Hyvää Joulua!

Big Peat pistelee tuulemaan kerta kerralta maistuvammalla tynnyrivahvuisella blend-viskillä. Savua ja turvetta löytyy. Vetää vertoja joillekin mallasviskeille, mutta sekoitepuolella ehdottomasti loistavaa. Perusversio ei oikein ole enää niin maistuva, kun nuo tynnyrivahvuiset tuli löydettyä. Jouluinen spesiaaliversio!

Toinen sekoite, mihin olen tykästynyt on Johnnie Walkerin Double Black. Salaisuutena tässä on se, että tästä löytyy Islayn mukavan turpeisia ja savuisia viskejä alkuaineina. Muut Walkerit eivät ole oikein innostaneet, mutta tämä on maistamisen arvoinen.

Tässä vaiheessa suuri kiitos kaikille blogin lukijoille ja oikein miellyttävää ja rauhallista Joulun aikaa sekä mahtavan maistuvaa Uutta Vuotta 2013!

Bunnahabhain 25YO – Uisge beathaa neljännesvuosisadan takaa

Loistelias metsästysmaja. Vanhat tummuneet hirret tuijottavat mulkoillen pöydässä istujia. Ilta alkaa kääntyä yöksi, kynttilöiden steariinit ovat valuneet jo pöydälle aikoja sitten. Nauru raikaa, lasit tyhjenevät kerta toisensa jälkeen ja turninointi vain käy äänekkäämmäksi – vain keskeytykseen partaisen ukon kuorsaukseen joka kajahtaa kaiken muun ylitse. Leppoisa ja iloinen tunnelma on läsnä, aivan kuin kauan sitten kun mökki ensimmäisen kerran rakennettiin. Siitä jäljellä on tamminen lattia, joka on nähnyt ja kuullut tarinoita joille ei ole verrokkeja.

Bunnahabhain 25YO on siis 25 vuotiasta Bunnaa, jota on kypsytelty pääosin/lähes kokonaan ex-bourbon tynnyreissä. Useinhan nämä elämän vedet päätyvät nukkumaan sherryjen kera. Pakkaus on hulppean arkkumainen ja mukana on vielä muistelosanat ennen vähän harvemmin nähnyt pullon korkkaamista. Tämä yksilö löytyi lentokentältä, eikä hän ollut ainoa veljessarjassaan. Mutta en tiedä, kuinka paljon näitä on pelkässä tammitynnyrissä kyspyteltyä.

Tuoksu on lempeä ja makeahko. Siinä on vähän maustetta, vähän savua. Tammikin kurkistaa omalta osaltaan. Väri on pulloa reilusti vaaleampi ja muutenkin ensivaikutelma on miellyttävä ja laadukas, mutta ei rajoja rikkova.

Maussa hyökkää esille tammen kirpeys ja maku. Mausteet, monipuolisuus ja vähän pistävä on tämän iäkkään ritarin olemus. Makuun tottuu pian, ja pistävyys antaa myöten monipuoliselle makumaailmalle. Itse pidän enemmän luonnekkaammista viskeistä, joten tämä jää vähän pliisuksi makuuni. Mauste nousee paremmin toisilla suullisilla esille, mutta silti tämä on enemmän ritari, joka aikanaan taisteli urheasti lohikäärmeitä vastaan mutta nyt tyytyy heittelemään puolipahoja sanoja tuolissaan istuen, samalla kun palvelija pesee hänen hikoontuneita varpaitaan. Mukavaa seuraa, paljon tarinoita mutta ei siihen tilanteeseen jossa halutaan kokea ja haastaa ihmisyyttä. Tässä mennään mukavasti, turvallisesti ja pysytään sosiaalisesti hyväksyttävissä piireissä.

Jälkimaku ei ole niin pitkä kuin tämän ikäiseltä viskiltä toivoisin. Maut eivät ole niin vahvat, niin syvät tai luonteikkaat että ne vastaisivat siihen huutoon, jonka karjun kohti Islayn viskejä. Ihan ok, hyväkin, mutta pakko sanoa että ei sen hinnan väärti mitä tästä pyydetään. Mikäli vähemmän tuhdit viskit kiinnostavat, niin kannattaa kokeilla. Esimerkiksi sarjan ensimmäisenä tai toisena varmasti voisi toimia, ennenkuin pöytään laitetaan maisteltavaksi ne ritarit, joilla visiiri pysyy vielä alhaalla ja rauta kolisee ulkohuussissakin.

Kilchoman for The Kilchoman Club First Release

Tuuli piiskaa armottomasti metsän siimeksessä, liekit räiskyvät suurella tulella humisten korkeuksiin ilosanomaansa. Tervainen savu juoksee puiden siimeksessä kohti kaukaisia laaksoja. Mustat pilvet vyöryvät tähtien edestä karkuun juuri ennen esirippujen laskeutumista. Kylmä valtaa alaa, tuuli laantuu ja kaamos väistyy yön edessä. Väkevät voimat ovat liikkeellä.

Kilchomanin The Kilchoman Club on julkaistu ensimmäistä kertaa. Kilchoman club on – kuten voi arvata- tislaamon fan-klubi, johon voivat kyllä kaikki kiinnostuneet liittyä. Pullotukset on kaikki yhdestä tynnyristä (451/2007) ja numerot löytyvät käsin kirjoitettuna pulloista (99/330). Viski on viisivuotiasta (15.8.2007 –> 12.10.2012) ja kypsytelty bourbon ja Oloroso-sherry tynnyreissä. Vahvuutta löytyy (59.2%) joka onkin erittäin tervetullutta. Tähän saakka Kilchomaneista harvoin on päässyt maistamaan vahvempia versioita.

Tuoksusta löytyy turvetta, sherryä ja mausteita. Se on väkevä, tunteikas ja on sitä savuakin. Väri on punertava (kuvassa sen väriksi tuli vaaleampi) ja öljyt aika miellyttävät. Siispä maistellaan.

Maku on kuin vihaisten metsänhenkien hyökkäys hidastettuna. Revontulien räiskinnässä ja ujelluksessa tuhannet vihaiset keijut suloisine siipineen ja metsäisine vaatteineen syöksyvät pimennosta matkamiehen leiriin. Nuotio hajoaa pirstaleiksi, sytyttäen vanhojen puiden kaarnat tuleen ja kekäleet sammuvat lumeen. Yhtä äkillisesti kuin kaikki tapahtui, se on ohi jättäen pöllämystyneen miehen katselemaan ympärilleen mitä ihmettä juuri tapahtui ja miksi leiri paloi.. Vahvoja tunteita. Väkeviä makuja, jotka sekoittuvat hetkessä pehmeyteen ja miellyttävän pitkäikäiseen savuun joka ei lakkaa kytemästä!

Makumaailma on monipuolinen ja sävähdyttävä. Sherryä on jonkin verran, mutta yhdistettynä Kilchomanin makumaailmaan se toimii upeasti. Syvyyttä ja kompleksisuutta. Mausteita ja savua. Sherry toimii tässä mielestäni todella hyvin, laajentaen Kilchomanin makujen avaruutta uusilla todellisuuksilla. Matka läpi universumien voi hyvinkin tuntua tuolta, kun tätä maistaa kunnon suullisen eikä yritä sniiduta pienellä kielenkärjellisellä. Pienillä määrillä savu nousee paremmin esille ja tuo suuhun täydellisen talvipäivän seisauksen sävelmän, joka saa auringon heräämään ja yön vähitellen väistymään. Aivan loistavaa!

Pidempään lasissa oltuaan, alkaa myös Kilchomanin tyypillinen savu (kylmällä vedellä sammutettu nuotio) nousemaan paremmin esille. Jälkimaku ja – tuoksu ovat jotain, mistä haluaa pitää pitkään kiinni. Ja ne onneksi tarrautuvat kitalakeen kuin magog alukseen!

Octomore 10 years old (2012) – kipinöivä kekäle talven keskellä

Aurinko paistaa matalalta horisontista. Jää kimaltaa, pakkanen pureutuu syvälle maan juuriin. Lumi helmeilee ja hehkuu punertavassa valossa. On keskipäivä. Päivä on lyhyimmillään, yö pisimmillään. Tuli lepattaa luonnonkiviuunissa, kekäleet hehkuvat ja kipinöivät. Savu kihertää ja kiemurtaa tietään piipun kautta lumen peittämälle katolle ja karkaa nietoksiin ja hankiin vikkelästi. Eläimet ihmettelevät, ihminen on taas tullut kylään tänne kauas erämaille.

Ensin tylsä statistiikka. Octomore 10 on 10-vuotias elämän vesi Bruichladdichin Octomore-sarjasta. Siinä on alkoholia 50% ja savuturve ppm huitelee 80.5:n lukemassa. Aikaisempiin Octomorehin verrattuna ppm-luku on oikeastaan alhainen, viimeisimmät huitelivat jo yli lukua 160. Mutta ne ovatkin olleet 5-vuotiaita. Bruichladdich aloitti Octomore-kokeilunsa reilut 10 vuotta sitten. Octomore 1 tuli ja meni minun huomaamattani, mutta tämä on nyt sitä ensimmäistä erää.. 10 vuotiaaksi saakka kypsytettynä tammitynnyreissä. 5000 pulloa, joiden saatavuus alkaa olemaan jo hyvinkin haastavaa.

Itse juoma… Paljastettakoon, että tämä on Hyvää! Tuoksu on täynnä savua ja kekälettä, mutta sopivasti sammutettuna. Se kiipeää hiljaa pitkin lasin reunoja, eikä sillä ole teriä mukanaan. Pehmeä, aromikas, monipuolinen savu on aika pitkälti sitä mitä Islaylta haluan. Tammi on selkeästi mukana, vivahteita tulee myös muihin tuoksuihin mitä en saa nyt itselleni eriteltyä. Mielettömän hyvä tuoksu, sen lisäksi että upea viivahelminauha täyttää lasin pyörittelyn tuloksena.

Maku. Kuvittele hehkuva tamminen kekäle suuhusi mutta ilman suun palamista. Ei polttava, ei kitkerä vaan pehmeän savuinen, sammutetun tulen makuinen. Hiilinen, tamminen, hedelmäinenkin. Pehmeä, pehmeä ja monipuolinen. Loistava savu täyttää suun jokaisen huokosen, eikä tässä ole sitä karuutta tai tylyyttä mitä Octomoren 5-vuotiaiden kanssa on tottunut kokemaan. Tämä ei ole äärimmäinen tai elämää venyttävä. Tämä on tyylikäs mutta kova. Tässä on erämaata, mutta myös se lämmin takka ja hirsimökki. Huikea kokemus, huikea yhdistelmä. Mutta ilman viini-viímeistelyä tai muuta kikkaa. Puhdasta viskiä, joka luo loitsunsa maistelijan päälle ja valtaa olevaisuuden kaikki tasot!

Viimeiset tipat lasista. Ne ovat saaneet jo enemmän ilmaa, ja kokonaisuus on vain pehmentynyt. Loppuun saakka täyttä tavaraa. Jälkimaku kestää ja kestää, on pehmeä mutta savuhiilinen. Jälkituoksu lasissa on miellyttävä ja pysyvä, havaitsin että sitä lasia tuoksuttaa mielellään monta kertaa.Kuinka loistavasti tämä sopiikaan tähän talvipäivänseisauksen nurkille? Molemmissa on taikaa ja sitä mikä muuttaa maailmaa: riittävästi aikaa!

