Big Peat Cask Strength – Joulua odotellessa

Suomalainen Joulupukki. Ei aina ihan sitä, mitä odottaisi. Shamaani, joka lankesi loveen ja palasi maailmaan savuisen tunnelin kautta. Näkyjä, punaisia nuttuja. Armotonta menoa, mutta kärsimysten kautta tulee leijuva nautinto. Minkä tien valitsisi? Mikä tuntemattomista määränpäistä on se oikea? Tai onko mikään? Vaaksa väärään, kiivetään odottelemaan vaikka puuhun käyrään!

Big Peat on yksi harvoista sekoitteista (blend) joista olen pitänyt. Niitä tuntuu tulevan välillä lisää ja kaiholla muistelen Auld Reekietä jota maistelin parisen vuotta sitten. Erinomainen blendi. Big Peat on päässyt lähelle, vaikkakin makumaailma on enemmän savuturve kuin korventava nokisavu. Sitä ehdinkin jo miettimään, miltä Big Peat maistuisi vahvempana. Nyt sekin selvisi. Big Peat on sekoitus Ardbegia, Bowmorea, Caol Ilaa ja Port Elleniä. Viimeisintä on varmaan mukana lähinnä nimeksi.

Väriltään aika vaalea, mutta öljyiltään liukas. Tuoksu on savuisen merellinen, vahva ja tekee selväksi sen, että nyt ei leikitä. Bowmore / Caol Ila hallitsevat selkeästi tuoksua, joka on vähän aikaa ilmaa saatuaan entistä parempi.

Maku iskee kunnolla. Savu ja turve nousevat esille vahvoina. Tässä on tynnyrivahvuisuus tehnyt mainiota efektiään ja maut kohoavat pintaan paljon vahvempina kuin mitä normaaliversiossa. Erittäin maukasta. Ei vedä vertoja millekään turvepommille, mutta blendiksi aivan mainio. En usko, että osaisin sanoa tämän olevan blendiä edes. Maussa voi maistaa päämerkit hyvin, kun jätetään Port Ellen pois arvailusta. Bowmoren tyyli, Caol Ilan tasapainoisuus ja Ardbegin savu sotkeutuvat mukavasti tässä. Jälkimaku polttelee kivasti suussa pitkään ja ajan kuluessa tasaantuu makuelämykseksi joka kestää hyvin odottelua. Kyllä potkii, kuin pukki!

Kilchoman 100% Islay 2nd edition – hauras, kiivas ja pehmeä

Hento kuin jäähän hautautunut ruusu. Kaunis katsella, hauras kosketella. Värit ovat haihtumassa, kontrastina syksyyn, kun luonto on väreissä hehkumassa. Nuotiosavu, kastuneet hiilet, laavu ja kauan sitten löydetyt tiilet. Pimeä yö, jota valaisevat loputtomat tähdet. Vaeltajan tie, jolloin tyhjyyden täyttävät sanomattomat ajatukset.

100% Islay. 50% vahvuudella. Kasvatettu, puitu, mallastettu, kuivatettu, tislattu, kypsytetty ja pullotettu Islayn saarella. Nyt jo toista kertaa. Kilchoman on pieni tislaamo, mutta heillä on hyvä alku ja meininki jo nyt. Vaikka tämä onkin nuori viski (3YO) ei se ole ennenkuulumatonta Kilchomanille.

 

 

 

 

 

 

Tuoksu lupaa kosteaa savua ja Kilchomanin tuttua maailmaa. Mukana myös hedelmää ja makeutta. Öljytkin piirtyvät nätisti lasin reunoille. Maku on nuorehkon tuntuinen, hapokaskin. Pistävyyttä löytyy myöskin mukana. Hetken sulattelun jälkeen miellyttävä savu leviää makunystyröihin ja savun tuoksukin paranee. Sitrushedelmiä, savua. Siinä tämän eniten esille nousevat piirteet. Herkkää, mainion savuista mutta viimeistelemätöntä. Pehmeä, mutta hauras. Tässä ei ole sitä syvyyttä, mitä tynnyrit tuovat viskiin ajan kanssa mutta yhtä lailla, minun olisi vaikea sanoa että tämä olisi vain kolmevuotiasta. Lopputulos pehmenee myös maultaan ja säilyy mukavan pitkään kielen päällä. Maku ja tuoksu vain paranevat, kun viski saa lisää ilmaa itseensä. Lopussa alkaa löytyä jo enemmänkin luonnetta ja vahvuutta, yhdistettynä pehmeyteen jälkimaussa.

