Saturday, March 10, 2018

Turku Craft Beer Festival 9. - 10.3.2018



Turku on osoittautunut hyväksi paikaksi asua oman viskiharrastukseni kannalta. Vaikka vielä pitkään en ole Suomen vanhassa pääkaupungissa asunutkaan, on täällä ollessa tullut osallistuttua jo pariin tastingiin (Highland Park ja Laphroaig) ja pari seuraavaa on myös kalenterissa odottamassa. Eilen sai ensi-iltansa Turun ensimmäinen olut- ja viskifestivaali Turku Craft Beer Festival, joten tulihan siellä käytyä. Tapahtuman sivut Facebookissa: https://www.facebook.com/events/130246304308950/?event_time_id=130246314308949


Viskien ja muutamien oluiden lisäksi parhaita hetkiä olivat turinatuokiot eri maahantuojien, ambassadorien, esittelijöiden, Suomen pioneerien, satunnaiskohtaamisten ja vanhojen sekä uusien tuttujen kanssa. Oli hauska kuulla tarinoita tuotteiden ja viskien takana jotka toivat lisää eloa näihin lasipullojen elämänvesiin.


Avauksena, toisen viskiharrastajan esimerkkiä seuraten, tuli kokeiltua miltä vähän erilainen Glenfiddich maistuisi pitkästä aikaa omassa suussa. Rommiviimeistely on mainio lisä, ja toi paljon lisää ulottuvuutta - ja samalla varsinainen 'Fiddich jäi taaemmaksi. Helppo maistella, toimisi sarjassa alkupäässä, mutta jälkimaku jää ontoksi. 




Balvenie 25yo Single Barrel piti testata myös. Balveniet jäävät minulle helposti liian kepeiksi eikä tämä ollut poikkeus. Ei tämä pahaa ole, kaukana siitä, mutta hintaansa nähden odotukset olivat korkealla. Messuhinta oli kuitenkin ystävällinen joten tätä testasi ihan mielellään. Oikealla alustuksella, oikeassa paikassa hyvällä tarinalla varmasti toimii paremmin - ja tynnyrit ovat kuitenkin aina omanlaisiaan.



Viimeinen illan Balvenie lasissani oli myös Single Barrel sarjaa, mutta 15 vuotias joka oli kypsytetty ex-sherrytynnyrissä (Oloroso). Tässä oli jo enemmän intensiteettiä ja makua, erityisesti jälkimaku (tärkeä osa maistelussa!) hiipui hitaammin ja säilytti runsaan olemuksen miellyttävästi.

Ardbegit - vanha tuttavuuteni - olivat myös paikalla. Uusi An Oa on Alkossa jo tilattavissa alle 80€ hintaan. An Oa tuo savun, nimenomaan nokisen savun, hienosti esille. Kuivaa, likaistakin mutta osuu juuri minun makuhermoon hyvin. Maku säilyy ja luo tarinoita. Ei ole yhtä runsas kuin Uige tai Corry, mutta testauksen arvoinen. Corry on aina Corry - muistaa vain ettei käy uimasilla siellä. 



Glenmorangiet tuppaavat jäädä itsellä vähän paitsioon - aina siihen asti kun sen 18o versiosta kaataa dramin lasiin ja maistaa sitä. Ei huono viski lainkaan. Nectar D'Or on viimeistelty Sauternes-tynnyreistä (kuten vaikka Octomore 4.2. Comus) ja edelleen pidän sen makeasta vaikutuksesta. Lämmin, laaja, pehmeä ja pitkään maistuva kokonaisuus.



Pääsin maistamaan myös uutta Old Buck-viskiä, joka on pullotettu vasta viikkoja sitten. 7-vuotta kypsynyt viski jota tehdään hyvin pieniä eriä Beer Huntersilla Porissa. Tislaajan (Suomessa alan pioneeri!) tuli turistua hyvä tovi ja todettua yhteinen mieltymys Kilchomanin viskeihin siinä samalla. Mutta tämä Old Buck (48.x% vahvuus) makukokemuksena. Sanotaanko varovaisesti niin, että tämä oli yksi parhaista kokemuksista eilen. Intensiivinen, monipuolinen ja pitkään maistuva kokemus! Tässä on viski, joka saa vielä aikaan tarinoita. 


Aberlour A'bundah on ollut lasissa aiemminkin, mutta reilut 20 batchia takaperin. Eilen lasissa oli batchia numero 58 (59 taitaa olla jo kaupossa). Tässä oli samanlainen fiilis kuin ensimmäisessä A'bundahissani. Kuivaa sherryä ja paljon, mutta hyvällä sydämellä jolloin kokemus maistui jopa Old Buckin jälkeen (tai sen ansiosta?). Jos erikoiset ja ylitsevuotavat makuelämykset ei savuisella puolella kiinnostavat: kokeilkaa ihmeessä.


