Caol Ila 18YO– Kullila jota voi kehua

Laavu on ollut paikoillaan vuosikymmeniä ja nähnyt kaikenlaista. Sitä on välillä korjattu, välillä annettu rapautua mutta perusta on odottanut kärsivällisesti. Kulkijoita on mennyt ja tullut, sen pintaa on raaputettu ja poltettu, sitä on siivottu ja välillä taas sen haitaksi on jätetty kaikki ne roskat jotka on tunturiin jaksettu kantaa mutta taakka on käynyt ylivoimaiseksi heti sisällön poistuttua vaeltajan suuhun. Vanha laavu katselee kärsivällisesti ja tuumailevasti. Maailma kiertää kulkuaan, mutta harva kävijä tietää että samassa paikassa on syöty eväitä ja nukuttu jo vuosisatojen ajan.

Caol Ila 18YO on loistokas isoveli hyvälle 12YO sukulaiselleen. Kyseessä on kuitenkin ns perusversio, joten vahvuus on normaalit 43%. Tislaamona tämä on mainio ylipäätään, onkin paljon puhetta että paljolti Islayn mysteerimaltaat tulevat juuri Caol Ilalta. Heillä ei ole kauheasti omaa valikoimaa (verrattuna esim Bruichladdich) mutta viski on vain mainiota. Lausumisohje nimelle on Cull Ee-la, joka on kääntynyt omassa porukassa Kullilaksi hyvin suveriinisti.

Väri on kullankeltainen ja ihan miellyttävä katsella. Mitään erityistä se ei lupaa. Öljyistä alkaa jo jotain arvaamaan, vaikka osa niistä valuukin nopeahkosti pitkin lasinpintaa osa jää odottamaan paksusti ennen kuin valumisen aika tulee.

Mausta ensimmäisenä tulee mieleen pehmeys. Savu ja turve ovat hyvin esillä, kuten myös merellinen tunnelma. Hedelmäisyyttä ja pirteää olemustakin on löydettävissä. 12YO tuntuu äkkiä hyvin karulta tähän verrattuna. Vuodet tynnyreissä ovat tehneet hyvää ja monipuolistaneet tämän viskin todella hyvin. Makuja voi etsiä ja niitä myös on olemassa. Tämä ei ole paksu ja tylyttävä, vaan melkeinpä hellästi hyväilevä rakastettu jota on kaivannut. Caol Ila on maussa mukana, mutta pakko sanoa että tämä on se Caol Ila mitä on puuttunut makuvalikoimistani.

Jälkituoksu lasissa on mainiota Caol Ilaa. Savua ja turvetta, suolaisuutta ja merta. Maku kestää suussa pitkään ja antaa vielä lisää elämyksiä kerta toisensa jälkeen. Pehmeitä, turpeisia, makeita, savuisia. Aikamoinen skaala kaikenlaista mitä on tullut maisteluissa vastaan.

Ehdottomasti hyvä viski, jota ei kannata jättää välistä. Ei räjäytä pankkia, mutta tasapainoisena sopii moniin tilanteisiin eikä tälle tarvitse vähemmänkään viskejä maistelleen yskiä. Hetkiin jotka kaipaavat eleganssia.

Kilchoman Machir Bay 2012 – savua ja nautintoa

Suuri myrsky lähestyy tuntureita. Piikivinen veitsi sivaltaa tervaisista puista lastuja nuotiota varten. Kivistä rakennettu rinki täytyy vähitellen sytykkeistä ja puunkappaleista, pieni savukiehkura nousee kohti yhä synkkenevää taivasta. Laavu suojaa reppuja ja matkaajia, tuli aloittaa iloisen räiskeensä ja liekit tanssivat kohti lähenevää sadetta.

Kilchoman Machir Bay on mukava väliuutuus Kilchomanien sarjassa. Se jatkaa laadukkaasti nokisavun ilosanoman jakamista uskaliaille maistelijoille. Taustana tässä viskissä on se, että siinä on sotkettu 3,4 ja 5 vuotiaita Kilchomaneja keskenään (tehden tästä viskistä 3YO). Nelivuotiasta on  käytetty 8 viikkoa Oloroso Sherry –tynnyreissä ja haettu sitä kautta, tällä kertaa järkevästi, monimuotoisuutta makuun.

