Kilchoman for The Kilchoman Club First Release

Tuuli piiskaa armottomasti metsän siimeksessä, liekit räiskyvät suurella tulella humisten korkeuksiin ilosanomaansa. Tervainen savu juoksee puiden siimeksessä kohti kaukaisia laaksoja. Mustat pilvet vyöryvät tähtien edestä karkuun juuri ennen esirippujen laskeutumista. Kylmä valtaa alaa, tuuli laantuu ja kaamos väistyy yön edessä. Väkevät voimat ovat liikkeellä.

Kilchomanin The Kilchoman Club on julkaistu ensimmäistä kertaa. Kilchoman club on – kuten voi arvata- tislaamon fan-klubi, johon voivat kyllä kaikki kiinnostuneet liittyä. Pullotukset on kaikki yhdestä tynnyristä (451/2007) ja numerot löytyvät käsin kirjoitettuna pulloista (99/330). Viski on viisivuotiasta (15.8.2007 –> 12.10.2012) ja kypsytelty bourbon ja Oloroso-sherry tynnyreissä. Vahvuutta löytyy (59.2%) joka onkin erittäin tervetullutta. Tähän saakka Kilchomaneista harvoin on päässyt maistamaan vahvempia versioita.

Tuoksusta löytyy turvetta, sherryä ja mausteita. Se on väkevä, tunteikas ja on sitä savuakin. Väri on punertava (kuvassa sen väriksi tuli vaaleampi) ja öljyt aika miellyttävät. Siispä maistellaan.

Maku on kuin vihaisten metsänhenkien hyökkäys hidastettuna. Revontulien räiskinnässä ja ujelluksessa tuhannet vihaiset keijut suloisine siipineen ja metsäisine vaatteineen syöksyvät pimennosta matkamiehen leiriin. Nuotio hajoaa pirstaleiksi, sytyttäen vanhojen puiden kaarnat tuleen ja kekäleet sammuvat lumeen. Yhtä äkillisesti kuin kaikki tapahtui, se on ohi jättäen pöllämystyneen miehen katselemaan ympärilleen mitä ihmettä juuri tapahtui ja miksi leiri paloi.. Vahvoja tunteita. Väkeviä makuja, jotka sekoittuvat hetkessä pehmeyteen ja miellyttävän pitkäikäiseen savuun joka ei lakkaa kytemästä!

Makumaailma on monipuolinen ja sävähdyttävä. Sherryä on jonkin verran, mutta yhdistettynä Kilchomanin makumaailmaan se toimii upeasti. Syvyyttä ja kompleksisuutta. Mausteita ja savua. Sherry toimii tässä mielestäni todella hyvin, laajentaen Kilchomanin makujen avaruutta uusilla todellisuuksilla. Matka läpi universumien voi hyvinkin tuntua tuolta, kun tätä maistaa kunnon suullisen eikä yritä sniiduta pienellä kielenkärjellisellä. Pienillä määrillä savu nousee paremmin esille ja tuo suuhun täydellisen talvipäivän seisauksen sävelmän, joka saa auringon heräämään ja yön vähitellen väistymään. Aivan loistavaa!

Pidempään lasissa oltuaan, alkaa myös Kilchomanin tyypillinen savu (kylmällä vedellä sammutettu nuotio) nousemaan paremmin esille. Jälkimaku ja – tuoksu ovat jotain, mistä haluaa pitää pitkään kiinni. Ja ne onneksi tarrautuvat kitalakeen kuin magog alukseen!

Octomore 10 years old (2012) – kipinöivä kekäle talven keskellä

Aurinko paistaa matalalta horisontista. Jää kimaltaa, pakkanen pureutuu syvälle maan juuriin. Lumi helmeilee ja hehkuu punertavassa valossa. On keskipäivä. Päivä on lyhyimmillään, yö pisimmillään. Tuli lepattaa luonnonkiviuunissa, kekäleet hehkuvat ja kipinöivät. Savu kihertää ja kiemurtaa tietään piipun kautta lumen peittämälle katolle ja karkaa nietoksiin ja hankiin vikkelästi. Eläimet ihmettelevät, ihminen on taas tullut kylään tänne kauas erämaille.

