Nuotio hiipuu hiljalleen, aurinko sinnittelee edelleen horisontin yläpuolella. Kevät on saapunut. Tumma maan kontrastina hiilien hehku kytee hienoista savua päästellen. Tuhka on lämmintä, juoma kuksassa sopivan viileää. Ilta on hyvä hetki rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen.
Black Art 3 saapui vihdoinkin. Itse asiassa sain nämä jo aikaa sitten, mutta jätin ensimmäisten maisteluiden jälkeen juoman odottamaan joksikin aikaa, jotta ilma ehtisi siihen vaikuttaa hiukan enemmän. Ensikokemus ei ollut lainkaan sitä, mitä odotin. Black Art 3 on 22 vuotiasta Bruichladdichia, joka on tislattu 1989. Sen jälkeen sitä on kieputeltu erilaisissa tynnyreissä ja BA2 oli aivan loistava elämykseltään. Tämä uusin inkarnaatio viskistä on kuitenkin päätetty lopetella vahvassa sherry-tynnyrissä joka valitettavasti on myös tappanut samalla sen mysteerin, mikä teki mystisestä juomasta mystisen.
Tuoksussa sherry on päällekäyvä. Edelleen, vaikka avaamisesta on parisen kuukautta. Jotain on kuitenkin tapahtunut sillä, nyt vanhaa taikaa on hienoisesti tuoksuteltavissa. Tuoksu alkaa olla tasapainoisempi ja monipuolisempi. Miellyttävämpi.
Maku sen sijaan on vahvaa sherryä ja kirpeyttä. Se käy päälle kuin vihainen karhu eikä jätä juurikaan tilaa maistella puolukoita sen hampaiden välistä. Väkevää, kyllä. Aggressiivista, kyllä. Mystistä, valitettavasti purennassa ei ole sitä lainkaan. Muita makuja saa hakemalla hakea, ja siltikin ne jäävät pahasti piiloon. Jälkimaku on aika makea, mutta on sillä pituuttakin ihan kivasti. Pehmeyttä tässä ei ole juurikaan ennen loppua, mikä on ehkä vähän yllättävääkin 22-vuotiselle viskille.
Loppusanoina voisi sanoa, ettei tämä ole huonoa viskiä. Ei lähimaillakaan. Sherrybuumi tuntuu käyvän vahvana ja yksi jos toinenkin tislaamo tekee ylilyöntejä. Black Art 3 ei vain ole hintansa väärti mielestäni. Se mitä odotin, oli mystiikka ja arvoitus – mitä sieltä tuli oli hyvinkin suoraviivainen viski. Annetaan kuitenkin ajan kulua ja odotellaan – josko ilma tekisi tälle ihmeitä kuukausien kuluessa.
No comments:
Post a Comment
Note: Only a member of this blog may post a comment.