Octomore 6.1. – antakaas kun kartanonherra kertoo mitä sinä yönä tapahtuikaan..

Kaadetaan ensin lasiin vähän mustan pullon juomaa, tulkaapa lähemmäksi. Minulla on teille jotain kerrottavaa.

Se oli syksyinen yö, kauan sitten kun vielä sukumme asutti suurkorven syväkurvissa suurta tilaamme. Päärakennus oli kolmikerroksinen ja ikkunoiden pokat koristeelliset. Jopa tuuliviiri oli kiiltäväksi hinkattu. Sisällä kävellessä saattoi aistia seinävaatteista henkivän vuosisatojen arvokkuuden. Mutta niiden silmät, ne tuijottivat ankarasti. Mitään tai ketään ei säästetty. Ei ollut helppoa, olla katseen alla jatkuvasti. Esi-isien vaatimukset tuntuivat niskassa kuin saraseeni-miekan sukkela terä.

Sinä yönä, kun heräsin, sydämeni löi varmasti tämän Octomoren verran – 167 iskua minuutissa. Vaikka edellisenä iltana olikin istuttu iltaa niin, että hikikin oli helposti 57% tislettä, jotain outoa tuntui olevan ilmassa. Hetkellisesti savua ja vahvoja tunteita kohosi käytävistä ja seinistä. Turpeinen maku suussa puin silkkisen aamutakin päälle ja kävelin hitaasti katsomaan mistä on kyse. Outo hehku kajosi varovaisesti oven alta, mutta taulun ankara katse pakotti minut käyttäytymään varmasti. Ovi aukeni hiljaa naristen. Seurasin valonkajoa alemmaksi, sydän jyskyttäen mutta samalla tunsin myös rauhallisuutta. Muinaisuus mukana kuiskasin vanhaa lorua

Kymmenen on teriä ikuisia

Yhdeksän loitsuja väkeviä

Kahdeksan aarretta löydettäväksi

Seitsemän pulloa savuista juotavaksi

Kuusi soihtua polttavaa sytytettävänä

Viisi arkkua tyhjää kannettavana

Tässä vaiheessa pysähdyin ja kalpenin. Neljä on tunnettuja esi-isiä kadonnut aikojen saatossa – onko nyt aikani. Kadotin sanat mutta tarina jatkui kuin itsestään.

Neljä kohtaloa jo on täyttynyt

Kolme tytärtä kaunista syntynyt

Kaksi askelta vielä ja kurota

Havahduin ja kurotin oikealla kädelläni, napaten syvältä suosta kaivetun viikinkien miekan kouraani. Kuvittelinko vai välkehtikö se vihreänä?

Yksi väistö ja lyönti raju, jolla tuntematon pudota!

Miekka välähti ilmassa ja luulen kuulleeni suuren pamauksen, kuin Ukon jyrähdyksen. Kirkas valo säkenöiden kaaduin selälleni, tunsin vanhan aseen kuumentuvan ja kättäni polttavan. Mutta en vain osannut laskea siitä irti.

Heräsin myöhemmin sängystäni. Katsoin kättäni ja näin nämä palojäljet, katsokaapa – ne ovat siinä vieläkin vaikka tarina oli isoisoisäni. Ja se vanha miekka paloi ja kärsi aika paljon, se on muuten se sama terä joka on asehuoneen vitriinissä. Tarina ei tarkemmin tiedä mitä tapahtui, mutta muistakaa..

Jos haluatte koskaan kertoa tarinoita, niin tässä on oiva juoma kertojalle eikä kynttilänvalokaan syksysessä illassa haittaa! Suuria tunteita on helppo lisätä, kun juomassa on taikaa. Mukana on karhun murinaa, jota on höystetty lumoajattarien kuiskauksilla. Lohikäärmen polttava henkäisy kuumensi liemen samalla kun metsän hengetär lauloi sudet takaisin salojen taa ja Ahti kiemurteli särkiparvessaan. Kaunista ja karua mutta myös mystiikkaa joka kumpuaa kellareista, maaluolista sekä shamaanirumpujen lyönneistä.

Makua ja luonnetta riittää vaikka toiselle päivälle, mutta kerrotaan silloin vähän erilainen tarina!

If you ever want to tell a tale, make sure you have some Octomore 6.1. It will dazzle your mind and take your imagination to the world of mysteries and mystical beings. Dragon’s Breath gives this dram a burning heat but also the Enchantress soft whisper will give it a wild magic effect. It has the strength of the bear’s growl that has been tamed by spirit’s songs. There is the beauty and the brute, delegate lady and mansion’s lord. Trickster and the loyal servant. All the elements are here, just tell the tale that has smoke, mystery and fire in it!