The Ardbog day is closing in..

It is about the old and ancient secret. How the peat beats it’s way through the land. Through the rock and rain. Generations and millennia's pass and fade into the pages of history. Long ago, a prehistoric man walked on a plains and mountains. Leaving his mark. Forging the sword and avoiding those mighty mammoths. It was a perilous time but they had the fire, that burns. I have no doubt, that in those times they thought of the things that come. They did not know years as we do, but the passage of time was in the form of the moon, of the sun and of those brilliant stars lighting the dark night. Runes, stories and tall tales were born.

They had their instincts, strength and skill. They knew how to hunt, how to prey and how to fight. Perhaps we share something of that, buried inside our dna. Every time we start a fire, smell smoke and feel the peat, we get into the past gone. Sitting by tarp, listening to the nature, looking a those flames. That is when you feel serenity and the surroundings. For a moment, there is no modern world but the feeling of something older, something that changes the nature of the man.
 
The taste is rich, imagination spurring and contains a lots of smoke and fire. The peat promises a long lasting fever, that will make you want to taste it again.
The Ardbog day is June 1st.

Wemyss Billowing Embers Bunnahabhain 1997

Nuotio räiskii tulta, pitäen pedot loitolla. Maahisten kiiluvat silmät tuikkivat metsän pusikoissa odottaen liekkien hiipumista. Pienet terävät nuolet lentävät satunnaisesti, pitäen pelokkaan seurueen kookkaita ihmisiä varuillaan ja ärtyneenä. Kolmas vuorokausi ilman unta. Jatkuva täysikuu ja kaukainen ukonilma alkavat syödä hermoja. Sitä maahiset odottavat. Kohta he pääsevät käsiksi ihmisiin, mutta ne ovat vielä liian kookkaita ja vahvoja. Ehkäpä hulluruoho vähitellen tekee tehtävänsä ja jäljellä on vain jälkien korjaamista. Tähän valtakuntaan ei tavallisten kuolevaisten kannata jaloillaan astua. Täällä puutkin ovat eläviä, ihmiset eivät vain kuule niiden huutoa kun ne vaikeroivat roihussa.
Wemyss Malts on yksi indie-pullottajista. Tällä kertaa he ovat hankkineet Bunnahabhainin tynnyreitä ja tuottaneet niistä omia elämän vesiään. Sarja on yhdestä tynnyristä, joten näitä on liikkeellä 331 pulloa. Tislaus on vuodelta 1997, eli ennen dotcom romahdusta ja EU oli vasta kasvamassa hiljalleen. Vuonna 1997 en vielä osannut arvostaa viskejä ja paljon on tapahtunut näinä 15 vuotena (bottles 2012) kun tämä juoma on maannut hiljaa tynnyrissään.
David, Wemyssiin kolmas jaarli, on tämänkin pullon kuitannut kynällään maailmalle. Autenttisuudesta ei sen paremmin osaa sanoa mitään, mutta makuhan tässä ratkaiseekin.
Öljyistä päätellen jaarli on liukas ollut koko ikänsä. Luikerrellut ja toteuttanut itseään asioilla, mistä me kuolevaiset voimme vain haaveilla. Epäilisin, että on metsälläkin käyty hakemassa inspiraatiossa. Mikäs siinä, kun tynnyreitä on kellarissa mistä napata vähän taikajuomaa matkaan.
Tuoksu onkin varsin savuinen ja turpeinen. Ei ole turhaan tehty retkiä Islayn synkimpiin kolkkiin. Siellä peikkoja on pelätty ja niitä vastaan taisteltu jotta on saatu ne raaka-aineet mitä mestarivelhot ovat tarvinneetkaan tislauksiinsa. Savu on kuin sitä olisi pidetty yllä vuosisatoja. Ehkä jaarli ei olekaan turha mies vaan herra paikallaan!
Maku lyö läpi peikon, jättiläisen, kovan kiven, harmaan kannon ja pehmeän vatsan. Onpa yksi parhaita savuja, mitä on tullut vastaan! Huikea kokemus! Ei äärimmäisyydellään, vaan savun ja turpeen ison käden lyönnillä – lappeella. Tämä ei ole ratsuväen hyökkäys vaan täsmäisku joka on viritetty isolla katapuoltilla kaukaa, jossa jaarli on näyttänyt kädellään mihin se murikka viskataan. Ja kerrasta osuma suoraan avonaiseen suuhun.
Toisella suullisella on savu lisäksi mukana makeutta, liukkautta ja pehmeää elämystä. Nuotiota auringossa, iltahämärässä. Tuuli laantuu, sotilaat laittavat leirin pystyyn ja vetävät saappaat jaloistaan. Eteempää katsoen seesteistä ja rauhallista. Sopivan turpeinen tuoksu kuitenkin käy vähän ajan päästä valtaamaan alaa vaikka tuuli on sitä vastaan. Sen verran sillä on luonnetta, että perille päästään vaikka hampailla tietä järsien.
Billowing Embers on jotain huimaavaa ja Islayta. Niin pohjoisen meininkiä, että osuu ja uppoaa kerta toisensa jälkeen minuun. Jälkimaku muuten pysyy kielen päällä pitkään ja hartaasti. Lisäksi elämys muuttuu vähä vähältä ja lopputulos on erittäin Uisge Beatha -nautinnollinen!