Ensin tylsä statistiikka. Octomore 10 on 10-vuotias elämän vesi Bruichladdichin Octomore-sarjasta. Siinä on alkoholia 50% ja savuturve ppm huitelee 80.5:n lukemassa. Aikaisempiin Octomorehin verrattuna ppm-luku on oikeastaan alhainen, viimeisimmät huitelivat jo yli lukua 160. Mutta ne ovatkin olleet 5-vuotiaita. Bruichladdich aloitti Octomore-kokeilunsa reilut 10 vuotta sitten. Octomore 1 tuli ja meni minun huomaamattani, mutta tämä on nyt sitä ensimmäistä erää.. 10 vuotiaaksi saakka kypsytettynä tammitynnyreissä. 5000 pulloa, joiden saatavuus alkaa olemaan jo hyvinkin haastavaa.

Itse juoma… Paljastettakoon, että tämä on Hyvää! Tuoksu on täynnä savua ja kekälettä, mutta sopivasti sammutettuna. Se kiipeää hiljaa pitkin lasin reunoja, eikä sillä ole teriä mukanaan. Pehmeä, aromikas, monipuolinen savu on aika pitkälti sitä mitä Islaylta haluan. Tammi on selkeästi mukana, vivahteita tulee myös muihin tuoksuihin mitä en saa nyt itselleni eriteltyä. Mielettömän hyvä tuoksu, sen lisäksi että upea viivahelminauha täyttää lasin pyörittelyn tuloksena.

Maku. Kuvittele hehkuva tamminen kekäle suuhusi mutta ilman suun palamista. Ei polttava, ei kitkerä vaan pehmeän savuinen, sammutetun tulen makuinen. Hiilinen, tamminen, hedelmäinenkin. Pehmeä, pehmeä ja monipuolinen. Loistava savu täyttää suun jokaisen huokosen, eikä tässä ole sitä karuutta tai tylyyttä mitä Octomoren 5-vuotiaiden kanssa on tottunut kokemaan. Tämä ei ole äärimmäinen tai elämää venyttävä. Tämä on tyylikäs mutta kova. Tässä on erämaata, mutta myös se lämmin takka ja hirsimökki. Huikea kokemus, huikea yhdistelmä. Mutta ilman viini-viímeistelyä tai muuta kikkaa. Puhdasta viskiä, joka luo loitsunsa maistelijan päälle ja valtaa olevaisuuden kaikki tasot!

Viimeiset tipat lasista. Ne ovat saaneet jo enemmän ilmaa, ja kokonaisuus on vain pehmentynyt. Loppuun saakka täyttä tavaraa. Jälkimaku kestää ja kestää, on pehmeä mutta savuhiilinen. Jälkituoksu lasissa on miellyttävä ja pysyvä, havaitsin että sitä lasia tuoksuttaa mielellään monta kertaa.Kuinka loistavasti tämä sopiikaan tähän talvipäivänseisauksen nurkille? Molemmissa on taikaa ja sitä mikä muuttaa maailmaa: riittävästi aikaa!

