Viski syysiltana

Syysillat ja viskit ovat lyömätön yhdistelmä. Kuumalla kesälläkin tuli viskejä maisteltua, mutta iltojen alkaessa hämärtää elokuussa ja myrskyjen noustessa syyskuussa ne viskit saavat ihan uuden syvyyden tarinoissaan. Aberlourin A'bunadh, tynnyrivahvuinen Bowmore tai Laphroaig - ne vasta toimivia ovatkin tuulen ulvoessa ja puiden heiluessa.

Tunnelma tosin on hiukan erilainen kuin edellisenä syksynä. Syvän metsän ja lähes erämaan hiljaisuuden sijaan ympärillä tervehtivät kaupungin valot ja äänet. Myrskytkään eivät tunnu yhtä voimallisilta. Vaikka tuo vaikuttaakin vähän ympärillä olevaan tunnelmaan, itse päätähti - viski - vie kuitenkin mukanaan eri tarinoihin. Highland Parkin viikinkiteema auttaa heittäytymään lohikääremlaivan retkiin, vaikkei se itse makuun suoraan vaikutakaan. Ardbegin kelttisyys, Lagavulinin aatelisuus ja Bowmoren merihenkisyys luovat omat puitteet matkoille jos niille antaa hiukan tilaa. Viskit ovat kuitenkin aina retki ja elämys, jossa pelkkä lasista maistelu ja nuottien luettelu tuntuu helposti ohuelta itselle. Hyvän tarinan ja seuran kanssa tilaisuus on enemmän kuin viski komponenttiensa summa.

Hauskaa tässä muutoksessa on ollut pääsy mukaan aktiiviseen viskiympäristöön. Maisteluita olisi tarjolla enemmän kuin pystyy paikalle itsensä järjestämään. Seura ottaa tulokkaat vastaan lämpimästi - onhan tässä yhteinen harrastus ja intohimokin yhdistämässä. Ei se merkitsemätön polku aina johda rotkoon, tässä on päässyt matkalle josta paljastuu ihan uusia nähtävyyksiä ja elämyksiä.

Maistellaan viskejä, nautitaan hetkistä! Kuuluisan, aivan helkutin hyvän, kotimaisen viskigurun sanonta keväältä vapaasti muistaen: ei ole väärää tapaa nauttia viskiä!

Ja mitä lasissa kirvoitti näin sykyllä tämän? Blackadder Peat Reek 2014 vei ajatukset syksyiseen myrskyyn meren rannalla, kalliolle joka ottaa tyrskyt vastaan vuosisadasta toiseen. Merituulen mukana tulee kytevää hiillosta, savun pölähdyksiä, turpeista riuttaa (nimen mukaisesti) ja öljyisen makeaa tammea joka vanilijana jää katselemaan kun myrsky tyyntyy ja jäljelle jää lämmittävä nuotio. Mahtava viski, jonka mieluusti maistelee ilman vesilisiä. 

Turku Craft Beer Festival 9. - 10.3.2018

Turku on osoittautunut hyväksi paikaksi asua oman viskiharrastukseni kannalta. Vaikka vielä pitkään en ole Suomen vanhassa pääkaupungissa asunutkaan, on täällä ollessa tullut osallistuttua jo pariin tastingiin (Highland Park ja Laphroaig) ja pari seuraavaa on myös kalenterissa odottamassa. Eilen sai ensi-iltansa Turun ensimmäinen olut- ja viskifestivaali Turku Craft Beer Festival, joten tulihan siellä käytyä. Tapahtuman sivut Facebookissa: https://www.facebook.com/events/130246304308950/?event_time_id=130246314308949

Viskien ja muutamien oluiden lisäksi parhaita hetkiä olivat turinatuokiot eri maahantuojien, ambassadorien, esittelijöiden, Suomen pioneerien, satunnaiskohtaamisten ja vanhojen sekä uusien tuttujen kanssa. Oli hauska kuulla tarinoita tuotteiden ja viskien takana jotka toivat lisää eloa näihin lasipullojen elämänvesiin.

Avauksena, toisen viskiharrastajan esimerkkiä seuraten, tuli kokeiltua miltä vähän erilainen Glenfiddich maistuisi pitkästä aikaa omassa suussa. Rommiviimeistely on mainio lisä, ja toi paljon lisää ulottuvuutta - ja samalla varsinainen 'Fiddich jäi taaemmaksi. Helppo maistella, toimisi sarjassa alkupäässä, mutta jälkimaku jää ontoksi. 

Balvenie 25yo Single Barrel piti testata myös. Balveniet jäävät minulle helposti liian kepeiksi eikä tämä ollut poikkeus. Ei tämä pahaa ole, kaukana siitä, mutta hintaansa nähden odotukset olivat korkealla. Messuhinta oli kuitenkin ystävällinen joten tätä testasi ihan mielellään. Oikealla alustuksella, oikeassa paikassa hyvällä tarinalla varmasti toimii paremmin - ja tynnyrit ovat kuitenkin aina omanlaisiaan.