Blackadder Peated Amrut – Huikean ovela ja raaka suunnitelma

Short English summary at the end

Kaveri heitti minulle mielenkiintoisen samplen puolikkaan. Blackadder keräsi tietysti huomioni välittömästi, mutta nyt olikin kyse viskistä eikä enää pysytty edes Euroopassa! Mihin lienee sitä aina matkaakaan, kun näitä maistelee.

Amrut huutelee tuolta kastimerkkien maasta, Intiasta. Kulttuurista joka on tutuimmillaankin vieras meille skandinaaveille. Mutta ei anneta erojen häiritä, vaan matkataan eteenpäin vaikka norsun selässä!
Blackadder on indie-pullottamo joka etsii käsiinsä mielenkiintoisia ja erilaisia juomia. Heidän Raw Cask –sarjansa pyrkii esittelemään viskin alkuperäisen oloisena: värittämättömänä, suodattamattomana ja laimentamattomana. Tehoa on siis pienessäkin pullossa 62.7%, mikä nostaa hymyn huulille jo ennen maistamista. Tynnyrivahvuisuus on yleensä erittäin maistuva asia suussani, oma kokemus on osoittanut että ne suuret maut tulevat vahvasti ja selkeästi näissä esille. Tuntemuksiahan tässä halutaan kokea! Kaiken lisäksi nämä raakatynnyri-sarjan putelit sisältävät, ainakin puheiden mukaan, myös vähän tynnyrin sakkaa mukanaan jotta maistelijat saavat täyden kokemuksen. Blackadderin sivuilta voi lukea aiheesta lisää.
Ulkoisesti tämä Amrut näyttää ihan kunnon viskiltä. Öljyt maalaavat miellyttävät kuvionsa ja väri on tumman meripihkamainen. Väriä katsellessa valoa vasten myös tynnyrin sakka erottuu joukosta. Tuoksu on hiukan makea mutta myös savuisen oloinen. On muuten hyvä tuoksu, ei hassumpi aloitus intialaiselle!
Maku on erittäin öljyinen, savuinen ja mukavan monipuolinen. Tynnyrivahvuus tuo säväyksiä hyvällä tavalla ja viski maistuu oikein hyvälle. En osaisi erottaa tätä skotista, jos sokkotesti olisi edessä. En millään. Turvetta ja savua on sen verran hyvin seassa, että tämä kolisee omaan makusokkelistoon täydellä laukalla!
Öljyisyys on kuitenkin ehkä se paras puoli tässä, joka komppaa savua ja turvetta ison käden avulla. Näin tynnyriöljypitoista kokemusta en muista hetkeen eläneeni. Maussa on jonkin verran poltetta, mutta se kuuluu kyllä asiaan. Harmillisesti tämä sample ei taida riittää siihen, että kokeilisi miltä mausteinen ruoka maistuisi tämän raakatynnyri-Amrutin kanssa. Voisi kuvitella, että sävyttävä ja tuntemuksia herättävä ruokailu olisi edessä.
Sain evästyksenä kuulla ennen maistelua, että tämä on aika erikoinen viski. Koska puhuttiin intialaisesta viskistä, ennakkoasenteet olivat vähän toisella kantilla kuin mitä tuli koettua!

Ennen tämän kirjoitukset julkaisemista sain samalta kaverilta samplen myös tavallisempaa Peated Amrut -viskiä, joka on myös tynnyrivahvuista (62.8%). Tarkempia speksejä ei liiennyt, mutta maut ratkaisevat.Tuoksu ei tässä normaaliversiossa ole vahva, mutta mausta löytyy paljon vähemmän öljyjä ja tuplasti ärhäkkyyttä. Paljon Raw Caskin hyvistä puolista jää vaisuksi mutta ei tämä pontikkaakaan ole.