Port Charlotte PC7–Sin An Doigh Ileach

Sade piiskaa tunturia, vaikka kaukana edessä näkyykin repeilyjä pilvien armottomassa rintamassa. Märät varusteet ovat raskaita, mutta vielä vähän matkaa jaksaa sisujen loppuhitusilla. Vähitellen autiotupa käy muotoutumaan verkkokalvoille ja lyijynraskaat jalat kuljettavat miestä sekä rinkkaa sitä kohti. Ovi avautuu, miellyttävä savuinen tuoksu ottaa kulkijat vastaan. Kamiina on vielä hiukan lämmin, joku täältä on lähtenyt samana päivänä kelistä huolimatta eteenpäin. Pian puut rätisevät tulessa ja varusteet pääsevät vähitellen kuivamaan. Jaloissa tämä päivä tuntuu vielä pitkään.
Port Charlotte PC7 (Sin An Doigh Ileach, 61%) on yksi useista Port Charloteista joita Bruichladdich on laskenut liikkeelle. Numero kertoo kypsytysvuodet, joten tämä viski on päässyt lepäämään tynnyreissä seitsemän vuotta. Port Charlotte on Bruichladdichin turpeinen sarja.
Tuoksu on erittäin luonteikas ja turpeinen. Siinä on armottomuutta ja karuutta. Se ei kuitenkaan ole viinan tuoksu vaikka sillä onkin vaikutuksensa olemukseen. Maku hyökkää päälle kahdella kädellä ja terävällä miekalla. Tämän tarkoituksena on tehdä selvää vastustajasta, johon maistelija alussa luetaan. Ei aloittelijalle, koska turpeinen ritari on vahva ja repivä. Mutta taistelu on kiivas ja tasapainoinen. Alun jälkeen pahin terävyys katoaa ja jäljelle jää monipuolinen, öljyinen ja turpeinen tunnelma. Jälkimaku kestää yllättävänkin pitkään ja kielen päällä öljyt vapauttavat makujaan ajan kuluessa. Maussa on toisella kerralla löydettävissä heti alussa lisää vivahteita ja turve nousee entistä paremmin esille.
Koska itse pidän vahvoista mauista, luonteista ja karuudesta tämä osuu minulle hyvin. Vaikka mittelö onkin alussa raju, tämä viski taipuu kyllä tahtoon kun muistaa miten tätä kannattaa käsitellä: varoen alussa. Itse olen pitänyt kaikista Port Charlotteista, eikä tämä ole poikkeus. Saatavuus saattaa olla nykyään aika haastava, mutta mikäli mahdollisuus aukeaa tätä kannattaa maistaa!

Big Peat Cask Strength – Joulua odotellessa

Suomalainen Joulupukki. Ei aina ihan sitä, mitä odottaisi. Shamaani, joka lankesi loveen ja palasi maailmaan savuisen tunnelin kautta. Näkyjä, punaisia nuttuja. Armotonta menoa, mutta kärsimysten kautta tulee leijuva nautinto. Minkä tien valitsisi? Mikä tuntemattomista määränpäistä on se oikea? Tai onko mikään? Vaaksa väärään, kiivetään odottelemaan vaikka puuhun käyrään!

Big Peat on yksi harvoista sekoitteista (blend) joista olen pitänyt. Niitä tuntuu tulevan välillä lisää ja kaiholla muistelen Auld Reekietä jota maistelin parisen vuotta sitten. Erinomainen blendi. Big Peat on päässyt lähelle, vaikkakin makumaailma on enemmän savuturve kuin korventava nokisavu. Sitä ehdinkin jo miettimään, miltä Big Peat maistuisi vahvempana. Nyt sekin selvisi. Big Peat on sekoitus Ardbegia, Bowmorea, Caol Ilaa ja Port Elleniä. Viimeisintä on varmaan mukana lähinnä nimeksi.

Väriltään aika vaalea, mutta öljyiltään liukas. Tuoksu on savuisen merellinen, vahva ja tekee selväksi sen, että nyt ei leikitä. Bowmore / Caol Ila hallitsevat selkeästi tuoksua, joka on vähän aikaa ilmaa saatuaan entistä parempi.

