Viskiblogistit olusilla, kaikki selvisivät!

Kutsu kiiri läpi vaarojen ja kurujen, jokia pitkin kiemurrellen. Harakan lennättämänä, korpin perille kuljettamana se tavoitti järvien keskellä olevan savujen peittämän saaren, jossa tarinat ja riimut ovat käsinkosketeltavia. Siellä sanoman kuuntelin, pohdiskelin ja lopuksi reppuni pakkasin. Tie kohti etelän kaukaisia kivipaaseja alkoi, kulkien asioiden kautta joista ei tohdi ääneen kuiskailla. Sanon vain, jos lukisitte ajatukseni toivoisitte että ajassa matkustaa osaisitte.

Kaukana lahtien pieksemillä rannikon kivillä, turvassa aalloilta ja myrskyiltä, sijaitsee rakennus joka ulkonäöllään satunnaista kulkijaa hämää. Jos taas sen aarteet tiedät, näet jalokiven joka hehkuu kirkkaasti tuhansien peltisoturien marssin kupeessa. Eikä tässä puhuta lyhdyistä, vaan noista juomista jota meistä monet pitävät.

“Kallossa” eteen tarjoiltiin olutta, joka oli mustaakin mustempaa. Mustiksi kiviksi sitä kutsuivat. En tiedä mitä se oli, mutta parin tuopin jälkeen se ei maistunut enää kovin kitkerältä, vaan oikeastaan aika hyvältä. Ehkä siinä on vähän tiukka ensimaku, tai ehkä se on vain väärin maisteltu kun sitä ei edeltänyt sopivat etelän maan valkoviinit. Niin tai näin, se maistui kyllä.

Tarinat lentelivät kuin osumat Agincourtissa ranskalaisten riveihin. Syviä, iskeviä ja uppoavia. Satunnaisesti vähän pintaa naarmuttaenkin. Kukaan ei kuitenkaan tunnustanut tappiota, vaan nauru ja hauskuus pysyivät mukana seurueessa ja säilät narikassa. Olihan tässä kyseessä useampi Suomalainen viskiblogisti, jotka vihdoin tapaisvat! Mitä kaikkea tästä taas kehkeytykään, ei sitä osaa sanoa. Harmillisesti vielä veljiä jäi uupumaan, mutta matka on pitkä. Ehkä piakkoin yritetään uudestaan, jos vain pienet posteljoonit jaksavat juosta!

Erityisen antoisaa oli kuulla mielipiteitä tarinoiden takaa, katsella kuutioita toisin silmin ja tietysti oppia tuntemaan muita myös viskimaailman ulkopuolelta. Oluet, jotka kummasti katosivat tuopeista kellon tahtiin, antoivat jutuille myös juuria sekoittuen viskien maailmaan melko saumattomasti.

Pakko sanoa ja kehua näitä muita blogeisteja – olivat paikalla tai eivät. Aivan mahtavaa väkeä olette ja on ollut suuri ilo ja etuoikeus tutustua!

(kuva ei ollut mukana tapaamisessa, mutta sopii tunnelmaan josta ei mystiikkaa puuttunut!)

In summary: some of Finnish #Whisky #blog writers met today. I must say it was an honor and a privilege to meet them! Networking by an ale or two seems to work for us. Lots of stories to swap, lots of ideas to share. Hopefully we’ll meet again soon, with some luck our numbers grow. 

Talisker Dark Storm – from the eye of Skye

At the first, you don’t hear a thing. The wind calms, birds stop their chore and tweets go silent. The dark cloud approaches fast. The wind wakes up first, gathering speed and strength and feeling proud when traveling in front of the storm. The rain, the thunder and it’s bright flashes fill ears and eyes. The storm has arrived.

