43 different shades of Switzerland, Rugen Distillery: Forty 43 Three whisky

This is something that does not walk onto your door every day. To be frank, I hadn’t event looked up before if they do make Swiss whisky or not – so this was a very bright flash from the dark blue sky.
What is known about the Rugen Distillery? On July 1st in the year of 1999 the laws in Switzerland changed so that it made possible to produce whisky in those mountain valleys. the first Swiss whisky came out 2003 under the name “Mountain Highland” – and it was a single cask. I suppose, it was JUST the cask that appeared on the first year. The production went on in small quantities, until 2008 they produced their first Swiss Highland Single Malt.  Rugen Distillery was opened 2011, and they now do their magic in the shadow of one Rugen mountain (and under one roof). They do have a long history with brewing beer, since they’ve been doing it over 100 years already.

What about this dram then? The facts are that it is at least three years old (NAS), it is distilled gently in two steps and it is tamed down to drinkable percentage (43%). The interesting fact is also that the maturation happens in select oak barrels, that are resting in Rugen bedrock cellars which date back to year 1875.

The color is very similar to Scottish Highlanders and Belgian Own Whisky: amber.
The nose is my favorite part: sweet, honey, balanced, floral notes and some vanilla.  Not bad, not bad at all.

The palate is also very sweet. But after the while you can pick up Swiss chocolate and not that Swiss coffee from it rather easily. As time passes, the fire begins to burn hotter but it still remains sweet. Just add a bits of oil and the result is a enjoyable one.
At my first tasting, I was drinking the freshly opened “neck” out of this bottle. It’s nose was good, but the palate had not that much taste in it. So I do recommend to try this again after a few days, in case you need to start a fresh bottle in a tasting. Or give it a lots of air before tasting it.
It is apparent, that the whisky is young – very young – but it is ok, especially if you are looking for something Highlandish and without any smoke. This is sweet, and would work nicely as a after dessert dram too. I hope they plan to mature their whisky a longer time in those casks, just to see how this one evolves.

Nikka from the traveling Barrel

The seven swordsmen – may they be ronins or samurai – drank usually sake, but I think these days they might just turn into Japanese whiskies. I’ve encountered these oddities now and then, but it has never been a suitable place to really taste one or two. Japanese whiskies have not impressed me in bars, so I have been keeping my distance with these. Until, I got a souvenir from a friend, who kindly helped me to remedy the case. So, this was actually my first, real, tasting of a Japanese dram. Some might argue, that the travel retail version is not the best one to start with.. But that is the order of things this time. So I decided to go and give Nikka Whisky from the Barrel a try.

The specs are.. From the Barrel contains both malt and grain whisky, which makes this a blended drink. It has a nice boost in it (51.4%) so it will keep you warm during the winter time.
Let’s start with the neck and the cap. A real short neck and a screw cap. This is not the most usual way to package whisky. And it had lots of plastic around the cap, so you almost need a Hanzo blade to cut through. Once you get through that obstacle, it is time to face level 2 which main opponent is the infamous Spill the Table! I got through that one with a nice smooth move, but I can imagine the first try is going to spill very often. The good side, is that bottle is very compact and thus makes it a nice traveling companion.
The nose is strong. For me, it reminded of a cognac more than whisky. It is unusual. It is not whisky. If I were to give points in these, this would not get them.
The palate takes some time to adjust. Strong. Check. Sherry. Check. Spice. Check. Booze. Check. Can you drink it? Check. This is like a haiku told aloud at the busy shopping center during Black Friday. Sure, there is something very appealing in it, but something just don’t match. The spice actually is the big thing here, after a while it starts forming the oak and spice mix that is very strong and very tasty. Sweet, yes, but it also has a real good sherry spice combo that cuts through the resisting peasant.
And that spiciness continues, for a real long and lasting finish. I found out that even 10-15 minutes after sipping the last drop it was on. Spice is the key, and it flows like on Arrakis. Fruits, yes, but overall.. The best part of this whisky is the finish.
This whisky is not balanced nor it is easy. The spice makes it easier to drink in a bar or perhaps to mix it into a drink. But it is whisky, that has character which comes out in the end. Not bad, and a lot better than I expected. It is good to be wrong.

A strange step on the side: Mackmyra Specials 1-10. What a trip to Nordics!

It was the strange of times and it was the weirdest of times. Finland’s “across the pit” neighbor Sweden has been producing whisky. Granted, they’ve been producing whisky a lot longer than Finland has. But I’ve rarely heard that they did anything worthy of noting. Until I heard about “The Specials” and actually noticed, that I haven’t ever tasted any of their whisky. And since I got the opportunity, thanks to a fellow blogger, to get into this world I of course had to pour to the glass the opportunity.

I’ve also heard that this kinds of tastings, whole 1-10 series of Specials, is a rare opportunity. So I will treat is as such. 10 whiskies and one short evening. Of course it can be done! On the scientific note, Mackmyra only uses Swedish materials, even the oak in their barrels is made of Swedish oaks. Of course there are exceptions: Jack Daniels barrels (for bourbon maturing) and sherry barrels. What they tell about their sherry casks, is that those are New Spanish Oaks and the Mackmyra distillery actually does the filling by themselves.

These drams don’t have exact age statements, but roughly the specials 1-4 are five to six years, 5-7 about six and a half years and the rest are about seven and half years old. Non chill filtered. I’ve copied the steamy science/background stuff from Viskisieppo’s blog and loosely translated them.

1. Eminent Sherry. 51.6%

Elegant recipe. This is a vatting of ex-bourbon matured and strong sherry finished barrels.

The junior. The starter. Hey, what about if you go first since you are…. the first one. The nose is surprisingly good and complex. Sweet and balanced. At this point, these qualities were a real easy to find out.

Talking about the palate, this one is a really sweet package. Fudge and sweet fruits. There is the sherry bitterness, but it does not mind that much in this one. It is a bit short, after all, and clearly unfinished. When tasting ten of specials, you notice that this was really their… first one. Not bad, done with love, but their skills have been honed a lot for the later ones.

 

2: The Anniversary Edition / Jubileumsutgåvan. 50.6%

Elegant and smoke. Matured in a Swedish Oak, but finished in new American oak and ex-bourbon

The nose has some smoke! Not much, but smoke in deed. It does feel like coming to Nordics! The palate is soft and oily, like smoothly descending the small mountain side. It is not rough, especially compared to the climb. Imagine a oil painting at the sunset, painted at the sunset, where the mountain is at the sunset, where the painter is painting about the sunset.. Moebius, but with oil. Later on, you can add Christmas calendar chocolate  (most likely a Finnish taste is involved – nope.. not about salmiakki!) to this scent and taste. If this one does not make any sense.. Just let it breath in the glass!

 

 

3: Small casks, big flavour. 48.2%

The basis is a small (30 liters) ex-bourbon barrel  matured Elegant.

It scents like whisky. It feels like whisky. Bourbon, checked. The nose tells me it is whisky.

Oily, smooth and bourbonishly sweet. It is so much like bourbon, that is is bitter and stingy but overall – I’ve had a lot worse liquids that have been called whisky. A nice dram, but frankly – there isn’t anything special about this one. It is like Mora-knife. You use it, it gets most of the stuff done. It is not a work of art, nor a super quality blade either. But it works. Once you’ve tasted several other Mackmyras and get back to this one there seems to be a hint of cloudberry in the taste too. The palate gets stronger over time, so this one definitely needs to breath a lot too.

 

4: Double Dip Bourbon. 53%

Double-matured in different kinds of ex-bourbon barrels. First barrels are bigger 200 liter ones and the finishing is done in 100 liter and 30 liter casks.

Vanilla mix with balanced body. Not bad for the nose. The palate is sweet, but yet there are different dimensions that are easily lost. I don’t recall too many complex sweet whiskies that I really enjoy. It has a lots of Highlander in it, but with the touch of elegant smoothness. A good dram!

Mental note: always sip plenty of water between different Mackmyras. There is no exception here.

Even after the third and fourth sips, this one is really a nice whisky. No, not smoky and yes, it stings, but there is complexity and dimensions that make this an really enjoyable trip!