Port Charlotte PC7–Sin An Doigh Ileach

Sade piiskaa tunturia, vaikka kaukana edessä näkyykin repeilyjä pilvien armottomassa rintamassa. Märät varusteet ovat raskaita, mutta vielä vähän matkaa jaksaa sisujen loppuhitusilla. Vähitellen autiotupa käy muotoutumaan verkkokalvoille ja lyijynraskaat jalat kuljettavat miestä sekä rinkkaa sitä kohti. Ovi avautuu, miellyttävä savuinen tuoksu ottaa kulkijat vastaan. Kamiina on vielä hiukan lämmin, joku täältä on lähtenyt samana päivänä kelistä huolimatta eteenpäin. Pian puut rätisevät tulessa ja varusteet pääsevät vähitellen kuivamaan. Jaloissa tämä päivä tuntuu vielä pitkään.
Port Charlotte PC7 (Sin An Doigh Ileach, 61%) on yksi useista Port Charloteista joita Bruichladdich on laskenut liikkeelle. Numero kertoo kypsytysvuodet, joten tämä viski on päässyt lepäämään tynnyreissä seitsemän vuotta. Port Charlotte on Bruichladdichin turpeinen sarja.
Tuoksu on erittäin luonteikas ja turpeinen. Siinä on armottomuutta ja karuutta. Se ei kuitenkaan ole viinan tuoksu vaikka sillä onkin vaikutuksensa olemukseen. Maku hyökkää päälle kahdella kädellä ja terävällä miekalla. Tämän tarkoituksena on tehdä selvää vastustajasta, johon maistelija alussa luetaan. Ei aloittelijalle, koska turpeinen ritari on vahva ja repivä. Mutta taistelu on kiivas ja tasapainoinen. Alun jälkeen pahin terävyys katoaa ja jäljelle jää monipuolinen, öljyinen ja turpeinen tunnelma. Jälkimaku kestää yllättävänkin pitkään ja kielen päällä öljyt vapauttavat makujaan ajan kuluessa. Maussa on toisella kerralla löydettävissä heti alussa lisää vivahteita ja turve nousee entistä paremmin esille.
Koska itse pidän vahvoista mauista, luonteista ja karuudesta tämä osuu minulle hyvin. Vaikka mittelö onkin alussa raju, tämä viski taipuu kyllä tahtoon kun muistaa miten tätä kannattaa käsitellä: varoen alussa. Itse olen pitänyt kaikista Port Charlotteista, eikä tämä ole poikkeus. Saatavuus saattaa olla nykyään aika haastava, mutta mikäli mahdollisuus aukeaa tätä kannattaa maistaa!

Big Peat Cask Strength – Joulua odotellessa

Suomalainen Joulupukki. Ei aina ihan sitä, mitä odottaisi. Shamaani, joka lankesi loveen ja palasi maailmaan savuisen tunnelin kautta. Näkyjä, punaisia nuttuja. Armotonta menoa, mutta kärsimysten kautta tulee leijuva nautinto. Minkä tien valitsisi? Mikä tuntemattomista määränpäistä on se oikea? Tai onko mikään? Vaaksa väärään, kiivetään odottelemaan vaikka puuhun käyrään!

Big Peat on yksi harvoista sekoitteista (blend) joista olen pitänyt. Niitä tuntuu tulevan välillä lisää ja kaiholla muistelen Auld Reekietä jota maistelin parisen vuotta sitten. Erinomainen blendi. Big Peat on päässyt lähelle, vaikkakin makumaailma on enemmän savuturve kuin korventava nokisavu. Sitä ehdinkin jo miettimään, miltä Big Peat maistuisi vahvempana. Nyt sekin selvisi. Big Peat on sekoitus Ardbegia, Bowmorea, Caol Ilaa ja Port Elleniä. Viimeisintä on varmaan mukana lähinnä nimeksi.

Väriltään aika vaalea, mutta öljyiltään liukas. Tuoksu on savuisen merellinen, vahva ja tekee selväksi sen, että nyt ei leikitä. Bowmore / Caol Ila hallitsevat selkeästi tuoksua, joka on vähän aikaa ilmaa saatuaan entistä parempi.

Maku iskee kunnolla. Savu ja turve nousevat esille vahvoina. Tässä on tynnyrivahvuisuus tehnyt mainiota efektiään ja maut kohoavat pintaan paljon vahvempina kuin mitä normaaliversiossa. Erittäin maukasta. Ei vedä vertoja millekään turvepommille, mutta blendiksi aivan mainio. En usko, että osaisin sanoa tämän olevan blendiä edes. Maussa voi maistaa päämerkit hyvin, kun jätetään Port Ellen pois arvailusta. Bowmoren tyyli, Caol Ilan tasapainoisuus ja Ardbegin savu sotkeutuvat mukavasti tässä. Jälkimaku polttelee kivasti suussa pitkään ja ajan kuluessa tasaantuu makuelämykseksi joka kestää hyvin odottelua. Kyllä potkii, kuin pukki!

Kilchoman 100% Islay 2nd edition – hauras, kiivas ja pehmeä

Hento kuin jäähän hautautunut ruusu. Kaunis katsella, hauras kosketella. Värit ovat haihtumassa, kontrastina syksyyn, kun luonto on väreissä hehkumassa. Nuotiosavu, kastuneet hiilet, laavu ja kauan sitten löydetyt tiilet. Pimeä yö, jota valaisevat loputtomat tähdet. Vaeltajan tie, jolloin tyhjyyden täyttävät sanomattomat ajatukset.

100% Islay. 50% vahvuudella. Kasvatettu, puitu, mallastettu, kuivatettu, tislattu, kypsytetty ja pullotettu Islayn saarella. Nyt jo toista kertaa. Kilchoman on pieni tislaamo, mutta heillä on hyvä alku ja meininki jo nyt. Vaikka tämä onkin nuori viski (3YO) ei se ole ennenkuulumatonta Kilchomanille.

 

 

 

 

 

 

Tuoksu lupaa kosteaa savua ja Kilchomanin tuttua maailmaa. Mukana myös hedelmää ja makeutta. Öljytkin piirtyvät nätisti lasin reunoille. Maku on nuorehkon tuntuinen, hapokaskin. Pistävyyttä löytyy myöskin mukana. Hetken sulattelun jälkeen miellyttävä savu leviää makunystyröihin ja savun tuoksukin paranee. Sitrushedelmiä, savua. Siinä tämän eniten esille nousevat piirteet. Herkkää, mainion savuista mutta viimeistelemätöntä. Pehmeä, mutta hauras. Tässä ei ole sitä syvyyttä, mitä tynnyrit tuovat viskiin ajan kanssa mutta yhtä lailla, minun olisi vaikea sanoa että tämä olisi vain kolmevuotiasta. Lopputulos pehmenee myös maultaan ja säilyy mukavan pitkään kielen päällä. Maku ja tuoksu vain paranevat, kun viski saa lisää ilmaa itseensä. Lopussa alkaa löytyä jo enemmänkin luonnetta ja vahvuutta, yhdistettynä pehmeyteen jälkimaussa.

Ei ihan helpoin viski maisteltavaksi, muttei vaikeakaan. Tätä ei kannata laittaa maistelun ensimmäisenä esille, koska kontrastia vaaditaan. Voikin olla hyvä kalibroida makuaisteja ensin jollain tavanomaisemmalla (ei-islay) jotta saaren vivahteet tulevat esille monipuolisuudessaan paremmin ja voimakkaammin.

Octomore 10 lähestyy..

Uutisia liikkuu internetin ihmemaassa. Viidakkorumpu ja lähetti kertovat sanomaa, jossa puhutaan 6000 pullon erästä Octomore 10yo:ta. Mistä ja milloin, sitä tarinat eivät paljasta. Ilmeisesti aika lähinurkilla kuitenkin. Se ei aio olla samanlainen pahuuden ilmentymä kuin 4.1 ja 5.1 vaan helpompi: ppm-luvut pyörivät kahdeksankymmenen tienoilla ja vahvuuskin jää lähemmäksi viittäkymmentä. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, makuaistit nämä sitten kertovat.

Vaikuttaa myös siltä, että Octomore 10 tulee jäädäkseen. Vielä tänä vuonna näin ei taida käydä, koska tuo rajattu pulloite julkaistaan ensin. 

Mitä tämä tarkoittaa Octomorelle? Onko se rahastusta, jos he tuon rinnalla tuovat vuosittain vielä tykimpää, savuisempaa ja turpeisempaa viskiä? Tuleeko Octomore 6.1, 7.1 jne? Itse toivoisin, että tulisi. Odotan 10-vuotiaalta leveyttä, tasapainoa, makua ja fiilistä mutta en sitä mikä on tehnyt Octomoresta sen odotetun. Makuja isolla kädellä, äärimmäisyyksiin menoa. Rajojen hakemista, niiden ylittämistä. Mutta koko ajan olen myös odottanut miltä tuo viski tulee maistumaan esimerkiksi juuri 10-vuotiaana. 

Haluan päästä kokemaan tämän 10yo:n, mutta yhtä lailla 6.1 ja 6.2 Octomoret ovat odotuslistallani. Toivottavasti Bruichladdich ei petä odotuksiani! 

Port Askaig 25yo – tammea ja makua

Port Askaig –viskit kuuluvat ns mysteerimaltaisiin. Port Askaig-nimistä tislaamoa ei ole olemassa, vaan ne ostavat joltain tislaamolta maltaat/tisleet ja hoitavat kypsentämistä + pullotusta itse. Osana hupia onkin arvailla miltä tislaamolta alkuaineet on hankittu.

Port Askaigeja olen maistellut nyt kolmea: 17, 19 ja 25yo. 17yo oli todella loistava viski, 19yo tuntui olevan kuin eri maltaista, ja nyt tämä isoveli. Kaikki nämä on pullotettu 45.8% tehoon.

Tuoksu on lämpöinen, tasapainoinen ja kutsuva. Ei mitään äärimmäisyyttä, ei myöskään mitään juuretonta. Perinteet ja pitkän ajan suunnittelu kaikuvat pitkin lasia kun sitä nostaa tuoksuteltavaksi. Tästä löytyy myös tammea ja hedelmällisyyttä.

Maku on alkujaan ohuehko, mutta pian se valtaa suun ja leviää miellyttävästi ympäriinsä. Esille nousee puu ja tammi oikein mukavasti. Leppoisuus jatkuu. Kauheasti savua ja turvetta ei nouse heti esille, mutta sopivasti kuitenkin. Niin, että mieleen tulee pirtti jossa kulmaa hallitsee leivinuuni ja hirsissä näkee että sitä on käytetty aikanaan paljonkin. Savupirtti tämä ei kuitenkaan ole, mutta sellaisen lämpöä löytyy yhdistelmänä.

Tammi jää jälkimauksi ja sipaisuilla se vain korostuu entisestään. Miellyttävää lämmintä puuta ja rauhallista ikääntynyttä luonnetta. Tuli myös huomattua, kun kirjoitin tätä artikkelia suoraan jatkona PC10:lle, että nämä kaksi viskiä eivät toimi peräkkäin kovinkaan hyvin. Makumaailmat törmäävät joissain osissa todella pahasti, aiheuttaen hetkellisesti kummallisia makuyhdistelmiä. Tämä on mielenkiintoinen piirre joissain viskeissä – ne eivät vain toimi peräkkäin, tai viski jonkin hedelmän perään muuttaa makuaan todella kummalliseen suuntaan. Siksi viskisarjat onkin hyvä harkita ja miettiä etukäteen – tai mahdollistaa välillä suun neutraloinnin jollain täysin muulla aineella (suklaa, punaviini,kahvi,… ).