Maku iskee kunnolla. Savu ja turve nousevat esille vahvoina. Tässä on tynnyrivahvuisuus tehnyt mainiota efektiään ja maut kohoavat pintaan paljon vahvempina kuin mitä normaaliversiossa. Erittäin maukasta. Ei vedä vertoja millekään turvepommille, mutta blendiksi aivan mainio. En usko, että osaisin sanoa tämän olevan blendiä edes. Maussa voi maistaa päämerkit hyvin, kun jätetään Port Ellen pois arvailusta. Bowmoren tyyli, Caol Ilan tasapainoisuus ja Ardbegin savu sotkeutuvat mukavasti tässä. Jälkimaku polttelee kivasti suussa pitkään ja ajan kuluessa tasaantuu makuelämykseksi joka kestää hyvin odottelua. Kyllä potkii, kuin pukki!

Kilchoman 100% Islay 2nd edition – hauras, kiivas ja pehmeä

Hento kuin jäähän hautautunut ruusu. Kaunis katsella, hauras kosketella. Värit ovat haihtumassa, kontrastina syksyyn, kun luonto on väreissä hehkumassa. Nuotiosavu, kastuneet hiilet, laavu ja kauan sitten löydetyt tiilet. Pimeä yö, jota valaisevat loputtomat tähdet. Vaeltajan tie, jolloin tyhjyyden täyttävät sanomattomat ajatukset.

100% Islay. 50% vahvuudella. Kasvatettu, puitu, mallastettu, kuivatettu, tislattu, kypsytetty ja pullotettu Islayn saarella. Nyt jo toista kertaa. Kilchoman on pieni tislaamo, mutta heillä on hyvä alku ja meininki jo nyt. Vaikka tämä onkin nuori viski (3YO) ei se ole ennenkuulumatonta Kilchomanille.

 

 

 

 

 

 

Tuoksu lupaa kosteaa savua ja Kilchomanin tuttua maailmaa. Mukana myös hedelmää ja makeutta. Öljytkin piirtyvät nätisti lasin reunoille. Maku on nuorehkon tuntuinen, hapokaskin. Pistävyyttä löytyy myöskin mukana. Hetken sulattelun jälkeen miellyttävä savu leviää makunystyröihin ja savun tuoksukin paranee. Sitrushedelmiä, savua. Siinä tämän eniten esille nousevat piirteet. Herkkää, mainion savuista mutta viimeistelemätöntä. Pehmeä, mutta hauras. Tässä ei ole sitä syvyyttä, mitä tynnyrit tuovat viskiin ajan kanssa mutta yhtä lailla, minun olisi vaikea sanoa että tämä olisi vain kolmevuotiasta. Lopputulos pehmenee myös maultaan ja säilyy mukavan pitkään kielen päällä. Maku ja tuoksu vain paranevat, kun viski saa lisää ilmaa itseensä. Lopussa alkaa löytyä jo enemmänkin luonnetta ja vahvuutta, yhdistettynä pehmeyteen jälkimaussa.

Ei ihan helpoin viski maisteltavaksi, muttei vaikeakaan. Tätä ei kannata laittaa maistelun ensimmäisenä esille, koska kontrastia vaaditaan. Voikin olla hyvä kalibroida makuaisteja ensin jollain tavanomaisemmalla (ei-islay) jotta saaren vivahteet tulevat esille monipuolisuudessaan paremmin ja voimakkaammin.

Octomore 10 lähestyy..

Uutisia liikkuu internetin ihmemaassa. Viidakkorumpu ja lähetti kertovat sanomaa, jossa puhutaan 6000 pullon erästä Octomore 10yo:ta. Mistä ja milloin, sitä tarinat eivät paljasta. Ilmeisesti aika lähinurkilla kuitenkin. Se ei aio olla samanlainen pahuuden ilmentymä kuin 4.1 ja 5.1 vaan helpompi: ppm-luvut pyörivät kahdeksankymmenen tienoilla ja vahvuuskin jää lähemmäksi viittäkymmentä. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla, makuaistit nämä sitten kertovat.

Vaikuttaa myös siltä, että Octomore 10 tulee jäädäkseen. Vielä tänä vuonna näin ei taida käydä, koska tuo rajattu pulloite julkaistaan ensin. 