 

5: Happy Hunting / Jaktlycka. 47.2%

Elegant has been matured in different casks and finally finished in a cask that used to have lingonberry wine. Flavored with blueberry wine casks. A real experiment!

The nose tells me, that there is a lingonberry whisky approaching! A weird send, that combines the deep Finnish/Swedish (finnish_swedish_ci_as) setting with sweetness of the mighty oak. And when you taste it, it is a lingonberry whisky! Like a combined lingonberry liquour and whisky! There is a bits of blueberry in the palate. Overall, this is like a walk in a October forest! A marvelous lingonberry taste that really rockets this one into favorites of this series. This is boldly different without going to the three extremes. This gets the title of “Number two” in the series final. 

 

6: Summer meadow / Sommaräng. 46.8%

Based on Swedish oak matured Elegant, later vatted with ex-sherry and Swedish Oak matured Mackmyra. The nose is filled with sweet pear. Overall, the experience can be summarized into the light and fresh. There isn’t much imagination nor out of the box thinking. It is good, yes, does it stay in your memory – no.

On the second round, this one produces a nice sweet “meadow” experience. The name has not been selected in random. This is a nicely Northern dram, that is worth that compliment.  Despite pears and sweets.

 

7: Hope / Framtidstro. 45.8%

Elegant and Smoke series Mackmyra have been matured in different barrels and finally finished in ex cloudberry wine casks.

The nose does not make you expect too much Suonsilmäke (the eye of the swamp, the pit, the swallowed soul… The name of – to my experience- the traditional Laplandish drink which combines cloudberry liquor and (cheap) whisky).  This one has a lot better scent.

But when you ship this one.. you get into the eye of the swamp. Pleasant, warm, smooth but nevertheless – you are in the pit. You go down. Cloudberry rules this one but I am glad that the whisky is out there too to bring out more complexity. Different, strong, but does not reach for the lingonberry level.

After tasting all these drams once and most of the the second time, this one only shows out it’s cloudberry side. Everything else is too weak, but of course.. It is not every day when you taste ten drams in a row. But if you do, then the end result on this one is not the best. It is the eye of the swamp. Sorry Mackmyra – you’ve done a nice whisky, but cloudberry is just too strong in here. 

 

8: Handpicked / Handplockat. 46.0%

Mackmyra’s Master Blender Angela D'Orazio chose the barrels. The finishing was done in Sauternes barrels.

Sauternes is present in the nose, but it is not as dominant as in some other finishing's. The palate is good and sweet, but the problem is that this one does not really stand out. It is nice, it has a voice but it does not make a statement. Just like having a luxury cabin in the middle of the spruce forest without a beach. It is nice, but it is missing the edge. The finish gives it a more oak around it’s frame, which is a good thing.

On the round #2, this one does not qualify for the finals. Not bad, but there isn’t enough personality that I do enjoy with more smoky drams. There is just not that twist here, that would light the fire. Good, but disappears in the crowd.

 

9: Vildhallon. 46.1%

Elegant Mackmyra finished in ex raspberry wine barrels.

Raspberry. Check. More raspberry. Check. A different kind of the experience when you nose the whisky – you realize it is whisky, but you also get the scent of the sweet raspberry.

When you sip it the first time, you don’t get the awaited raspberry experience. Not for the first ten seconds. After that there is plenty of raspberry! They really dared to use that! It is not too sweet but a nicely subtle and filled with berries. The second sip adds more raspberry and redness. I grant, this is not of my favorites but is not a bad one either. A nice winter dram, when you want to remember the warmth of the summer. Bold experiment!

 

10: Kaffegök. 46.1%

Again, the Elegant recipe is the solid base for this dram. The new spirit has been flavored with coffee beans(!) before maturation in barrels. The finishing for two weeks has been done in that coffee whisky spirit barrel, where the spirit was flavored.

Did somebody say coffee? I do smell the fresh coffee! If you compare whiskies how much they smell like coffee, look no further. You have a winner. All roasted lids and barrels just lost their battle. This one is interesting and strange, but I surely like the way this smells like .. coffee.

The palate is like a nicely roasted light coffee. There is the morning and the afternoon, a splendid fresh coffee experience and the highlighted spirit. Boldly different, which is a great thing. I give my points to Mackmyra on this one – they’ve done something I have never experienced with whiskies earlier! This really stands out! If you are looking for a something completely different – you have found it.

Despite having tasted all ten drams the first round and most of the the second, this one strikes out with it’s coffee. Strange. Weird. Steampunkish. But I do like this one. Lingonberry loses to this one tonight, but just barely. This is too Nordic themed to be placed aside. I surely would love to have a bottle of this one. Thinking about a bad morning, premade coffee with whisky! *justjoking*

 

Overall

This was one marvelous ride! The tastes were bold at the best, good at the worst. I am grateful that I had the opportunity to taste and write about these drams. I would have not believed our beloved-hated neighbor would have produced something like this. The hat is off and I have respect for them from now on. And when I think of this – I am glad they have the courage to experiment. These are about us, the Nordics, so if you want to get a wee bit closer to knowing us – perhaps you should try out these too!

Irish Midleton Redbreast 12YO Single Pot Still 40%

I must admit, I have not been too keen about Irish whiskies. I’ve had my experiences with Jameson and some others too. But usually good Irish seldom walks onto my way. I do prefer to drink Irish coffee, but for that purpose you really don’t want to use anything special.

Now I got a sample of Redbreast from a friend. I had to find out a bit more about this whiskey and the distillery. Wikipedia article gives out some details and facts.

The nose is surprisingly soft and good! I might have thought this is a soft bourbon, had I not already searched for the information. There seems to be a lots of similarities towards bourbons, than towards Scottish drams. But not bad, not bad at all. Very pleasant nose, with nuts and spices.

The palate continues the experience. I am surprised, how easy this is to drink. There is enough complexity and taste, spices and citrus fruits which don’t attack on sight. Instead this has a long finish and taste remains good. There is some bitterness and hints that this is not a dram, but a whiskey.

This would be a nice whiskey to accompany for the evening. Easy, light, tasty and yet had enough body to carry on. You don’t get drained into too deep with this one, but there is enough character to keep it interesting for a longer period of time.

Kummallisia sample-pulloja maistelussa

Näitä on päässyt kertymään, kun ei ole ehtinyt maistelemaan ja kirjoittelemaan putelien sisällöistä. Vähän sampleja Viskisiepolta, joka kirjoittaa – yllättäen – Viskisieppo blogia. Hänen bloginsa taitaa olla Suomen vanhin viskiblogit ja kun laittelin hänelle parit mysteerisamplet niin analyysit olivat aika huikeita! Siinä on kaveri joka osaa maistelun ja maut, taidan itse pysyä vain tarinoissa ja maistelen nautiskellen :)
Mutta ehkä näistä jotain voisi kertoa, vaikkei matkoja ehkä nyt niin tehdäkään.

WhipperSnapper

Sieppo taitaa jaella tätä viskiä ahkerasti ympärilleen. Elävä Pullo oli aiemmin tutustunut tähän mysteerin nimissä. Viskin viralliset sivut kertovat  että Whippersnapper on nuori, villi, vanhempia kunnioittamaton persoona jolla kuitenkin on kunnianhimoa ja potkua ajaa itseään eteenpäin kohti menestystä. Aina se ei onnistu.
Tuoksu on aika ärhäkkä. Ei miellyttävä, mutta ei ihan samoja kuvauksia tule mieleen kuin mitä Elävällä Pullolla oli. Vahvat mausteet, vernissa, epäpuhtaus ja likaisuus ovat kyllä läsnä.
Maku jatkaa linjaa. Ärtsy ja likainen. Kuin Detroitin sivukujat, joihin ei mennä ilman vahvaa partiota. Pummeja, punkkareita ja katujengejä. Aika cyberpunkmainen, elämä on kovaa ja raskasta mutta verenmaku suussa pusketaan eteenpäin kohti dystopista tulevaisuutta ja toivotaan parempaa. Jokin makea mauste nousee esille hyvin vahvasti – kuin maustekakusta esiinnostettu. Ei mene suosikkeihini, mutta mielummin tätä joisi kuin perusbourbonia.