Harvoin tällä hinnalla saa hankittua laadukasta 25YO viskiä. Siksi tätä on helppo suositella maistamaan, mikäli vain on mahdollista. Syvä, leveä, kokenut. Ei mikään voittaja, mutta iätön ja hiljainen puurtaja. Ja se tislaamo? Oma arvaukseni on Caol Ila.

Port Charlotte the Peat Project – leppoisa turvejuoma

Lempeä tuuli, lämmittävä aurinko. Tuli lepattaa nuotiossa, kahvi kuplii pannussa. Kuksa valmiina, matkaajan evästä edessä. Leppoisa tunnelma, hiljaisuus ja rauhallisuus ympärillä. Kuinka miellyttävää voikaan hetket olla, kun voi toviksi pysähtyä ja olla muun maailman ulkopuolella?
Bruichladdichin Port Charlotte-projekti kasvaa kasvamistaan. Nyt vuorossa on the Peat Project, joka korvasi An Turas Mor-viskin. Peat Project on pullotettu 46% vahvuudelle, 40ppm turvepitoisuudelle. Siihen on sekoitettu useita eri PC maltaita, jotta on saatu mukavan turpeinen lopputulos. Minkälainen onkaan siis lopputulos?

Tuoksu on turpeinen, lempeä ja leppoisa. Tämänkin juoman öljyt miellyttävät silmää, luoden kivoja kuvioita lasin pinnalle. Maku täyttää kielen ja suun turpeella, hiukan kuristetulla voimakkaalla otteella. Tämä ei pääse hyökkäämään päälle, mutta on maussaan todella vahva ja jykevä. Nautiskeleva ote löytyy samointein. Laadukas, salonkikelpoinen. Peat Project ei pelästytä todennäköisesti vasta-alkajaakaan kauas, vaan antaa hiukan ilmettä sille minkälaisia viskit voivatkaan olla.

Äärimmäisyyksiin viskin kanssa ei siis joudu, vaan voi nautiskella rauhallisesta ja mukavan pitkään kehittyvästä mausta. Jälkimaku ei ole mitenkään vahva, eikä pärjää vahvojen ja vanhojen viskien loppumauille mutta on kyllä hintaluokassaan mainio. Hiukan löytyy nuoren iän pistävyyttä mutta mielelläni luen sen piirteen osaksi viskin luonnetta. Tämä oli maistellessa itse asiassa yhdessä porukassa kaikkia kovasti miellyttävä viski.

Suosittelen kokeilemaan!

Port Charlotte PC10 Tro Na Linntean – Sukupolvesta toiseen

Port Charlotte –projekti etenee Bruichladdichilla. Viimeisimpiä tulokkaita ovat PC10 Tro na Linntea (through the generations), PC10 normaali sekä the Peat Project. Tavoitteena turpeinen ja maistuva viski. Pääsin maistamaan PC10 tynnyrivahvuista (59.8%) viskiä, jota on pullotettu 6000 pulloa. Tämä yksilön ollessa nro 5087.

Tuoksu lupaa paljon. Se on väkevä, vahva, turpeinen ja täynnä pidätettyä energiaa. Mutta se on myös monisyinen, ikuinen, rauhallinen ja ristiriitainen. 10 vuotta kypsennystä, mitä se onkaan tehnyt Port Charlotelle?

Maku iskee kovaa. Ensin tulee hyökkäys kuin raskaan ratsuväen rynnäkkö päälle. Erittäin vahva, erittäin pysäyttämätön. Seassa lentää tykinkuulia jotka riistävät makuhermot sijoiltaan ennenkuin jatkavat syvälle aivokuoreen. Tämä viski on voimakasta, eikä tämä ole helppoa maisteltavaksi. Maku on aivan erilainen kuin PC9, jossa oli mukana makeutta ja sherryä. Tässä on kuivuutta ja karkeutta. Mutta paljon turvetta, paljon erilaisia makuja jotka toisella sipaisulla alkavat löytää paikkansa. Makuhermo toipuvat ensimmäisestä aallosta ja ovat jo paljon paremmin järjestäytyneitä ottamaan vastaan seuraavan rynnäkön. Maut tulevat esille, jälkimaku säilyy pitkään ja seassa on tammea ja hedelmällisyyttäkin. Mutta erittäin kuivana. Vanilijainen tammi alkaa löytyä enemmän ja enemmän seasta, samalla kun se jää kielelle ja sen taakse maistumaan. Aivan loistava!

Siinä missä PC9 oli makea ja vahva, tässä on menty vähän erilaiseen suuntaan. Hiukan saattaa sherryä olla maussa, mutta se tulee aikanaan hienotunteisemmin esille. Tätä viskiä ei kannata tarjoilla kuin kokeneille maistelijoille – eikä sarjan ensimmäisenä. Paljon paremmin maut saa esille kun suu on tottunut ensin vähän muihin viskeihin ja mukana on sopiva viski, johon näitä makuja saa verrattua.

Ardbeg Corryvreckan – pyörre, joka ei laske irti

Myrskyn keskellä puhaltava trombi, joka tempaisee varomattoman mukaansa, piiskaa maisemaa ja levittää hävitystään. räiskyävä metsäpalo halkoo metsää ja ajaa asukkeja karkuteille. Salamat nuolevat kukkuloiden kurottavia sormia ja jyrinä kaikuu kurujen ja harjujen reunoista kumisten pitkin erämaista jänkää kauas tuvan seinien sisäpuolelle. Luonto on herännyt.
Tuoksu, joka odotuttaa jotain erinomaista. Pitkät hetket, joiden aikana ehtii maalaamaan mielessään tauluja tulevasta, kurkistamaan pimennossa olevan kulman taakse. Mysteeri, jota ei vielä ole ehditty selvittämään. Corryvreckan, pyörre joka syö sinut. Tämä viski on nimetty tuon harvinaisen luonnonoikun mukaan, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. Näissä on paljon samaa.
Ardbeg Corryvreckanin ikää ei kerrota. Se on tullut tavallaan korvaamaan vanhan Ardbegin Airigh Nam Beistia, joten seassa on varmasti jonkin verran vanhempaakin beggiä. Maustakin päätellen. Tämä myydään tynnyrivahvuisena (57.1%) joka vain vahvistaa sen piirteitä miellyttävästi.
Tuoksu todellakin antaa odottaa maistuvaa juomaa. Savu ja turve tuntuvat vahvasti ja niistä tietää ettei nyt ole tulossa mikään hepponen makuelämys.
Maku ei ole alkuun niin tyly, mutta pyörre ottaa vauhtia samalla kun sitä makua pyörittelee kielen päällä. Se voimistuu ja voimistuu, tempaisten kierroksiinsa täydellisesti. Elämykset seuraavat yksi toistaan, karkeaa, luonteikasta, pehmeää ja leveää makua. Savu ja turve, Ardbegin tunnusomaiset maut viekoittelevat, hallitsevat ja tylyttävät. Maku on monipuolinen, mausteinen, raikaskin, muuttuva. Tämä on mainio elämän vesi, yksinkertaisesti. Ei varmasti helppo ja mitä pidempään tätä malttaa maistella, sitä enemmän makuja alkaa löytymään. Jokaiselle jotakin – kunhan uskaltaa ensin astua veteen ja antautua pyörteen vietäväksi!
Jälkimaku säilyy pitkään suussa. Turve ja savu eivät halua laskea irti lainkaan, tunnelma tasapainottuu, rauhoittuu ja vähitellen myrsky seesteytyy. Aurinko ilmestyy pilvien takaa, tuuli tyntyy, ja aallot keinuttelevat rauhallisesti kohti kaukaista ulappaa. Jälkituoksu lasissa on mausteinen, turpeinen ja savuinen. Ardbegiksi tämän tunnistaa heti, maistelun aikana ja sen päätteeksi. Ei petä sitä, joka tästä makumaailmasta pitää. Ehdottomasti yksi omista suosikeistani!

Octomore 5.1. (5_169) – savujen tyranni

Susien laukka ja ulvonta lumisen järven jään keskellä. Kauhun siivittämänä hiihtää muinaisten kalliomaalausten taiteilija turkikset päällään kohti kaukaista asutusta. Kuinka kauan sudet jaksavat häntä seurata, verenhimoisina jahdata? Lisää jahtijoukkoja liittyy yksinäisen ihmisen metsästykseen ja hän huomaa että niillä on suunta ja tarkoitus. Hänet ajetaan kohti noidan luolaa. Noidan, joka on leirituliturinoiden mukaan tapettu ja poltettu kerta toisensa jälkeen. Pahuuden kuolleeseen metsään, Akan temppeliin, jossa Tursas karkeloi aina täydenkuun aikaan. Sieltä nousee jo savu, valmistelevat varmasti keittotulia. Kauaksi jää tämä maailma, Veen Emonen ja Tapio sekä maalliset ilot. Kohtalo löysi taiteilijan.

Octomore Ochdamh-mòr 5.1 on Bruichladdichin uusin hirviö savuisten ja turpeisten viskien saralla. Maltaiden PPM-luku on hilattu arvoon 169 ja prosentit tynnyrivahvuisena huitelevat hiukan matalampana, ollen 59.5%. Vahvaa ainetta siis. Pulloja on tehty 18000 joten loputtomasta varastosta ei ole kysymys. Octomore hakee vielä muotoaan, miten mestarit nyt keksivätkin tuoda tätä esille. Viski on siis viisivuotista ja se on kypsytetty tammitynnyreissä.

Maisteluun kannattaa varautua sillä, että ei aloita sitä suinkaan tällä viskillä vaan kannattaa maistaa referenssiksi ainakin yhtä savuviskiä pohjalle. Se korostaa tämän eroa ja valmistelee hiukan suuta vastaanottamaan jotain mitä se ei ole aiemmin kokenut.

Tuoksu on savuinen. Siinä on pistävyyttä, pahuutta ja tylyyttä. Se kertoo äärimmäisestä kokemuksesta, uuden ajan alusta. Siinä on kuitenkin myös makeutta ja houkutuksen syvää viettelystä. Susien ulvontaa ja seireenien laulua. Tämä viski kauhistuttaa ja koukuttaa.

Maku jatkaa tällä linjalla. Se on alkuun kuin joutuisit susien hampaisiin revittäväksi, mutta makeus tuo siihen seireenien suudelmien loputtomat kadotukset ja onnellisuudet. Tunnet jääväsi koukkuun, mutta myös tuhoon. Et vain välitä siitä, kuinka joudut kärsimään vaan tuudittaudut siihen pehmeään hetkeen joka voittaa kaiken muun. Pullossa on hyvin kuvattu tätä rautahanskaksi, jonka ympärille on vedetty samettikäsine. Lopputulos on juurikin kuvatun kaltainen: täynnä karuutta ja tylyyttä, mutta myös sietämätöntä pehmeyttä. Vastakohtia. Tämä on toinen maistelukerta itselleni tätä juomaa ja on pakko sanoa että pidän tästä yhä enemmän. Aivan loistava maku, joka kestää kyllä pitkään suussa. Ensimmäisellä kerralla tuntui, että jälkimaku katosi kesken mutta siitä ei ole enää merkkiäkään.

