Laphroaig 12YO NC2 Duncan Taylor – savua, luonnetta ja pehmeyttä

Ajohärkä heittelee ahkiota perässään, matkan edetessä vinhasti jäätyneillä lumilla tuntureiden lakia pitkin. Kaamos on vielä päällä, valo kajastaa himmeästi horisontissa kun polku suuntautuu alemmaksi, kohti jokilaaksoa. Siellä aihkin, suuren petäjän, luona on kasvaa kookas kivi maasta. Lieneekö kokoa tullut taas lisää, mietiskelen. Paikka on yksi seita monista, enkä ihmettele, tässä vain istuu hiljaa ja katselee tauon verran. Maahisen kasvot kivessä ovat nyt lähellä lumirajaa – siellä se jurottaa pitkän talven, kohta pimeässä. Isomusta ei hän vieläkään minulle suonut, liekkö turha haave. Rannalta löytyy vielä akkantakkua, joka menee taskuun kuivumaan. Sillä saa tulet illalla aikaan, tervaskannon luokse. Hymyillen matka jatkuu, onkin jo aika päästä savuille istuskelemaan.
Duncan Taylor tekee yhtenä pullotteenaan NC2-sarjaa. Se tarkoittaa sitä, että näitä viskejä ei ole kylmäsuodatettu eikä värjätty millään tavalla. Ne ovat siis ‘puhtaampia’ kuin mitä isojen tislaamojen perusviskit yleensä ovat. Laphroaigin NC2 12YO, 46%, on tämän artikkelin aihe. Sitä on kypsytetty pari vuotta pidempään kuin perus Laphroaigia. Tämä pullo on vuoden 1997 tislauksesta, pullotettuna 2010. Viskin ikää laskiessa, vain täydet vuodet huomioidaan – siitä 12 vuoden ikä.

Tuoksusta käy ilmi hyvin tislaamo ja siinä onkin Laphroaigille tyypilliset tuoksut. Savu, fenolit, luonne ja mielikuvitus löytyvät helposti tätä tuoksutellessa. Vaikutus on laadukas, tasapainoinen ja miellyttävä. Ei niin pistävä kuin mitä perus 10YO versiossa yleensä on.

Maku on hyvin Laphroaig-mainen. Kuitenkin tässä on enemmän pehmeyttä ja vivahteita, johtuen jo tuosta parin vuoden lisäkypsennyksestä. Luonne on tallella, viskiä ei ole nöyryytetty tai alistettu mihinkään tavanomaiseen muottiin. Savu velloo makuhermoilla ja täyttää suun tyylikkäästi pitkäksikin ajaksi. Tämä ei ole yhtä paksu kuin mitä jotkut savuviskit ovat, mutta hienous on enemmänkin vivahteissa.

Jälkimaku ja tuoksu säilyvät, kuten perusversiossakin, mukavan pitkään. Yleisesti ottaen valitsisin tämän perusversion sijaan jos vain mahdollista. Maku on hienostuneempi, mutta luonteikas. Tämä ei ole tyly missään vaiheessa, mutta karuus on edelleen mukana. Oikein mukava viskinä, ei lainkaan hassumpi. Tietenkään perusversiota ei kannata jättää täysin poiskaan – miten muuten sitä osaisi esimerkiksi tätä viskiä arvostaa?