Maisteluista muisteltua

Vaihtelun vuoksi turinamuotoisempaa artikkelia. Tuli menneenä viikonloppuna oltua maistelemassa urakalla viskejä hyvässä seurassa, ja sieltä nousi esille muutama uusi tuttavuus joista - enemmän tai vähemmän hataria - muistikuvia.

Old Pulteney 21

Jim Murray's Whisky Bible valitsi tämän viskin vuoden 2012 parhaaksi. Tämä highlander sai kunnian aloittaa maistelun, koska etukäteen tuli arvattua että se on sellaisessa seurassa jossa ei kannata hentoja makuja maistella ilman pidempää taukoa. Yllätyin oikeastaan siitä, ettei OP21 ollut mitenkään erikoinen. Ihan hyvä se on, mutta ei ihan kauheasti jäänyt kirjoitettavaa. Tapani mukaan en kirjoita maistajaisissa mitään ylös, joten en sen makuja ala kuvailemaan. On tuhdimpi kuin ihan kepeä kesäviski, mutta ei paljoa. Jälkimaku oli ihan ok, mutta voittajaksi ei todellakaan säväyttänyt. Jäi illan maistelussa oman raatimme kanssa kauas kärjestä.  Tämä viski on kuitenkin salonkikelpoinen ja miellyttävä sellaiselle, joka ei kauheasti viskejä tunne.

Lagavulin Distiller's Edition 1989

Maisteluissa oli myös tätä mainiota viskiä mukana, itseasiassa tämä oli heti toisena Old Pulteney 21:n jälkeen rivissä. Täytyy sanoa että se mikä jäi päällimmäisenä mieleen on se, että tämä juoma on äärimmäisen salonkikelpoinen. Pehmeä kuin mikä, savu tulee hitaasti ja viekoitellen eikä maku hyökkää vastaan missään vaiheessa. Jälkimaku on miellyttävän pitkä ja pehmeä. Kyllä tätä kelpaisi tarjota hienommallekin vieraalle. Tätä versiota Lagavulinia saa kuitenkin hiukan etsiskellä, ellei ole valmis maksamaan aika kovaa hintaa yhdestä pullosta. Omaan makuuni tämä on ehkä liiankin pehmeä, mutta tuo on fiiliskysymys myöskin. Tässä ei ole juurikaan asioita mitkä muistuttavat pohjoisesta, muuta kuin hienostuneesti annosteltu savu. En kuitenkaan kiellä, ettenkö mielelläni tätä maistelisi jatkossakin. Vaikutusta voi olla myös sillä, että pullo on kuulemma ollut aika pitkään kaapissa sen jälkeen kun siitä alkuun oli maistettu jokunen kerta. Todennäköisesti vaikutus on ollut varsin pieni. Mutta rohkenen väittää, että pitkään lasissa odotuttaminen ei heikennä tätä yhtään.

Lagavulin Distiller's Edition 1994

Mukana oli myös uudempi Lagavulinin DE. Tässä oli jo paljon enemmän luonnetta kuin '89 versiossa. Luonne tulee esille myös karkeutena, viimeistelemättömyytenä. Pullo avattiin maisteluissa, joten se ei ehtinyt saada ilmaa kuin sen mitä lasissa tuli. Lagavulinin maku on tässä selkeämpi kuin aikaisemmassa versiossa. Vertailuna 1993 versioon ulkomuistista sanoisin että tämä on karkeampi ja tylympi maultaan. Tällä kertaa ne eivät ole valitettavasti hyviä piirteitä.

Toisin kuin yleensä, tuli viskeille annettua myös pisteitä tällä maistelukerralla. Illan voittajaksi selviytyi Ardbeg Supernova 2010, niukasti kirien Octomore 4.1:n ohitse. Kuten voittajista voi lukea, tämän veljeskunnan suosikkeina olivat vahvat tunteet ja maut, Islayn karuuden noustessa salonkiseurapiirin ylitse. Kasvot kohti piiskaavaa myrskyä ja kohti uusia tuttavuuksia!

