Port Charlotte the Peat Project – leppoisa turvejuoma

Lempeä tuuli, lämmittävä aurinko. Tuli lepattaa nuotiossa, kahvi kuplii pannussa. Kuksa valmiina, matkaajan evästä edessä. Leppoisa tunnelma, hiljaisuus ja rauhallisuus ympärillä. Kuinka miellyttävää voikaan hetket olla, kun voi toviksi pysähtyä ja olla muun maailman ulkopuolella?
Bruichladdichin Port Charlotte-projekti kasvaa kasvamistaan. Nyt vuorossa on the Peat Project, joka korvasi An Turas Mor-viskin. Peat Project on pullotettu 46% vahvuudelle, 40ppm turvepitoisuudelle. Siihen on sekoitettu useita eri PC maltaita, jotta on saatu mukavan turpeinen lopputulos. Minkälainen onkaan siis lopputulos?

Tuoksu on turpeinen, lempeä ja leppoisa. Tämänkin juoman öljyt miellyttävät silmää, luoden kivoja kuvioita lasin pinnalle. Maku täyttää kielen ja suun turpeella, hiukan kuristetulla voimakkaalla otteella. Tämä ei pääse hyökkäämään päälle, mutta on maussaan todella vahva ja jykevä. Nautiskeleva ote löytyy samointein. Laadukas, salonkikelpoinen. Peat Project ei pelästytä todennäköisesti vasta-alkajaakaan kauas, vaan antaa hiukan ilmettä sille minkälaisia viskit voivatkaan olla.

Äärimmäisyyksiin viskin kanssa ei siis joudu, vaan voi nautiskella rauhallisesta ja mukavan pitkään kehittyvästä mausta. Jälkimaku ei ole mitenkään vahva, eikä pärjää vahvojen ja vanhojen viskien loppumauille mutta on kyllä hintaluokassaan mainio. Hiukan löytyy nuoren iän pistävyyttä mutta mielelläni luen sen piirteen osaksi viskin luonnetta. Tämä oli maistellessa itse asiassa yhdessä porukassa kaikkia kovasti miellyttävä viski.

Suosittelen kokeilemaan!

Port Charlotte PC10 Tro Na Linntean – Sukupolvesta toiseen

Port Charlotte –projekti etenee Bruichladdichilla. Viimeisimpiä tulokkaita ovat PC10 Tro na Linntea (through the generations), PC10 normaali sekä the Peat Project. Tavoitteena turpeinen ja maistuva viski. Pääsin maistamaan PC10 tynnyrivahvuista (59.8%) viskiä, jota on pullotettu 6000 pulloa. Tämä yksilön ollessa nro 5087.

Tuoksu lupaa paljon. Se on väkevä, vahva, turpeinen ja täynnä pidätettyä energiaa. Mutta se on myös monisyinen, ikuinen, rauhallinen ja ristiriitainen. 10 vuotta kypsennystä, mitä se onkaan tehnyt Port Charlotelle?

Maku iskee kovaa. Ensin tulee hyökkäys kuin raskaan ratsuväen rynnäkkö päälle. Erittäin vahva, erittäin pysäyttämätön. Seassa lentää tykinkuulia jotka riistävät makuhermot sijoiltaan ennenkuin jatkavat syvälle aivokuoreen. Tämä viski on voimakasta, eikä tämä ole helppoa maisteltavaksi. Maku on aivan erilainen kuin PC9, jossa oli mukana makeutta ja sherryä. Tässä on kuivuutta ja karkeutta. Mutta paljon turvetta, paljon erilaisia makuja jotka toisella sipaisulla alkavat löytää paikkansa. Makuhermo toipuvat ensimmäisestä aallosta ja ovat jo paljon paremmin järjestäytyneitä ottamaan vastaan seuraavan rynnäkön. Maut tulevat esille, jälkimaku säilyy pitkään ja seassa on tammea ja hedelmällisyyttäkin. Mutta erittäin kuivana. Vanilijainen tammi alkaa löytyä enemmän ja enemmän seasta, samalla kun se jää kielelle ja sen taakse maistumaan. Aivan loistava!

Siinä missä PC9 oli makea ja vahva, tässä on menty vähän erilaiseen suuntaan. Hiukan saattaa sherryä olla maussa, mutta se tulee aikanaan hienotunteisemmin esille. Tätä viskiä ei kannata tarjoilla kuin kokeneille maistelijoille – eikä sarjan ensimmäisenä. Paljon paremmin maut saa esille kun suu on tottunut ensin vähän muihin viskeihin ja mukana on sopiva viski, johon näitä makuja saa verrattua.