Ei ihan helpoin viski maisteltavaksi, muttei vaikeakaan. Tätä ei kannata laittaa maistelun ensimmäisenä esille, koska kontrastia vaaditaan. Voikin olla hyvä kalibroida makuaisteja ensin jollain tavanomaisemmalla (ei-islay) jotta saaren vivahteet tulevat esille monipuolisuudessaan paremmin ja voimakkaammin.

Octomore 10 lähestyy..

Uutisia liikkuu internetin ihmemaassa. Viidakkorumpu ja lähetti kertovat sanomaa, jossa puhutaan 6000 pullon erästä Octomore 10yo:ta. Mistä ja milloin, sitä tarinat eivät paljasta. Ilmeisesti aika lähinurkilla kuitenkin. Se ei aio olla samanlainen pahuuden ilmentymä kuin 4.1 ja 5.1 vaan helpompi: ppm-luvut pyörivät kahdeksankymmenen tienoilla ja vahvuuskin jää lähemmäksi viittäkymmentä. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, makuaistit nämä sitten kertovat.

Vaikuttaa myös siltä, että Octomore 10 tulee jäädäkseen. Vielä tänä vuonna näin ei taida käydä, koska tuo rajattu pulloite julkaistaan ensin. 

Mitä tämä tarkoittaa Octomorelle? Onko se rahastusta, jos he tuon rinnalla tuovat vuosittain vielä tykimpää, savuisempaa ja turpeisempaa viskiä? Tuleeko Octomore 6.1, 7.1 jne? Itse toivoisin, että tulisi. Odotan 10-vuotiaalta leveyttä, tasapainoa, makua ja fiilistä mutta en sitä mikä on tehnyt Octomoresta sen odotetun. Makuja isolla kädellä, äärimmäisyyksiin menoa. Rajojen hakemista, niiden ylittämistä. Mutta koko ajan olen myös odottanut miltä tuo viski tulee maistumaan esimerkiksi juuri 10-vuotiaana. 

Haluan päästä kokemaan tämän 10yo:n, mutta yhtä lailla 6.1 ja 6.2 Octomoret ovat odotuslistallani. Toivottavasti Bruichladdich ei petä odotuksiani! 

Port Askaig 25yo – tammea ja makua

Port Askaig –viskit kuuluvat ns mysteerimaltaisiin. Port Askaig-nimistä tislaamoa ei ole olemassa, vaan ne ostavat joltain tislaamolta maltaat/tisleet ja hoitavat kypsentämistä + pullotusta itse. Osana hupia onkin arvailla miltä tislaamolta alkuaineet on hankittu.

Port Askaigeja olen maistellut nyt kolmea: 17, 19 ja 25yo. 17yo oli todella loistava viski, 19yo tuntui olevan kuin eri maltaista, ja nyt tämä isoveli. Kaikki nämä on pullotettu 45.8% tehoon.

Tuoksu on lämpöinen, tasapainoinen ja kutsuva. Ei mitään äärimmäisyyttä, ei myöskään mitään juuretonta. Perinteet ja pitkän ajan suunnittelu kaikuvat pitkin lasia kun sitä nostaa tuoksuteltavaksi. Tästä löytyy myös tammea ja hedelmällisyyttä.

Maku on alkujaan ohuehko, mutta pian se valtaa suun ja leviää miellyttävästi ympäriinsä. Esille nousee puu ja tammi oikein mukavasti. Leppoisuus jatkuu. Kauheasti savua ja turvetta ei nouse heti esille, mutta sopivasti kuitenkin. Niin, että mieleen tulee pirtti jossa kulmaa hallitsee leivinuuni ja hirsissä näkee että sitä on käytetty aikanaan paljonkin. Savupirtti tämä ei kuitenkaan ole, mutta sellaisen lämpöä löytyy yhdistelmänä.