Raw Cask Peated Amrut (62.7%) BA14/2012 is a interesting take on whisky. First, it´is not scotch but indian. From the land of a different culture and long history, they have produced a strange distill. The strength is strong with this one. BlackAdder Raw Cask bottlers got instantly my interest. Very oily version compared more normal Peated Amrut. More character, more taste and the best non-scotch so far. Smoke hits on the target and fire burns bright bringing out ancient spirits and old riddles. I am tempted to try this one with a spicy food - too bad my sample ran out!

Bunnahabhain Cruach-Mhona - peat fire elemental

It is the fire that burns hot in this dram. Distilled in a unknown basement, under heavy guard. It is there, where elements were joined, missing peat atoms combined and came out a smoke and a blast, that left those mystical magincians speechless, peachless and standing without eye-browns.

From the forest, where none was supposed to pass, a lone hero found the herbs, that had been enchanted by satyr's flute notes. Hiding, taking a dare risk, he took those hot peat seeds along. Like orbs they seeked to escape, yelling for help. A run, a fierce dash, followed. Panting, the wanderer stubled into a rock and down the pit he fell. There, painted on a everlasting rock wall, a paint revealed the secrets of Uisge Beatha. It is there, deep below the ground, where those peat seeds found the fire and produced crops that became the basic element of Cruach-Mhona. The Peat Stack.

It burns. It smokes. And it takes you to a fresh journey, where Islay dram is always the reward and joy!

 

Port Askaig 12YO – nuori ja viimeistelemätön

Nuoret puut taipuvat ja rasahtelevat. Kirves iskee kosteaan runkoon kunnes kuidut antavat periksi. Laavu rakentuu nopeasti, juuri ajoissa ennen sadetta. Nuotio aloittaa hitaan savuamisen, kaverin suojatessa sitä sateelta kun ahnas liekki vähitellen pureutuu risuihin. Ilta on onneksi vielä nuori ja tarinat alussa. Sitä ennen on kuitenkin hyvä rauhoittua ja nauttia retkestä ilman yllätyksiä.
Port Askaig kuuluu mysteeritislaamoihin mutta pääpaino on sillä että heidän maltaansa/tynnyrinsä tulevat Islayltä. Kaikesta päätellen niissä kaikuu Caol Ila. 12YO on uusi tuttavuus heiltä, joten olihan sitä maistettava. Tähän mennessä lasiin on eksynyt vanhempia Askaiggeja, kuten 17, 19 ja 25YO. Joten miten tämä varhaisteini pärjää?

Mukava, miellyttävä, ei haraa vastaan ovat ajatuksia joita minulla tästä tulevat pinnalle. Tuoksu on nystyröihin kivast kiinni ottava, muttei mitenkään järisyttävä. Meri, savu, nuotio, elämykset kuitenkin heräävät intensiivisemmän tuoksuttelun jälkeen.

Maku on nuorehko mutta monipuolinen. Sitrusmainen, mausteinen, tarinoiva. Tynnyrivahvuisena voisi olla rajumpi elämys kuin normipullotuksena (45,8%). Jälkimaku on kuitenkin minuun osuva. Savuinen ja mukavasti turpeinen, järvinen/merellinen. Mitään yllätyksiä tästä ei nouse esille, ei valitettavasti ole vakoojia tai noitia liikkeellä. Sen sijaan perusretkeilyä, mukavaa ja miellyttävää laavuilua. Leppoisaa elämää, makua ja vesisadetta ennen auringonpaistetta. Äärimmäisyydet jäävät muiden koettavaksi.

Loppufiilis voisi olla pidempikin, siitä huomaa selvimmän eron Port Askaigin iäkkäämpiin versioihin. Muutoinkin vanhemmat ja kokeneemmat Askaigit selkeästi tuovat uusia ulottuvuuksia joita tässä nuoressa temmeltäjässä ei vielä ole. Tämä toimii parhaiten hyvin mietityssä osuudessa maistelusarjassa mutta ei nouse staraksi vaikka hyvä onkin.

Port Charlotte An Turas Mor – The Great Journey

This one hails from those times, that have passed already into pages of scrolls. It was boiled onto barrels with dark shadows by Masters who were creating something new. The first steps on a great journey to restore strength and honor of already lost lineage. The legend of Port Charlotte.

When you walk in the forest, surrounded by ghosts of the past and marks of their hands in cliffs and rocks, you know you are taking steps that took place thousands and thousands of years ago. You stand on those places, where art was created and life was forged. It is there where they sat by the fire, smelling the tar and smoke. Earth and the peat stand undivided, stories unveil into the night that never arrives. The sun lingers and looms above the horizon, the darkness is gone. Sharpening knives, using flint and steel, fixing your backpack and making sure your equipment are in good condition. The journey to those unknown lands starts here. And An Turas Mor is part of the that.