Ardbeg Corryvreckan – pyörre, joka ei laske irti

Myrskyn keskellä puhaltava trombi, joka tempaisee varomattoman mukaansa, piiskaa maisemaa ja levittää hävitystään. räiskyävä metsäpalo halkoo metsää ja ajaa asukkeja karkuteille. Salamat nuolevat kukkuloiden kurottavia sormia ja jyrinä kaikuu kurujen ja harjujen reunoista kumisten pitkin erämaista jänkää kauas tuvan seinien sisäpuolelle. Luonto on herännyt.
Tuoksu, joka odotuttaa jotain erinomaista. Pitkät hetket, joiden aikana ehtii maalaamaan mielessään tauluja tulevasta, kurkistamaan pimennossa olevan kulman taakse. Mysteeri, jota ei vielä ole ehditty selvittämään. Corryvreckan, pyörre joka syö sinut. Tämä viski on nimetty tuon harvinaisen luonnonoikun mukaan, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. Näissä on paljon samaa.
Ardbeg Corryvreckanin ikää ei kerrota. Se on tullut tavallaan korvaamaan vanhan Ardbegin Airigh Nam Beistia, joten seassa on varmasti jonkin verran vanhempaakin beggiä. Maustakin päätellen. Tämä myydään tynnyrivahvuisena (57.1%) joka vain vahvistaa sen piirteitä miellyttävästi.
Tuoksu todellakin antaa odottaa maistuvaa juomaa. Savu ja turve tuntuvat vahvasti ja niistä tietää ettei nyt ole tulossa mikään hepponen makuelämys.
Maku ei ole alkuun niin tyly, mutta pyörre ottaa vauhtia samalla kun sitä makua pyörittelee kielen päällä. Se voimistuu ja voimistuu, tempaisten kierroksiinsa täydellisesti. Elämykset seuraavat yksi toistaan, karkeaa, luonteikasta, pehmeää ja leveää makua. Savu ja turve, Ardbegin tunnusomaiset maut viekoittelevat, hallitsevat ja tylyttävät. Maku on monipuolinen, mausteinen, raikaskin, muuttuva. Tämä on mainio elämän vesi, yksinkertaisesti. Ei varmasti helppo ja mitä pidempään tätä malttaa maistella, sitä enemmän makuja alkaa löytymään. Jokaiselle jotakin – kunhan uskaltaa ensin astua veteen ja antautua pyörteen vietäväksi!
Jälkimaku säilyy pitkään suussa. Turve ja savu eivät halua laskea irti lainkaan, tunnelma tasapainottuu, rauhoittuu ja vähitellen myrsky seesteytyy. Aurinko ilmestyy pilvien takaa, tuuli tyntyy, ja aallot keinuttelevat rauhallisesti kohti kaukaista ulappaa. Jälkituoksu lasissa on mausteinen, turpeinen ja savuinen. Ardbegiksi tämän tunnistaa heti, maistelun aikana ja sen päätteeksi. Ei petä sitä, joka tästä makumaailmasta pitää. Ehdottomasti yksi omista suosikeistani!

Octomore 5.1. (5_169) – savujen tyranni

Susien laukka ja ulvonta lumisen järven jään keskellä. Kauhun siivittämänä hiihtää muinaisten kalliomaalausten taiteilija turkikset päällään kohti kaukaista asutusta. Kuinka kauan sudet jaksavat häntä seurata, verenhimoisina jahdata? Lisää jahtijoukkoja liittyy yksinäisen ihmisen metsästykseen ja hän huomaa että niillä on suunta ja tarkoitus. Hänet ajetaan kohti noidan luolaa. Noidan, joka on leirituliturinoiden mukaan tapettu ja poltettu kerta toisensa jälkeen. Pahuuden kuolleeseen metsään, Akan temppeliin, jossa Tursas karkeloi aina täydenkuun aikaan. Sieltä nousee jo savu, valmistelevat varmasti keittotulia. Kauaksi jää tämä maailma, Veen Emonen ja Tapio sekä maalliset ilot. Kohtalo löysi taiteilijan.

Octomore Ochdamh-mòr 5.1 on Bruichladdichin uusin hirviö savuisten ja turpeisten viskien saralla. Maltaiden PPM-luku on hilattu arvoon 169 ja prosentit tynnyrivahvuisena huitelevat hiukan matalampana, ollen 59.5%. Vahvaa ainetta siis. Pulloja on tehty 18000 joten loputtomasta varastosta ei ole kysymys. Octomore hakee vielä muotoaan, miten mestarit nyt keksivätkin tuoda tätä esille. Viski on siis viisivuotista ja se on kypsytetty tammitynnyreissä.