Tammi jää jälkimauksi ja sipaisuilla se vain korostuu entisestään. Miellyttävää lämmintä puuta ja rauhallista ikääntynyttä luonnetta. Tuli myös huomattua, kun kirjoitin tätä artikkelia suoraan jatkona PC10:lle, että nämä kaksi viskiä eivät toimi peräkkäin kovinkaan hyvin. Makumaailmat törmäävät joissain osissa todella pahasti, aiheuttaen hetkellisesti kummallisia makuyhdistelmiä. Tämä on mielenkiintoinen piirre joissain viskeissä – ne eivät vain toimi peräkkäin, tai viski jonkin hedelmän perään muuttaa makuaan todella kummalliseen suuntaan. Siksi viskisarjat onkin hyvä harkita ja miettiä etukäteen – tai mahdollistaa välillä suun neutraloinnin jollain täysin muulla aineella (suklaa, punaviini,kahvi,… ).

Harvoin tällä hinnalla saa hankittua laadukasta 25YO viskiä. Siksi tätä on helppo suositella maistamaan, mikäli vain on mahdollista. Syvä, leveä, kokenut. Ei mikään voittaja, mutta iätön ja hiljainen puurtaja. Ja se tislaamo? Oma arvaukseni on Caol Ila.

Port Charlotte the Peat Project – leppoisa turvejuoma

Lempeä tuuli, lämmittävä aurinko. Tuli lepattaa nuotiossa, kahvi kuplii pannussa. Kuksa valmiina, matkaajan evästä edessä. Leppoisa tunnelma, hiljaisuus ja rauhallisuus ympärillä. Kuinka miellyttävää voikaan hetket olla, kun voi toviksi pysähtyä ja olla muun maailman ulkopuolella?
Bruichladdichin Port Charlotte-projekti kasvaa kasvamistaan. Nyt vuorossa on the Peat Project, joka korvasi An Turas Mor-viskin. Peat Project on pullotettu 46% vahvuudelle, 40ppm turvepitoisuudelle. Siihen on sekoitettu useita eri PC maltaita, jotta on saatu mukavan turpeinen lopputulos. Minkälainen onkaan siis lopputulos?

Tuoksu on turpeinen, lempeä ja leppoisa. Tämänkin juoman öljyt miellyttävät silmää, luoden kivoja kuvioita lasin pinnalle. Maku täyttää kielen ja suun turpeella, hiukan kuristetulla voimakkaalla otteella. Tämä ei pääse hyökkäämään päälle, mutta on maussaan todella vahva ja jykevä. Nautiskeleva ote löytyy samointein. Laadukas, salonkikelpoinen. Peat Project ei pelästytä todennäköisesti vasta-alkajaakaan kauas, vaan antaa hiukan ilmettä sille minkälaisia viskit voivatkaan olla.

Äärimmäisyyksiin viskin kanssa ei siis joudu, vaan voi nautiskella rauhallisesta ja mukavan pitkään kehittyvästä mausta. Jälkimaku ei ole mitenkään vahva, eikä pärjää vahvojen ja vanhojen viskien loppumauille mutta on kyllä hintaluokassaan mainio. Hiukan löytyy nuoren iän pistävyyttä mutta mielelläni luen sen piirteen osaksi viskin luonnetta. Tämä oli maistellessa itse asiassa yhdessä porukassa kaikkia kovasti miellyttävä viski.

Suosittelen kokeilemaan!

Port Charlotte PC10 Tro Na Linntean – Sukupolvesta toiseen

Port Charlotte –projekti etenee Bruichladdichilla. Viimeisimpiä tulokkaita ovat PC10 Tro na Linntea (through the generations), PC10 normaali sekä the Peat Project. Tavoitteena turpeinen ja maistuva viski. Pääsin maistamaan PC10 tynnyrivahvuista (59.8%) viskiä, jota on pullotettu 6000 pulloa. Tämä yksilön ollessa nro 5087.

Tuoksu lupaa paljon. Se on väkevä, vahva, turpeinen ja täynnä pidätettyä energiaa. Mutta se on myös monisyinen, ikuinen, rauhallinen ja ristiriitainen. 10 vuotta kypsennystä, mitä se onkaan tehnyt Port Charlotelle?