This is one water of life, that has a deep meaning to me. This one takes me onto journey, to the North, reminds me about the harsh and wild nature and history of people. There are smoke and imagination that have been poured into this dram, that create a story that promises extraordinary encounters and lasting experiences. Mythos and real world combined.

The tale of the Port Charlotte King Tro Na Linntean

Heavy shield and the peat have carried forward and backward in time’s endless turn. Old ones used to tell the story of the ancient King called Tro Na Linntean by his enemies. He was of the same age, only 10 bruichcycles old. But his tongue, it was filled with wit and it was sharpened to slip hair. With it, one sweep could bite off unwanted visitor’s ear ten paces away. Born in a long and proud lineage, elder brothers and sisters all gained glory, victories and name for themselves. This young King could not be any lesser than those already passed away and carven in the walls of history. And he did created a name for his honor. Never to be forgotten. You only have to whisper it, and it will echo through your ears like a massive sound of gargantuan brass bell. Shaking the foundation and waking up the peat beneath your feet. Such is the power and the feeling.

Elder brother, An Ataireachd Ard, was a sorcerer and lord combined. Mighty in power, but dwelled more in the peat than in the fields of open fire. Powerful was his spell and art, complex was his mind. These two brothers, they are like from different realms of existence linked by only a few cords of life. That link was forged to last, and to strike back even after the vessel of their essence was emptied of Beatha.

They yet don’t know it, but one day a offspring, the Peat Project, will emerge from their forges of wild mind, as they set the wheels of the future into unstoppable motion.

The legend will continue..

Port Charlotte – A journey through savage peat lands

Ironclad boots echo, through the long forgotten forest. Ancient terrain, forefather’s rituals and long gone fauna have forged the realm into fragments of memories, stories and legends told by bonfires. Here in this place, those great feats were accomplished. Here, the giants were slain, blood was born and it burned fierce. It is here, where the king peat and queen earth hungrily devoured what remained on these adventurous fields. It is here, where Norse gods slept on those mounds,Vikings rallied and people of the forest forged the steel and the dram. On this foundation, the great journey “An Turas Mor” began and great deeds were performed, magnificent tastes encountered and the smell of wild nature embraced.

The fierce dragon of the North, ravaged these savage lands. Forest yielded, pines shattered, oak crumbles. These majestic trees fell before the untamed spirit of roar. This beast called on smoke, fire and ash, black arts and strange rituals. Dancing across the new moon, created terror and people painted the history on their cave walls. Fingers clawed through the peat and dust, finding the rich soil, An Ataireachd Ard and deep-peat that was only a story before shamans tasted the newfound spirit of wilds. 

In the hiding, new blades with runes were forged and a champion was born. The endless time passed on, men welcomed the new taste into their mouth. A dram like no other. Something spectacular emerged, which ignited the fire in ancient’s hearts again. To strive forwards, pushing the limits backwards. That is the nature of the man and of the Uisge Beatha, to feel the heavily peated beat of one’s heart.

They come to find the splendid peat, wielding a heavy shield. In the mouth, feel the raging fire, anger and serenity of the waterfall. The future lurks just around a corner, smiling and smirking. Strong and powerful is the champion, yet you can recall him writing poetry on delicate flower pedals. He is a warrior, who can charm nymphs while fighting the mighty dragon!

The legend of An Turas Mor will continue.. with more photographs. Photoshop was not involved in the process.

Talisker Storm – laavu lepattaa ja myrskytuuli vonkaa

Myrsky. Tuo niin tuttu elementti, johon törmäämme kerta toisensa jälkeen. Viimeaikoina tuuli onkin tuivertanut urakalla, ja viimeisen sen suoma yllätys oli laavukankaan repeäminen etureunastaan. Hyvin oli kiinni, saumat eivät vain enää kestäneet armotonta myrskyä. Salamat välkkyvät, vesi piiskaa metsähattua, kosteus alkaa tunkea sadeviitan alle. Sitä pelkää jatkuvasti, milloin tavarat kastuvat mutta seuraavana aamuna tunne on kuin olisi voittanut maailman – aurinko nousee, vesi höyryää maasta, puut ovat märkiä.. Pian nuotion tuli alkaa räiskyvän tanssinsa ja savu kohoaa tyyneen kuulaaseen ilmaan. Elämää!