Savuinen turve ja makeus velloo kielellä ja suussa pitkään ja hartaasti. Maussa hyvin kuvaa myös sitä, että tämä on poltetun maan tarina. Metsä, suo ja jänkä savuaa poltettuna ja hiipuvana lasissa, vieden mielikuvituksen kauas menneisyyteen järvien ja metsien keskelle. Aikaan, jolloin kalliomaalaukset saivat värinsä. Jälkimaku kiemurtelee ja aaltoilee todella pitkään, antaen elämyksiä maistelijalle kerta toisensa jälkeen.

Octomore 5.1. on pehmeämpi kuin noitavainojen tuhkan läpi tislattu 4.1. Tässä on enemmän houkutuksia, enemmän pehmeään kiedottua hammasta, sen sijaan että tämä olisi vain tyly ja paha. Tämä viettelee ja vie mukaansa loputtomalle matkalle jonne kadottaa itsensä. Saa nähdä tuleeko tästä tynnyriviimeistelyä vai hyppäävätkö numeron ylitse, kuten tekivät kolmossarjan kanssa.

Missään tapauksessa 5.1. ei ole helppo elämän vesi. Kokemusta vaaditaan paljon. Mutta tältä on myös oikeus vaatia paljon. Suosittelen maistamaan, jos vain on mahdollista! Siinä missä jotkut hyppäävät varjon varaan täysin toimivasta lentokoneesta (tai BASE/kalliojyrkänteeltä kohti alla näkyvää kivikkoa) tämä antaa viskinharrastajalle äärimmäisen kokemuksen! Kumpikin vie ihmisen pois tästä maailmasta, etsimään viimeistä houkutusta!

Ardbeg Galileo, viimeisten korpimaitten juhlistaja

Pistävä pakkaskeli puree jähmettyneitä poskia. Kuu loistaa tähtien kanssa pilvettömältä taivaalta, vain jokunen pilvenharso yrittää estää tuiketta saavuttamasta tihrustavia silmiä. Ilmassa on suuren odotuksen tuntua. Piilossa vuorien keskellä, kaukana pohjoisessa erämaassa odottaa alustallaan ihmiskunnan toivo ja tulevaisuus. Raketti, joka vie tähtiin jotain arvokasta, jotain salaista. Sen jylinää ja savua odotellessa maistuu piilopaikassa tuttu maku – savuinen viski.

Ardbeg Galileosta kirjoitin jo aikaisemmin ensikokemuksia, kuten myös on tietoa siitä mistä tässä on kyse. Vihdoinkin pääsin maistamaan tätä juomaa myös rauhallisessa paikassa, tutussa ympäristössä. Omaan tahtiin. On sanottava, että öljyt ovat tässä todella makeat. Ne luovat pieniä ja suuria pisaroita, helminauhaa, pitkiä paksuja valumia ja eksoottisia kuvioita. Väri on myöskin silmiäni miellyttävä, rauhallinen mutta paljon odotuttava.

Pullo ja paketti ovat Ardbegin tyyliin erittäin näyttäviä ja hauskoja. Laika-koira seikkailee pitkin avaruutta ja muutenkin Space 1999 osuu hyvin silmiin. Retrohenkisyys, ilkikurisuus ja Tintti-raketti. Aivan loistava, kuten Ardbegillä yleensäkin!

Tuoksussa on savua, monimuotoisuutta ja ardbeggimäisyyttä paljon. Mausteinen, paksu ja hedelmäinen. Todella monipuolinen ja yhdessä öljyjen värin kanssa tätä on mukava katsella ja tuoksutella pidempäänkin. Maku räjähtää suussa kuin tähtiin ammuttu raketti. Tuoksun elementit ovat vahvasti läsnä, mutta savu ja luonne tulevat erityisesti pinnalle.

Tämä on villi ja kesyttämätön elämän vesi, jolla on suurempi tavoite ja tarkoitus. Öljyisyys on vahvasti läsnä. Maku on leveä ja monipuolinen, syvä ja kestävä. Tässä mieli matkustaa niin tähtiin kuin kivikkoihinkin, kuun pölyyn ja kraatereihin sekä komeettaan, jota voi yrittää kesyttää sen syöksyessä läpi aurinkokunnan.

 

 

 

 

Pakko vain sanoa, että tämä viski meni parhaitten joukkoon. Ei ole paras, eikä luonnerikkain mutta monipuolisuus ja syvyys osuvat kyllä hyvin kohdalleen. Eroaa Supernovasta, vaikka jotain samankaltaisuutta Uigaedalin kanssa löytyykin.

Mitä enemmän tämä viski saa ilmaa, sen paremmin Marsala-tynnyrit tulevat esille. Erinomaista Ardbegilta. Jälleen kerran!

Ardbeg komitea (ja Galileo) matkalla tähtiin

Perjantaina 7.9.2012 vietettiin Helsingissä Kulttuuriareena Gloriassa Ardbeg komitean juhlatilaisuutta, jossa pääkohteena oli tietysti Ardbeg Galileo. Paikalle oli saapunut Suomen myyntiorganisaatiosta edustajia mutta myös lähettiläs Ardbegilta. Illan tiimellyksessä pääsimme maistamaan myös Ardbeg Galileota.

Mielenkiintoista oli tietää että Alligaattori ja Galileo ovat saaneet alkunsa erilaisista kokeiluista joita tehtiin tislaamolla kymmenisen vuotta sitten. Näiden molempien juomien ‘sydän’ löytyy niistä tynnyreistä ja ne on kuorrutettu Ardbegin normaalimmilla viskeillä, jotta siihen on saatu Ardbeggimaisuus tulemaan hyvin esille.

Galileo juhlistaa sitä, että pieni määrä Ardbegin maltaita on muhimassa kansainvälisellä avaruusasemalla. Siinä testataan, muuttuuko käymis- yms prosessit painottomassa tilassa verrattuna maanpäälliseen toimintaan. Samanlaiset testit tehdään maassa ja verrokkien tuloksia analysoidaan rinta rinnan. Tässä viskissä ei ole siis mitään avaruusmaltaita, vaan kyse on tämän erikoisen tapahtuman juhlistamisesta.

En ollut tarkemmin ajatellutkaan asiaa, mutta Ardbegilla on vain kolme viskiä normaalivalikoimassa: 10YO, Uigeadail ja Corryvreckan. Loput begit ovat rajattuja eriä, joita julkaistaan yleensä vuosittain. Viime vuonna Alligator, tänä vuonna Galileo. Hauskana pikkutietona oli, että 10YO on kypsytetty ensin ex-bourbontynnyrissä (first fill) ja sen jälkeen toisessa ex-bourbon-tynnyrissä jossa on jo aikaisemmin ollut kypsymässä argbeggiä (second fill). Uigeadail saa mausteita ja luonnetta siitä, että sen toinen vaihe on sherry-tynnyrissä. Corryvreckan taas tutustuu toisessa vaiheessaan French Oak-tynnyriin. Tynnyreitä käytetään kypsytykseen, ei viimeistelyyn.

Mutta Galileo. Tuoksussa on savua ja nokea, mausteita ja aivan loistavasti erottuvaa Ardbeggiä. Tätä juomaa mielellään tuoksuttelee pidemmänkin aikaa – niin loistava se on olemukseltaan. Maku herättää noen ja savun, öljyt ja mausteet todella tasapainoisesti kielen päälle. Makuja löytyy, pehmeyttä ja luonnekkuuta. Pullotusvahvuus on 49% ja se tuntuu aika hyvältä. Tietysti sitä miettii, olisiko noin 60% kuinka erilainen. Varmasti ärhäkämpi, mutta tässäkin on paljon rakettimenoa jo mukana. Voisi kuvata että tämä elämän vesi todellakin vie maistelijansa tähtiin ja uusiin elämyksiin. Maku kestää pitkään ja on erittäin antoisa.

Tilanne missä tätä maisteltiin, ei ollut ‘optimi’. Siellä oli hälinää, valoja, ja yli sata muutakin ihmistä. Fiilis on kuitenkin mainio, että tätä ei kannata jättää välistä. Itselläni menee samanlaiseksi kuin Alligator. Ardbegiä, mainiota sellaista. Makuja, maustetta, luonnetta. Hiukan pehmeämpi kuin krototiilinhampaat, vanhempi, sivistyneempi mutta silti säiliö täynnä tulenarkaa tavaraa joka vie sinut kuuhun tai muihin maailmoihin.

Supernova räjäyttää edelleen potin, mutta nämä kaksi viskiä ovatkin vähän eriltyylisiin tunnelmointeihin. Ehdottomasti kannattaa maistaa Galileota, jos savuisten viskien maailma kiinnostaa!

Bowmore 17YO

Aamuinen usva kohoaa veneiden ympäriltä, kun kalastajat lastaavat niitä aikaisen saaliin toivossa. Meren pinta on tyyni, väri on musta ja aurinko on vasta aavistus taivaanrannan takana. Pitkät mainingit herättävät miesten huomion, samalla kun punertava kajo herättää sumun ja pilvet eloon. Aurinko on nousemassa, päivän aherrus alkamassa. Yksi kerrallaan veneet poistuvat poukamasta, kohti suurta seikkailua mystiselle merelle jonka antimista aiotaan nauttia myöhemmin illalla.

Bowmore 17 YO jäi käteeni kun kävin kääntymässä manner-Euroopassa. Bowmoreja on tullut maisteltua aika monia tässä vuosien saatossa, ja itse asiassa 12YO oli se viski,  jolla savujen maistelu aikanaan alkoi. Odotuksia löytyy siis tältä viskiltä jonkin verran.

Tuoksu ei ole niin savuinen kuin toivoisin. Makeus tulee hyvin paljon esille – mikä on tavallaan harmi, koska Bowmoreissa minua on kiehtonut aina se merellisyys ja savuisuus. Ehkä se on vienyt ajatukseni vaelluksille, Kelly Kettlerin käytön yhteyteen. Ajatus savusta ja merestä yhdistettynä, kahviveden porina Kellyssä tervaisen veneen kannella.. Se on Bowmorea. Tämä on kuitenkin viety pois mereltä ja jätetty satamamestarin maisteltavaksi. Laatikossakin lukee ‘the manager’s dram’.

Maku on aika makea ja tislaamo on kaikesta päätellen käyttänyt tämänkin elämän veden sherryisten tynnyrien kautta. Se on tuonut väriä mutta myös hedelmää ja makeutta juomaan. Poissa on karuus, ankaruus ja luonteikas olemus. Jäljellä on kesytetty viski, jota yritetään saada tervaisista laivoista tammisten juhlapöytien ääreen. Siinä on onnistuttu ihan kohtuullisesti. Makeus muuttaa tätä aika pitkälti jälkiruokaviskien kastiin, sen sijaan että tällä heräteltäisiin ruokahaluja. Tämä on helpompi maisteltava, kuin mitä anteeksiantamattomammat viskit ovat – mutta kolikon kääntöpuoli on se, että tämä ei myöskään jää niin hyvin mieleen. Melkein luokittelisin tämän kepeäksi kesäviskiksi, mutta hiukan on jätetty luonnetta jäljelle että tämä pistää siihen vastaan kynsillä raapien.

Lopputuoksu ja jälkimaku jäävät vähän ohuiksi. Sherryä ei onneksi ole ihan mahdottomasti, eli tämä on hyvin maisteltavissa oleva viski. Ei ole mitenkään ällömakea tai yritä olla kuitenkaan liian hienostuneen väen mitäänsanomaton viski, joka ei herätä keskustelunaiheita. Kyllä tästä turinaa saa irtomaan, eikä varmasti olisi hassumpi juoma ulkonakaan. Kun lasi on ollut tyhjä hiukan pidemmän aikaan, alkaa Bowmoren perusta löytymään sieltä ja tislaamon voisi – ehkä – jopa tunnistaakin maisteluissa.