Springbank Claret wood 12yo 54.4%

9 vuotta ex bourbon-tynnyrissä, sen jälkeen 3 vuotta French claret-tynnyrissä. Kuulostaa lupaavalta.
Tuoksu on ärtsyhkö, mutta – toisin kuin useissa Springbankeissa – sherry ei iske päälle. Äskeisen WhipperSnapperin jälkeen tämä on taas aivan eri maailmasta.
Maku on makea. Todella makea minun kielelleni. Sitten yllättäen ja pyytämättä se on ärhäkkä kuin suututettu T-Rex, jolta on varastettu karkit käsistä. Tyly, jyskyttävä ja raju otteissaan. Mutta kyllähän siitäkin nauttii, kun on varsin tasaisia viskejä tässä maistellut blogauksien yhteydessä. Alku oli vähän pehmeä, mutta pidin siitä kuinka tämä otti homman haltuun ja nappasi päästä kiinni. Savua on hiukan, mutta makeus ja öljyisyys tasoittaa upeasti tätä viskiä. Ei mitenkään yksiulotteinen, vaikka tuoksu onkin hyvin sherrymaailmainen. Toisellakin suullisella tuo alun pehmeys ja äkillinen rajuus osuvat kovasti. Tämä on todella hieno elämys ja erilainen viski! Palautti uskoa Springbankkiin minulle!

Blanton’s Gold Edition 51.5% (2001)

Sitten taas vaihdetaan manteretta ja siirrytään bourbonien maailmaan. Blanton’s Gold Edition on joidenkin lähteiden mukaan parhaimpia bourboneita mitä löytyy. Jos nimellä googlailee, niin pullokin on todella tyylikkään näköinen! Sample-pullo jää siitä hitusen näyttävyydessään.

Tuoksu on kyllä selvää Bourbon-maailmaa. Makeutta, vernissaa ja tekopyhää likaisuutta. Toisaalta tähän sopii blues ja rokki, jossa ei kaunistella vaan tilataan ihan rohkeasti vielä yksi kierros…
Maussa on pehmeyttä, sen jälkeen vernissaa ja vanilijaa. Aika ärhäkkä ja irvistyksen aiheuttava, mutta pakko sanoa että joissain mainospuheissa on joskus ihan ponttakin. Ehdottomasti paras jenkkiviski mitä olen maistanut! Erilainen kuin Wasmund mutta tässä on fiilistä, klubia, cyberiä ja letkeää countria. Pieni irvistys kuuluu asiaan, koska tässä on sielua kaiken muun lisäksi. Tällaisen kanssa voisi hyvin istua baari-iltaa ja vähitellen tiputtaa pullossa olevaa pintaa. Helpohko, makea, mutta voittaa silti useimmat konjakit mitä minulle on tullut vastaan. Ei pärjää useille savuisille, mutta paljon on vähemmän nautinnollisia skottiviskejäkin tullut eteen!
Loppumaku on muuten aika makea ja pitkä. Hiukan pistelevä, mutta nautinnollinen.
Lopuksi on vielä lisättävä että, jos vain on mahdollista, vaihdelkaa sampleja toisten  harrastajien kanssa! Näillä pääsee kokeilemaan erilaisia makumaailmoita joihin ei tulisi koskettua omien ennakkoluulojen vuoksi. Mitä enemmän sitä saa kokemusta erilaisista mauista ja viskeistä, sitä paremmin sitä omaa maailmaa voi kehittää. Jos vain elää tynnyrissä, ei koskaan voi kokea maailmaa.

Tämähän tulee jo tavaksi

Vaihteeksi tuli käytyä Espoon Gallowsbirdissa “bloggareiden” iltamien merkeissä. Osanotto oli vähän suppea, muttei sitä yksin sentään tarvinnut koontumisajoja viettää. Erittäin mukava oli turista ja vaihtaa ajatuksia. Siinä samalla tuli maistettua pari itselle uutta viskiä lyhyillä saatesanoila.

Glen Elgin 1989 54.2% Mackillop’s Choice Single Cask

Tuoksu oli miellyttävä ja vei ajatukset kesään. Niitty, koivumetsässä oleva keto josta lähti raikas ja makea tuoksu.

Tätähän oli siis maistettava. Yllätyin kyllä, kuink tunkeileva maku oli. Huomattavan tyly, epäkohtelias ja pisteliäs kuin huono huumori. Hetken riehumisen ja pärinän jälkeen seurasti rauhoittuminen kuin baarissa kello viiden aikaan aamulla. Toisin kuin nakkikioskin jonossa, tästä löytyy aamulla makeutta, kukkia ja sitruunaakin. Mehiläiset varmasti pörisevät ja surisevat mukana, koska pientä piikkiä löytyy tavan takaa. Kesä on kuuma ja paarmainen, muttei rauhallinen. 

Pidemmän päällä äkäisyys rauhoittuu, mutta pistävyys säilyy. Loppujen lopuksi minun makuuni ohut makumaailmaltaan, tuoksu antaa ymmärtää enemmän kuin tarjoaa.

Craigellanchie 9YO 60.1% Signatory Single Butt

Tuoksu on kuin vastahöylättyä teräsvillaa jauhaisi. Raakaa ja väkevää. Tynnyrivahvuus ei tee tästä helppoa, mutta ei näihin ennenkään (useinkaan) ole vettä lisäilty. Kuten ei tälläkään kertaa.

Ja hyvä niin, etten lisännyt. Maku avasi terälehtensä ja paljasti monipuolisuutensa, pehmeytensä ja miellyttävän öljyisen pintansta. Tuoksuun verrattuna tämä yllätti positiivisesti. Mausteisuus on selkeästi läsnä kuten myös hedelmäisyyttä löytyy makua tuomaan.

Viimeistely sherrytynnyrissä on osunut hyvin kohdalleen, tehden tästä sielukkaan maukkaan dramin! Öljyisyys jatkuu useammankin pienen suullisen jälkeen ja luo itselleni mukavan elämyksen jossa löytyy luolamainen torppa ulkoa mutta sisältä paljastuukin hobitin kolo. Asumus, joka on varusteltu kaikilla herkuilla ja on rouheasti, mutta lämpimästi, sisustettu. Loppuvaiheessa huomaa kyllä kintuissa, että hobitti on kotona haltiatikarinsa kanssa ja taistelee vähän vastaan eikä halua luovuttaa ruokakomeronsa antimia vieraalle ilman pisteliästä vastalausetta. Luonnetta ja makua löytyy, yllättävän mukavasti saaren ulkopuoleltakin paikoitellen!

Viskibloggarien kohtaamisessa maisteltiin viskejä!

Hämärä oli jo laskeutunut, kun lähestyin pitkin sokkeloisia kujia kohdetta. Vedin päälleni viitan ja hupun sekä puin kasvoille vielä maskin. Kutsu oli käynyt. Ovelle saapuessani katselin ympärilleni. Tavernan henkilökunta katseli minua arvioiden, mutta rohkaisin mieleni ja astuin “Kalloon” sisään. Tiskillä välttelin katsetta ja sain eteeni kaksi tuntematonta viskiä, sekä vettä. Maltoin mieleni ja muistelin koodia. Etsin sopivan pöydän, poissa kuulevien korvien ulottuvista ja odotin hetken. Lyhyen ajan jälkeen saatoin antaa koodini – sarjan eleitä ja ilmeitä – jotta tunnistimme toisemme. Syvä hiljaisuus laskeutui pöytään, arvokkaasti seurueen vanhin ry käisi hiukan kurkkua ja hiljaisella äänellä kumarruimme keskustelemaan asioista, joista ei tohdi liikaa kertoa näin kirjallisesti.

Sen verran voin paljastaa, että viski ja sen ympärille kerääntyneet yhteisöt olivat puheissa. Kulttuuri, sen kehittyminen (vai pitäisikö sanoa kypsyminen?) ja naapurikansammekin taiat. Miten asiat olivatkaan ennen, kun viskit olivat vielä nuoria ja bloggaritkin silokasvoisia ja kokemattomia. Nyt ajan myötä, on rapissut paljon siloisuutta pois ja asioistakin pystytään – näissä piireissä – puhumaan suoraan. Mielenkiintoista oli keskustella maisteluiden erilaisuudesta, tarjoomasta ja mahdollisuuksista. Siitä miten yhteisöt vaikuttavat ja kuinka mielipiteisiin halutaan vaikuttaa. Todellisuuden ja brändäyksen kohtaamisesta, historiasta nimettömien takana. Kovia sanojakin taidettiin käyttää, mutta vain harkiten.