Talisker huutelee Skyen saarelta, Loch Harportin nurkilta. Ikoninen Taliskeri on 10-vuotiasta, mutta vähän aikaa sitten heiltä haisteli meri-ilmaa uusi myrskylle tribuuttinsa antava beatha – Storm. Myrsky on suoraan maisteluvahvuista (45.8%), vaikka itse usein pidänkin tynnyrivahvuisista versioista enemmän. Ehkä nyt ei siis aivan vuosisadan hurrikaanista puhuta, vaan vähän tavallisemmasta myrskystä joka jytisyttää miellyttävästi hirsimökkiä. Storm on sekoite useista eri-ikäisistä Taliskereista, joten mitään ikää tälle ei ole kerrottu. Vähintään 3-vuotiasta kuitenkin, kun sitä viskiksi huudellaan.

Tuoksussa on lempeästi Taliskeria. Omasta mielestäni myrskyn tuoksu antaa odottaa sadetta. Siinä on ensimmäiset merkit tulevasta myräkästä, joka on vasta matkalla kukkuloiden takana piilossa. Pehmeämpi kuin 10-vuotias sukulaisensa, mutta sama kohina löytyy verestä.

Maku herättää kevyellä keväisellä sateella. Pisarat tipahtelevat, kunnes tihku muuttuu sateeksi ja edelleen rankaksi mutta rauhalliseksi. Lopuksi tuuli nousee ja läväyttää suurella kädellä myrskyn päälle. Mutta kuten kesäiset ukkoskuurot, tämäkin jää lyhyeksi ja poistuvaksi. Jäljelle jää miellyttävä tihutus, jota aurinko säestää. Vieno savu, meri ja kosteus leimaavat tätä myrskyä miellyttävästi.

Jos valittavana olisi, ottaisinko 10-vuotiasta Taliskeria vai tätä myräkkää, valitsisin myrskyn. Mainio juoma, helppo maistella ja osuu sekä uppoaa juuri sopivasti!

Bruichladdich Islay Barley 2006: Dunlossit Farm Ceannacroic

Puutarha elää ja kasvaa. Risukko, räme, suo ja villinä rehoittava aluskasvillisuus katoaa sipaisu kerrallaan puiden siimeksestä. Valo valtaa paljasta lyhyeksi leikattua sammalikkoa, miellyttävästi kumpuilevaa maastoa. Kantoja, kiviä ja löytyy sieltä keskemmältä lähdekin, joka muodostaa kirkasvetisen lammen josta soljuva puro houkuttelee vierelleen istumaan. Vuosien uurastus on edessä, hedelmäpuiden taimet ovat vielä vasta suunnitelmissa mutta jo nyt niiden makean tuoksun ja sadon voi tuntea aistimissa. Sileä kallionlohkare hallitsee nyppylänä unelmia. Tuon ympärille on hyvä rakentaa ja luoda. Tässä paikassa ei mielikuvitus lakkaa kertomasta yhä uusia tarinoita valloituksista, savuista ja elämän veden nautinnoista!

Dunlossit –tila tuottaa viljaa Bruichladdichille, joka sitten taikojensa ja miilujensa avulla muuttaa viljan viskiksi. Vilja on puitu syyskuussa 2006 ja saman vuoden marraskuussa tisle on valunut pannujen nokista tynnyreihin. Islay Barley 2006:ssa tuoksuukin elonkorjuun juhla ja tunnelma. Mystiset rituaalit syksyn pimeissä, lämpimissä öissä ja käsinkosketeltavan musikaalinen tunnelma. Tähkät kerääntyvät riihen kuumille orsille, saamaan pitkään odottaneen selkäsaunan jossa jyvät erotellaan akanoista. Ulkona tanssit kestävät aamun sarastukseen saakka ja isännät röhnöttävät kuka missäkin. Maaseutu elää vahvasti ja juhlii rankasti. Kallioisilta rannoilta voi löytää hetken hiljaisuuden, katsella nousevia säteitä ja sinistä taivasta. Nyt on kuitenkin vasta kevät, mutta tunnelma Barleyssä on vahvasti tulevassa.

Viski ei ole mitenkään mitäänsanomaton. 50% vahvuus, hedelmäisyys ja luonne joka periytyy nuijamiesten aikakaudelta, jolloin tapparat olivat raudalla sekä tervaspuulla kyllästettyjä ja jokerit kohtasivat karmivan loppunsa mikäli he eivät saaneet herrojensa suupieliä hymyyn. Ilvekset päätyivät upeisiin hattuihin ja sanassa pysyttiin, eikä venkoiltu. Rehdit puheet saivat reilun vastaanoton, ja selkäänpuukottajia halveksuttiin. Tämä juoma vie kauaksi kaupungeista, kivisistä sokkeloista joiden rakenteita pitkin nouseva ruumiillistunut eritteiden löyhkä korruptoi taiteen ja mielen loputtomiin verkkoihin, joissa pieni ihminen ei enää tiedä kuka hän on. Tämä on täynnä romantiikkaa, luovuutta ja elinvoimaa!