Viimeinen illan Balvenie lasissani oli myös Single Barrel sarjaa, mutta 15 vuotias joka oli kypsytetty ex-sherrytynnyrissä (Oloroso). Tässä oli jo enemmän intensiteettiä ja makua, erityisesti jälkimaku (tärkeä osa maistelussa!) hiipui hitaammin ja säilytti runsaan olemuksen miellyttävästi.

Ardbegit - vanha tuttavuuteni - olivat myös paikalla. Uusi An Oa on Alkossa jo tilattavissa alle 80€ hintaan. An Oa tuo savun, nimenomaan nokisen savun, hienosti esille. Kuivaa, likaistakin mutta osuu juuri minun makuhermoon hyvin. Maku säilyy ja luo tarinoita. Ei ole yhtä runsas kuin Uige tai Corry, mutta testauksen arvoinen. Corry on aina Corry - muistaa vain ettei käy uimasilla siellä. 

Glenmorangiet tuppaavat jäädä itsellä vähän paitsioon - aina siihen asti kun sen 18o versiosta kaataa dramin lasiin ja maistaa sitä. Ei huono viski lainkaan. Nectar D'Or on viimeistelty Sauternes-tynnyreistä (kuten vaikka Octomore 4.2. Comus) ja edelleen pidän sen makeasta vaikutuksesta. Lämmin, laaja, pehmeä ja pitkään maistuva kokonaisuus.

Pääsin maistamaan myös uutta Old Buck-viskiä, joka on pullotettu vasta viikkoja sitten. 7-vuotta kypsynyt viski jota tehdään hyvin pieniä eriä Beer Huntersilla Porissa. Tislaajan (Suomessa alan pioneeri!) tuli turistua hyvä tovi ja todettua yhteinen mieltymys Kilchomanin viskeihin siinä samalla. Mutta tämä Old Buck (48.x% vahvuus) makukokemuksena. Sanotaanko varovaisesti niin, että tämä oli yksi parhaista kokemuksista eilen. Intensiivinen, monipuolinen ja pitkään maistuva kokemus! Tässä on viski, joka saa vielä aikaan tarinoita. 

Aberlour A'bundah on ollut lasissa aiemminkin, mutta reilut 20 batchia takaperin. Eilen lasissa oli batchia numero 58 (59 taitaa olla jo kaupossa). Tässä oli samanlainen fiilis kuin ensimmäisessä A'bundahissani. Kuivaa sherryä ja paljon, mutta hyvällä sydämellä jolloin kokemus maistui jopa Old Buckin jälkeen (tai sen ansiosta?). Jos erikoiset ja ylitsevuotavat makuelämykset ei savuisella puolella kiinnostavat: kokeilkaa ihmeessä.

Aberlourin jälkeen ei ollut toivoakaan siitä, että maistaisi jotain hetkeen. Makuja nollasi vähän 12 vuotias Redbreast ja sen jälkeen 15 vuotias Redbrest saikin aikaan jo miellyttäviä kokemuksia. Tällä tiskillä viihdyin pitkään juttelemassa Jamesonin Suomen ambassadorin kanssa - samalla sain kuulla tarinaa Redbreastista ja kieltämättä tarinoidessa 15 vuotias maistui entistä paremmalta. Mukava jälkimaku ja voisi hyvin olla verrokkina & kontrastina viskinmaistelussa. 

Ja kun Jameson Ambassador puhuu, ei auttanut kuin maistaa vielä Jamesoniakin. Pienen arpomisen jälkeen päädyin vähemmän stilisoituun Jamesoniin: Distiller's Safe. Redbrestien jälkeen toimi ihan hyvin, siinä oli hyvä mailan lapanousu, joka kyllä suli pois aika nopeasti. Mistä pidin oli intensiivisyys, jälkimaku ei jäänyt kummittelemaan.

Teerenpeli on aloittanut etikettityylin vaihtotalkoot. Kasken klassinen tyyli on vaihtunut modernimpaan, ja vaikka vähän kaskenroihua ehkä kaipaan ei tuo näytä hassummalta. Teerenpelin Savu (belgialaisia maltaita, jatkossa brittimaltaat (ei skotti)) aloitti aika mitäänsanomattomasti. Siinä edustajan kanssa jutellessa tuli kuitenkin huomattua että parin suullisen jälkeen savuinen jälkimaku jäi pitkäksi aikaa, ja miellyttävästi, kytemään. Kerrankin savuinen Teerenpeli, vaikka viski kaipaisikin lisää runkoa ympärilleen niin jälkisavu (savusauna) on hyvä. Ja hinnankin pitäisi Alkossa asettua vaihteeksi houkuttelevaan osastoon (tosin jos tekisi vertailuhinnan 0,7 pullon mukaan hinta nousisi kisaamaan about Ardbeg 10 - An Oan kanssa ). Toivottavasti Teerenpeli alkaisi pullottamaan viskejään myös desin pikkupulloihin - näistä tulisi useampaa maistettua.