Glenmorangie 12YO Quinta Ruban–maistiainen väärält suunnalt

Sain käsiini tälläisen pikkupullon ei Islayn viskiä, joten ajattelinpa jakaa samalla teidän kanssanne ajatukset tästä juomasta. Tarkoituksena kuitenkin on, että näitä Highlandereita tms ei täällä tarvitse kovin usein lueskella. Jätetään ylämaalaiset juoksemaan miekkoineen ja fiilistellään silloin niitä enemmän.
Mikä ihmeen Quinta Ruban (46%)? Lyhyesti on otettu Glenmorangien viskiä ja laitettu se kypsymään amerikan valkotammesta tehtyihin tynnyreihin kymmeneksi vuodeksi, jonka jälkeen viimeiset kaksi vuotta on kypsytetty portugalilaisissa (puna)viinitynnyreissä.
Tuoksu ei ole hassumpi. Tammi sekoittuu mukavasti viiniin ja antaa miellyttävän kokonaiselämyksen. Maku on varsin täyteläinen, makeahko, vähän kirpsakka, mausteinen ja .. ei hassumpi lainkaan. Jälkimaku on hiukan suklaisen makea alkuun.
Tämä eroaa selvästi edukseen kepeistä kesäviskeistä kuten Glenlivet tai Glenfiddich. Maku ei ole karu, mutta siinä on vähän luonnettakin mukana. Jälkimaku on karvaanpuoleinen pidemmän päälle.
Mikäli haluaa kokeilla jotain uutta Islayn ulkopuolelta, jotain erilaisempaa, niin kyllä minä tähän kallistuisin kuitenkin. Tässä on tyylikkyyttä, mukavan tasapainoista kokonaisuutta ja ennenkaikkea makuja jotka eivät katoa samantien.

Ardbeg Connoisseurs Choise – savua tyylikkäästi

Syksyinen tuuli puhaltaa, ruska maisemassa kajastaa. Nuotio savuttaa kodassa mukavasti, järvi kimaltaa auringossa kuvaamista kutsuvasti. Hetki on hiljainen, rauhallinen ja odottava. Päivän urakka on takana, illan rentoutuminen edessä. Äärimmäisyyksiin ei nyt halua mennä, vaan chillailla iisisti ja nauttia komeasta syksyisestä illasta!

Ardbeg Connoisseurs Choise on vanhaa Ardbeggia, joka on tislattu 1993 ja pullotettu 2005 tehden tästä juomasta mukavasti 12 vuotiasta. Tuoksu on mukavan savuinen ja siinä on selkeästi beggimäisyyttä olemuksessaan. Tästä viskistä on kuitenkin tehty varsin mietoa(43%) ajatuksena ilmeisesti että juoma olisi tyylikkäämpi. Eikä se pieleen mene siinä...pahasti. Maku on mukava, olematta mitenkään erityisen karu. Kuitenkin luonnetta on riittävästi monelle, joka on vähemmän Islayn savuihin tutustunut.

Kaikenlaisia viskejä on tullut maisteltua joten jos yrittäisin kuvailla niihin pohjautuen. Tämä ei ole tyylikkäin, savuisin, tai luontekkain viskeistä. Tämä ei ole se viski joka jää erityisesti mieleen, mikäli Ardbegit ovat muuten tuttuja. Mutta kyllä tämä monet hepposemmat Islayn juomat päihittää mennentullen. Voisi siis sanoa, että tämä on keskiluokkainen juoma. Hinta ei ole niin paha kuitenkaan, ettei tätä kannattaisi kokeilla jos osuu vastaan. Todennäköisesti näitä pulloja ei ihan kauheasti ole enää markkinoilla. En tiedä onko sarja ollut kuinka suuri, mutta epäilen tämän kovin iso olleen.

Maussa on mukavasti turvetta ja savua, tuoksu on tämän viskin paras puoli. Tymäkän savuinen ja paljon lupaava. Maku ei pääse ihan odotuksiin, mutta on miellyttävä. Jälkimaku elostelee yllättäen turpeella ja savulla.

Jos verrataan tätä uusiin Ardbegeihin, ei tämä oikein pääse samaan sarjaan turpeen, savun ja maun kanssa. Jo 10YO kävelee tämän ylitse. Mutta ehkä sen vuoksi juuri, tämä on sopiva viski illanistujaisiin, maisteluihin joissa on muitakin kuin karuja viskejä tai vaikka konjakin tilalle illallisilla. Niissä tämä jää kyllä mieleen, koska kaikkihan on aina kiinni kontrastista. Jos ei tunne valoa, ei osaa ymmärtää varjoa.

Bunnahabhain 1997 Heavily Peated 13YO for Finland

Syksyisessä kelissä, istun nuotion savuissa. Ilmassa leijuu tervaa ja nokea, kipinöitä ja savua joka iskee silmiin, sulkee sisäänsä kasvot, avaa miehenkin kyynelkanavat. Kirpeä ilma hellii, viski sisäisesti eteenpäin potkii. Laavu kääntää savut kohti, aurinko niistä taulun maalasi. Talvi lähestyy, pakkanen pian kiristyy. Pimeyden laskiessa, nämä hetket joihin voi palata ovat vielä pitkään muistissa.