Aberlourin jälkeen ei ollut toivoakaan siitä, että maistaisi jotain hetkeen. Makuja nollasi vähän 12 vuotias Redbreast ja sen jälkeen 15 vuotias Redbrest saikin aikaan jo miellyttäviä kokemuksia. Tällä tiskillä viihdyin pitkään juttelemassa Jamesonin Suomen ambassadorin kanssa - samalla sain kuulla tarinaa Redbreastista ja kieltämättä tarinoidessa 15 vuotias maistui entistä paremmalta. Mukava jälkimaku ja voisi hyvin olla verrokkina & kontrastina viskinmaistelussa. 


Ja kun Jameson Ambassador puhuu, ei auttanut kuin maistaa vielä Jamesoniakin. Pienen arpomisen jälkeen päädyin vähemmän stilisoituun Jamesoniin: Distiller's Safe. Redbrestien jälkeen toimi ihan hyvin, siinä oli hyvä mailan lapanousu, joka kyllä suli pois aika nopeasti. Mistä pidin oli intensiivisyys, jälkimaku ei jäänyt kummittelemaan.

Teerenpeli on aloittanut etikettityylin vaihtotalkoot. Kasken klassinen tyyli on vaihtunut modernimpaan, ja vaikka vähän kaskenroihua ehkä kaipaan ei tuo näytä hassummalta. Teerenpelin Savu (belgialaisia maltaita, jatkossa brittimaltaat (ei skotti)) aloitti aika mitäänsanomattomasti. Siinä edustajan kanssa jutellessa tuli kuitenkin huomattua että parin suullisen jälkeen savuinen jälkimaku jäi pitkäksi aikaa, ja miellyttävästi, kytemään. Kerrankin savuinen Teerenpeli, vaikka viski kaipaisikin lisää runkoa ympärilleen niin jälkisavu (savusauna) on hyvä. Ja hinnankin pitäisi Alkossa asettua vaihteeksi houkuttelevaan osastoon (tosin jos tekisi vertailuhinnan 0,7 pullon mukaan hinta nousisi kisaamaan about Ardbeg 10 - An Oan kanssa ). Toivottavasti Teerenpeli alkaisi pullottamaan viskejään myös desin pikkupulloihin - näistä tulisi useampaa maistettua.



Kyrö ei millään antanut maistaa heidän lauantain maisteluun varattua ruisviskiään, mutta ymmärrän kyllä että maisteluun osallistuvat ovat etusijalla. Olisi ollut mukava tehdä vähän verrokkia siihen pulloon joka meillä Kyröstä on tynnyriosakkuuden kautta. Sen sijaan maistoin heidän uutta Dark Rye Bitteriä ja ... maistui. Napue ja tuo Bitter ammentavat suomalaisesta niittymaisemasta yrttejä seokseensa ja sen huomaa kyllä makukokonaisuudessa. Suosittelen testaamaan jos Kyrön tuotteet kiinnostavat ja Bitterit ei ole inhokkeja.


Scapa jäi vähän väliviskin rooliin illalla. Ihan ok, kohtuuleveä mutta helpon oloinen Orkneyläinen josta ei jäänyt pidempää jälkimakua. Maistelussa voisi olla mukana tuomassa kontrastia, mutta ei synnytä suurta tarinaa makuprofiilinsa pohjalta. Orkneyn tarinat ovatkin sitten oma lukunsa. 


Tullamore Dew:n kanssa sain mahdollisuuden (Kiitos!) tutustua siihen vähän uudesta vinkkelistä: pääsin maistamaan sen komponentit, joista viski loppujen lopuksi sekoitetaan ja perusversio laimennetaan. Komponentit olivat intensiivisiä (tynnyrivahvoja) ja hämmentävästi Single Grain teki niistä minuun erityisen vaikutuksen olemukseltaan. Näitä komponenttia voisi olla maisteluissa mukana useamminkin. Single Malt tuo Tullamoreen leveyttä ja arvokkuutta, kun taas Potstill pitää huolen ärhäkkyydestä. Tullamore Dew Phoenix on tynnyrivahvana versio, jonka tarina pohjautuu ensimäiseen lento-onnettomuuteen joka poltti koko Tullamoren pikkukylän vuonna 1785 ja kylä rakennettiin uudestaan tuhkasta. Jonka vuoksi Feenix, jonka maistoi komponenttien jälkeenkin. Viski on vahvaa, intensiivistä ja siinä oli ihan mukava jälkimakukin. Ei olisi hassumpi lisä maisteluihin tämäkään.


Kovin montaa henkilökuvaa en ottanut, mutta täytyihän Tullamore Dewn jälkeen Jyri ikuistaa. Kannattaa tätä kaveria jututtaa, jos haluaa kuulla mm Balveniesta ja Tullamoresta enemmänkin.


Lopuksi vielä jokunen fiilistelevä yksityiskohta messuilta






Hyllystä pääsi maistamaan paria Laddieta, Port Charloten ja muutaman Octomoren


Hienot taskumatit Balveniella!

No comments:

Post a Comment