottavasti suomalaisia viskejä tulee vielä paljon lisää! Olisi hyvä nähdä enemmän kokeiluja, ja rohkeutta peliin myös. Suomalaisia kaskimakuja, tylyyttä ja periksiantamatonta luonnetta! Tätä kannattaa maistaa, muuten jää paitsi jotain tämän maan kulttuurista. Tehdään tästä legenda!

Friday, February 15, 2013

Laphroaig 13YO Signatory Vintage 1998 savujen saarelta

20120808175149-IMG_6574_smallPitkän ajan kuluttua, taipaleen takana jo haihduttua, keloon terä uppoaa. Kiehiset kietoutuvat auki tervan höystämästä vanhasta männystä. Piakkoin liekillä houkutteleminen alkaa tehdä tehtävänsä ja tanssivat savukiehkurat kohoavat kohti kaukaisuutta. Tunnit hiipivät, minuutit kolisevat, sekunnit jymisevät..  hiljaisuus täyttää ympäristön. Rauhallisuutta rikkovat vain satunnaiset metsän äänet, tuulen loputtomat tarinat ja kahvin kupliva porinointi.

Laphroaig. Tuo ikonen tislaamo. Siitä pidetään, tai sitä vihataan. Joillekin harvoille se tuntuu olevan se ja sama mitä lasiin kaataa. Mutta ei täällä, ei savuista nautiskelijoille. Pullotteita on useita, riippumatta tislaamosta. Aina löytyy joku villi-ihminen, joka päättää tehdä oman versionsa viskistä. Ja hyvä niin.Tämä Laphroaig on tislattu 1998 ja pulloja on tehty 649 kappaletta. Kahdesta tynnyristä on siis kyse (5552 ja 5553). Vahvuus on perinteisen 46% ja ikää tällä juomalla on 13 vuotta.

Tanssivien savujen lailla tämäkin viski piirtää ajatuksia, herättää mielikuvia. Syviä aatoksia siitä, miltä juoamasta mahtaakaan maailma tuntua tynnyrin ulkopuolella. Odotat kypsymistä, ehdit miettimään asioita. Ihmisten kasvot ja piirteet muuttuvat ulkopuolella. Aika on hidasta ja nopeaa. Tynnyri vähitellen antaa aromejaan sinulle kun niitä anelet ja kyselet. Hidastettu valloitus, vähän toista kuin säkenöivät yökerhot suurissa kaupungeissa. Verkkaistaminen on se termi millä voi kutsua tätä tapahtumaa.. Kypsytään verkkaisesti, vähän välitetään osavuosikatsauksista.

Öljyt piirtyvät lasiin oikein nätisti ja tuoksussa on riittävästi Laphroaigia. Aika on tehnyt tehtävnsä, tämä on vähemmän fenolisempi kuin se Laphroaig mihin on baaritiskillä totuttu. Savu ja merellinen olemus kuitenkin ovat tallella ja hyvin ovatkin paketissa, eivätkä hyöki enää silmille niin pahasti kuin peruspullotteessa. Muutama lisävuosi verkkaistamista on ajanut hyvin asiansa.

Maku on jopa hiukan hedelmäinen ja olisikin vaikea arvata tätä Laphroaigiksi. Kun sen tietää, ei tämä juoma pääse tunnistusrivistä karkuun ilman merkintää. Luonnetta löytyy, kirpeyttäkin, mutta miellyttävää savuista viskiähän siinä on eniten. Ei niin leveä kuin mitä toivoisi, mutta mainio lopputulema. Savu ja olemus, joka vie matkalle karumpiin muistoihin Lapin maisemiin on tallella. Kyllä tätä mielellään maistelee. Jälkimaku ei jää kauhean pitkäksi aikaa suuhun muistuttamaan nautinnosta, mutta riittävästi ettei tätä lyhyeksi voi haukkua.

Jälkituoksu lasissa on miedohko ja hennompi. Näiden tynnyrien kanssa on haettu jotain aristokraattisempaa lopputulosta, eikä niinkään pyritty tylyyn iskuun sotavasaralla keskelle kasvoja. Maistellen suuremman väen kera, turisten mukavia – siihen tämä on omiaan. Mukavampi kuin perusversio, olematta vaikea tai liian haastava. Oikein sopivaa maisteltavaa kelojen keskelle, hirsisten jykevien seinien sisäpuolelle, kynttilänvaloon ja elävän tulen rätinään.