Tuoksu on vahva, aistikas ja kutkuttava. Houkuttaa maistelemaan, vähän savua, paljon tyyliä. Kilchomanin perustuoksu on selkeästi havaittavissa. Silmät sulkien on helppo karata kauaksi pohjoiseen, karumpiin olosuhteisiin ja nauttia äärimmäisyyksien tuomasta ilosta.

Maku ei petä tälläkään kertaa. Voimakas, monimuotoinen, vivahteikas, savuinen ja mieltä lämmittävä. Kertoo alkukantaisuudesta, kokeilunhalusta ja eteenpäin menemisestä. Sherry ei tunge lävitse, vaan sitä on sopivasti – kuten pitääkin – mukana mausteena. Jälkimaku seikkailee suun makuhermoilla pitkään ja tuo lisää kokemuksia. Erinomaista! Kilchoman jakaa, tietysti, mielipiteitä mutta omassa hyllyssäni nämä ovat arvostettuja juomia. Niissä oleva savun maku on erilainen, erikoinen, verrattuna muihin. Poltettu ja sammutettu autiotupa, kastunut nuotiopohja, kostea hiili. Aivan loistavaa savumaailmaa on siis löydettävissä. Harva pystyy arvaamaan, että tämä on näinkin nuori viski. Jälkimaku säilyy, sherryn vaikutuksesta ainakin osittain, pitkään Machir Bayssa. Aivan mainio kokemus.

Varsinkin lasin tyhjennyttyä löytyy lasista tuota savua enemmänkin. Siinä se on parhaimmillaan ja tunnelmallisin kokemus. Odotan innolla edelleen jatkoa Kilchomanin tislaamolta. On siellä Sherry –tynnyriviimeistely versio olemassa, mutta blogiani seuranneet tietävät ettei se tällä hetkellä ole kovin suuresti odotuslistallani. Katsotaan jos aallot tuovat sen eteeni kohtalona vai jääkö se viski, yhtenä harvoista Kilchomaneista, kokeilematta minulta.

Machir Bayta suosittelen lämpimästi maistamaan. Erinomainen kokemus, tyylikäs viski!

Laphroaig PX – kokeilukausi

Makea tuuli puhaltaa mereltä, sekoittuen suolaan ja kaukaisen maan kaikuun. Mielikuvitus loihtii aaltojen keskelle muinaisten merimiesten tarinoita. Valaita. Jättiläiskalmareita ja muita merihirviöitä. Mainingit lyövät korkeina rantaan ja lähellä olevan niemen kärjessä suuri kokko palaa juhlistaen harvinaista tapahtumaa taivaalla. Punainen aurinko ja loimottavat liekit heijastuvat meren pinnasta, herättäen jälleen mysteerin henkiin.

§Laphroaig PX Cask on mielenkiintoinen kokeilu tislaamolta. Harvoin on tullut eteen näinkin vahvaa viskiä viimeisteltynä sherrytynnyreissä. Tällä kertaa tynnyrinä on onneksi ollut Pedro Ximinez ja mestarilla on pysynyt lapaset käsissään. Vastaavastihan esimerkiksi Lagavulinin Distiller’s edition on myös viimeistelty vastaavien tynnyrien kautta. Loistovalinta siis. Viski on vähän normaalia Laphroaigia vahvempaa (48%), ja se sopiikin tähän aivan passelisti.

Tuoksu on mielenkiintoinen, sekoittaen makeutta Laphroaigin tylyyn fenoliseen luonteeseen. Lopputulos on vivahteikas, monisyinen ja mielenkiintoinen. Tuoksu suorastaan houkuttaa maistamaan tätä juomaa!

Maku on luonteikas, samalla karu ja savuinen mutta myös moniulotteisen leveä ja makeakin. PX tynnyri on ollut juuri oikeanlaista tähän, tuomaan monimutkaisuutta Laphroaigiin. Maku säilyy suussa pitkään, fenolinen savu kiemurtelee ja tekee hyvää makunystyröille. Ainakin jos pitää tislaamon viskeistä. Tämä laukkaa eteenpäin kuin susi metsästysretkellään, määrätietoisesti mutta tutkien mitä edessä tulee. silloin tällöin purren rajusti, kun saalis erehtyy juoksemaan vauhkosti avattujen leukojen väliin. Tuupertumista ei tapahdu pidemmänkään ajan jälkeen vaan tahti säilyy maaliin saakka. Lopun jälkeen jossain vaiheessa makeutta alkaa tulla esille enemmän, luoden vähän ristiriitaista tunnelmaa muun viskin luonteen kanssa mutta tämä ei olekaan mikään helppo juoma.