Caol Ila 8YO “Unpeated” Cask Strength – voimaa väännöllä

Askel nousee. Askel laskee. Matka taittuu, jalkojen liikutus kerrallaan. Tunturin huippu tuntuu nauravan minulle ja se perääntyy aina kauemmaksi ja kauemmaksi. Vaikka kuinka yritän päästä sen luo, kuulen vain tuulessa sopulien hihityksen ja maahisten jupinan. Sinnikkäästi astelen, ajatellen illaksi tehtäviä tulia ja juomia joita aion ottaa vihdoin rinkasta esille. Mutta ensin on käytävä huipulla katsomassa miltä kaukana pohjoisessa näyttää. Tämä matka on vasta alussa, talvi on vasta tulossa.
Caol Ila 8YO Cask Strenght Unpeated on vahvahko (64.2%) viski. Caol Ilan normaali tynnyrivahvuinen pullo on hyvin edelleen muistissa vahvojen makujen ja luonteikkuuden vuoksi. Tätä nuorempaa, vähäturpeisempaa, olin melkeinpä vältellyt tähän saakka – nyt tuntui hyvältä ajalta maistella ja kirjoitella tästä juomasta.
Tuoksu on hyvin merellinen ja anteeksiantamattomuus huokuu siitä jos tuoksuttelija on varomaton. Tällä viskillä on oma purausunsa jota on syytä kunnioittaa. Turpeen vähyys ei haittaa pätkääkään, vaan tuoksu on todella lupaava ja odottava. Se kertoo tylyydestä, ilkikurisuudesta ja karusta luonteesta. Varomaton jääköön polulle.
Maku on yllättävän makeakin. Caol Ila on hyvin edustettuna, mutta vähän kevyemmin – paitsi voimakkuuden osalta. Oikeastaan yhtälö on loistavan jännä, tämä on tyly ja karuakin karumpi viski. Olematta kuitenkaan paha. Mukavasti tätä maistelee vaihteluna muihin Caol Iloihin. Välillä aina hämmästyy, kuinka monipuolisia perinteisetkin tislaamot saattavat olla.
Maku ei niin leveä tai syvä, kuin Caol Ilalta olettaisi. Ikä tekee selkeästi Caol Ilan tuotteille hyvää, vaikkakin tässä on käytössä eri mallas kuin tavallisesti. Loppumaku ei ole pitkäkestoinen, suussa kuitenkin kihelmöi mukavasti jonkin aikaa maistamisen jälkeen. Tämä on mainio viski, kun haluaa jotain vähän erilaista mutta kuitenkin savuista. Kannattaa maistaa, eikä pelätä liikaa. Varuillaan kannattaa olla, koska kuten Lapin luonto.. tämä on karu ja voi yllättää valmistautumattoman.

Kolmen kopla: Bowmore 25YO CS, Caol Ila 25YO, Caol Ila CS 59.2%

Elävä Pullo järjesti minulle maistettavaksi yhden Bowmoren ja pari Caol Ilaa. Näissä sample-pulloissa on kyllä etunsa, kun pääsee saamaan pientä makua siitä mitä olisi tarjolla. Oli oikein mainiota maistella näitä sunnuntain iloksi. Kuten pulloista näkee, ovat ne olleet kierrossa aikaisemminkin.

Bowmore 25yo 1985 Signatory's Cask Strength Collection, 51,6 % – yllättävän liukkaat öljyt

Tuoksussa alkuun tuntuu selkeää Caol Ilamaisuutta, mikä on hiukan kummallista kun kyse on kuitenkin Bowmoresta. Tuokion jälkeen Bowmoren merisuola ja pippurimaisuus alkaa vähitellen nostaa omaa päätään pinnan tyyneyden yläpuolelle. Savuisuus ei tätä maisemaa hallitse, mutta tuoksu on muuten hyvin miellyttävä vaikkakin hyvin ärhäkkä – ei mitenkään uskoisi 25YO viskiksi kun sitä tuoksuttelee. Öljyt valuvat komeasti pitkin lasin pintaa – visuaalisista seikoista on hyvä pitää kiinni koska maistelu on kokonaisvaltainen kokemus, jossa on hyvä käyttää kaikkia aisteja.

Maku on sekä pehmeä että raju. Hyvin monimuotoinen ja kompleksinen, ei pistävä eikä hyökkivä mutta jonkin verran maistelijalta vaativa. Makeus on läsnä ja tammi myös. En edes yritä tunnistaa kaikkea mitä tässä velloo, mutta täytyy sanoa että on kyllä mainio viski. Savuakin löytyy, se jää enemmänkin jälkimauksi suuhun. En todennäköisesti tunnistaisi Bowmoreksi tätä, jos sokkotestissä tulisi vastaan.

Lopputuoksu lasissa on todella hyvä. Erinomainen. Mainio. Tämä pistää minut harkitsemaan, että pitäisi varmaan yrittää päästä maistelemaan tätä 25YO ikäluokkaa enemmänkin. Aivan lopuksi lasissa tuoksuu taas Bowmoren sitruunapippuri. Aika kivasti muuttuu maku tässä viskissä! Ei olisi ensimmäisestä tuoksusta arvannut mitä on tulossa!

Caol Ila 25 yo, 43 %

Tynnyrin öljyiset sormet kietoutuvat lasiin, sulautuvat juoman kanssa yhteen maailman olemuksen hehkuessa syvää kunnioitustaan. Öljyt leikkivät lasin pinnalla ja valuvat kohti pohjaa upein kuvioin, ripein askelin. Kuinka hienoja kuviot voivatkaan olla!

Öljyjen lisäksi tuoksu on mahtava tässä Caol Ilassa! Pehmeä ja majesteettinen, kuin seremonia jossa prinsessa puetaan yöpuulle. Mieto savu astelee pitkin käytäviä, täyttäen linnan jokaisen oviaukon. Tuoden mukanaan odotusta, toivoa ja hymyä.

Maku aloittaa pehmeänä, ehkä jopa vähän turhankin ohuena. Miltäköhän tämä maistuisi tynnyrivahvuisena.. Pehmeä, hento, herkkä, savuinen, monipuolinen. Makumaailma kietoutuu kielen ympärille ja antaa maistelijan löytää monia Caol Ilan piirteitä. Mutta tässä on oltava herkällä ajatuksella liikenteessä, koska maku on hento eikä halua huutaa vaan kuiskia korviin kauniita runoja. Erinomainen viski!

Jälkimaku tuntuu suussa pitkään, kieli nauttii makumaailmoista ja naavamaisista vivahteiden rihmastoista. Tuoksu lasista katoaa aika nopeasti sen jälkeen kun juoma on siitä loppunut.

Ai suosittelenko? No tietysti suosittelen maistamaan!

Caol Ila Cask Strength, 59,2 %

Viimeisenä kolmikosta on toinen Caol Ila. Lasissa tanssii vuorotellen helminauha ja raskaat korukivet. Öljyt luovat seittimäisen rihmaston pitkin pintaa ja lopputulos on hyvin miellyttävä silmilleni.

Tuoksu kertoo, ei se läväyttää sen kasvoille, että enää ei leikitä. Nyt ei olla hento,eikä vierailla prinsessan kammarissa. Nyt iskeydytään sotasalin lattialle kasvoilleen ja katsotaan pelottavia ilmeitä ympärillä. Tuoksussa on monta tuttua tuntemusta: Octomoren järkähtämättömyys ja äärimmäisyys, toisen Caol Ilan Cask Strengthin tylyys ja jopa häivähdys Kilchomanin kosteasta savusta. Ehkä tämän tarkoitus on muistuttaa elämän karuudesta, taistelukentistä, vainajien nuotioista ja täydenkuun aikana tapahtuvista taikuuden ihmeistä.

Maku hyökkää tehokkaasti kielelle. Tylyä, luonteikasta, maukasta kuin mikä. Savu täyttää suun ja alkoholin vahvistavat monipuoliset elämykset jyrsivät tiensä läpi esteiden – on siinä sitten kieli tai hampaat välissä. Octomoren jyrkkä savumaailma on edelleen läsnä tuoksussa. Kun makuun tottuu enemmän, on siinä löydettävissä monia eri maailmoja. Yksi on taistelukenttä, yksi on bardin riimittelevät sävelmät jotka kaikuvat kaatuneitten muistoksi, yksi on vahvaluonteisen neidon korkea ääni joka kutsuu voitokkaita taistelijoita hurmaamaan häntä. Aivan mieletöntä! Ja niin erilainen olemukseltaan kuin 25YO!

Lopuksi lasiin jää kuolleiden nuotioiden savua ja taistelukenttien hiljenevää raivoa. Niitty peittää luut ja poismenneet, metsä kasvaa siihen aikanaan. Vain yksi kohta jää paljaaksi – se missä vastustajan päällikkö kaatui. Siinä kohdassa on vain hedelmätöntä maata, joka muistuttaa menneistä. Tässä on kyllä tehokas ja mielikuvitusta siivittävä viski – sellainen jota mielellään etsisi. Ei kuitenkaan aivan kuin Graalin Maljaa.

Bunnahabhain Darach-Ùr – tammisen tynnyrin kaunis helinä

Vihreät kukkulat avautuvat edessä, aurinko sykkii taivaalla pilvien lomasta jotka kiitävät korkealla huimaa vauhtia. Maisemassa varjot muuttavat sitä jatkuvasti, luoden eteen kuvan jossa paikka vaikuttaa elävältä. Polku vie kaiken tuon keskelle, ylös ja alas mäkiä, purojen lomasta ja suurien paasien välistä. Tuulen mukana tulee häivähdys lähestyvästä sateesta. Aika löytää paikka, jonne virittää laavukangas ja pitää jälleen tauko.

Bunnahabhain Darach-Ùr on kirjoitushetkellä toinen bunna putkeen, äsken tuli kirjoiteltua Cruach-Mhònasta joten jatketaan saman tislaamon tuotteilla. Tämäkin pullo on sellainen jonka löytänee helpoiten lentoasemilta. Batch näyttää olevan nro 6, mutta koska he eivät ole sen kummemmin noita avanneet niin jätetään se vain merkinnäksi. Vahvuutta on 46.3% joten tässä on kyseessä aika normaali Islayn viskin vahvuus.

Nimi merkkaa suomeksi uutta tammea, ja paketissa kerrotaankin kuinka tätä viskiä on kypsytetty uusissa tammitynnyreissä. Ihan mukavaa vaihtelua kaiken sherryn keskellä. Tai niin toivoin.
Väri on mukava, olematta kuitenkaan hirveän tumma. Viskin väristä. Öljyt valuvat lasissa ihan kelpoisasti, tuoksun, no age statementin ja valumisen perusteella heitänkin arvauksen että kyseessä on nuorehko (5-7 yo) viski pääasiassa. Tuoksussa on tammea, mutta myös sherryä. Siitä he ovat lienee saaneet värinkin tälle juomalle. Oikeastaan aika miellyttävä haisteltava, mutta vähän yllätyksetön. Savu jää puuttumaan.