Bunnahabhain 13 YO for Finland on erikoinen sarja, joka tuli eteeni Tampereen Stockmannin Alkossa. Siellä oli niitä vielä muutama pullo jäljellä. Viski on pullotettu Oikealla tavalla, eli tynnyrivahvuisena (54.1%). Oma pulloni on 32/301, joten olettaisin että näitä löytyy vielä vähän aikaa eri puolilta Suomea. Aiemmat kokemukseni Signatory Vintagen kanssa olivat vähän heikot, mutta onneksi pääsin maistamaan viskiä aika samantien oston jälkeen. Ei tarvinnut pettyä.

Tuoksussa on selkeää Bunnahbahaita, mutta terästettynä turpeella. Tämä viski on tuoksunsa puolesta jo hyvin makuuni sopivaa. Savua, turvetta ja luonnetta. Se antaa ymmärtää että odotettavissa on kunnon matka makuihin, eikä enää leikitä.

Tätä ei kuitenkaan pidä maistaa heti lasista vaan maku tulee paranemaan hyvinkin paljon kun viski saa riittävästi ilmaa. Hätäiset eivät siis tule pitämään tästä. Heti maistamalla maku on varsin karkea, eikä se saa sitä sisältöä niin paljoa kuin mitä ajan kanssa olisi tarjolla. Odottakaa siis reippaasti.

Sillä välin voi ihastella tyylikästä pulloa, joka olisi aika täydellinen juhlapöydässä.

Mausta löytyy sitä saarien tunnelmaa. Turvetta, savua ja luonnetta. Leveyttä, syvyyttä ja miellyttävä matka on tiedossa kuitenkin tämän kanssa nautiskelijalle. Sen verran täytyy olla henkeä itsessään, että pitää siitä kun savu iskee silmiin – ei tämä päästä nautiskelijaa helpolla vaikkei paljoa vaadikaan.

Jälkimaku on mukavan pitkä ja tuoksu lasissa käy aina vain paremmaksi. Bunnahabhain jännä maku (tammi) sulautuu miellyttävästi joukkoon ja erottaa tislaamon kyllä muista saarelaisista. Onko se parempi kuin muut? Riippuu makumieltymyksistä, tunnelmasta, toiveista. Ainakin se on erilainen. Ehdottomasti maistamisen arvoinen viski!

The Laddie Ten – nyt vähemmän turvetta!

Kävelen pitkin harjua, katselen alhaalla vilkkuvia vesiä. Rajaa tämä reitti joen lämpimän ja lammet sinnittelevät. Täältä sain alkukokemukseni Lapin luontoon, siihen tunteeseen mitä kaikkea sieltä voikaan löytyä. Raskaalta tuntui rinkka, mutta taukoja oli usein. Ja tauothan ovat juuri se syy, miksi kannattaa Lappiin lähteä. Juoksemisen voi jättää etelään, siellä kaukana on mukava vain nauttia aikatauluttomasta tahdista ja upeasta luonnosta. Ja tietysti nuotioteestä/kahvista.
The Laddie Ten (46%, 10YO) on Bruichladdichin uudempia viskejä. Toisin kuin suuri osa viskeistäni, tämä ei ole kovin turpeinen – mainostaahan se etiketissäkin suureen ääneen Unpeated. Bruichladdichillakin on kymmenisen vuotta sitten tapahtunut paljon muutoksia ja tänä on nyt sitä uutta 10-vuotiasta Laddieta.
Tuoksussa käy hyvin ilmi amerikkalaisen tammen vaikutus. Sama vaikutus on myös vahvasti maussa. Aiemminkin tislaamo on harjoitellut vahvan intensiteetin tammien kanssa, joten tämä ei ole suorannainen yllätys. Linjaus on selkeä kannanotto käydä tekemään erilaista Islayn eliksiiriä kuin mitä muut tekevät (savua ja tammea vahvasti).
Saaren karuus on viskissä mukana, mutta häilyvän heikkona verrattuna siihen mitä se voisi olla. Tämä Laddie on vielä viimeistelemätön, hiukan pistävä, ja tulee elämään ajan kanssa, jahka muut tynnyrit saavat vuosia mittariinsa enemmän. 
Verrattuna aiempaan perus Bruichladdichiin tämä ei pääse samalle tasolle, valitettavasti. Mutta tuo tammi tekee tästä mielenkiintoisen. Savu ei tunnu loikkivan ihan kauheasti esille, mutta voi johtua siitäkin että olen tottunut varsin savuisiin juomiin.  Savua kuitenkin on, mikä on oikein hyvä asia.

Ardbeg 18YO Old Malt Cask – aatelistoa

Kävelen kivikkoisella rannalla, nauttien syksyisen auringon säteistä. Valosta, kirpeästä ilmasta, laineiden liplatuksesta. Tunnelma on rento, kun virittelen pienet savut, teenkeittoa varten. Nokinen pannu pääsee pian porisemaan, savu kiemurtelemaan ilmaan. Mikäpä siinä ottaessa rennosti, kun ötökätkin ovat jo kadonneet tältä vuodelta. Puukkoja on hyvä teroitella, kun odottaa veden kiehumista.