Mitä tämä tarkoittaa Octomorelle? Onko se rahastusta, jos he tuon rinnalla tuovat vuosittain vielä tykimpää, savuisempaa ja turpeisempaa viskiä? Tuleeko Octomore 6.1, 7.1 jne? Itse toivoisin, että tulisi. Odotan 10-vuotiaalta leveyttä, tasapainoa, makua ja fiilistä mutta en sitä mikä on tehnyt Octomoresta sen odotetun. Makuja isolla kädellä, äärimmäisyyksiin menoa. Rajojen hakemista, niiden ylittämistä. Mutta koko ajan olen myös odottanut miltä tuo viski tulee maistumaan esimerkiksi juuri 10-vuotiaana. 

Haluan päästä kokemaan tämän 10yo:n, mutta yhtä lailla 6.1 ja 6.2 Octomoret ovat odotuslistallani. Toivottavasti Bruichladdich ei petä odotuksiani! 

Port Askaig 25yo – tammea ja makua

Port Askaig –viskit kuuluvat ns mysteerimaltaisiin. Port Askaig-nimistä tislaamoa ei ole olemassa, vaan ne ostavat joltain tislaamolta maltaat/tisleet ja hoitavat kypsentämistä + pullotusta itse. Osana hupia onkin arvailla miltä tislaamolta alkuaineet on hankittu.

Port Askaigeja olen maistellut nyt kolmea: 17, 19 ja 25yo. 17yo oli todella loistava viski, 19yo tuntui olevan kuin eri maltaista, ja nyt tämä isoveli. Kaikki nämä on pullotettu 45.8% tehoon.

Tuoksu on lämpöinen, tasapainoinen ja kutsuva. Ei mitään äärimmäisyyttä, ei myöskään mitään juuretonta. Perinteet ja pitkän ajan suunnittelu kaikuvat pitkin lasia kun sitä nostaa tuoksuteltavaksi. Tästä löytyy myös tammea ja hedelmällisyyttä.

Maku on alkujaan ohuehko, mutta pian se valtaa suun ja leviää miellyttävästi ympäriinsä. Esille nousee puu ja tammi oikein mukavasti. Leppoisuus jatkuu. Kauheasti savua ja turvetta ei nouse heti esille, mutta sopivasti kuitenkin. Niin, että mieleen tulee pirtti jossa kulmaa hallitsee leivinuuni ja hirsissä näkee että sitä on käytetty aikanaan paljonkin. Savupirtti tämä ei kuitenkaan ole, mutta sellaisen lämpöä löytyy yhdistelmänä.

Tammi jää jälkimauksi ja sipaisuilla se vain korostuu entisestään. Miellyttävää lämmintä puuta ja rauhallista ikääntynyttä luonnetta. Tuli myös huomattua, kun kirjoitin tätä artikkelia suoraan jatkona PC10:lle, että nämä kaksi viskiä eivät toimi peräkkäin kovinkaan hyvin. Makumaailmat törmäävät joissain osissa todella pahasti, aiheuttaen hetkellisesti kummallisia makuyhdistelmiä. Tämä on mielenkiintoinen piirre joissain viskeissä – ne eivät vain toimi peräkkäin, tai viski jonkin hedelmän perään muuttaa makuaan todella kummalliseen suuntaan. Siksi viskisarjat onkin hyvä harkita ja miettiä etukäteen – tai mahdollistaa välillä suun neutraloinnin jollain täysin muulla aineella (suklaa, punaviini,kahvi,… ).

Harvoin tällä hinnalla saa hankittua laadukasta 25YO viskiä. Siksi tätä on helppo suositella maistamaan, mikäli vain on mahdollista. Syvä, leveä, kokenut. Ei mikään voittaja, mutta iätön ja hiljainen puurtaja. Ja se tislaamo? Oma arvaukseni on Caol Ila.