Yksinkertainen tavallaan, monimutkainen kuitenkin luonteeltaan. Aivan mainio viski. Ei täydellinen, mutta mainio. Oikein mukava lisä Laphroaig-tarjontaan!

Black Art 3 – mustan pullon paluu

Nuotio hiipuu hiljalleen, aurinko sinnittelee edelleen horisontin yläpuolella. Kevät on saapunut. Tumma maan kontrastina hiilien hehku kytee hienoista savua päästellen. Tuhka on lämmintä, juoma kuksassa sopivan viileää. Ilta on hyvä hetki rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen.

Black Art 3 saapui vihdoinkin. Itse asiassa sain nämä jo aikaa sitten, mutta jätin ensimmäisten maisteluiden jälkeen juoman odottamaan joksikin aikaa, jotta ilma ehtisi siihen vaikuttaa hiukan enemmän. Ensikokemus ei ollut lainkaan sitä, mitä odotin. Black Art 3 on 22 vuotiasta Bruichladdichia, joka on tislattu 1989. Sen jälkeen sitä on kieputeltu erilaisissa tynnyreissä ja BA2 oli aivan loistava elämykseltään. Tämä uusin inkarnaatio viskistä on kuitenkin päätetty lopetella vahvassa sherry-tynnyrissä joka valitettavasti on myös tappanut samalla sen mysteerin, mikä teki mystisestä juomasta mystisen.  

Tuoksussa sherry on päällekäyvä. Edelleen, vaikka avaamisesta on parisen kuukautta. Jotain on kuitenkin tapahtunut sillä, nyt vanhaa taikaa on hienoisesti tuoksuteltavissa. Tuoksu alkaa olla tasapainoisempi ja monipuolisempi. Miellyttävämpi.

Maku sen sijaan on vahvaa sherryä ja kirpeyttä. Se käy päälle kuin vihainen karhu eikä jätä juurikaan tilaa maistella puolukoita sen hampaiden välistä. Väkevää, kyllä. Aggressiivista, kyllä. Mystistä, valitettavasti purennassa ei ole sitä lainkaan. Muita makuja saa hakemalla hakea, ja siltikin ne jäävät pahasti piiloon. Jälkimaku on aika makea, mutta on sillä pituuttakin ihan kivasti. Pehmeyttä tässä ei ole juurikaan ennen loppua, mikä on ehkä vähän yllättävääkin 22-vuotiselle viskille.

Loppusanoina voisi sanoa, ettei tämä ole huonoa viskiä. Ei lähimaillakaan. Sherrybuumi tuntuu käyvän vahvana ja yksi jos toinenkin tislaamo tekee ylilyöntejä. Black Art 3 ei vain ole hintansa väärti mielestäni. Se mitä odotin, oli mystiikka ja arvoitus – mitä sieltä tuli oli hyvinkin suoraviivainen viski. Annetaan kuitenkin ajan kulua ja odotellaan – josko ilma tekisi tälle ihmeitä kuukausien kuluessa.

Savutonta yötä ilman kuvia

Vaihteeksi hiukan aikaa myös turinoinnille ja epämuodollisille viskivinkeille. Aikaa on mennyt eteenpäin, ja viskejäkin maisteltu, mutta aina ei ole päässyt tarinoimaan niitä blogiin saakka.Nyt en ole viskien luvatussa maassa, vaan maistelen enemmänkin tämän Belgian reissun ajan oluita. Mistä sitä tietää mitä lentokentältä jää kassiin mukaan tuotavaksi…

Belgiassa on enemmän tai vähemmän mielenkiintoinen viski – OWL WHISKY. Se on maultaan varsin laimea verrattuna Octomoreen, mutta monipuolinen verrattuna Teerenpeliin. Aika hunajainen. Kokemus on osoittanut, että tämä viski ei parane kaapissa ollessaan avattuna joten jos tätä löydätte niin unohtakaa pitkän ajan kuluessa maistelu..

