Hyvää Joulua!

Big Peat pistelee tuulemaan kerta kerralta maistuvammalla tynnyrivahvuisella blend-viskillä. Savua ja turvetta löytyy. Vetää vertoja joillekin mallasviskeille, mutta sekoitepuolella ehdottomasti loistavaa. Perusversio ei oikein ole enää niin maistuva, kun nuo tynnyrivahvuiset tuli löydettyä. Jouluinen spesiaaliversio!

Toinen sekoite, mihin olen tykästynyt on Johnnie Walkerin Double Black. Salaisuutena tässä on se, että tästä löytyy Islayn mukavan turpeisia ja savuisia viskejä alkuaineina. Muut Walkerit eivät ole oikein innostaneet, mutta tämä on maistamisen arvoinen.

Tässä vaiheessa suuri kiitos kaikille blogin lukijoille ja oikein miellyttävää ja rauhallista Joulun aikaa sekä mahtavan maistuvaa Uutta Vuotta 2013!

Bunnahabhain 25YO – Uisge beathaa neljännesvuosisadan takaa

Loistelias metsästysmaja. Vanhat tummuneet hirret tuijottavat mulkoillen pöydässä istujia. Ilta alkaa kääntyä yöksi, kynttilöiden steariinit ovat valuneet jo pöydälle aikoja sitten. Nauru raikaa, lasit tyhjenevät kerta toisensa jälkeen ja turninointi vain käy äänekkäämmäksi – vain keskeytykseen partaisen ukon kuorsaukseen joka kajahtaa kaiken muun ylitse. Leppoisa ja iloinen tunnelma on läsnä, aivan kuin kauan sitten kun mökki ensimmäisen kerran rakennettiin. Siitä jäljellä on tamminen lattia, joka on nähnyt ja kuullut tarinoita joille ei ole verrokkeja.

Bunnahabhain 25YO on siis 25 vuotiasta Bunnaa, jota on kypsytelty pääosin/lähes kokonaan ex-bourbon tynnyreissä. Useinhan nämä elämän vedet päätyvät nukkumaan sherryjen kera. Pakkaus on hulppean arkkumainen ja mukana on vielä muistelosanat ennen vähän harvemmin nähnyt pullon korkkaamista. Tämä yksilö löytyi lentokentältä, eikä hän ollut ainoa veljessarjassaan. Mutta en tiedä, kuinka paljon näitä on pelkässä tammitynnyrissä kyspyteltyä.

Tuoksu on lempeä ja makeahko. Siinä on vähän maustetta, vähän savua. Tammikin kurkistaa omalta osaltaan. Väri on pulloa reilusti vaaleampi ja muutenkin ensivaikutelma on miellyttävä ja laadukas, mutta ei rajoja rikkova.

Maussa hyökkää esille tammen kirpeys ja maku. Mausteet, monipuolisuus ja vähän pistävä on tämän iäkkään ritarin olemus. Makuun tottuu pian, ja pistävyys antaa myöten monipuoliselle makumaailmalle. Itse pidän enemmän luonnekkaammista viskeistä, joten tämä jää vähän pliisuksi makuuni. Mauste nousee paremmin toisilla suullisilla esille, mutta silti tämä on enemmän ritari, joka aikanaan taisteli urheasti lohikäärmeitä vastaan mutta nyt tyytyy heittelemään puolipahoja sanoja tuolissaan istuen, samalla kun palvelija pesee hänen hikoontuneita varpaitaan. Mukavaa seuraa, paljon tarinoita mutta ei siihen tilanteeseen jossa halutaan kokea ja haastaa ihmisyyttä. Tässä mennään mukavasti, turvallisesti ja pysytään sosiaalisesti hyväksyttävissä piireissä.

Jälkimaku ei ole niin pitkä kuin tämän ikäiseltä viskiltä toivoisin. Maut eivät ole niin vahvat, niin syvät tai luonteikkaat että ne vastaisivat siihen huutoon, jonka karjun kohti Islayn viskejä. Ihan ok, hyväkin, mutta pakko sanoa että ei sen hinnan väärti mitä tästä pyydetään. Mikäli vähemmän tuhdit viskit kiinnostavat, niin kannattaa kokeilla. Esimerkiksi sarjan ensimmäisenä tai toisena varmasti voisi toimia, ennenkuin pöytään laitetaan maisteltavaksi ne ritarit, joilla visiiri pysyy vielä alhaalla ja rauta kolisee ulkohuussissakin.

Kilchoman for The Kilchoman Club First Release

Tuuli piiskaa armottomasti metsän siimeksessä, liekit räiskyvät suurella tulella humisten korkeuksiin ilosanomaansa. Tervainen savu juoksee puiden siimeksessä kohti kaukaisia laaksoja. Mustat pilvet vyöryvät tähtien edestä karkuun juuri ennen esirippujen laskeutumista. Kylmä valtaa alaa, tuuli laantuu ja kaamos väistyy yön edessä. Väkevät voimat ovat liikkeellä.