Ehkä asioita mistä voi vapaammin kertoa, ovat odotukset ruokien ja viskien suhteen. Koeponnestuksia, joita pitäisi jatkaa. Padat, kalat ja lihat pitäisi laittaa pöydälle ja ympäröidä ne erilaisilla viskeillä. Mitkä ruoat ja juomat toimisivat yhteen? Mitkä mausteet? Toimisiko sherryinen viski kanan kanssa? Entäpä vaalean kalan?

Omia kokemuksia tuli aiemmin kesällä kerättyä mansikoiden ja chilien parista, nyt olisi ehkä aika kokeilla mahdollisuuksia tehdä maisteluista monipuolisempia tällä saralla. Jos halu kokeilla viskien kanssa jotain naposteltavaa heräsi, niin suklaa toimii viskien kanssa melkein aina. Juustoissa taas joutuu hakemaan useammankin illan sopivia yhdistelmiä. Se voi vaatia veronsa seuraavina aamuina, mutta tarkoitushan on tarjota unohtumaton elämys tilaisuuteen tuleville!

Jouluun sopivat viskit myös herättivät pohdintaa. Hyviä ehdotuksiakin tuli, joista voisin nostaa esille oman ehdotukseni Lagavulinin Distiller’s Editionin muodossa. Sen kaverina tavallinen Lagavulin 16 voisi toimia hyvin, muistuttaen humisevasta takasta. Vieno savu osuu hyvin suomalaiseen periluonteeseen. Makeampi sherryviski nousi myös hedelmäisyyden, rusinaisuuden ja mausteiden varjolla keskelle juhlahumua.

Sattuipa myös niin, että pienet pullot vaihtoivat tapahtumassa omistajiaan. Viittojen kätköistä kaivettiin erikokoisia ja –muotoisia lasipulloja esille ja mystisin sanoin ne luovutettiin toisille. Näitä on jonain päivänä uskallettava kokeilla, minkälaisiin tarinoihin ne mielen sinkoavat. Lienee taikasanoja niissä on käytetty, koska sen verran lumotuilta ne vaikuttavat!

Tulihan siellä maisteltua muutamaa viskiäkin. Uusia tuttavuuksia, ainakin näin äkkiseltään. Illan lopuksi lähtimme yksitellen, eri reittejä, pimeään yöhön.

Teerenpeli Kymppitynnyri Single Barrel 10 yo 43%

Tämä on tavernalle pullotettu “oma” viski, jota ei juuri kaupallisessa levityksessä ole. Kymmenvuotiasta Teerenpeliä ei kauheasti ole tullut vastaan, joten tässä on hyvä hakea tuntumaa siitä mihin suomalainen brändäys on kehittymässä.

Ensivaikutelman antoivat vilkkaat öljyt, jotka pyrkivät lasista kiemurrellen karkuun. Näitä aikani ihailtuani oli aika nostella lasia kohti tuoksutuselimiä. Pienen tyrmistyksen jälkeen kävi mielessä, soiko paikassa tynnyrinpohjan blues vai mitä on tapahtunut. Heilahdus ja maailma palasi kohdalleen. Oli siis maistamisen aika.

Ensivaikutelma olisi voinut olla parempikin. Kuka kadotti puolet viskin olemuksesta? Miksi tämä tuntuu kuin ohukainen oli käynyt superdieetillä? Vähän ajan päästä ja muutamien pienten suullisten jälkeen lihaa alkoi kertymään luiden ympärille ja pihvi kärysi pannulla. Teerenpelistä muovautui kepeän vitsikäs ilveilijä, joka herutti metsän salattua kyyneltä pimeässä kuusikossa. Tämä keikari olikin yllättävän pehmeä Teerenpeliksi ja itseasiassa hyvin miellyttävä. Lopussa se pistää kuin ongenkoukku sormeen, mutta tuntemus laantuu nopeasti. Sen jälkeen jälkimaussa voi makailla taljoilla ja katsella ikkunan lävitse tähtitaivasta joka tuikkii kepeässä syysyössä. Tunnelma on hyvä, mutta taivas pilvistyy kuitenkin aika nopeasti ja taika häviää.

Edradour Ruby Port Cask 8yo 46%

Ensimmäisenä vaikutuksen tekevät arvokkaasti valuvat öljyt. Niissä on jotain häivähdystä suuruudenpäivistä ja karismasta, joka ei hätäile. Nuuhkaisu paljastaa hedelmäisyyden ja oikeastaan hyvin prinsessamaisen tuoksun.

Maistaessa pisto tulee kuin värttinästä mutta pian polte tasaantuu vadelmaisiksi suudelmiksi, jotka hymyilevät kesäisessä auringossa. Makuelämys vaihtuu makean ja marjaisen sekä anopinkatseen välillä. Tässä on linna, jossa on 65 ovea mutta ei yhtään lohikäärmettä.

Jälkimaku on hyvinkin hekumoiva ja nautinnollinen, mutta pieni ilveily löytyy silti suupielestä. Loppujen lopuksi olen yllättynyt, tämä on varsin hauska ja erilainen viski.

 

Royal Brackla S. Highland 12yo 50%

Kuningattaren (Elizabeth II) 60-vuotisen hallinnon juhlaviski paljastaa lasista oikein kivat öljyt. Ei  voi kuitenkaan puhua majesteetille sopivasta valumisesta, mutta työläismaisesti voi sanoa “Ihan jees”.

Tuoksu sen sijaan on aristokraattinen. Se annostellaan alemmalle luokalle pistimin ja miekoin, koska kumarrus ja nöyryys eivät olleet riittävän syviä. Tässä on vihaa, ärtyisyyttä, syviä haavoja mutta myös vähän harvoja hampaitakin. Voiko tätä olla maistamatta?

Maku on kuin sopivasti ottaneen runoilijan sulkakynästä. Monipuolinen, rönsyilevä, sekava mutta myös oivalluksia sieltä täältä löytävä. Toinen suullinen paljastaa hovin kieroilun, joka on pinnalta pehmeä ja siloiteltu mutta sisältä teräväreunainen ja pettävän karkea. Jälkimaku on loppujen lopuksi varsin maittavan oloinen ja nautinnollinen.

Tämä viski vaatii selkeästi tietyn aikansa ja sopivan paikkansa muiden juomien sarjassa. Väärään paikkaan laitettuna, seuraus on kuin yrittäisi tehdä Tudorseista käsityöläisiä. Meteli on kova, mutta mitään ei tapahdu. Mutta kun seurassa on hoviväki ja lähettiläät, käytöskin muuttuu toimivammaksi.

 

 

 

“Kun kiukaalle savuista viskiä sihahtaa, sen tuoksu saunojiin kolahtaa”

Breath of Speyside 18YO – Attack of the NinetyOneBomb

“Come – my friends – let’s get our mounts and hunt for an adventure! To the glory! To the pages of legends!”

Those were most likely words of some knights and intrepid fortune-seekers in past centuries. They did seek to become legends, to become center of tales that were unfolded carefully in taverns from the east to the west coast, where roaring waves of deep sea crashed sharp rocks on shallow, treacherous, waters.  They were bold and daring, dashing and charming. In the fight, they laughed at the dark robed man wielding a scythe. And thus they fell. One each time, until the last man realized they will be forgotten. No one would tell their tales, no one would sing about their deeds and victories. They would not even be a star in the winter night sky. No, they were light those mystical Northern Lights and vanish as silently and quickly as they emerged.  He rode to the undiscovered countries. Far away lands, that were only haunted by vicious men wearing kilts and wielding trunks of trees. There he wandered and found a place where to hide their secrets and treasures, and where to write some stories. It is there, where he teach those savage warriors something that would make the land famous. In the last night he was imprinted to the big books of history, when the wildest tribe chose to take his name to honor the dram he created, Speyside.