Tuoksu on hyvin tasapainoinen ja kevyt. Hedelmät kurkkivat koreistaan, piiat verhojen takaa. Isäntien silmäniskut, renkien virneet ja nuorten rakastavaisten nauru hallitsee tätä ajasta ikuisuuteen pysäytettyä kuvaa. Lämpimät värit, varjojen muotoilevat pinnat, auringon kirkkaus ja kepeät siveltimen vedot kertovat tuoksun vielä sadankin vuoden päästä.

Maku lennättää meidät pellolle, niityn aholle. Siellä heinäseipäät täyttyvät, keltainen vilja odottaa, juhlan tuntua on ilmassa. Pilvet liikkuvat valkoisena ja hitusen harmaina pitkin sinistä taivasta, järven syvä sinisyys heijastaa näiden hattarakulkijoiden kuviot. Jossain kaukana soutuvene lilluu ja kalastaja kokee Ahdin anteja verkostaan. Tasapainoinen, rauhallinen, miellyttävä, kepeä mutta vakavalla tavalla. Tämä ei vie yökerhoihin, rajuihin kellaritanssiaisiin tai ilotulitukseen vaan lähelle maata ja heinäsuovan syleilyyn.

Loch Lomond 45 YO – maistiaisia vuodelta ‘66

1966 maailma järisi. New York pysähtyi metrolakon iskiessä. Vietnamin sotaa vastaan protestoitiin isolla kädellä. Ronald Reagan ottaa haltuun Kalifornian kuvernöörin tittelin. Lyhyet mekot paljastavat naisten reittä. Indira Gandhista tulee Intian pääministeri. BASIC, ALGOL ja FORTRAN olivat yleisiä kieliä tietokoneen ohjelmoinnissa. Kuussa ei oltu vielä käyty. Voyagerit eivät olleet vielä matkallaan. Kukaan ei ollut kuullutkaan techno-musiikista, puhumattakaan Lady Gagasta. Scifissä vuosi 2013 näytti olevan jotain ihmeellistä ja ihmisen käsitykselle odottamatonta. 
Hetki, jona tämä Loch Lomond on tislattu ja valutettu tynnyreihin kypsymään, näki erilaisen maailman kuin missä elämme tänä päivänä. Skotlannissa eläminen oli varmasti hitaampaa, rauhallisempaa ja eristäytyneempää kuin mitä nykypäivänä. Kiire oli vain hetkellistä. Siellä karuissa olosuhteissa Loch Lomondin maltaat kypsyivät ja muodostivat pienen osan historiaa. Tätä siemaillessa voi tuntea tuulen, joka armotta lyö läpi ylämaitten (Highlander) ja sateen joka piiskaa dramin siemailijaa vasten keväistä myrskyä. Maailma oli tämän juoman silmin vielä nuori, eikä pitkä kokemuksen kerääminen tynnyrin vankeudessa osannut herättää suuria tunteita. Elämä oli edessä.

Loch Lomond on siis vieraalta maalta, Highlandereiden pelikentältä. Siellä nummien ja kukkuloiden äärellä tämä 45 vuotias viski on maannut ja odottanut oikeaa aikaa heräämiselle. Se on kuullut ja tuntenut maailman sykkeen ja myräkät, aina kunnes päivänvalo kohtasi siihen ensi kerran vuonna 2011, 45 vuoden unen päätteeksi. Nukkujan oli aika herätä.
Öljyt viipyvät ja valuvat arvokkaasti pitkin lasin pintaa. Väri helmeilee meripihkaisena ja kutsuvana. Tuoksu on monipuolinen, puinen, hedelmäinen. Mitään pistävyyttä ei löydy vaan tämä Lordi on arvokkaasti odottamassa istuimellaan, että alamaiset lähestyvät kunnioittavasti. Vastapainoksi heitä tervehditään ystävällisesti.

Maku vie muinaisiin saleihin, nummien keskelle pystytettyihin tammisiin torneihin. Ärhäkkyyttä on mukana sopivasti, luonne kertoo ettei tämän lordin kanssa kannata asettua poikkiteloihin. Ääni kantaa, siinä on käskevä sävy mutta komennot annetaan ystävällisesti. Sovittelu ei ole tarpeen, eikä kukaan halua nostaa eriävää mielipidettä. Viisaus asuu tässä juomassa. Rauhallinen tempo ja sointi säestää mainiota kokemusta tuoden häivähdyksen ajalta jolloin ei ollut tarpeet elää juuri minuuttien mukaan.