Kilchomanin The Kilchoman Club on julkaistu ensimmäistä kertaa. Kilchoman club on – kuten voi arvata- tislaamon fan-klubi, johon voivat kyllä kaikki kiinnostuneet liittyä. Pullotukset on kaikki yhdestä tynnyristä (451/2007) ja numerot löytyvät käsin kirjoitettuna pulloista (99/330). Viski on viisivuotiasta (15.8.2007 –> 12.10.2012) ja kypsytelty bourbon ja Oloroso-sherry tynnyreissä. Vahvuutta löytyy (59.2%) joka onkin erittäin tervetullutta. Tähän saakka Kilchomaneista harvoin on päässyt maistamaan vahvempia versioita.

Tuoksusta löytyy turvetta, sherryä ja mausteita. Se on väkevä, tunteikas ja on sitä savuakin. Väri on punertava (kuvassa sen väriksi tuli vaaleampi) ja öljyt aika miellyttävät. Siispä maistellaan.

Maku on kuin vihaisten metsänhenkien hyökkäys hidastettuna. Revontulien räiskinnässä ja ujelluksessa tuhannet vihaiset keijut suloisine siipineen ja metsäisine vaatteineen syöksyvät pimennosta matkamiehen leiriin. Nuotio hajoaa pirstaleiksi, sytyttäen vanhojen puiden kaarnat tuleen ja kekäleet sammuvat lumeen. Yhtä äkillisesti kuin kaikki tapahtui, se on ohi jättäen pöllämystyneen miehen katselemaan ympärilleen mitä ihmettä juuri tapahtui ja miksi leiri paloi.. Vahvoja tunteita. Väkeviä makuja, jotka sekoittuvat hetkessä pehmeyteen ja miellyttävän pitkäikäiseen savuun joka ei lakkaa kytemästä!

Makumaailma on monipuolinen ja sävähdyttävä. Sherryä on jonkin verran, mutta yhdistettynä Kilchomanin makumaailmaan se toimii upeasti. Syvyyttä ja kompleksisuutta. Mausteita ja savua. Sherry toimii tässä mielestäni todella hyvin, laajentaen Kilchomanin makujen avaruutta uusilla todellisuuksilla. Matka läpi universumien voi hyvinkin tuntua tuolta, kun tätä maistaa kunnon suullisen eikä yritä sniiduta pienellä kielenkärjellisellä. Pienillä määrillä savu nousee paremmin esille ja tuo suuhun täydellisen talvipäivän seisauksen sävelmän, joka saa auringon heräämään ja yön vähitellen väistymään. Aivan loistavaa!

Pidempään lasissa oltuaan, alkaa myös Kilchomanin tyypillinen savu (kylmällä vedellä sammutettu nuotio) nousemaan paremmin esille. Jälkimaku ja – tuoksu ovat jotain, mistä haluaa pitää pitkään kiinni. Ja ne onneksi tarrautuvat kitalakeen kuin magog alukseen!

Octomore 10 years old (2012) – kipinöivä kekäle talven keskellä

Aurinko paistaa matalalta horisontista. Jää kimaltaa, pakkanen pureutuu syvälle maan juuriin. Lumi helmeilee ja hehkuu punertavassa valossa. On keskipäivä. Päivä on lyhyimmillään, yö pisimmillään. Tuli lepattaa luonnonkiviuunissa, kekäleet hehkuvat ja kipinöivät. Savu kihertää ja kiemurtaa tietään piipun kautta lumen peittämälle katolle ja karkaa nietoksiin ja hankiin vikkelästi. Eläimet ihmettelevät, ihminen on taas tullut kylään tänne kauas erämaille.

Ensin tylsä statistiikka. Octomore 10 on 10-vuotias elämän vesi Bruichladdichin Octomore-sarjasta. Siinä on alkoholia 50% ja savuturve ppm huitelee 80.5:n lukemassa. Aikaisempiin Octomorehin verrattuna ppm-luku on oikeastaan alhainen, viimeisimmät huitelivat jo yli lukua 160. Mutta ne ovatkin olleet 5-vuotiaita. Bruichladdich aloitti Octomore-kokeilunsa reilut 10 vuotta sitten. Octomore 1 tuli ja meni minun huomaamattani, mutta tämä on nyt sitä ensimmäistä erää.. 10 vuotiaaksi saakka kypsytettynä tammitynnyreissä. 5000 pulloa, joiden saatavuus alkaa olemaan jo hyvinkin haastavaa.