Maku on alkuun aika pehmeä, pientä kirpakkuutta löytyy aluksi joka muuttuu sen jälkeen vallitsevaksi. Tamminen maku on vahvasti mukana, sherryn antaessa tammeen makeutta. Ilma tekee tällekin viskille hyvää, tammi tulee paremmin esille eikä maut tunnu niin kirpeiltä joka kertana. Kuitenkin tämä on aika miellyttävä viski. Luonnetta tulee tammen myötä esille, mutta kuitenkin osittain vallitseva pehmeys osuu hyvin mukavasti makuhermoihin.

Lopputuloksena olisin toivonut tammea enemmän makuun ja vähemmän makeutta. Aika tietysti näyttää miltä tuo pullo alkaa maistumaan kun se on maannut avattuna hyllyssä useamman kuukauden. Todennäköisesti tästä tulee hyvin pehmeä ja miellyttävä viski jolla on omaakin luonnetta. Ei tämäkään olisi niin helppo ollut Bunnahabhainiksi tunnistaa mutta löytyy se tislaamo sieltä.
Jälkimaku on ihan mukavan pitkä, vaikka hiukan poltteleva. Ei hassumpi, loppujen lopuksi. Jälkituoksussa on enemmän sherryä kuin tammea.

Kuka tätä haluaisi sitten maistella? Jos Islayn tylyin linja ei kiehdo, niin kokeile tätä. Makuja ja löydettäviä asioita odottaa etsijäänsä. Vaihteluna ja kontrastina myös erinomainen pullo maisteluihin.

Huhuja ja uutisia

Hetki ehti vierähtää edellisestä kirjoituksesta. Maailmaa on kierretty, uutta koettu ja kaikenlaista huhua on kantautunut korviini.

Aloitetaan kuitenkin mainitsemalla loistavia blendejä pari kappaletta. Ensimmäisenä tietysti Big Peat, johon tuli tutustuttua jo viime talven aikana. Loistava blendiviski,  jossa on otettu turve hyvin esille. Ardbeg ja Port Ellen vaikuttanevat asiaan, Caol Ila ja Bowmore varmasti myös osaltaan. Kannattaa kokeilla.

Toisena tuli merentakaisen reissun kautta mukana Johnnie Walker Double Black Label. Olen tavallisesti kiertänyt nämä kävelijät aika kaukaa, mutta nyt tuli tätä uutta erikoisuutta maistettua. Pakko myöntää, että on hyvää viskiä! Mainostavatkin, että DB on kasattu turpeisista viskeistä, joita on kypsytelty hiillostetuissa/huolella poltetuissa (deeply charred) tynnyreissä. Sen huomaa. Luulin maistavinani Ardbegia maussa, mutta pieni etsintä paljasti että Caol Ila ja Talisker ovat olleet tässä suuria vaikuttajia.

Huhuja ja pieniä uutisia.

• Octomore 5.1. on tullut ulos. Luvassa entistä hurjempaa savua ja turvetta.
• Octomore 10YO tulee tänä vuonna
• Port Charlotte PC10 on valmistunut. Sitä myydään rajatumpi pullote tynnyrivahvuisena ja sitten tavallisesti normaalivahvuisena. Lisäksi markkinoille tulee the Peat Project –versio, joka korvaa vanhan hyvän An Turas Moren sekä 3D:n ( http://www.bruichladdich.com/news/whisky-releases/port-charlotte-the-peat-project )
• Ardbeg tuo uuden viskin ulos syksyllä, odotamme mielenkiinnolla
• Bruichladdichin tislaamo on myyty (Rémy Cointreau UK Limited on ostanut tislaamon. http://www.bruichladdich.com/news/laddie-news/bruichladdich-remy-cointreau-agreement ). Toivotaan, että sama hyvä kokeileva linja jatkuu, koska Octomoret ja Port Charlottet tulevat Bruichladdichilta.

Bowmore 15 Mariner – veneilijän unelmakumppani

Aallot lyövät korkealle, kadottaen pienen paatin syleilyynsä hetkellisesti – aina nostaakseen sen jälkeen korkealle katselemaan salamoiden peittämää kuohuavaa merta. Luonnonvoimat antavat isän kädestä ja tekevät ihmisen tuntemaan olonsa pieneksi maapallon raivon edessä. Se on vain kestettävä, odotettava tilanteen rauhoittumista ja kuviteltava miltä se taas tuntuukaan, kun meri on tyyni ja kotisatama näkyy horisontissa. Meri on elementti, siinä missä savukin, joka ei säästele ankaruudessaan varomatonta.

Bowmore 15YO Mariner on nimensä puolesta suunnattu veneilijöille. Tai ainakin viskinmaistelijoille, jotka haluisivat hetkellisesti siirtää ajatuksena loputtomien maininkien leveille niityille. Ilmeisesti Marinerista on ollut aikaisempi versio, paljon tyylikkäämmällä etiketillä, jota ei enää oikein saa. Tämä aikaisempi inkarnaatio on myös maistunut huomattavasti erilaiselle mutta koska sitä en ole päässyt kokeilemaan, en siihen enempää ota kantaa. Tämä versioni on uudempaa satsia, joka jäi käteen travel retail-kokoisena (1L) lentokentältä.

Tuoksussa on löydettävissä Bowmoren pippuria mukavasti. Meri, suola, makeus ja näiden yhdistelmä tekee tuoksusta oikeastaan aika miellyttävän. Savuisuutta ei ole niin paljoa kuin toivoisin, mutta jotain sentään on havaittavissa jos hajuaisti on hereillä.

Maku on ensituntumalta yllättävän pliisu, mutta se kehittyy mukavasti suussa. Tempestin primitiivinen voima tulee hetkellisesti eteen maistelussa, mutta tällä kertaa sitä on kahlittu ja hillitty niin että makuskaala laajenee kielen päällä ja jälkimaku kestää yllättävänkin pitkään. Savu jää vellomaan suuhun, vähän kuin höyrylaivan vanavedessä hiljakseen purjehtisi. Meri ja savu antavat tälle mukavan yhdistelmän ja oikeastaan tuo nimi on ihan soveltuva tälle viskille. Tislaamon löytäisi varmaan suhteellisen kivasti maistelussa, vaikkei pulloa näkisikään. Makeutta ja hedelmällisyyttä on hyvin pippurin vastapainona, parin siemauksen jälkeen jälkimaussa alkaa sherry tulemaan vahvemmin esille. Tasapainoilu on vaikea laji, vähäisempi sherryn määrä olisi mukavampi itselleni.

Jälkimaku on aika kuitenkin rikas, ja hitaasti haihtuva. Mariner lentokenttähinnoilla ei ole liian kallis juomana, joten tätä maistelee välillä ihan mukavasti vaihteluna. Huippuviskeihin tämä ei yletä, mutta lopputulos on monipuolisempi ja laadukkaampi kuin ensin osasinkaan arvata. Lasi tuoksuu pippurille vielä pidempään ja tästä juomasta saa kyllä aikaan jutunjuurta ja merellisiä tunnelmia. Siinä mielessä Bowmore on uskollinen ollut nyt brandilleen, eikä ole lähtenyt liian kauas kokeilemaan miten eksotiikka ja karuus pystyvät elämään yhdessä. Hyvä näin.

Paljon miellyttävämpi viski, kuin Bowmore 15 Darkest joka on upotettu, huljutettu ja pesty sherryssä. Tämä ei ole liian heppoinen, mutta ei myöskään mitenkään alkukantainen. Sopii maisteluun sekaan tai sitten ihan vain nauttimiseen kesäillassa kun silmät lepäävät puhtaan järvimaiseman kajossa, auringon laskiessa lähemmäksi horisonttia.

Caol Ila 18YO– Kullila jota voi kehua

Laavu on ollut paikoillaan vuosikymmeniä ja nähnyt kaikenlaista. Sitä on välillä korjattu, välillä annettu rapautua mutta perusta on odottanut kärsivällisesti. Kulkijoita on mennyt ja tullut, sen pintaa on raaputettu ja poltettu, sitä on siivottu ja välillä taas sen haitaksi on jätetty kaikki ne roskat jotka on tunturiin jaksettu kantaa mutta taakka on käynyt ylivoimaiseksi heti sisällön poistuttua vaeltajan suuhun. Vanha laavu katselee kärsivällisesti ja tuumailevasti. Maailma kiertää kulkuaan, mutta harva kävijä tietää että samassa paikassa on syöty eväitä ja nukuttu jo vuosisatojen ajan.

Caol Ila 18YO on loistokas isoveli hyvälle 12YO sukulaiselleen. Kyseessä on kuitenkin ns perusversio, joten vahvuus on normaalit 43%. Tislaamona tämä on mainio ylipäätään, onkin paljon puhetta että paljolti Islayn mysteerimaltaat tulevat juuri Caol Ilalta. Heillä ei ole kauheasti omaa valikoimaa (verrattuna esim Bruichladdich) mutta viski on vain mainiota. Lausumisohje nimelle on Cull Ee-la, joka on kääntynyt omassa porukassa Kullilaksi hyvin suveriinisti.

Väri on kullankeltainen ja ihan miellyttävä katsella. Mitään erityistä se ei lupaa. Öljyistä alkaa jo jotain arvaamaan, vaikka osa niistä valuukin nopeahkosti pitkin lasinpintaa osa jää odottamaan paksusti ennen kuin valumisen aika tulee.

Mausta ensimmäisenä tulee mieleen pehmeys. Savu ja turve ovat hyvin esillä, kuten myös merellinen tunnelma. Hedelmäisyyttä ja pirteää olemustakin on löydettävissä. 12YO tuntuu äkkiä hyvin karulta tähän verrattuna. Vuodet tynnyreissä ovat tehneet hyvää ja monipuolistaneet tämän viskin todella hyvin. Makuja voi etsiä ja niitä myös on olemassa. Tämä ei ole paksu ja tylyttävä, vaan melkeinpä hellästi hyväilevä rakastettu jota on kaivannut. Caol Ila on maussa mukana, mutta pakko sanoa että tämä on se Caol Ila mitä on puuttunut makuvalikoimistani.

Jälkituoksu lasissa on mainiota Caol Ilaa. Savua ja turvetta, suolaisuutta ja merta. Maku kestää suussa pitkään ja antaa vielä lisää elämyksiä kerta toisensa jälkeen. Pehmeitä, turpeisia, makeita, savuisia. Aikamoinen skaala kaikenlaista mitä on tullut maisteluissa vastaan.

Ehdottomasti hyvä viski, jota ei kannata jättää välistä. Ei räjäytä pankkia, mutta tasapainoisena sopii moniin tilanteisiin eikä tälle tarvitse vähemmänkään viskejä maistelleen yskiä. Hetkiin jotka kaipaavat eleganssia.

Kilchoman Machir Bay 2012 – savua ja nautintoa

Suuri myrsky lähestyy tuntureita. Piikivinen veitsi sivaltaa tervaisista puista lastuja nuotiota varten. Kivistä rakennettu rinki täytyy vähitellen sytykkeistä ja puunkappaleista, pieni savukiehkura nousee kohti yhä synkkenevää taivasta. Laavu suojaa reppuja ja matkaajia, tuli aloittaa iloisen räiskeensä ja liekit tanssivat kohti lähenevää sadetta.

Kilchoman Machir Bay on mukava väliuutuus Kilchomanien sarjassa. Se jatkaa laadukkaasti nokisavun ilosanoman jakamista uskaliaille maistelijoille. Taustana tässä viskissä on se, että siinä on sotkettu 3,4 ja 5 vuotiaita Kilchomaneja keskenään (tehden tästä viskistä 3YO). Nelivuotiasta on  käytetty 8 viikkoa Oloroso Sherry –tynnyreissä ja haettu sitä kautta, tällä kertaa järkevästi, monimuotoisuutta makuun.