Maku on mehevä, runsas ja siinä on mukavasti puuta mukana. Maanläheinen, mutta ylevä. Pitkään maistuva ja syvä. Oikein loistavan makuinen viski, kiitos ystävälle että pääsin tätä maistamaan ja tästä tuntemuksia kirjoittamaan! Jos jollekin lahjaa etsitte, niin tässä on yksi oikein mainio ehdokas!

Smokehead Extra Rare – savuista kipinää salaisuuksien laaksosta

Viipyilevä vieno tuuli, tuo mukanaan tuiskahduksen värssyä savuisesta lausunnasta. Vaimeana matkaa shamaanien ääni laaksossa, johon näkyvyyden peittää ikuinen usva. Sieltä tänäkin yönä, täydenkuun ja tähtien laupeasti kun sallimana tuoretta vasaa syövät, nousee korkealle savu, johon salamat korkealla lyövät. Puiden latvukset näkyvät sumun keskellä, kotkat kiertelevät laakson ympärillä vahtien. Tässä välissä herää kysymys, uskaltaako sinne vaeltaa vai seurataanko jänöjen jälkiä. Salaisuudet sinne on kätketty, eikä niitä ole jokaiselle tarkoitettu. Maailma on kääntymässä, tulevaisuus heräämässä. Eikö meidänkin tulisi olla rohkeita ja varmistaa, että olemme ihmisiä emmekä hiiriä?

Smokehead Extra Rare ei ilmeisesti eroa tavallisesta Smokeheadista, paitsi että tätä myydään pääasiassa lentokoneissa ja lentokentillä litran kokoisena pienannoksena. Vahvuutta on, vähän tylsästi, 40%. Tislaamo, josta tätä saadaan, on salaisuus mutta kuiskuttelut kertovat että Ardbeg olisi vahvoilla. Tosin oman makukielen, riippuen maistelun olosuhteista, mukaan yhtä hyvin Caol Ila osuisi kohdalleen. Tyyli on hyvin aggressiivinen pullossa ja tölkissä, ainakin mielikuvamainonta on kohdallaan.

Tuoksussa on paljon beggimäisyyttä ja kullilamaisuutta. Merta, savua ja ilkikurisuutta. Hedelmäisyys, pehmeys ja suola osuvat hyvin esille.

Maku on alussa kaukana Caol Ilasta kyllä. Laimennettu Ardbeg kyllä tulee mieleen. Savua löytyy ihan kivasti, mutta viski on vähän vetinen tavallaan. Sitä on tottunut aika jytiseviin makuelämyksiin, mihin tämä ei kanna. Toisilla suullisilla alkaa erottamaan eri tavalla makuja, toffeeta mainostavat tölkissä ja se löytyy. Savu saa enemmän alaa, hedelmäisyys pitää maistelun hyvin virkeänä. Suussa pyörittely erottaa esille monipuolisuutta, suolaa ja savua. Savua oikeastaan alkaa nousemaan lopussa enemmän ja enemmän, kuin kytevästä nuotiosta.

Harmillisesti tämä on jätetty vähän laimeaksi, 48% olisi voinut antaa viskille enemmän tylyyttä ja luonnetta. Nyt on haettu helpohkoa viskiä juotavaksi, mutta miksei myös maisteltavaksi. Sarjassa nousee varmasti savuisena esille, mikäli tätä edeltää vähäsavuinen tai savuton viski. Monet tölkin avainsanat, kuten “raikas”, “turpeinen”,”savuinen”,”maistelu”, “pitkä jälkimaku” pitävät hyvin paikkansa. En kuvaisi tätä termeillä hirviömäinen, mieltä järisyttävä, rikas tai massiivinen kuitenkaan vaikka hyvä viski onkin kyseessä.

Erinomainen tuliainen tai lahja. Helpompi maistella ja tutustua savuviskien makumaailmaan kuin perus Laphroaig 10yo. Viskisarjassa oikein sopiva viski laittaa alkuun tai sopivaan väliin tuomaan keinuntaa ja erilaisuutta.

Jälkimaku on kyllä pitkä ja savuinen. Oikein miellyttävän savuinen. Vähän nokinen ja tuhkainen, mutta niin sen pitää ollakin!

Skool yhden tynnyrin Sgoilille!

Turun Ravintola Koulu päätti olla kolmas (tunnettu) taho Suomessa, joka pisti oluen lisäksi viskin porisemaan. 150 litraa viskiä näki päivänvalon kolmen vuoden ex-Bourbon (ilmeisesti Jack Daniels) tynnyrissä makaamisen jälkeen. Tehoa on 59.8% joten aivan mainiosta tynnyrivahvuudesta puhutaan.