Maisteluun kannattaa varautua sillä, että ei aloita sitä suinkaan tällä viskillä vaan kannattaa maistaa referenssiksi ainakin yhtä savuviskiä pohjalle. Se korostaa tämän eroa ja valmistelee hiukan suuta vastaanottamaan jotain mitä se ei ole aiemmin kokenut.

Tuoksu on savuinen. Siinä on pistävyyttä, pahuutta ja tylyyttä. Se kertoo äärimmäisestä kokemuksesta, uuden ajan alusta. Siinä on kuitenkin myös makeutta ja houkutuksen syvää viettelystä. Susien ulvontaa ja seireenien laulua. Tämä viski kauhistuttaa ja koukuttaa.

Maku jatkaa tällä linjalla. Se on alkuun kuin joutuisit susien hampaisiin revittäväksi, mutta makeus tuo siihen seireenien suudelmien loputtomat kadotukset ja onnellisuudet. Tunnet jääväsi koukkuun, mutta myös tuhoon. Et vain välitä siitä, kuinka joudut kärsimään vaan tuudittaudut siihen pehmeään hetkeen joka voittaa kaiken muun. Pullossa on hyvin kuvattu tätä rautahanskaksi, jonka ympärille on vedetty samettikäsine. Lopputulos on juurikin kuvatun kaltainen: täynnä karuutta ja tylyyttä, mutta myös sietämätöntä pehmeyttä. Vastakohtia. Tämä on toinen maistelukerta itselleni tätä juomaa ja on pakko sanoa että pidän tästä yhä enemmän. Aivan loistava maku, joka kestää kyllä pitkään suussa. Ensimmäisellä kerralla tuntui, että jälkimaku katosi kesken mutta siitä ei ole enää merkkiäkään.

Savuinen turve ja makeus velloo kielellä ja suussa pitkään ja hartaasti. Maussa hyvin kuvaa myös sitä, että tämä on poltetun maan tarina. Metsä, suo ja jänkä savuaa poltettuna ja hiipuvana lasissa, vieden mielikuvituksen kauas menneisyyteen järvien ja metsien keskelle. Aikaan, jolloin kalliomaalaukset saivat värinsä. Jälkimaku kiemurtelee ja aaltoilee todella pitkään, antaen elämyksiä maistelijalle kerta toisensa jälkeen.

Octomore 5.1. on pehmeämpi kuin noitavainojen tuhkan läpi tislattu 4.1. Tässä on enemmän houkutuksia, enemmän pehmeään kiedottua hammasta, sen sijaan että tämä olisi vain tyly ja paha. Tämä viettelee ja vie mukaansa loputtomalle matkalle jonne kadottaa itsensä. Saa nähdä tuleeko tästä tynnyriviimeistelyä vai hyppäävätkö numeron ylitse, kuten tekivät kolmossarjan kanssa.

Missään tapauksessa 5.1. ei ole helppo elämän vesi. Kokemusta vaaditaan paljon. Mutta tältä on myös oikeus vaatia paljon. Suosittelen maistamaan, jos vain on mahdollista! Siinä missä jotkut hyppäävät varjon varaan täysin toimivasta lentokoneesta (tai BASE/kalliojyrkänteeltä kohti alla näkyvää kivikkoa) tämä antaa viskinharrastajalle äärimmäisen kokemuksen! Kumpikin vie ihmisen pois tästä maailmasta, etsimään viimeistä houkutusta!

Ardbeg Galileo, viimeisten korpimaitten juhlistaja

Pistävä pakkaskeli puree jähmettyneitä poskia. Kuu loistaa tähtien kanssa pilvettömältä taivaalta, vain jokunen pilvenharso yrittää estää tuiketta saavuttamasta tihrustavia silmiä. Ilmassa on suuren odotuksen tuntua. Piilossa vuorien keskellä, kaukana pohjoisessa erämaassa odottaa alustallaan ihmiskunnan toivo ja tulevaisuus. Raketti, joka vie tähtiin jotain arvokasta, jotain salaista. Sen jylinää ja savua odotellessa maistuu piilopaikassa tuttu maku – savuinen viski.

Ardbeg Galileosta kirjoitin jo aikaisemmin ensikokemuksia, kuten myös on tietoa siitä mistä tässä on kyse. Vihdoinkin pääsin maistamaan tätä juomaa myös rauhallisessa paikassa, tutussa ympäristössä. Omaan tahtiin. On sanottava, että öljyt ovat tässä todella makeat. Ne luovat pieniä ja suuria pisaroita, helminauhaa, pitkiä paksuja valumia ja eksoottisia kuvioita. Väri on myöskin silmiäni miellyttävä, rauhallinen mutta paljon odotuttava.