Maku iskee kovaa. Ensin tulee hyökkäys kuin raskaan ratsuväen rynnäkkö päälle. Erittäin vahva, erittäin pysäyttämätön. Seassa lentää tykinkuulia jotka riistävät makuhermot sijoiltaan ennenkuin jatkavat syvälle aivokuoreen. Tämä viski on voimakasta, eikä tämä ole helppoa maisteltavaksi. Maku on aivan erilainen kuin PC9, jossa oli mukana makeutta ja sherryä. Tässä on kuivuutta ja karkeutta. Mutta paljon turvetta, paljon erilaisia makuja jotka toisella sipaisulla alkavat löytää paikkansa. Makuhermo toipuvat ensimmäisestä aallosta ja ovat jo paljon paremmin järjestäytyneitä ottamaan vastaan seuraavan rynnäkön. Maut tulevat esille, jälkimaku säilyy pitkään ja seassa on tammea ja hedelmällisyyttäkin. Mutta erittäin kuivana. Vanilijainen tammi alkaa löytyä enemmän ja enemmän seasta, samalla kun se jää kielelle ja sen taakse maistumaan. Aivan loistava!

Siinä missä PC9 oli makea ja vahva, tässä on menty vähän erilaiseen suuntaan. Hiukan saattaa sherryä olla maussa, mutta se tulee aikanaan hienotunteisemmin esille. Tätä viskiä ei kannata tarjoilla kuin kokeneille maistelijoille – eikä sarjan ensimmäisenä. Paljon paremmin maut saa esille kun suu on tottunut ensin vähän muihin viskeihin ja mukana on sopiva viski, johon näitä makuja saa verrattua.

Ardbeg Corryvreckan – pyörre, joka ei laske irti

Myrskyn keskellä puhaltava trombi, joka tempaisee varomattoman mukaansa, piiskaa maisemaa ja levittää hävitystään. räiskyävä metsäpalo halkoo metsää ja ajaa asukkeja karkuteille. Salamat nuolevat kukkuloiden kurottavia sormia ja jyrinä kaikuu kurujen ja harjujen reunoista kumisten pitkin erämaista jänkää kauas tuvan seinien sisäpuolelle. Luonto on herännyt.
Tuoksu, joka odotuttaa jotain erinomaista. Pitkät hetket, joiden aikana ehtii maalaamaan mielessään tauluja tulevasta, kurkistamaan pimennossa olevan kulman taakse. Mysteeri, jota ei vielä ole ehditty selvittämään. Corryvreckan, pyörre joka syö sinut. Tämä viski on nimetty tuon harvinaisen luonnonoikun mukaan, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. Näissä on paljon samaa.
Ardbeg Corryvreckanin ikää ei kerrota. Se on tullut tavallaan korvaamaan vanhan Ardbegin Airigh Nam Beistia, joten seassa on varmasti jonkin verran vanhempaakin beggiä. Maustakin päätellen. Tämä myydään tynnyrivahvuisena (57.1%) joka vain vahvistaa sen piirteitä miellyttävästi.
Tuoksu todellakin antaa odottaa maistuvaa juomaa. Savu ja turve tuntuvat vahvasti ja niistä tietää ettei nyt ole tulossa mikään hepponen makuelämys.
Maku ei ole alkuun niin tyly, mutta pyörre ottaa vauhtia samalla kun sitä makua pyörittelee kielen päällä. Se voimistuu ja voimistuu, tempaisten kierroksiinsa täydellisesti. Elämykset seuraavat yksi toistaan, karkeaa, luonteikasta, pehmeää ja leveää makua. Savu ja turve, Ardbegin tunnusomaiset maut viekoittelevat, hallitsevat ja tylyttävät. Maku on monipuolinen, mausteinen, raikaskin, muuttuva. Tämä on mainio elämän vesi, yksinkertaisesti. Ei varmasti helppo ja mitä pidempään tätä malttaa maistella, sitä enemmän makuja alkaa löytymään. Jokaiselle jotakin – kunhan uskaltaa ensin astua veteen ja antautua pyörteen vietäväksi!
Jälkimaku säilyy pitkään suussa. Turve ja savu eivät halua laskea irti lainkaan, tunnelma tasapainottuu, rauhoittuu ja vähitellen myrsky seesteytyy. Aurinko ilmestyy pilvien takaa, tuuli tyntyy, ja aallot keinuttelevat rauhallisesti kohti kaukaista ulappaa. Jälkituoksu lasissa on mausteinen, turpeinen ja savuinen. Ardbegiksi tämän tunnistaa heti, maistelun aikana ja sen päätteeksi. Ei petä sitä, joka tästä makumaailmasta pitää. Ehdottomasti yksi omista suosikeistani!