Tuoksu on vahva, aistikas ja kutkuttava. Houkuttaa maistelemaan, vähän savua, paljon tyyliä. Kilchomanin perustuoksu on selkeästi havaittavissa. Silmät sulkien on helppo karata kauaksi pohjoiseen, karumpiin olosuhteisiin ja nauttia äärimmäisyyksien tuomasta ilosta.

Maku ei petä tälläkään kertaa. Voimakas, monimuotoinen, vivahteikas, savuinen ja mieltä lämmittävä. Kertoo alkukantaisuudesta, kokeilunhalusta ja eteenpäin menemisestä. Sherry ei tunge lävitse, vaan sitä on sopivasti – kuten pitääkin – mukana mausteena. Jälkimaku seikkailee suun makuhermoilla pitkään ja tuo lisää kokemuksia. Erinomaista! Kilchoman jakaa, tietysti, mielipiteitä mutta omassa hyllyssäni nämä ovat arvostettuja juomia. Niissä oleva savun maku on erilainen, erikoinen, verrattuna muihin. Poltettu ja sammutettu autiotupa, kastunut nuotiopohja, kostea hiili. Aivan loistavaa savumaailmaa on siis löydettävissä. Harva pystyy arvaamaan, että tämä on näinkin nuori viski. Jälkimaku säilyy, sherryn vaikutuksesta ainakin osittain, pitkään Machir Bayssa. Aivan mainio kokemus.

Varsinkin lasin tyhjennyttyä löytyy lasista tuota savua enemmänkin. Siinä se on parhaimmillaan ja tunnelmallisin kokemus. Odotan innolla edelleen jatkoa Kilchomanin tislaamolta. On siellä Sherry –tynnyriviimeistely versio olemassa, mutta blogiani seuranneet tietävät ettei se tällä hetkellä ole kovin suuresti odotuslistallani. Katsotaan jos aallot tuovat sen eteeni kohtalona vai jääkö se viski, yhtenä harvoista Kilchomaneista, kokeilematta minulta.

Machir Bayta suosittelen lämpimästi maistamaan. Erinomainen kokemus, tyylikäs viski!

Laphroaig PX – kokeilukausi

Makea tuuli puhaltaa mereltä, sekoittuen suolaan ja kaukaisen maan kaikuun. Mielikuvitus loihtii aaltojen keskelle muinaisten merimiesten tarinoita. Valaita. Jättiläiskalmareita ja muita merihirviöitä. Mainingit lyövät korkeina rantaan ja lähellä olevan niemen kärjessä suuri kokko palaa juhlistaen harvinaista tapahtumaa taivaalla. Punainen aurinko ja loimottavat liekit heijastuvat meren pinnasta, herättäen jälleen mysteerin henkiin.

§Laphroaig PX Cask on mielenkiintoinen kokeilu tislaamolta. Harvoin on tullut eteen näinkin vahvaa viskiä viimeisteltynä sherrytynnyreissä. Tällä kertaa tynnyrinä on onneksi ollut Pedro Ximinez ja mestarilla on pysynyt lapaset käsissään. Vastaavastihan esimerkiksi Lagavulinin Distiller’s edition on myös viimeistelty vastaavien tynnyrien kautta. Loistovalinta siis. Viski on vähän normaalia Laphroaigia vahvempaa (48%), ja se sopiikin tähän aivan passelisti.

Tuoksu on mielenkiintoinen, sekoittaen makeutta Laphroaigin tylyyn fenoliseen luonteeseen. Lopputulos on vivahteikas, monisyinen ja mielenkiintoinen. Tuoksu suorastaan houkuttaa maistamaan tätä juomaa!

Maku on luonteikas, samalla karu ja savuinen mutta myös moniulotteisen leveä ja makeakin. PX tynnyri on ollut juuri oikeanlaista tähän, tuomaan monimutkaisuutta Laphroaigiin. Maku säilyy suussa pitkään, fenolinen savu kiemurtelee ja tekee hyvää makunystyröille. Ainakin jos pitää tislaamon viskeistä. Tämä laukkaa eteenpäin kuin susi metsästysretkellään, määrätietoisesti mutta tutkien mitä edessä tulee. silloin tällöin purren rajusti, kun saalis erehtyy juoksemaan vauhkosti avattujen leukojen väliin. Tuupertumista ei tapahdu pidemmänkään ajan jälkeen vaan tahti säilyy maaliin saakka. Lopun jälkeen jossain vaiheessa makeutta alkaa tulla esille enemmän, luoden vähän ristiriitaista tunnelmaa muun viskin luonteen kanssa mutta tämä ei olekaan mikään helppo juoma.

Yksinkertainen tavallaan, monimutkainen kuitenkin luonteeltaan. Aivan mainio viski. Ei täydellinen, mutta mainio. Oikein mukava lisä Laphroaig-tarjontaan!

Black Art 3 – mustan pullon paluu

Nuotio hiipuu hiljalleen, aurinko sinnittelee edelleen horisontin yläpuolella. Kevät on saapunut. Tumma maan kontrastina hiilien hehku kytee hienoista savua päästellen. Tuhka on lämmintä, juoma kuksassa sopivan viileää. Ilta on hyvä hetki rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen.

Black Art 3 saapui vihdoinkin. Itse asiassa sain nämä jo aikaa sitten, mutta jätin ensimmäisten maisteluiden jälkeen juoman odottamaan joksikin aikaa, jotta ilma ehtisi siihen vaikuttaa hiukan enemmän. Ensikokemus ei ollut lainkaan sitä, mitä odotin. Black Art 3 on 22 vuotiasta Bruichladdichia, joka on tislattu 1989. Sen jälkeen sitä on kieputeltu erilaisissa tynnyreissä ja BA2 oli aivan loistava elämykseltään. Tämä uusin inkarnaatio viskistä on kuitenkin päätetty lopetella vahvassa sherry-tynnyrissä joka valitettavasti on myös tappanut samalla sen mysteerin, mikä teki mystisestä juomasta mystisen.  

Tuoksussa sherry on päällekäyvä. Edelleen, vaikka avaamisesta on parisen kuukautta. Jotain on kuitenkin tapahtunut sillä, nyt vanhaa taikaa on hienoisesti tuoksuteltavissa. Tuoksu alkaa olla tasapainoisempi ja monipuolisempi. Miellyttävämpi.

Maku sen sijaan on vahvaa sherryä ja kirpeyttä. Se käy päälle kuin vihainen karhu eikä jätä juurikaan tilaa maistella puolukoita sen hampaiden välistä. Väkevää, kyllä. Aggressiivista, kyllä. Mystistä, valitettavasti purennassa ei ole sitä lainkaan. Muita makuja saa hakemalla hakea, ja siltikin ne jäävät pahasti piiloon. Jälkimaku on aika makea, mutta on sillä pituuttakin ihan kivasti. Pehmeyttä tässä ei ole juurikaan ennen loppua, mikä on ehkä vähän yllättävääkin 22-vuotiselle viskille.

Loppusanoina voisi sanoa, ettei tämä ole huonoa viskiä. Ei lähimaillakaan. Sherrybuumi tuntuu käyvän vahvana ja yksi jos toinenkin tislaamo tekee ylilyöntejä. Black Art 3 ei vain ole hintansa väärti mielestäni. Se mitä odotin, oli mystiikka ja arvoitus – mitä sieltä tuli oli hyvinkin suoraviivainen viski. Annetaan kuitenkin ajan kulua ja odotellaan – josko ilma tekisi tälle ihmeitä kuukausien kuluessa.

Savutonta yötä ilman kuvia

Vaihteeksi hiukan aikaa myös turinoinnille ja epämuodollisille viskivinkeille. Aikaa on mennyt eteenpäin, ja viskejäkin maisteltu, mutta aina ei ole päässyt tarinoimaan niitä blogiin saakka.Nyt en ole viskien luvatussa maassa, vaan maistelen enemmänkin tämän Belgian reissun ajan oluita. Mistä sitä tietää mitä lentokentältä jää kassiin mukaan tuotavaksi…

Belgiassa on enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen viski – OWL WHISKY. Se on maultaan varsin laimea verrattuna Octomoreen, mutta monipuolinen verrattuna Teerenpeliin. Aika hunajainen. Kokemus on osoittanut, että tämä viski ei parane kaapissa ollessaan avattuna joten jos tätä löydätte niin unohtakaa pitkän ajan kuluessa maistelu..

Talisker 25 tuli maistettua eräässä iltaravitsemusliikkeessä viime viikolla. Makuelämys on erittäin miellyttävä, vaikkakin tuoksussa on paljon perustavanlaatuista Taliskeria. Kuitenkin, pakko sanoa, että tämä viski jäi mieleen hyvällä ja leveällä maulla. Jälkimaku ei myöskään loppunut kesken.

Balvenie 21 Portwood ei ole myöskään hassumpi. Mukavan pehmeä, luonnetta löytyy, asennettakin. Balvenien Doublewood on mielestäni oikein mukava ei-savuinen viski. Helsingin kentältä olisi voinut ostaa tätä pullon omaksi, mutta lähes 115€ hinta pisti vähän jarruja.. Ei se niin hyvää kuitenkaan ollut että sitä voisi verrata esim. Octomore 4.2:een (tai 4.1.:een!).

Islayn savumaailmasta on tulossa parikin eri kirjoitusta, kunhan ehdin kuvaamaan pullot ja keskittymään artikkeleiden kirjoittamiseen. Kilchoman Machir Bay on suoraan sanoen erinomainen Kilchoman. Siinä on sekoitettu yhteen 3,4 ja 5 vuotiaita Kilchomaneja ja lopputulos on .. hyvä. Black Art III päätyi myös maistelulistalleni, mutta tämä vaatii vähän sulattelua. Sanottakoon näin, että ensi maistelun pohjalta en ole vakuuttunut. Koska Black Art II on niin loistava viski (ja mystinen!) annan vielä sen veljelle aikaa tekeytyä pullossa ennenkuin kirjoittelen siitä artikkelia enempää. Sanotaan vain, että Sherry on siinä vahvasti edustettuna. Mystiikka saattoi kadota prosessissa, mutta ei vielä heitetä pulloa pois vaan annetaan sille aikaa.

Octomore 5 on kuulemma tulossa kesällä..

Bunnahabhain Cruach-Mhòna – nuorta savua

Liekkeihin katselu iltaisilla tulilla, vieno tuuli heittää savut kauemmaksi jättäen kuitenkin istuskelijalle aavistuksen hentoa tuoksua. Tuoksua joista haistaa kuinka nuoria puut ovat, koivun, lepän, männyn. Tervaisuus ei ole vielä näihin juurikaan herännyt, oksat eivät ole niin paksuja. Kattilassa poreileva vesi herättää mielenkiinnon ja kuksat otetaan esille. Pienempään kaadetaan kyytipojaksi ehtaa ainetta jota on kannettu mukana jo useamman yön ajan.