Ardbeg 18YO Old Malt Cask on jälleen loistava osoitus siitä laadusta, mikä on OMC pullotuksilla. 18-vuotiasta Ardbeggia harvoin on järkihintaan tarjolla, ja tämä on  yksi 357 pullosta jätettynä mukavaan 50% maisteluvahvuuteen. Odotuksena ei siis ole, että tämä viski iskisi nyrkillä naamaan karuna – vaan enemmänkin jotain hienostuneempaa.
Tuoksu on yllättävän kaukana Ardbegista. Tämäkin on vanhaa Ardbeggia, mutta OMC:n kypsytyksessä on tehty jotain joka on muuttanut tuoksun luonnetta hyvin paljon. Turve ja tammi hallitsevat tätä, ei niinkään savu mikä on erikoista Ardbegiksi.
Maussa on myös paljon erilaisuutta, verrattuna aiempiin Ardbeggeihin. Tammi tuntuu hallitsevan kokonaisuutta vahvasti, turpeen kanssa. En osaisi arvata tätä Ardbegiksi, ellen tietäisi. Onko se sitten hyvä asia? Jos haetaan Ardbeggiä, pitäisikö sen maistua siltä? Vai onko brändin sisällä mahdollista tehdä yllätyksiä eri suuntiin? Makuasioita. Maku on hyvin hienostunut ja tyylikäs, ehdottomasti. Tässä viskissä on laatua ja makua, vaikka ei ehkä olekaan sitä mitä alunperin odotin.
Savu ja turve voimistuvat lasissa pikkuhiljaa. Ajan kanssa, hitaasti nautittuna, ne nostavat päätään luoden erikoisen yhdistelmän vahvan tammen kanssa. Vaikea sanoa, kun en ole vanhoja Ardbeggejä niin päässyt maistelemaan, että onko kyse siitä muutenkin kuinka Begit muuttavat luonnettaan ikää saadessaan.
Vaikkei tämä ole sen tyylinen kuin odotin, saa tämä viski minulta paljon pisteitä. Erittäin tyylikäs, erittäin hienostunut, erittäin aatelinen. Monisyinen, terävyyttä ei juurikaan ole prosenteista huolimatta ja kelpaisi hienostuneempaankin paikkaan. Taikka erälle nautittavaksi. 

Bunnahabhain Toiteach – se savuisempi bunna

Kävelen läpi laakson metsäisen, katselen suostuvaa reunaa joen. Huomaan vierellä kiven luita, kalloja ja poron turkin jäännöksiä. Vaikka tiedän, että kyseessä on ollut ahma, katselen ympärilleni. Tuntuuko metsä synkemmältä, reunat laakson korkeammilta? Aurinko menee pilveen, on aika poistua paikalta. Hetken päästä vastaan tuleekin sopiva taukopaikka, jonne on hyvä sytyttää tulet ja laittaa pannut porisemaan.

Bunnahabhain Toiteach (46%) on miellyttävä tuttavuus Bunnahabhainien suvussa. Alkujaan aika pitkään karstastin kyseisen tislaamon viskejä. Jotenkin ne eivät osanneet säväyttää, tai ne tuntuivat vähän tunkkaisilta. Sittemmin olen tutustunut perusBunnaan ja tähän Toiteachiin.

Toiteach on tuoksultaan savuinen, vähän mystinen, mutta turpeinen ja myös hiukan tunkkainen. Se ei pistä, vaan leijailee leutona mutta voimakkaana. Maku on vahvan savuinen ja luonteikas. Sinänsä Toiteach ei ole mitenkään kauhean vahva kokemukseltaan, mutta siinä on enemmän hienostuneisuutta kuin useimmissa. Tyylikäs savuturveviski, joka on mukavaa vaihtelua siihen äärimmäisyyden hakemiseen. Nämä kokemukset syntyvät pienemmistä osista, tavallisemmista asioista.

On se kuitenkin hiukan ohut. Maku ei pysy hirvittävän pitkään suussa ja kun savu on hälvennyt tuntuu että myös muuten juoma alkaa kadota. Tässä mielessä liemi on ongelmissa vahvempien saaristolaissukulaistensa seurassa. Tämänkin luona on parempi vierailla ensin, ettei sen vivahteet katoa muiden hälinään.

Pidempään lasissa maattuaan, alkaa tuoksu muuttua vieläkin miellyttäväksi kuten myös makukin. Maisteluihin tämä on erinomainen juoma, salonkikelpoinen ja auttaa hyvin sarjan liikkeelle. Jos ei ensimmäisenä niin esimerkiksi II osan ensimmäisenä. Kyllä merikapteenin luotsaama pullo aina tiensä kotiin löytää!