Kyrö ei millään antanut maistaa heidän lauantain maisteluun varattua ruisviskiään, mutta ymmärrän kyllä että maisteluun osallistuvat ovat etusijalla. Olisi ollut mukava tehdä vähän verrokkia siihen pulloon joka meillä Kyröstä on tynnyriosakkuuden kautta. Sen sijaan maistoin heidän uutta Dark Rye Bitteriä ja ... maistui. Napue ja tuo Bitter ammentavat suomalaisesta niittymaisemasta yrttejä seokseensa ja sen huomaa kyllä makukokonaisuudessa. Suosittelen testaamaan jos Kyrön tuotteet kiinnostavat ja Bitterit ei ole inhokkeja.

Scapa jäi vähän väliviskin rooliin illalla. Ihan ok, kohtuuleveä mutta helpon oloinen Orkneyläinen josta ei jäänyt pidempää jälkimakua. Maistelussa voisi olla mukana tuomassa kontrastia, mutta ei synnytä suurta tarinaa makuprofiilinsa pohjalta. Orkneyn tarinat ovatkin sitten oma lukunsa. 

Tullamore Dew:n kanssa sain mahdollisuuden (Kiitos!) tutustua siihen vähän uudesta vinkkelistä: pääsin maistamaan sen komponentit, joista viski loppujen lopuksi sekoitetaan ja perusversio laimennetaan. Komponentit olivat intensiivisiä (tynnyrivahvoja) ja hämmentävästi Single Grain teki niistä minuun erityisen vaikutuksen olemukseltaan. Näitä komponenttia voisi olla maisteluissa mukana useamminkin. Single Malt tuo Tullamoreen leveyttä ja arvokkuutta, kun taas Potstill pitää huolen ärhäkkyydestä. Tullamore Dew Phoenix on tynnyrivahvana versio, jonka tarina pohjautuu ensimäiseen lento-onnettomuuteen joka poltti koko Tullamoren pikkukylän vuonna 1785 ja kylä rakennettiin uudestaan tuhkasta. Jonka vuoksi Feenix, jonka maistoi komponenttien jälkeenkin. Viski on vahvaa, intensiivistä ja siinä oli ihan mukava jälkimakukin. Ei olisi hassumpi lisä maisteluihin tämäkään.

Kovin montaa henkilökuvaa en ottanut, mutta täytyihän Tullamore Dewn jälkeen Jyri ikuistaa. Kannattaa tätä kaveria jututtaa, jos haluaa kuulla mm Balveniesta ja Tullamoresta enemmänkin.

Lopuksi vielä jokunen fiilistelevä yksityiskohta messuilta

Hyllystä pääsi maistamaan paria Laddieta, Port Charloten ja muutaman Octomoren

Hienot taskumatit Balveniella!

Kanna arpesi ylpeästi - Highland Park Viking Scars (10yo)

Käy Einar rohkeasti vihollista kohti! Älä pelkää tulevia arpia! Ne ovat merkki rohkeudesta ja kokemuksesta. Annetaan tunkeilijoille mallia, miten Orkneyn rautainen tahto voittaa! Kilpimuuriin!

Highland Park on ottanut viikinkiteeman osaksi viskejä jo aikoja sitten, mutta oma tuntuma on että lohikäärmelaivoihin lisätään edelleen soutajia, jotta voidaan saavuttaa kaukaisia rantoja yhä nopeammin. Syynä tähän tietysti on brändin kasvattaminen ja erottuminen kovan kilpailun keskellä. Orkneyn saarilla tuntuu olevan myös hyvä perusta viikinkitaruston hyödyntämiselle- sukulinjat vievät heidät jopa enemmän viikinkien kuin brittein saarten suuntaan. Kaiken tämän tarinankerronnan keskellä ei haittaa, että heillä on mainiot olosuhteet viskien pitkään kypsytykseen - ainakaan varastoissa ei ole liiaksi lämpöä.

Viking Scars on Highland Parkin 10-vuotias viski uudessa, arpisessa, paketissa. Tyyli on kieltämättä hyväännäköinen ja erottuva. Mutta ei se komea ulkomuoto, vaan se ratkaisee mitä sydämestä löytyy. Scars on aloitusviski, jonka kanssa kamppailussa voidaan ansaita ensimmäiset arvet. Taannoisessa maistelussa tämä toimi aivan mainiosti pelinavaajana mutta myöhäisemmässä vaiheessa sarjaa ei kilpi jaksa enää nousta torjumaan iskuja.

Tuoksu on varsin kevyt, mutta siitä voi löytää tammisia vivahteita. Maussa tammi,vanilija,sitrukset ja mausteet (pippuri) nousevat kivasti esille. Turpeisuus ja savuisuus ovat mukana vain hentona mausteena. Jälkimaku ei pituudella kerskaile. 

Scarsia on helppo suositella maistelun alkupäähän, koska se petaa kenttää seuraaville sankareille. Yksin se ei saa aikaan saagoja, mutta osana tarinaa löytyy tarkoitus ja paikka. Suomessa Alko myy Scarsia puolikkaassa pullossa ihan järkevään hintaan, joten tämä on myös viski jonka voi viedä helposti lahjaksi.