Tuoksu muuttuu mukavasti lasissa ajan kuluessa. Märkää puuta, keväistä kosteaa laituria, Turkua halkovaa jokea, suota ja märkää ruohoa. Voisi sanoa, että kosteahko juoma. Maussa hallitsee vihreä omena: ensin kitkerää mutta sen jälkeen iskee miellyttävyys. Puuta on mukana, tammi maistuu. Jälkimaku on pitkä.

Sgoil vie Aurajoen rannalle, muinaisuuteen jossa laivat olivat puuta, suisto tuoksui märälle suolle, merisuolaa rahdattiin laivoista hikisenä säkkikaupalla rautavahvistettuihin vankkureihin, joiden turpeinen ja lantainen ajomies naureskeli harvahampaisena yllä kirkuville lokeille. Satamakaupungin meininki. Savu ja tuli puuttuvat, mutta Sgoil pesee kevyesti Teerenpelin haastajansa. Tässä on tarinoita ja tunteita, selkeästi viski on valmistettu intohimolla ja maustettu kokeilunhalulla.

Highland Park Loki 15YO – pettävän jumalan kyyneleen illuusio

Keväinen pohjoinen luonto paljastaa vähä vähältä maan kaikenpeittäneen lumen alta. Pälvet ilmestyvät, käärmeet saapuvat lämmittelemään kallioille. Mättäät sulkevat sisäänsä uumenia maan syvyyksiin, kalliolohkareen elävät paljastaen uusia käytäviä maahisten käytäviin. Keväällä loitsut saavat uuden soinnun, niiden takova rytmi varistaa kuivuneet neulaset männyistä ja nostaa tervan väkevänä niiden runkoihin. Mahla herää eloon ja syöksyy koivussa kohti oksia, singoten hiirenkorvat ympäri ruskeaa maaperää. Mädäntyneen maan tuoksu katoaa tuulen puskiessa kevään raikkauden tilalle. Karhut venyttelevät ja teroittavat kynsiään: on aika herätä ja lähteä verryttelemään viikinkien kanssa.

Highland Park Loki on väärältä maalta saapuva tulokas. Se ylitti vuolaan virran ja aavat meret, vältti upotuksen pyörteeseen ja saapui perille leveä hymy kasvoillaan lohikäärmelaivan kokassa. Loki, kuten Thorkin, on Highland Parkin jumalsarjan kulmakivi. Aivan upea ajatus tislaamolta ja nimistä sekä tyylistä tulee kyllä jo paljon pinnoja. Ainoa vain, että on vähän arvokkaan puoleista tämä lysti. 15YO harvoin maksaa tätä luokkaa mitä hinnoista liikkuu tietoja. Maistiaisella pääsee onneksi ottamaan miekasta tuntumaa.
Jumalsarjaa ajaa tislaamolla ajatus, että jokainen näistä viskeistä ottaisi piirteitä esikuviltaan. Thor oli väkevä ja vahva, Loki taas kieroileva, muotoaan muuttava, pettävä ja monikasvoinen velho. Upea tarina ja herättää mielikuvituksen sopivasti.
Öljyt kiertävät lasia kuin itsestään. Ne muuttuvat, elävät, kiemurtelevat ja nauravat. Tuoksu on monipuolinen, miellyttävä ja hedelmäisen raikas. Aika mainio kokemus. Makeutta, vähän savun henkäystä, pohjoista, merta, metsää ja virnuilua.
Maku on ensin kuin tikarilla selkään puukoitettu. Siinä veristä terää katsellessa voi nauttia mausteisesta kokemuksesta joka kerta toisensa jälkeen upottaa miekkaa suojaamattomaan vatsaan. Alun shokin jälkeen Loki muuttaa jälleen muotoaan ja herättää sinut kedolta, jossa käy lempeä tuuli ja nymfit tanssivat lähellä kesäisessä auringonpaisteessa. Toisella maistamisella tikarit väistyvät ja kielen valtaa mausteinen sekä savuinen kokemus. Ärhäkkää, luonteikasta ja monikasvoista mutta nymfejä voi katsella edelleen ja nauttia tästä elämän vedestä kokonaisvaltaisesti.
Loki on kyllä monitahoinen. Riippuen naamarista ja viitasta, tässä on murhaajaa sekä viettelijää, sotilasta ja piileskelijää. Loki jallittaa sinut korttipelissä vaikka käytössä ei olisi kuin kaksi korttia.
Täytyy sanoa, että Loki on onnistunut viski. Hinta-laatu herättää keskustelua, mutta lahjaksi aivan täydellinen. Upea paketti, maistuva juoma. Ei kuitenkaan kuninkaansaleihin vaan jätetään tämäkin enemmän metsän puolelle. Siksi tämä onkin maistuvin Highland Park, mitä minulle on tullut eteen!