The story may be a slightly different in today’s history books but something remained for us to taste. The famous house of Adelphi wields many secrets. One of their mysterious drams is called the Breath of Speyside. Nobody knows, how it is created or from what it is created, but there are whispers in shady corners of those-not-that-reputable taverns. Not a big surprise, but I did stay away from them. So all I know is, that ‘The Breath’ is 18 years old. Distilled 1991 and bottled 2009. The Drampower is nice, 54.2%, which makes it a very interesting cap. The stories and the color tell that some kind of ex-sherry barrels were involved, but the actual enchantment cask has the code 5145 imprinted on it with ancient letters. Probably there are some 600 (full size, not a baby bottle like this one) bottles in the world. A big cask, I take it.

The dram itself. The color is deep and dark. The oil is stubborn and beautiful. The nose is overwhelmed with sherry and a hint of old knight’s gauntlet slapping your cheek with a mighty force. Promising.

First mouthful burns with sherry and .. strong sherry. It is a sherry bomb, that’s what rushes through my unprotected mind. I knew it would be. I should have known. But yet, it strikes deep, dodging all of my defenses.  A bit more careful approach is needed and that’s when you start to find some of the magic. I find myself missing the smoke and peat, however. Fruits, sweetness and even some chocolate is present when you taste it carefully. There is no tale, there is but a everlasting thunder of sherry drums that echo through ages and planes.

What remains, is the taste of.. sherry. Dryness and bitter ending. This is not a aftertaste I enjoy, I must admit. Usually I like Breath of XXX but I must admit this is an exception that confirms the rule.

Once you empty your glass, and choose not take water on top of this and wait. I kept on writing this story and waited. The taste do remains for a long time, but what is better – it changes. It burns, it boils, but it does change for the better. There are burned fruits, fried sugar and melted chocolate. There are remains of sherry, slightly readjusted with a flame-thrower or a sherry-seeking missile. But I do like the feeling, the taste in my mouth. Perhaps my advice is, in case you have similar receptors than I have, to drink this rather quickly, and enjoy the afterglow. Slainté!

Glenmorangie SIGNET

Sturdy. Steady. Strong. When you pick this bottle up, you will be amazed by it’s build and weight. It is made to give out a statement, that it is not just a average dram walking on it’s way. There is a mind behind. Signet is captivating on it’s form and design, also the color in the bottle is fantastic. But that’s just the bottle, what about the Whisky?

Signet is a non-age statement whisky. I was given this one as a present, and I heard that whisky store owner had quite a tale to tell during the acquisition. They say, it has at least 5% of 40 YO Glenmorangie, in the internet they talk about over 30YO but only the distillery knows, I think. It is good to think that there is at least a bit of 40YO in it. Signet is a combination of rare elements and, by their words, clouded in secrecy. And I do like good tales, so this is provocative about it’s origins. Also, Signet has collected winnings in whisky competitions which only makes the anticipation and expectation higher.

One thing I must say already, which I don’t like, is that the coloring is a construct and not a natural result. Of course it is mostly just the color, but it kind of takes away one respectable foot from the evaluation. 

Nose is pleasant and rich. It is smooth, easy and made to serve. It is a mix of multiple aromas, where sherry is the most dominant – but using soft leather gloves so there isn’t any snap in it.

Taste starts smooth and pleasurable. After a while there is a bit more sherry, but there isn’t much sting that Glenmorangie often serves for me. This has no edges, it is a rolling hills with meadows that are always sunny and shiny. Lustful and seductive, sweet tastes that combine with kind of coffee like characteristics and on the second mouthful I do get more spices, much more spiciness.
The taste lingers in the mouth a long time after the last sip. I must say that while this is not of Islay, this is something that I do enjoy. There are no harsh feelings, no stingy bees but instead a finely tuned mandolin that can make you feel good and just enjoy the smooth evening!

Balcone Brimstone Whiskey - Oak fire from the broad land

Texas Oak Fire, they say when the sky is filled with fire and brimstone. Those who know, nod knowingly. The smell is like a industrial city burning and forging metal on full speed. They work to the bone. Rocks fell, split and explode filling the streets with the age of efficiency. The smell is inescapable but once you stick in town a while - you get used to it. I got to taste a sample of this most alien Whiskey.

You take a bite. Then the bite takes you with it. Oiliness of those dark engines, blackness of those burnt oak branches. Inevitability of progress that sounds like a factory bell. The time is everything.

I have not had too many experiences with these American bourbon drinks. Most of them have been bad. Only two have remained on the list. This is one of them. No, this is not scotch. Yes, this is better than most of other bourbons. The name gets this one to half-way. The rest of the journey consists of smoke and spiciness. There is a character inside. There is a personality. Even a shallow one but it is more than most of bourbon's got.

I am most interested to see, how they will progress and how they will evolve.. Perhaps industrial town will have a new player who will throw their sabots on the machine and declare a renaissance and new era of taste, smoke and fire with brimstone that burns with a smile and lasting effect.

Whisky experiments: strawberries

Since it is the summer and during this season strawberries are at their best, it is the reason to experiment a bit. For those, who are impatient: don’t do it.

I’ve been always keen to try out new tastes, when it comes to whisky. So far this journey is just beginning, but hopefully I can share some results as time passes by. I see no reason, why there would not be a good combinations of various whisky and food.

Strawberries.. They are very sweet and there is a very fresh taste when they are at their best. In this case, those were picked on the same day as tasted, and they were also organically produced.

I gave a few different styles of whisky a chance:

• Springbank 14yo single cask. This was a very much sherry flavored dram, but I must say this combination did not work out at all. It was all very bitter and tastes conflicted on the elemental level.
• Highland Park 16yo. Similar experience, than with Springbank 14. Sherry and strawberries just don’t work.
• Ardbeg Galileo. Perhaps Marsala wine would help? Perhaps a bit, but not much. I didn’t try combination with dark chocolate and strawberries, but I suspect it might just do the trick with Galileo.
• Bruichladdich Islay Barley 2006. Nope, didn’t work. The summery taste of Barley was lost and the result was a conflict again. Not that unpleasant, but not a good one either. No luck here.
• Benromach Peat Smoke. This was almost a ok mix. But still, I would not offer this to anybody as a delicacy. Peat did work out a lot better than sherry, however.
• Wasmund’s bourbon. This actually worked out the best. Strong tastes, but from a different world helped out. The result was much more in alignment with strawberries, than it was when tasting a Scotch whisky.

The result is.. Unless you really want to – strawberries and whisky are not a taste that go together as raw elements. Bourbons however, might do the trick to some level but it was not nearly as good as mixing strawberries with a sparkling wine. But I will continue experimenting, and check out if – by a cosmic chance of the vast universe  - some tastes do actually lock in to each other like tar to your favored cloth.

Summer continues! Slainté!

Black Corbie by Ledaig, cask 800102 – Midsummer Night Tale

Juhannus, the Midsummer Night, is almost here. Time to prep up your magic, memorize tales and spells and of course enjoy this fascinating time of the year when the day is at it’s longest and the night is but a faint memory of what it was.. There is light and enchantment so much in the air, so you can fly.

While I know I should perhaps blog about a Islay Whisky, I do a exception. This one deserves it. It is out of Ledaig-distillery, which does not lie residence in the island of Islay. This one’s technical specs are: single cask #800102, matured in refill sherry, bottle 176/300, distilled 7.11.2005 and bottled 27.3.2013. Oh, and this is cask strength: 60.6%.

There is a lots of earth and peat in here. Smoke. Sweet smoke that comes out of bonfires, smoldering in late night when sun rises slowly. In Finland that is in the middle of the night, our summer days are long and nights filled with light. Where I live, the sun goes below the horizon but just barely.. You can sit by the fire and keep it burning, while chattering with friends until the daylight emerges. This comes with a lots of smoke, a trait that rarely is seen outside Islay wonderlands.