Pullo ja paketti ovat Ardbegin tyyliin erittäin näyttäviä ja hauskoja. Laika-koira seikkailee pitkin avaruutta ja muutenkin Space 1999 osuu hyvin silmiin. Retrohenkisyys, ilkikurisuus ja Tintti-raketti. Aivan loistava, kuten Ardbegillä yleensäkin!

Tuoksussa on savua, monimuotoisuutta ja ardbeggimäisyyttä paljon. Mausteinen, paksu ja hedelmäinen. Todella monipuolinen ja yhdessä öljyjen värin kanssa tätä on mukava katsella ja tuoksutella pidempäänkin. Maku räjähtää suussa kuin tähtiin ammuttu raketti. Tuoksun elementit ovat vahvasti läsnä, mutta savu ja luonne tulevat erityisesti pinnalle.

Tämä on villi ja kesyttämätön elämän vesi, jolla on suurempi tavoite ja tarkoitus. Öljyisyys on vahvasti läsnä. Maku on leveä ja monipuolinen, syvä ja kestävä. Tässä mieli matkustaa niin tähtiin kuin kivikkoihinkin, kuun pölyyn ja kraatereihin sekä komeettaan, jota voi yrittää kesyttää sen syöksyessä läpi aurinkokunnan.

 

 

 

 

Pakko vain sanoa, että tämä viski meni parhaitten joukkoon. Ei ole paras, eikä luonnerikkain mutta monipuolisuus ja syvyys osuvat kyllä hyvin kohdalleen. Eroaa Supernovasta, vaikka jotain samankaltaisuutta Uigaedalin kanssa löytyykin.

Mitä enemmän tämä viski saa ilmaa, sen paremmin Marsala-tynnyrit tulevat esille. Erinomaista Ardbegilta. Jälleen kerran!

Ardbeg komitea (ja Galileo) matkalla tähtiin

Perjantaina 7.9.2012 vietettiin Helsingissä Kulttuuriareena Gloriassa Ardbeg komitean juhlatilaisuutta, jossa pääkohteena oli tietysti Ardbeg Galileo. Paikalle oli saapunut Suomen myyntiorganisaatiosta edustajia mutta myös lähettiläs Ardbegilta. Illan tiimellyksessä pääsimme maistamaan myös Ardbeg Galileota.

Mielenkiintoista oli tietää että Alligaattori ja Galileo ovat saaneet alkunsa erilaisista kokeiluista joita tehtiin tislaamolla kymmenisen vuotta sitten. Näiden molempien juomien ‘sydän’ löytyy niistä tynnyreistä ja ne on kuorrutettu Ardbegin normaalimmilla viskeillä, jotta siihen on saatu Ardbeggimaisuus tulemaan hyvin esille.

Galileo juhlistaa sitä, että pieni määrä Ardbegin maltaita on muhimassa kansainvälisellä avaruusasemalla. Siinä testataan, muuttuuko käymis- yms prosessit painottomassa tilassa verrattuna maanpäälliseen toimintaan. Samanlaiset testit tehdään maassa ja verrokkien tuloksia analysoidaan rinta rinnan. Tässä viskissä ei ole siis mitään avaruusmaltaita, vaan kyse on tämän erikoisen tapahtuman juhlistamisesta.

En ollut tarkemmin ajatellutkaan asiaa, mutta Ardbegilla on vain kolme viskiä normaalivalikoimassa: 10YO, Uigeadail ja Corryvreckan. Loput begit ovat rajattuja eriä, joita julkaistaan yleensä vuosittain. Viime vuonna Alligator, tänä vuonna Galileo. Hauskana pikkutietona oli, että 10YO on kypsytetty ensin ex-bourbontynnyrissä (first fill) ja sen jälkeen toisessa ex-bourbon-tynnyrissä jossa on jo aikaisemmin ollut kypsymässä argbeggiä (second fill). Uigeadail saa mausteita ja luonnetta siitä, että sen toinen vaihe on sherry-tynnyrissä. Corryvreckan taas tutustuu toisessa vaiheessaan French Oak-tynnyriin. Tynnyreitä käytetään kypsytykseen, ei viimeistelyyn.