Itse juoma… Paljastettakoon, että tämä on Hyvää! Tuoksu on täynnä savua ja kekälettä, mutta sopivasti sammutettuna. Se kiipeää hiljaa pitkin lasin reunoja, eikä sillä ole teriä mukanaan. Pehmeä, aromikas, monipuolinen savu on aika pitkälti sitä mitä Islaylta haluan. Tammi on selkeästi mukana, vivahteita tulee myös muihin tuoksuihin mitä en saa nyt itselleni eriteltyä. Mielettömän hyvä tuoksu, sen lisäksi että upea viivahelminauha täyttää lasin pyörittelyn tuloksena.

Maku. Kuvittele hehkuva tamminen kekäle suuhusi mutta ilman suun palamista. Ei polttava, ei kitkerä vaan pehmeän savuinen, sammutetun tulen makuinen. Hiilinen, tamminen, hedelmäinenkin. Pehmeä, pehmeä ja monipuolinen. Loistava savu täyttää suun jokaisen huokosen, eikä tässä ole sitä karuutta tai tylyyttä mitä Octomoren 5-vuotiaiden kanssa on tottunut kokemaan. Tämä ei ole äärimmäinen tai elämää venyttävä. Tämä on tyylikäs mutta kova. Tässä on erämaata, mutta myös se lämmin takka ja hirsimökki. Huikea kokemus, huikea yhdistelmä. Mutta ilman viini-viímeistelyä tai muuta kikkaa. Puhdasta viskiä, joka luo loitsunsa maistelijan päälle ja valtaa olevaisuuden kaikki tasot!

Viimeiset tipat lasista. Ne ovat saaneet jo enemmän ilmaa, ja kokonaisuus on vain pehmentynyt. Loppuun saakka täyttä tavaraa. Jälkimaku kestää ja kestää, on pehmeä mutta savuhiilinen. Jälkituoksu lasissa on miellyttävä ja pysyvä, havaitsin että sitä lasia tuoksuttaa mielellään monta kertaa.Kuinka loistavasti tämä sopiikaan tähän talvipäivänseisauksen nurkille? Molemmissa on taikaa ja sitä mikä muuttaa maailmaa: riittävästi aikaa!

Port Charlotte PC7–Sin An Doigh Ileach

Sade piiskaa tunturia, vaikka kaukana edessä näkyykin repeilyjä pilvien armottomassa rintamassa. Märät varusteet ovat raskaita, mutta vielä vähän matkaa jaksaa sisujen loppuhitusilla. Vähitellen autiotupa käy muotoutumaan verkkokalvoille ja lyijynraskaat jalat kuljettavat miestä sekä rinkkaa sitä kohti. Ovi avautuu, miellyttävä savuinen tuoksu ottaa kulkijat vastaan. Kamiina on vielä hiukan lämmin, joku täältä on lähtenyt samana päivänä kelistä huolimatta eteenpäin. Pian puut rätisevät tulessa ja varusteet pääsevät vähitellen kuivamaan. Jaloissa tämä päivä tuntuu vielä pitkään.
Port Charlotte PC7 (Sin An Doigh Ileach, 61%) on yksi useista Port Charloteista joita Bruichladdich on laskenut liikkeelle. Numero kertoo kypsytysvuodet, joten tämä viski on päässyt lepäämään tynnyreissä seitsemän vuotta. Port Charlotte on Bruichladdichin turpeinen sarja.
Tuoksu on erittäin luonteikas ja turpeinen. Siinä on armottomuutta ja karuutta. Se ei kuitenkaan ole viinan tuoksu vaikka sillä onkin vaikutuksensa olemukseen. Maku hyökkää päälle kahdella kädellä ja terävällä miekalla. Tämän tarkoituksena on tehdä selvää vastustajasta, johon maistelija alussa luetaan. Ei aloittelijalle, koska turpeinen ritari on vahva ja repivä. Mutta taistelu on kiivas ja tasapainoinen. Alun jälkeen pahin terävyys katoaa ja jäljelle jää monipuolinen, öljyinen ja turpeinen tunnelma. Jälkimaku kestää yllättävänkin pitkään ja kielen päällä öljyt vapauttavat makujaan ajan kuluessa. Maussa on toisella kerralla löydettävissä heti alussa lisää vivahteita ja turve nousee entistä paremmin esille.
Koska itse pidän vahvoista mauista, luonteista ja karuudesta tämä osuu minulle hyvin. Vaikka mittelö onkin alussa raju, tämä viski taipuu kyllä tahtoon kun muistaa miten tätä kannattaa käsitellä: varoen alussa. Itse olen pitänyt kaikista Port Charlotteista, eikä tämä ole poikkeus. Saatavuus saattaa olla nykyään aika haastava, mutta mikäli mahdollisuus aukeaa tätä kannattaa maistaa!