Taste is strong, and comes with a haymaker. Biting, but sweet and peat smoke is all present. There are ghosts and future, while you dive into deep sensations layered around this dram. Dryness, sweetness and bite all take their turns. Powerful and filled with magic. I didn’t know, I’d say this was born on Islay. There is a hunter and the pray, running on hills and crossing lakes. The night is endless and Finnish old gods rejoice in the wild forests where mortals can’t enter anymore. Ilmarinen blacksmithing, Ukko roaring and Ahti swimming while bears dance around the big fire. You go through those tales and poets that gave base for Kalevala (Finnish mythos) and you’d expect to see Väinämöinen ( a hero ) walk by the fields any moment.

This dram clearly is “of smokes” and peaty. This one slings me onto worlds where imagination is but the portal to be entered. I recommend to sample this, in case smoke and peak makes you tick as it does me!

Blackadder Peated Amrut – Huikean ovela ja raaka suunnitelma

Short English summary at the end

Kaveri heitti minulle mielenkiintoisen samplen puolikkaan. Blackadder keräsi tietysti huomioni välittömästi, mutta nyt olikin kyse viskistä eikä enää pysytty edes Euroopassa! Mihin lienee sitä aina matkaakaan, kun näitä maistelee.

Amrut huutelee tuolta kastimerkkien maasta, Intiasta. Kulttuurista joka on tutuimmillaankin vieras meille skandinaaveille. Mutta ei anneta erojen häiritä, vaan matkataan eteenpäin vaikka norsun selässä!
Blackadder on indie-pullottamo joka etsii käsiinsä mielenkiintoisia ja erilaisia juomia. Heidän Raw Cask –sarjansa pyrkii esittelemään viskin alkuperäisen oloisena: värittämättömänä, suodattamattomana ja laimentamattomana. Tehoa on siis pienessäkin pullossa 62.7%, mikä nostaa hymyn huulille jo ennen maistamista. Tynnyrivahvuisuus on yleensä erittäin maistuva asia suussani, oma kokemus on osoittanut että ne suuret maut tulevat vahvasti ja selkeästi näissä esille. Tuntemuksiahan tässä halutaan kokea! Kaiken lisäksi nämä raakatynnyri-sarjan putelit sisältävät, ainakin puheiden mukaan, myös vähän tynnyrin sakkaa mukanaan jotta maistelijat saavat täyden kokemuksen. Blackadderin sivuilta voi lukea aiheesta lisää.
Ulkoisesti tämä Amrut näyttää ihan kunnon viskiltä. Öljyt maalaavat miellyttävät kuvionsa ja väri on tumman meripihkamainen. Väriä katsellessa valoa vasten myös tynnyrin sakka erottuu joukosta. Tuoksu on hiukan makea mutta myös savuisen oloinen. On muuten hyvä tuoksu, ei hassumpi aloitus intialaiselle!
Maku on erittäin öljyinen, savuinen ja mukavan monipuolinen. Tynnyrivahvuus tuo säväyksiä hyvällä tavalla ja viski maistuu oikein hyvälle. En osaisi erottaa tätä skotista, jos sokkotesti olisi edessä. En millään. Turvetta ja savua on sen verran hyvin seassa, että tämä kolisee omaan makusokkelistoon täydellä laukalla!
Öljyisyys on kuitenkin ehkä se paras puoli tässä, joka komppaa savua ja turvetta ison käden avulla. Näin tynnyriöljypitoista kokemusta en muista hetkeen eläneeni. Maussa on jonkin verran poltetta, mutta se kuuluu kyllä asiaan. Harmillisesti tämä sample ei taida riittää siihen, että kokeilisi miltä mausteinen ruoka maistuisi tämän raakatynnyri-Amrutin kanssa. Voisi kuvitella, että sävyttävä ja tuntemuksia herättävä ruokailu olisi edessä.
Sain evästyksenä kuulla ennen maistelua, että tämä on aika erikoinen viski. Koska puhuttiin intialaisesta viskistä, ennakkoasenteet olivat vähän toisella kantilla kuin mitä tuli koettua!

Ennen tämän kirjoitukset julkaisemista sain samalta kaverilta samplen myös tavallisempaa Peated Amrut -viskiä, joka on myös tynnyrivahvuista (62.8%). Tarkempia speksejä ei liiennyt, mutta maut ratkaisevat.Tuoksu ei tässä normaaliversiossa ole vahva, mutta mausta löytyy paljon vähemmän öljyjä ja tuplasti ärhäkkyyttä. Paljon Raw Caskin hyvistä puolista jää vaisuksi mutta ei tämä pontikkaakaan ole.

Raw Cask Peated Amrut (62.7%) BA14/2012 is a interesting take on whisky. First, it´is not scotch but indian. From the land of a different culture and long history, they have produced a strange distill. The strength is strong with this one. BlackAdder Raw Cask bottlers got instantly my interest. Very oily version compared more normal Peated Amrut. More character, more taste and the best non-scotch so far. Smoke hits on the target and fire burns bright bringing out ancient spirits and old riddles. I am tempted to try this one with a spicy food - too bad my sample ran out!

Talisker Storm – laavu lepattaa ja myrskytuuli vonkaa

Myrsky. Tuo niin tuttu elementti, johon törmäämme kerta toisensa jälkeen. Viimeaikoina tuuli onkin tuivertanut urakalla, ja viimeisen sen suoma yllätys oli laavukankaan repeäminen etureunastaan. Hyvin oli kiinni, saumat eivät vain enää kestäneet armotonta myrskyä. Salamat välkkyvät, vesi piiskaa metsähattua, kosteus alkaa tunkea sadeviitan alle. Sitä pelkää jatkuvasti, milloin tavarat kastuvat mutta seuraavana aamuna tunne on kuin olisi voittanut maailman – aurinko nousee, vesi höyryää maasta, puut ovat märkiä.. Pian nuotion tuli alkaa räiskyvän tanssinsa ja savu kohoaa tyyneen kuulaaseen ilmaan. Elämää!

Talisker huutelee Skyen saarelta, Loch Harportin nurkilta. Ikoninen Taliskeri on 10-vuotiasta, mutta vähän aikaa sitten heiltä haisteli meri-ilmaa uusi myrskylle tribuuttinsa antava beatha – Storm. Myrsky on suoraan maisteluvahvuista (45.8%), vaikka itse usein pidänkin tynnyrivahvuisista versioista enemmän. Ehkä nyt ei siis aivan vuosisadan hurrikaanista puhuta, vaan vähän tavallisemmasta myrskystä joka jytisyttää miellyttävästi hirsimökkiä. Storm on sekoite useista eri-ikäisistä Taliskereista, joten mitään ikää tälle ei ole kerrottu. Vähintään 3-vuotiasta kuitenkin, kun sitä viskiksi huudellaan.

Tuoksussa on lempeästi Taliskeria. Omasta mielestäni myrskyn tuoksu antaa odottaa sadetta. Siinä on ensimmäiset merkit tulevasta myräkästä, joka on vasta matkalla kukkuloiden takana piilossa. Pehmeämpi kuin 10-vuotias sukulaisensa, mutta sama kohina löytyy verestä.

Maku herättää kevyellä keväisellä sateella. Pisarat tipahtelevat, kunnes tihku muuttuu sateeksi ja edelleen rankaksi mutta rauhalliseksi. Lopuksi tuuli nousee ja läväyttää suurella kädellä myrskyn päälle. Mutta kuten kesäiset ukkoskuurot, tämäkin jää lyhyeksi ja poistuvaksi. Jäljelle jää miellyttävä tihutus, jota aurinko säestää. Vieno savu, meri ja kosteus leimaavat tätä myrskyä miellyttävästi.

Jos valittavana olisi, ottaisinko 10-vuotiasta Taliskeria vai tätä myräkkää, valitsisin myrskyn. Mainio juoma, helppo maistella ja osuu sekä uppoaa juuri sopivasti!