Talisker 25 tuli maistettua eräässä iltaravitsemusliikkeessä viime viikolla. Makuelämys on erittäin miellyttävä, vaikkakin tuoksussa on paljon perustavanlaatuista Taliskeria. Kuitenkin, pakko sanoa, että tämä viski jäi mieleen hyvällä ja leveällä maulla. Jälkimaku ei myöskään loppunut kesken.

Balvenie 21 Portwood ei ole myöskään hassumpi. Mukavan pehmeä, luonnetta löytyy, asennettakin. Balvenien Doublewood on mielestäni oikein mukava ei-savuinen viski. Helsingin kentältä olisi voinut ostaa tätä pullon omaksi, mutta lähes 115€ hinta pisti vähän jarruja.. Ei se niin hyvää kuitenkaan ollut että sitä voisi verrata esim. Octomore 4.2:een (tai 4.1.:een!).

Islayn savumaailmasta on tulossa parikin eri kirjoitusta, kunhan ehdin kuvaamaan pullot ja keskittymään artikkeleiden kirjoittamiseen. Kilchoman Machir Bay on suoraan sanoen erinomainen Kilchoman. Siinä on sekoitettu yhteen 3,4 ja 5 vuotiaita Kilchomaneja ja lopputulos on .. hyvä. Black Art III päätyi myös maistelulistalleni, mutta tämä vaatii vähän sulattelua. Sanottakoon näin, että ensi maistelun pohjalta en ole vakuuttunut. Koska Black Art II on niin loistava viski (ja mystinen!) annan vielä sen veljelle aikaa tekeytyä pullossa ennenkuin kirjoittelen siitä artikkelia enempää. Sanotaan vain, että Sherry on siinä vahvasti edustettuna. Mystiikka saattoi kadota prosessissa, mutta ei vielä heitetä pulloa pois vaan annetaan sille aikaa.

Octomore 5 on kuulemma tulossa kesällä..

Bunnahabhain Cruach-Mhòna – nuorta savua

Liekkeihin katselu iltaisilla tulilla, vieno tuuli heittää savut kauemmaksi jättäen kuitenkin istuskelijalle aavistuksen hentoa tuoksua. Tuoksua joista haistaa kuinka nuoria puut ovat, koivun, lepän, männyn. Tervaisuus ei ole vielä näihin juurikaan herännyt, oksat eivät ole niin paksuja. Kattilassa poreileva vesi herättää mielenkiinnon ja kuksat otetaan esille. Pienempään kaadetaan kyytipojaksi ehtaa ainetta jota on kannettu mukana jo useamman yön ajan.

Bunnahabhain Cruach-Mhòna on aika erikoinen viski kyseiseltä tislaamolta. Maistelijasta kiinni, mitä tästä tuumataan mutta sokkotestissä en pystyisi sanomaan mitenkään että kyseessä on Bunnahabhain. Enemmänkin ajatukset menisivät Kilchomanin suuntaan, vaikkakin pienessä makutestissä tuli huomattua kuinka erilaisia nämäkin kaksi viskiä ovat. Ikää tälle ei ole kerrottu, mutta aavistelisin että kyseessä on todella nuori tavara, arvauksena heitän että 3-vuotiasta löytyy tästä suurimmin osin.  Nimi kääntyy paketin mukaan englanniksi “peat stack”, joten sitä osaa odottaa turpeen makua. Viski on pullotettu ihan mukavanvahvuisena (50%) mikä antoi odottaa kyllä maultakin enemmän.

Väri on hyvin vaalea ja öljyt valuvat pitkin lasinpintaa alaspäin hyvinkin liukkaasti. Tuoksu on hiukan savuinen ja aavistuksen turpeinen. Tuoksussa on myös merenrannan sammuneen nuotion olemusta. Raikkautta ja makeutta. Hiukan pistävä, mutta kokonaisuutena tuoksu on kyllä miellyttävä.

Maku on yllättävän erilainen Bunnahabhainista, kuten tuoksukin Savua löytyy ja turvettakin, mutta ei mitenkään merkittävästi minulle. Maussa on rajuutta, nuoruuden villiä huutoa ja tylytystä. Tämä viski kaipaa selkeästi ilmaa lasissa enemmän, ja aikaa tasoittua. Ajan kanssa makukin pehmenee ja tasanee, jälkimaku ei jää niin kauhean pitkäksi aikaa olemaan mutta on hyvin miellyttävä. Kun lasi tyhjenee voi löytää lisää makuja ja kompleksisuutta. Pippuria, mausteita ja merellistä suolaa. Maku ei kuitenkaan pääse kovin syvälliseksi, eikä leveäksi, mutta ilman kanssa paranee kyllä.