Talisker put out their first Storm (in Finnish) earlier this year. It was a delightful experience that made one enjoy the whipping pain of rain on bare face. Now they re-entered the theme with their Dark Storm. It is Talisker, from the Isle of Skye, matured in “selected heavily charred casks”. They also state, that this maturation should give it extra spice and smoke.
The color is very pleasant and something you’d expect to see when looking at whisky. Oils are thicker than I thought they’d be. After all, this isn’t very specially old or strong (45.8%, the usual Talisker) dram. They don’t give out any age for this one, but it’s probably around 10-12YO mostly.
The nose is opening up slowly. At first, it doesn’t give out any surprises – except that it is very afraid and staying at the back corner. Then, when you beg for it, it will produce out a healthy buff of smoke. Much more smokier than any Talisker usually. But I am still very surprised, how delicate the nose it.


Mouthful gives out at first a smooth, then a bit late biting, smoke. Spiciness and smokiness are very much present here. Variety of tastes travel on my mouth, a bit of chocolate is recognizable but what I like the most is the smoke and the feeling that you are licking a deep-charred wood. There are, luckily I might add – or otherwise I can drop off enjoying whisky and start spending my evenings by an dampened fire – other tastes that fulfill this dram. But it is not too complex. Neither it is a very attacking one either. It is a enchanting dragon with a sweet tongue and smoke buffing out of it’s nostrils. For some reasons, known only to ancient legends, it is holding it’s killing bite back and giving us a very nice expressions of itself. Like a tamed beast.
Despite being a very smoky whisky, it is easy to enjoy and drink. Clearly made to please lots of people and to accommodate today’s worlds endless hunger of Scottish drams, especially smoky ones. This one is really competing with Islay magic!

Octomore 6.1. – antakaas kun kartanonherra kertoo mitä sinä yönä tapahtuikaan..

Kaadetaan ensin lasiin vähän mustan pullon juomaa, tulkaapa lähemmäksi. Minulla on teille jotain kerrottavaa.

Se oli syksyinen yö, kauan sitten kun vielä sukumme asutti suurkorven syväkurvissa suurta tilaamme. Päärakennus oli kolmikerroksinen ja ikkunoiden pokat koristeelliset. Jopa tuuliviiri oli kiiltäväksi hinkattu. Sisällä kävellessä saattoi aistia seinävaatteista henkivän vuosisatojen arvokkuuden. Mutta niiden silmät, ne tuijottivat ankarasti. Mitään tai ketään ei säästetty. Ei ollut helppoa, olla katseen alla jatkuvasti. Esi-isien vaatimukset tuntuivat niskassa kuin saraseeni-miekan sukkela terä.

Sinä yönä, kun heräsin, sydämeni löi varmasti tämän Octomoren verran – 167 iskua minuutissa. Vaikka edellisenä iltana olikin istuttu iltaa niin, että hikikin oli helposti 57% tislettä, jotain outoa tuntui olevan ilmassa. Hetkellisesti savua ja vahvoja tunteita kohosi käytävistä ja seinistä. Turpeinen maku suussa puin silkkisen aamutakin päälle ja kävelin hitaasti katsomaan mistä on kyse. Outo hehku kajosi varovaisesti oven alta, mutta taulun ankara katse pakotti minut käyttäytymään varmasti. Ovi aukeni hiljaa naristen. Seurasin valonkajoa alemmaksi, sydän jyskyttäen mutta samalla tunsin myös rauhallisuutta. Muinaisuus mukana kuiskasin vanhaa lorua

Kymmenen on teriä ikuisia

Yhdeksän loitsuja väkeviä

Kahdeksan aarretta löydettäväksi

Seitsemän pulloa savuista juotavaksi

Kuusi soihtua polttavaa sytytettävänä

Viisi arkkua tyhjää kannettavana

Tässä vaiheessa pysähdyin ja kalpenin. Neljä on tunnettuja esi-isiä kadonnut aikojen saatossa – onko nyt aikani. Kadotin sanat mutta tarina jatkui kuin itsestään.