Bunnahabhain Cruach-Mhòna on aika erikoinen viski kyseiseltä tislaamolta. Maistelijasta kiinni, mitä tästä tuumataan mutta sokkotestissä en pystyisi sanomaan mitenkään että kyseessä on Bunnahabhain. Enemmänkin ajatukset menisivät Kilchomanin suuntaan, vaikkakin pienessä makutestissä tuli huomattua kuinka erilaisia nämäkin kaksi viskiä ovat. Ikää tälle ei ole kerrottu, mutta aavistelisin että kyseessä on todella nuori tavara, arvauksena heitän että 3-vuotiasta löytyy tästä suurimmin osin.  Nimi kääntyy paketin mukaan englanniksi “peat stack”, joten sitä osaa odottaa turpeen makua. Viski on pullotettu ihan mukavanvahvuisena (50%) mikä antoi odottaa kyllä maultakin enemmän.

Väri on hyvin vaalea ja öljyt valuvat pitkin lasinpintaa alaspäin hyvinkin liukkaasti. Tuoksu on hiukan savuinen ja aavistuksen turpeinen. Tuoksussa on myös merenrannan sammuneen nuotion olemusta. Raikkautta ja makeutta. Hiukan pistävä, mutta kokonaisuutena tuoksu on kyllä miellyttävä.

Maku on yllättävän erilainen Bunnahabhainista, kuten tuoksukin Savua löytyy ja turvettakin, mutta ei mitenkään merkittävästi minulle. Maussa on rajuutta, nuoruuden villiä huutoa ja tylytystä. Tämä viski kaipaa selkeästi ilmaa lasissa enemmän, ja aikaa tasoittua. Ajan kanssa makukin pehmenee ja tasanee, jälkimaku ei jää niin kauhean pitkäksi aikaa olemaan mutta on hyvin miellyttävä. Kun lasi tyhjenee voi löytää lisää makuja ja kompleksisuutta. Pippuria, mausteita ja merellistä suolaa. Maku ei kuitenkaan pääse kovin syvälliseksi, eikä leveäksi, mutta ilman kanssa paranee kyllä.

Jälkituoksu ei ole niin savuinen ja turpeinen, kuin mihin on tullut totuttua – erioten kun nimi on Peat Stack. aika hento ja nopeasti katoava. Tämä kaikki kertoo viskin nuoresta iästä, mielestäni.

Lopputulemana ihan kiva Bunnahabhain. Erilainen, kevyehkö, muttei kuitenkaan kepeä kesäviski. Ihan. Jos tämä ei olisi näin nuoren makuista, tässä voisi olla mukavaa aihiota esitellä uudelle maistelijalle Islayn makumaailmaa. Elementit ovat siellä, mutta ovat yllättävän hentoja väkevyyteen nähden.

Laphroaig 12YO NC2 Duncan Taylor – savua, luonnetta ja pehmeyttä

Ajohärkä heittelee ahkiota perässään, matkan edetessä vinhasti jäätyneillä lumilla tuntureiden lakia pitkin. Kaamos on vielä päällä, valo kajastaa himmeästi horisontissa kun polku suuntautuu alemmaksi, kohti jokilaaksoa. Siellä aihkin, suuren petäjän, luona on kasvaa kookas kivi maasta. Lieneekö kokoa tullut taas lisää, mietiskelen. Paikka on yksi seita monista, enkä ihmettele, tässä vain istuu hiljaa ja katselee tauon verran. Maahisen kasvot kivessä ovat nyt lähellä lumirajaa – siellä se jurottaa pitkän talven, kohta pimeässä. Isomusta ei hän vieläkään minulle suonut, liekkö turha haave. Rannalta löytyy vielä akkantakkua, joka menee taskuun kuivumaan. Sillä saa tulet illalla aikaan, tervaskannon luokse. Hymyillen matka jatkuu, onkin jo aika päästä savuille istuskelemaan.
Duncan Taylor tekee yhtenä pullotteenaan NC2-sarjaa. Se tarkoittaa sitä, että näitä viskejä ei ole kylmäsuodatettu eikä värjätty millään tavalla. Ne ovat siis ‘puhtaampia’ kuin mitä isojen tislaamojen perusviskit yleensä ovat. Laphroaigin NC2 12YO, 46%, on tämän artikkelin aihe. Sitä on kypsytetty pari vuotta pidempään kuin perus Laphroaigia. Tämä pullo on vuoden 1997 tislauksesta, pullotettuna 2010. Viskin ikää laskiessa, vain täydet vuodet huomioidaan – siitä 12 vuoden ikä.

Tuoksusta käy ilmi hyvin tislaamo ja siinä onkin Laphroaigille tyypilliset tuoksut. Savu, fenolit, luonne ja mielikuvitus löytyvät helposti tätä tuoksutellessa. Vaikutus on laadukas, tasapainoinen ja miellyttävä. Ei niin pistävä kuin mitä perus 10YO versiossa yleensä on.

Maku on hyvin Laphroaig-mainen. Kuitenkin tässä on enemmän pehmeyttä ja vivahteita, johtuen jo tuosta parin vuoden lisäkypsennyksestä. Luonne on tallella, viskiä ei ole nöyryytetty tai alistettu mihinkään tavanomaiseen muottiin. Savu velloo makuhermoilla ja täyttää suun tyylikkäästi pitkäksikin ajaksi. Tämä ei ole yhtä paksu kuin mitä jotkut savuviskit ovat, mutta hienous on enemmänkin vivahteissa.

Jälkimaku ja tuoksu säilyvät, kuten perusversiossakin, mukavan pitkään. Yleisesti ottaen valitsisin tämän perusversion sijaan jos vain mahdollista. Maku on hienostuneempi, mutta luonteikas. Tämä ei ole tyly missään vaiheessa, mutta karuus on edelleen mukana. Oikein mukava viskinä, ei lainkaan hassumpi. Tietenkään perusversiota ei kannata jättää täysin poiskaan – miten muuten sitä osaisi esimerkiksi tätä viskiä arvostaa?

Kaulaa ja ilmaa

Pieni tovi on ehtinyt vaihteeksi vierähtämään siitä kun viimeksi blogiin uutta turinaa kirjoittelin. Vaikka onkin aprillipäivä, ei anneta sen häiritä vaan pysytään asiassa. Eilen tuli vihdoin kuvailtua hiukan enemmän Octomore 4.2. Comusta ja samalla mietiskeltyä sitä, miten ilman vaikuttaakaan viskiin kun pullo on ollut avattuna.

Olettaen että korkki on kunnossa viskipulloonhan ei ilmaa pääse ennen avaamista. Tällöin viskikään ei muutu pullossa enää, koska kypsyminen on tapahtunut tynnyrissä ja teoriassa viskipullo säilyy sellaisenaan kymmeniä-satoja vuosia. Korkkaamisella ei siis ole kiire. Korkkaamisen jälkeen tilanne vähitellen muuttuu, kuten olen blogissani muutamaan otteeseen tainnutkin kertoa.

Jotkut viskit (Bunnahabhain 13YO single cask for Finland ja Octomore 4.2. Comus esimerkkeinä) vaativat aika paljon ilmaa lasissakin (15-30 minuuttia), ennen täyden potentiaalin löytämistä maisteluissa. Ajan kanssa, kun pullo on vajaampi, ilmaantumista tapahtuu myös maisteluiden välillä. Sen jälkeen onkin kiinni siitä, onko se hyvä vai huono asia. Jotkut viskit eivät kestä ilmaa juurikaan vaan ne muuttuvat lähinnä mauttomiksi, mutta aika harva Islay tuntuu reagoivan niin. Ardbeg 10YO pullonsa lopussa alkaa olla erittäin mainiota, Bruichladdich 16YO Bourbon muuttui hyvään suuntaan erittäin runsaasti, ja niin edespäin.

Jos tätä kiteyttää jollain, niin älkää tyrmätkö viskiä heti kaulan (pullo juuri korkattu, ensimmäiset maistelut) perusteella. Maistakaa lisää vaikka kuukauden päästä hiukan, että pullosta ehtii vajota vaikkapa muutaman annoksen verran viskiä. Sen jälkeen annatte sen olla kaapissa vaikka puolisen vuotta ja kokeilette uudestaan. Silloin saattaa olla tapahtunut hyvinkin paljon muutosta.

Onko se sitten huono asia, jos näin on tehtävä? Ei mielestäni. Ei tämä ole hätäisen ihmisen laji, ja onhan se hyvä jos nykymaailmassa pääsee/joutuu odottamaan jotain puolisenkin vuotta. Vaikkakin – on myönnettävä – että joskus se ottaa koville, hätäinen kun usein itse olen.

Sitten taas ne, jotka haluavat tuntea karuutta viskien kanssa – nauttikaa kaulaosuuksista Islayn tuotteiden kanssa. Ardbeg Uigeadail ja Supernova, Octomore 4.1., Finlaggan ja Ileach.. siinä viskejä jotka ottavat luuloja pois ja antavat elämyksiä rajan tuolle puolelle suoraan kaulamaisteluilla.

Nautiskelkaa!

The Single Malts of Scotland: Laphroaig 13 single cask

Laavun pystytyksessä menee aikansa, tuulen tuivertaessa ja tehdessä kylmästä ilmasta vieläkin hyisempää. Revontulet räiskyvät ja valaisevat taivasta. Pari keloa on raahattu lähelle ja toisesta niistä nakutetaan samalla rakovalkeaa. Havuja levitetään paksulti ja niiden päälle heitetään vielä makuualuset. Savu tupsahtelee vähitellen keloista ja antaa toivoa siitä, että vähitellen voi levätä lämmössä. Ensin kuitenkin on syytä kaivaa kuksat esiin ja napata pari napollista lämmittävää juomaa.

Single Malts of Scotland on jälleen yksi ‘sarja’, joka tuottaa loistavia pulloja eri tislaamoiden tynnyreistä. Tämä  yksilö on Laphroaigia, joka on kypsytetty Hogsheadissa. Siitä on saatu 280 pulloa viskiä, joka on alkujaan vuoden 1996 Laphroaigia. Lopputulos on pullotettu 46% vahvuisena.

Tuoksusta käy jo ilmi, että SMS on tehnyt loistavan valinnan tynnyrin suhteen. Savu ja tammi ovat hyvin tasapainoisesti esillä ja lupaavat odottaa hyvää maistelukokemusta. Laphroaigin tuoksu on jäljellä edelleen, mutta vähemmän pistävänä kuin normaalisti. Onhan tässä 3 vuotta enemmän ikääkin.

Maistaminen onkin hiukan haastavampaa, koska kirjoitin juuri kahdesta muusta viskistä artikkelit. Eli tämä on jo kolmas maku suussa lyhyen ajan sisään. Maku ei ole niin vahva kuin perusversiossa, mutta sen sijaan monimuotoisempi, monivivahteisempi, syvempi ja myös hiukan leveämpi. Tämä ei hyökkää kasvoille vaan sen sijaan tulee paikalle väijyen ja kierrellen, pysyen alkuun hiukan piilossa ennen kuin paljastaa itsensä. Tammi maistuu tässäkin vahvasti ja tässä mennään makuasiaan onko sitä liikaa vai ei. Lopputulos ei ole ihan tasapainoinen, mutta arvoituksellinen ja asenteikas. Voisin sanoa että tässä viskissä on luonnetta hyvinkin paljon, ja on ehkä sääli että tämä on pullotettu niin laimeaksi.

Jälkimaku on kohtuullinen mukava. Paljon on seassa tammen karkeutta, mutta Laphroaig tulee vahvemmin esille kuin aikaisemmin maistelun aikana. Jälkituoksussa lasissa on myös hyvin havaittavissa mistä viskistä ja tislaamosta tässä on oikein kyse.