Adelphi Breath of Islay 13 years– savuinen henkäys salatuilta mailta

 

Metsä tuntematon erämaassa, jota pitkin askel taittaa matkaa. Polut piilossa, mitä lienee niiden takana makaa. Näillä mailla asuu noita, joka on salaisuudet kadottanut. Pulppuava lähde ei sammuta janoa, vaan lisää vain kullan himoa. Vaikka mieli tekisi kerätä maasta asioita, on ehkä parempi jättää ne sijoilleen jonne joku aikanaan on ne hävittänyt. Täällä etelä muuttuu pohjoiseksi, itä länneksi. Paistaako nyt kuu vai aurinko, metsä sen ehkä tietäisi.

Adelphi Breath Islay on salattujen taikojen tuotoksena syntynyt viski. Iältään 13 vuotias, mutta luonteeltaan vahva (56.6%) ja väkevä. Siinä asuu sisu ja savu, ei murru mutta taittuu jos on aivan pakko.

Adelphilta voi odottaa laadukasta elämän mysteeristä vettä, eikä tämä suinkaan ole poikkeus siinä. Yhdestä tynnyristä (#5873) on tehty 291 pulloa tätä viskiä. Tislaamo on salattu. Käsi viskitynnyrin päällä on valat karmeat vannottu ettei näitä saloja tai kaavoja paljasteta ulkopuolisille. Nurkissa kuiskailtiin että kolmentoista vuoden aikana tämä aine olisi maannut ja kypsynyt harvinaisessa uudelleentäytetyssä eurooppalaisessa tammitynnyrissä jossa olisi aiemmin ollut, jos vakoojat eivät seonneet inkvisiittoreiden käsittelyssä, Oloroso sherryä kaukaa lämpimämmistä maista. Kuolemanpelosta kankeat sormet kirjoittivat viimeisillään mystisiä sanoja, joita vain harvat ymmärtävät: “a rare refill European oak, ex-sherry (probably Oloroso) hogshead”. Muutamat kuolemaapelkäämättömät tahot ovat kuitenkin paljastaneet mahdollisia tavuja, joita tämän alkuperään liitetään. vul. ga. in. la. En tohdi niitä kasata, vaikka ne olisivatkin oikeassa. Näistä pulloista ei yleensä puhuta, ja vielä harvemmin niitä maistetaan. Pieni lasipullo kuitenkin sisälsi tätä taikajuomaa sen verran, että lensin sen voimin kauas tuntureiden yläpuolelle ja maistoin mystiset maut huulillani.

Väri. Sen mitä ehdin havaitsemaan, väri oli upean meripihkainen. Kultaa, kuparia, muinaisia riimuja. Öljyt piirsivät upean syvänmerenhelmisen nauhan lasin pintaan, ennen muuttumistaan vaelteleviksi revontuliksi ja säkenöiviksi kuuneidon surun pisaroiksi jotka valuvat pitkin yötaivaan näkymätöntä pintaa.

Tuoksu. Se oli kuin paratiisi joka muuttui todeksi. Vai avasiko se portin johonkin unohdettuun, jossa kävin hetkellisesti. Meri, savu, jyhkeät aallot, kumisevat kalliot. Myrsky ja tyyni samassa veneessä. Hiekkaranta ja armoton rakkalouhikko paljaiden jalkojen alla. Öljyinen, raikas, monimuotoinen ja kuten seireenien laulu – koukutti kerrasta. Katosin.

Ensimmäinen suullinen. Vahva, väkevä, kaiken tieltään polttava ja tuhoava. Kiiltokuva särkyi tuhansiksi kimmeltäviksi palasiksi ja sen takaa hyökkäsi muinainen noita, joka repii tiensä läpi sotilaiden rivistöjen ilman että kukaan pystyy nostamaan keihästä vastustaakseen. Jäljelle jäi savuava vana, joka tuoksui kadotettujen niittyjen monipuolisuutta ja makeutta. Tuli hiipui kytemään ja öljyinen savu valesi ympäristöön mustana ja vahvana. Tässä kulminoituivat vahvuus, väkevyys ja ehdottomuus joka väänsi ajan kulkemaan samalla hetkellä jokaiseen eri suuntaan.

Toinen suullinen. Noita pahimmat loitsut kuluttaneena joutui antautumaan taistelemaan säkenöivin silmin. Ei lannistettuna, mutta savuisena kuin kytevä kokko Juhannuksena. Makeus valloitti alaa ja paljasti alta uusia ulottuvuuksia jos niihin olisi uskaltanut heittäytyä.

Tämä on kuin Islayn alkuaine ja lohikäärme yhdistettynä elävään Gigermäiseen veistokseen. Helppo ei kuulu tähän yhdistettäviin adjektiiveihin. Repivyydessä ei kuitenkaan olla Octomore 4.1 –tasolla, mutta tämä onkin jotain aivan erilaista. Erinomainen mystinen viski, joka vaatii satoja taisteluja käyneen ritarin vastaansa jotta seurauksena ei olisi täydellinen musertuminen. Juuri sopiva, tunteita ja lennokkaita ajatuksia herättävä juoma minulle!

Arctic Whisky Tasting

Suomi on arktinen maa. Talvella sen tiedostaa purevasti, kuten ehkä monet ovat havainnoineetkin, kun pakkanen pistelee poskilla ja ilma on kirpeän rapsahkka. Miksei siis kokeilisi muutamia viskejä, mitä ne tuumaavat pakkasesta? Tietysti jotain asiaankuuluvia kuviakin piti napsaista.

Ardbeg 10 osoittautui loistavaksi, niin kuvauksen kannalta kuin maultaankin. Lähes jäisenä se luo uuden, omanlaisen maisemansa jossa sekoittuvat terva, savu ja ankara kylmyys joka muuttuu kuumotukseksi pian. Muita mielenkiintoisuuksiakin tuli illan kuluessa vastaan. Black Art III osoittautui paljon paremmaksi jäisenä, mutta kuitenkin ilman jäitä. Tammi tuli paljon paremmin esille maussa ja sherry sai vähän loitonnusta. Monta askelta parempaan suuntaan, melkein jopa siihen Mustaan Magiaan, missä Black Art II vakuutti minut suveneeristi.

Bunnahabhain nuori Cruach-Mhona toimi myöskin mainiosti kylmänä. Turve ja savu tulivat hienosti esille, eikä todellakaan mikään hassumpi kokemus. Caol Ilan Distiller’s Edition sen sijaan on liian hienostunut maultaan, eikä kylmyys oikein ollut toimiva yhdistelmä.
Kokeilut jatkuvat tällä saralla. Aavistelisin, että mm sherryiset parantuvat omassa suussa paljon tällä, kun pahin sherryterä tylsytetään ja saadaan muitakin makuja esille. Osa taas kärsinee totaalisen makujen häviämisen, vähän kuin ulkona juodessa viskiä kuksasta – usein siinä jää jäljelle vain alkoholin maku.
Hyvänä puolena, nyt on ainakin sopivat kelit tehdä erinäisiä arktisia kokeiluja viskien saralla ulkona. Siinä jää –5 bar vähän toiseksi, kun aletaan Suomen pakkaslukemia mittarista katsomaan. Enää puuttuvat vain jäästä muotoillut viskilasit ja iglu ulkona..

(varokaa äkkinäisiä lumivyöryjä!)