Neljä kohtaloa jo on täyttynyt

Kolme tytärtä kaunista syntynyt

Kaksi askelta vielä ja kurota

Havahduin ja kurotin oikealla kädelläni, napaten syvältä suosta kaivetun viikinkien miekan kouraani. Kuvittelinko vai välkehtikö se vihreänä?

Yksi väistö ja lyönti raju, jolla tuntematon pudota!

Miekka välähti ilmassa ja luulen kuulleeni suuren pamauksen, kuin Ukon jyrähdyksen. Kirkas valo säkenöiden kaaduin selälleni, tunsin vanhan aseen kuumentuvan ja kättäni polttavan. Mutta en vain osannut laskea siitä irti.

Heräsin myöhemmin sängystäni. Katsoin kättäni ja näin nämä palojäljet, katsokaapa – ne ovat siinä vieläkin vaikka tarina oli isoisoisäni. Ja se vanha miekka paloi ja kärsi aika paljon, se on muuten se sama terä joka on asehuoneen vitriinissä. Tarina ei tarkemmin tiedä mitä tapahtui, mutta muistakaa..

Jos haluatte koskaan kertoa tarinoita, niin tässä on oiva juoma kertojalle eikä kynttilänvalokaan syksysessä illassa haittaa! Suuria tunteita on helppo lisätä, kun juomassa on taikaa. Mukana on karhun murinaa, jota on höystetty lumoajattarien kuiskauksilla. Lohikäärmen polttava henkäisy kuumensi liemen samalla kun metsän hengetär lauloi sudet takaisin salojen taa ja Ahti kiemurteli särkiparvessaan. Kaunista ja karua mutta myös mystiikkaa joka kumpuaa kellareista, maaluolista sekä shamaanirumpujen lyönneistä.

Makua ja luonnetta riittää vaikka toiselle päivälle, mutta kerrotaan silloin vähän erilainen tarina!

If you ever want to tell a tale, make sure you have some Octomore 6.1. It will dazzle your mind and take your imagination to the world of mysteries and mystical beings. Dragon’s Breath gives this dram a burning heat but also the Enchantress soft whisper will give it a wild magic effect. It has the strength of the bear’s growl that has been tamed by spirit’s songs. There is the beauty and the brute, delegate lady and mansion’s lord. Trickster and the loyal servant. All the elements are here, just tell the tale that has smoke, mystery and fire in it!

Laphroaig Cairdeas 2013 Port Wood Edition for the Friends of Laphroaig

Deep inside the wilderness, where wild beasts walk and mate, the camp is set. The long hours of day are behind and dark mystical sky turns the hourglass to symbolize it’s reign. The fire is being set up from dead trunks of tree, filled with tar and smoke inside them. Small sticks catch the tender flame first, and they start eating that try tinder that was kept safe during showers and mist. Soon there is a smoke circling the wood and crackling sounds boom the silence. Fire is born and light reveals the tarp and worn out gear. Prehistoric travelers wonder the richness of the sky and wait for the moon to raise, since it is the night that demands rituals to ensure good hunting and game.
I’ve taken a few tastings of Cairdeas, but today when I started to write about it I was surprised about it’s feel and mood. Cairdeas Port Wood (51.3%) is an special annual release and this year it was sold empty in a matter of hours. As name suggests, this has seen port wine finishing to create a variation for ordinary Laphroaig taste.
The nose is charming me. The smokiness is not hitting with full strength, but it is there. As a promise. Also ordinary Laphroaig intimidation is hiding and does a very good job with it.
Taste reveals that the fire is burning. Smokiness is strong and taste bites like a big bear with a mortal wound. It does not last that long, but the peak is powerful. After that it is about the smoke and the wine with sweetness. Not the most ordinary combination with Laphroaig, but for me this is a home run! Second mouthful enhances the sweetness but the campfire keeps on burning and adding smoke. This something that shows off what smoky Islay can also produce. Very enjoyable experience and this one will keep the chatter going on when you have a tasting!