Mutta Galileo. Tuoksussa on savua ja nokea, mausteita ja aivan loistavasti erottuvaa Ardbeggiä. Tätä juomaa mielellään tuoksuttelee pidemmänkin aikaa – niin loistava se on olemukseltaan. Maku herättää noen ja savun, öljyt ja mausteet todella tasapainoisesti kielen päälle. Makuja löytyy, pehmeyttä ja luonnekkuuta. Pullotusvahvuus on 49% ja se tuntuu aika hyvältä. Tietysti sitä miettii, olisiko noin 60% kuinka erilainen. Varmasti ärhäkämpi, mutta tässäkin on paljon rakettimenoa jo mukana. Voisi kuvata että tämä elämän vesi todellakin vie maistelijansa tähtiin ja uusiin elämyksiin. Maku kestää pitkään ja on erittäin antoisa.

Tilanne missä tätä maisteltiin, ei ollut ‘optimi’. Siellä oli hälinää, valoja, ja yli sata muutakin ihmistä. Fiilis on kuitenkin mainio, että tätä ei kannata jättää välistä. Itselläni menee samanlaiseksi kuin Alligator. Ardbegiä, mainiota sellaista. Makuja, maustetta, luonnetta. Hiukan pehmeämpi kuin krototiilinhampaat, vanhempi, sivistyneempi mutta silti säiliö täynnä tulenarkaa tavaraa joka vie sinut kuuhun tai muihin maailmoihin.

Supernova räjäyttää edelleen potin, mutta nämä kaksi viskiä ovatkin vähän eriltyylisiin tunnelmointeihin. Ehdottomasti kannattaa maistaa Galileota, jos savuisten viskien maailma kiinnostaa!

Bowmore 17YO

Aamuinen usva kohoaa veneiden ympäriltä, kun kalastajat lastaavat niitä aikaisen saaliin toivossa. Meren pinta on tyyni, väri on musta ja aurinko on vasta aavistus taivaanrannan takana. Pitkät mainingit herättävät miesten huomion, samalla kun punertava kajo herättää sumun ja pilvet eloon. Aurinko on nousemassa, päivän aherrus alkamassa. Yksi kerrallaan veneet poistuvat poukamasta, kohti suurta seikkailua mystiselle merelle jonka antimista aiotaan nauttia myöhemmin illalla.

Bowmore 17 YO jäi käteeni kun kävin kääntymässä manner-Euroopassa. Bowmoreja on tullut maisteltua aika monia tässä vuosien saatossa, ja itse asiassa 12YO oli se viski,  jolla savujen maistelu aikanaan alkoi. Odotuksia löytyy siis tältä viskiltä jonkin verran.

Tuoksu ei ole niin savuinen kuin toivoisin. Makeus tulee hyvin paljon esille – mikä on tavallaan harmi, koska Bowmoreissa minua on kiehtonut aina se merellisyys ja savuisuus. Ehkä se on vienyt ajatukseni vaelluksille, Kelly Kettlerin käytön yhteyteen. Ajatus savusta ja merestä yhdistettynä, kahviveden porina Kellyssä tervaisen veneen kannella.. Se on Bowmorea. Tämä on kuitenkin viety pois mereltä ja jätetty satamamestarin maisteltavaksi. Laatikossakin lukee ‘the manager’s dram’.

Maku on aika makea ja tislaamo on kaikesta päätellen käyttänyt tämänkin elämän veden sherryisten tynnyrien kautta. Se on tuonut väriä mutta myös hedelmää ja makeutta juomaan. Poissa on karuus, ankaruus ja luonteikas olemus. Jäljellä on kesytetty viski, jota yritetään saada tervaisista laivoista tammisten juhlapöytien ääreen. Siinä on onnistuttu ihan kohtuullisesti. Makeus muuttaa tätä aika pitkälti jälkiruokaviskien kastiin, sen sijaan että tällä heräteltäisiin ruokahaluja. Tämä on helpompi maisteltava, kuin mitä anteeksiantamattomammat viskit ovat – mutta kolikon kääntöpuoli on se, että tämä ei myöskään jää niin hyvin mieleen. Melkein luokittelisin tämän kepeäksi kesäviskiksi, mutta hiukan on jätetty luonnetta jäljelle että tämä pistää siihen vastaan kynsillä raapien.

Lopputuoksu ja jälkimaku jäävät vähän ohuiksi. Sherryä ei onneksi ole ihan mahdottomasti, eli tämä on hyvin maisteltavissa oleva viski. Ei ole mitenkään ällömakea tai yritä olla kuitenkaan liian hienostuneen väen mitäänsanomaton viski, joka ei herätä keskustelunaiheita. Kyllä tästä turinaa saa irtomaan, eikä varmasti olisi hassumpi juoma ulkonakaan. Kun lasi on ollut tyhjä hiukan pidemmän aikaan, alkaa Bowmoren perusta löytymään sieltä ja tislaamon voisi – ehkä – jopa tunnistaakin maisteluissa.