Loch Lomond 45 YO – maistiaisia vuodelta ‘66

1966 maailma järisi. New York pysähtyi metrolakon iskiessä. Vietnamin sotaa vastaan protestoitiin isolla kädellä. Ronald Reagan ottaa haltuun Kalifornian kuvernöörin tittelin. Lyhyet mekot paljastavat naisten reittä. Indira Gandhista tulee Intian pääministeri. BASIC, ALGOL ja FORTRAN olivat yleisiä kieliä tietokoneen ohjelmoinnissa. Kuussa ei oltu vielä käyty. Voyagerit eivät olleet vielä matkallaan. Kukaan ei ollut kuullutkaan techno-musiikista, puhumattakaan Lady Gagasta. Scifissä vuosi 2013 näytti olevan jotain ihmeellistä ja ihmisen käsitykselle odottamatonta. 
Hetki, jona tämä Loch Lomond on tislattu ja valutettu tynnyreihin kypsymään, näki erilaisen maailman kuin missä elämme tänä päivänä. Skotlannissa eläminen oli varmasti hitaampaa, rauhallisempaa ja eristäytyneempää kuin mitä nykypäivänä. Kiire oli vain hetkellistä. Siellä karuissa olosuhteissa Loch Lomondin maltaat kypsyivät ja muodostivat pienen osan historiaa. Tätä siemaillessa voi tuntea tuulen, joka armotta lyö läpi ylämaitten (Highlander) ja sateen joka piiskaa dramin siemailijaa vasten keväistä myrskyä. Maailma oli tämän juoman silmin vielä nuori, eikä pitkä kokemuksen kerääminen tynnyrin vankeudessa osannut herättää suuria tunteita. Elämä oli edessä.

Loch Lomond on siis vieraalta maalta, Highlandereiden pelikentältä. Siellä nummien ja kukkuloiden äärellä tämä 45 vuotias viski on maannut ja odottanut oikeaa aikaa heräämiselle. Se on kuullut ja tuntenut maailman sykkeen ja myräkät, aina kunnes päivänvalo kohtasi siihen ensi kerran vuonna 2011, 45 vuoden unen päätteeksi. Nukkujan oli aika herätä.
Öljyt viipyvät ja valuvat arvokkaasti pitkin lasin pintaa. Väri helmeilee meripihkaisena ja kutsuvana. Tuoksu on monipuolinen, puinen, hedelmäinen. Mitään pistävyyttä ei löydy vaan tämä Lordi on arvokkaasti odottamassa istuimellaan, että alamaiset lähestyvät kunnioittavasti. Vastapainoksi heitä tervehditään ystävällisesti.

Maku vie muinaisiin saleihin, nummien keskelle pystytettyihin tammisiin torneihin. Ärhäkkyyttä on mukana sopivasti, luonne kertoo ettei tämän lordin kanssa kannata asettua poikkiteloihin. Ääni kantaa, siinä on käskevä sävy mutta komennot annetaan ystävällisesti. Sovittelu ei ole tarpeen, eikä kukaan halua nostaa eriävää mielipidettä. Viisaus asuu tässä juomassa. Rauhallinen tempo ja sointi säestää mainiota kokemusta tuoden häivähdyksen ajalta jolloin ei ollut tarpeet elää juuri minuuttien mukaan.

Maku on mehevä, runsas ja siinä on mukavasti puuta mukana. Maanläheinen, mutta ylevä. Pitkään maistuva ja syvä. Oikein loistavan makuinen viski, kiitos ystävälle että pääsin tätä maistamaan ja tästä tuntemuksia kirjoittamaan! Jos jollekin lahjaa etsitte, niin tässä on yksi oikein mainio ehdokas!

Skool yhden tynnyrin Sgoilille!

Turun Ravintola Koulu päätti olla kolmas (tunnettu) taho Suomessa, joka pisti oluen lisäksi viskin porisemaan. 150 litraa viskiä näki päivänvalon kolmen vuoden ex-Bourbon (ilmeisesti Jack Daniels) tynnyrissä makaamisen jälkeen. Tehoa on 59.8% joten aivan mainiosta tynnyrivahvuudesta puhutaan.

Tuoksu muuttuu mukavasti lasissa ajan kuluessa. Märkää puuta, keväistä kosteaa laituria, Turkua halkovaa jokea, suota ja märkää ruohoa. Voisi sanoa, että kosteahko juoma. Maussa hallitsee vihreä omena: ensin kitkerää mutta sen jälkeen iskee miellyttävyys. Puuta on mukana, tammi maistuu. Jälkimaku on pitkä.

Sgoil vie Aurajoen rannalle, muinaisuuteen jossa laivat olivat puuta, suisto tuoksui märälle suolle, merisuolaa rahdattiin laivoista hikisenä säkkikaupalla rautavahvistettuihin vankkureihin, joiden turpeinen ja lantainen ajomies naureskeli harvahampaisena yllä kirkuville lokeille. Satamakaupungin meininki. Savu ja tuli puuttuvat, mutta Sgoil pesee kevyesti Teerenpelin haastajansa. Tässä on tarinoita ja tunteita, selkeästi viski on valmistettu intohimolla ja maustettu kokeilunhalulla.

Highland Park Loki 15YO – pettävän jumalan kyyneleen illuusio

Keväinen pohjoinen luonto paljastaa vähä vähältä maan kaikenpeittäneen lumen alta. Pälvet ilmestyvät, käärmeet saapuvat lämmittelemään kallioille. Mättäät sulkevat sisäänsä uumenia maan syvyyksiin, kalliolohkareen elävät paljastaen uusia käytäviä maahisten käytäviin. Keväällä loitsut saavat uuden soinnun, niiden takova rytmi varistaa kuivuneet neulaset männyistä ja nostaa tervan väkevänä niiden runkoihin. Mahla herää eloon ja syöksyy koivussa kohti oksia, singoten hiirenkorvat ympäri ruskeaa maaperää. Mädäntyneen maan tuoksu katoaa tuulen puskiessa kevään raikkauden tilalle. Karhut venyttelevät ja teroittavat kynsiään: on aika herätä ja lähteä verryttelemään viikinkien kanssa.

Highland Park Loki on väärältä maalta saapuva tulokas. Se ylitti vuolaan virran ja aavat meret, vältti upotuksen pyörteeseen ja saapui perille leveä hymy kasvoillaan lohikäärmelaivan kokassa. Loki, kuten Thorkin, on Highland Parkin jumalsarjan kulmakivi. Aivan upea ajatus tislaamolta ja nimistä sekä tyylistä tulee kyllä jo paljon pinnoja. Ainoa vain, että on vähän arvokkaan puoleista tämä lysti. 15YO harvoin maksaa tätä luokkaa mitä hinnoista liikkuu tietoja. Maistiaisella pääsee onneksi ottamaan miekasta tuntumaa.
Jumalsarjaa ajaa tislaamolla ajatus, että jokainen näistä viskeistä ottaisi piirteitä esikuviltaan. Thor oli väkevä ja vahva, Loki taas kieroileva, muotoaan muuttava, pettävä ja monikasvoinen velho. Upea tarina ja herättää mielikuvituksen sopivasti.
Öljyt kiertävät lasia kuin itsestään. Ne muuttuvat, elävät, kiemurtelevat ja nauravat. Tuoksu on monipuolinen, miellyttävä ja hedelmäisen raikas. Aika mainio kokemus. Makeutta, vähän savun henkäystä, pohjoista, merta, metsää ja virnuilua.
Maku on ensin kuin tikarilla selkään puukoitettu. Siinä veristä terää katsellessa voi nauttia mausteisesta kokemuksesta joka kerta toisensa jälkeen upottaa miekkaa suojaamattomaan vatsaan. Alun shokin jälkeen Loki muuttaa jälleen muotoaan ja herättää sinut kedolta, jossa käy lempeä tuuli ja nymfit tanssivat lähellä kesäisessä auringonpaisteessa. Toisella maistamisella tikarit väistyvät ja kielen valtaa mausteinen sekä savuinen kokemus. Ärhäkkää, luonteikasta ja monikasvoista mutta nymfejä voi katsella edelleen ja nauttia tästä elämän vedestä kokonaisvaltaisesti.
Loki on kyllä monitahoinen. Riippuen naamarista ja viitasta, tässä on murhaajaa sekä viettelijää, sotilasta ja piileskelijää. Loki jallittaa sinut korttipelissä vaikka käytössä ei olisi kuin kaksi korttia.
Täytyy sanoa, että Loki on onnistunut viski. Hinta-laatu herättää keskustelua, mutta lahjaksi aivan täydellinen. Upea paketti, maistuva juoma. Ei kuitenkaan kuninkaansaleihin vaan jätetään tämäkin enemmän metsän puolelle. Siksi tämä onkin maistuvin Highland Park, mitä minulle on tullut eteen!