Jälkituoksu ei ole niin savuinen ja turpeinen, kuin mihin on tullut totuttua – erioten kun nimi on Peat Stack. aika hento ja nopeasti katoava. Tämä kaikki kertoo viskin nuoresta iästä, mielestäni.

Lopputulemana ihan kiva Bunnahabhain. Erilainen, kevyehkö, muttei kuitenkaan kepeä kesäviski. Ihan. Jos tämä ei olisi näin nuoren makuista, tässä voisi olla mukavaa aihiota esitellä uudelle maistelijalle Islayn makumaailmaa. Elementit ovat siellä, mutta ovat yllättävän hentoja väkevyyteen nähden.

Laphroaig 12YO NC2 Duncan Taylor – savua, luonnetta ja pehmeyttä

Ajohärkä heittelee ahkiota perässään, matkan edetessä vinhasti jäätyneillä lumilla tuntureiden lakia pitkin. Kaamos on vielä päällä, valo kajastaa himmeästi horisontissa kun polku suuntautuu alemmaksi, kohti jokilaaksoa. Siellä aihkin, suuren petäjän, luona on kasvaa kookas kivi maasta. Lieneekö kokoa tullut taas lisää, mietiskelen. Paikka on yksi seita monista, enkä ihmettele, tässä vain istuu hiljaa ja katselee tauon verran. Maahisen kasvot kivessä ovat nyt lähellä lumirajaa – siellä se jurottaa pitkän talven, kohta pimeässä. Isomusta ei hän vieläkään minulle suonut, liekkö turha haave. Rannalta löytyy vielä akkantakkua, joka menee taskuun kuivumaan. Sillä saa tulet illalla aikaan, tervaskannon luokse. Hymyillen matka jatkuu, onkin jo aika päästä savuille istuskelemaan.
Duncan Taylor tekee yhtenä pullotteenaan NC2-sarjaa. Se tarkoittaa sitä, että näitä viskejä ei ole kylmäsuodatettu eikä värjätty millään tavalla. Ne ovat siis ‘puhtaampia’ kuin mitä isojen tislaamojen perusviskit yleensä ovat. Laphroaigin NC2 12YO, 46%, on tämän artikkelin aihe. Sitä on kypsytetty pari vuotta pidempään kuin perus Laphroaigia. Tämä pullo on vuoden 1997 tislauksesta, pullotettuna 2010. Viskin ikää laskiessa, vain täydet vuodet huomioidaan – siitä 12 vuoden ikä.

Tuoksusta käy ilmi hyvin tislaamo ja siinä onkin Laphroaigille tyypilliset tuoksut. Savu, fenolit, luonne ja mielikuvitus löytyvät helposti tätä tuoksutellessa. Vaikutus on laadukas, tasapainoinen ja miellyttävä. Ei niin pistävä kuin mitä perus 10YO versiossa yleensä on.

Maku on hyvin Laphroaig-mainen. Kuitenkin tässä on enemmän pehmeyttä ja vivahteita, johtuen jo tuosta parin vuoden lisäkypsennyksestä. Luonne on tallella, viskiä ei ole nöyryytetty tai alistettu mihinkään tavanomaiseen muottiin. Savu velloo makuhermoilla ja täyttää suun tyylikkäästi pitkäksikin ajaksi. Tämä ei ole yhtä paksu kuin mitä jotkut savuviskit ovat, mutta hienous on enemmänkin vivahteissa.

Jälkimaku ja tuoksu säilyvät, kuten perusversiossakin, mukavan pitkään. Yleisesti ottaen valitsisin tämän perusversion sijaan jos vain mahdollista. Maku on hienostuneempi, mutta luonteikas. Tämä ei ole tyly missään vaiheessa, mutta karuus on edelleen mukana. Oikein mukava viskinä, ei lainkaan hassumpi. Tietenkään perusversiota ei kannata jättää täysin poiskaan – miten muuten sitä osaisi esimerkiksi tätä viskiä arvostaa?