Wasmund’s Single Malt Batch 50 – maku jota et ole kokenut (hyvällä! .. ainakin joidenkin mielestä)

Wasmund’s Batch SC1/SCI  blogissani jo aikaisemminkin vierailulla. Silloin tuli vielä vahingossa kirjoitettua Coppertonista, vaikka Copper Fox näyttäisi lukevan pullossa. Tekevälle sattuu. Onnistuin haalimaan tätä juomaa hiukan lisää, nyt on kyseessä Batch 50 ja tämä on monella tavalla erikoista.
Muutamia nippelitietoja alkuun, jos jaksatte. Tämä tislaamo tuottaa vain yhden tynnyrin kerrallaan ja he haalivat kaikki ainekset lähiympäristöstä (alle sadan km:n säteeltä). Kyseessä on pieni paikka ja paljon käsityötä, puhumattakaan lähituotetuista raaka-aineista. Reseptissä on paljon salaisuuksia, mutta he ikäännyttävät viskiään ‘nopeammin’, kuin useat. Ikää tällä on niinkin hurjat kuin 42 kuukautta, mikä tekee tästä kolmevuotiasta – juuri vähän ylitse skottilaisen 3v rajan. Paitsi että tislaamo on toisella mantereella, Amerikan Yhdysvalloissa. Sanoi mitä sanoi, tämän juoman tuotannossa on käsityötä ja intoa mukana. Entä sitten makumatka?
Tuoksu on jotain, mitä todennäköisesti et ole ihan lähiaikoina kokenut. Puisen veneen kansi, iäkäs ja kokenut, joka on jo auringossa haalistunut ja jättänyt suolan, makeuden ja tervaisen tuoksunsa. Kuivunut pöly, joka on paahteessa kypsynyt vanhan ladon sisällä jossa venettä säilytetään talvet. Vahva, väkevä ja erilainen tuoksu joka vaatii helposti totuttelua.
Maku on ärhäkkä kuin terävä myrskyaalto jossa vene keikkuu. Kaadut pitkällesi, kielesi nuolee tiikkiä ja öljyisiä reelinkejä. Väkevä maku, joka iskee rajusti. Työkoneet, kirsikkatynnyrit, savua löytyy myös hiukan – lieneekö kokilta päässyt tuli vähän karkaamaan?
Tämä ei ole mitä jenkkiviskiltä on totuttu odottamaan, todellakin kaukana siitä. Pidän tästä monesta syystä: tämä maku on miellyttävä, ei polttava. Se on aivan erilainen kuin mitä Islayn saarelta tulee, mutta luonteikas ja vahva kuin venäläinen painonnostaja, kuitenkaan olematta yhtä karkea ja viinaanmenevä. Jälkimaku on miellyttävä ja kestävä. Mutta tämä ei tule olemaan kaikkien mieleen. Kaukana siitä. Mutta tämä ei ole mitään bourbonia olemukseltaan. Tästä joko pitää, tai tätä vihaa. Minä valitsin pitämisen. Mikäli mahdollista, kannattaa ottaa kokemuksena dramillinen tätäkin.

Jura 16 years old – Diurachien saarelta

Satunnaisesti sitä on tutustuttava myös vähemmän savuisiin juomiin. Skotlanti on monien satojen, jos ei tuhansien, viskien maa. Islayn läheisyydessä seisoo vedessä myös Juran saari, jolla Diurachit pitävät majojaan. Skottejahan hekin ovat, Diurachs on kelttiä ja tarkoittaa Juran saaren asukkeja. Juralta tulee päälinjastossaan neljää eri viskiä: 10YO (vähemmän turvetta, kevyempi), Superstition (turvetta, mutta hento), Prophecy (turpeinen ja voimakasmakuinen) sekä tämä 16YO (vähemmän turvetta, enemmän makua).

Tuoksu poikkeaa selkeästi Islayn saaren viskeistä. Monipuolinen, maanläheinen mutta miellyttävä. Tätä tuoksutellessa voi kuvitella vedestä kohoavat korkeat jyrkkäreunaiset kalliot joiden seinämät ovat pirstaleisia. Piiloja linnuille, lähteille ja muinaisille aarteille. Makeutta ja hedelmällisyyttä.

Maku on  makea, mausteinen, monipuolinenkin. Hyvin tyylikäs, voisin sanoa että erinomainen lahjaviski myös. Tätä voisi nautiskella konjakin sijaan, keskusteltavaa löytyisi hyvin pitkäksi aikaa. Jälkimaku kestää eikä jyrkän Juran kallion kiipeäminen tunnukaan niin pahalta urakalta.

Tästä ei kuitenkaan löydy sitä mitä hakisin. Mielikuvituksen herättäjää, äärimmäisyyttä. Sen sijaan salonkikelpoinen saa aivan uuden merkityksensä. Laadukas, muttei savuinen. Monipuolinen maultaan, muttei säväyttävä. Maanläheisyys ehkä tuntuu hiukan enemmän tässä, ja makuun voi mennä hetki totutellessa – mutta todellakin mieluusti tätä näkee lasissa konjakin sijaan.

Talisker 57 North – kylmää ihoa polttavaa viimaa arktiselta mereltä

Skyen saari jytisee tuulen hakatessa sen paljasta kylkeä. Meren raivon kynnet uppoavat yhä uudelleen syvälle sen suojaamattomaan kallioon. Nauru kaikuu vonkuvan myrskyn pyörteissä, kun yksinäinen pullo kantaen viestiä kaukomailta iskeytyy syvälle mureneviin halkeamiin. Sirpaleet leviävät ja katoavat, mutta tuhannen vuoden hurrikaani jättää tärkeän salaisen kaavan unohduksiin. Kuka sen löytää, ei näytä meiltä. Kaava sitoutuu osaksi outoa dna:ta ja murenee jääkylmään jokeen. Siellä kaukana, 57 leveysasteen tienoilla, muodostuu kivijalka uudelle rakennukselle. Vain tislaamomestarit tuntevat tarinan ja tietävät salaisuudet, mutta kyseleminen tuottaa aina vain pään pyöritystä ja dramin käteen.

Taliskerin tislaamo sijaitsee Skyen saarella, lähellä Islayn maukkaita savuja. Talisker onkin ainoa viski, jota tuolla saarella tuotetaan. 57 leveyspiiriltä löytyy paikka Skyeltä, jossa tislaamo sijaitsee. 57 North poikkeaa tavallisesta Taliskerista vahvuudeltaan (57%) ja paljon myös maultaan. 57N kypsytellään American Oak-tynnyreissä. Saaren luonto on väkevä ja arvaamaton, joten tämä on hyvää maisteltavaa Islayn juomiin tottuneelle.

Tuoksussa on vahvuutta, maustetta, räväkkyyttä, räyhäkkyyttä ja savuakin. Mielikuvitus saa siipiä alleen ja tarinat muodostuvat. Menneisyyden salaisuudet paljastuvat pala palalta ja maku vihdoin käynnistää aikakoneen. Ukkosen jyrinän saattelemana mausteet ja historia lyövät kasvoille kuin ritari raivokohtauksessa rikkonaisella taisteluhanskalla. Repivyyttä, poltetta ja intensiivistä tunnelmaa adrenaliinin kohistessa suonistossa. Vahva merellinen tunnelma, piiskaavuutta, noitavainoja ja viikinkien sotaretkiä. Veren maku suussa raivokkaaseen hyökkäykseen kohti kilpimuuria. Tässä on tunnetta ja rajuutta. Kuten hyvät viskit, ei jätä sanattomaksi eikä istumaan paikoilleen. Jälkimaku tasaantuu miellyttäväksi leijumiseksi, pippurin maun hallitessa pitkään. Elämykset eivät lopu ainakaan kesken.

57 North on haastava viski mutta jos ensimmäisen aallon kestää, taitaa ja ottaa kentän haltuun se aukeaa aivan omalla tavallaan. Pakko sanoa, että pidän tästä varsin paljon. Vähän yksiulotteinen mutta harvoinpa sitä shakkia kerkiää pelaamaan keskellä miekkahippaa.